miten hakea apua?

Oon sairastanut masennusta nyt jostain teini-iästä lähtien ja nyt yli parikymppisenä olen vihdoinkin tullut tulokseen, että haluan apua. Opiskelu ei suju, ei ole sosiaalisia suhteita, en ole syönyt moneen päivään, en siivoa yms. ja tätä on jatkunut eri muodoissa kohta kymmenen vuotta, vaikka valoisiakin jaksoja on ollut joskus.

Kuitenkin ongelmana on: miten? Kannattaako varata aika yths yleislääkärille(olen yo opiskelija) tai terveyskeskuslääkärille joka sitteen antaa lähetteen jatkotutkimuksiin psykiatrille tai psykologille?

Minulla on myös todella suuri kynnys puhua ongelmistani. Miten te olette avanneet keskustelun esim. lääkärin kanssa? Kuinka monta tapaamiskertaa mt ongelman toteamiseen ja lääkityksen hankimmiseen yleensä tarvitaan? Onko puhuminen ja ajanvaraaminen ollut muille ylitsepääsemätön ongelma ja miten olette lopulta siitä selvinneet?
9523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kuulema siellä hyvin

Äänestä

Viestisi voisi olla minun kirjoittamani. Tältä vuodelta ei ole paljoa suorituksia, olen kevään mittaan romahtanut täysin. Jaksan juuri ja juuri raahata itseni jollekin luennolle, välillä en pääse edes sängystä ylös ja nukun koko päivän.

Kaupassa olen sentään jaksanut käydä ja syön kai tarpeeksi. Harrastuksia ei oikeastaan ole, eikä sitä sosiaalista elämää. Kavereita ja tuttuja muutama, mutta ei heihinkään jaksa pitää yhteyttä, tunnen olevani niin ulkopuolinen ja heikko. Lisäksi asioiden tekemättä jättämisestä seuraa vain entistä suurempi taakka, jota ei jaksa kantaa.

Mutta mutta, hain apua ja kyllä kai tämä tästä. Ilmeisesti YTHS:n ihmiset eivät ole tajunneet tilanteeni vakavuutta, sillä mitään lääkitystä en ole vielä saanut, vaikka yli kuukausi ensimmäisestä tapaamiskerrasta on.

Ensimmäisen ajan varaaminen oli vaikeaa. Siis ei itse varaaminen; ajan sain seuraavan viikon maanantaiksi, vaan itse soittaminen. Soitat sinne päivystykseen ja sanot suoraan asiasi. Vaikka "olen aivan uupunut, en jaksa edes ruokaa laittaa" tai vastaavaa.

Äänestä
  • Hei... onko sulla sähköpostia tai mitään muuta "kontaktivälinettä" voisi olla ajatuksenvaihdossa? Helpottavaa toisaalta kuulla, että en ole ainoa jolla on tällainen tilanne.

    Kiitos myös rohkaisusta! Minullakin nimenomaan tuo soittaminen on ollut se ykkösongelma.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Hei... onko sulla sähköpostia tai mitään muuta "kontaktivälinettä" voisi olla ajatuksenvaihdossa? Helpottavaa toisaalta kuulla, että en ole ainoa jolla on tällainen tilanne.

    Kiitos myös rohkaisusta! Minullakin nimenomaan tuo soittaminen on ollut se ykkösongelma.

    Täällä myös nuori nainen ja kärsin samoista ongelmista kuin sinä.Itselläni ollut/on keskivaikea masennus.Jos kaipaat juttuseuraa niin täällä olisi yksi,joka varmasti osaa sinua tsempata ja neuvoa!Itse en voi sähkäriä tänne julkisesti laittaa,sillä siinä näkyy koko nimeni.

    Tein uuden sähköpostin,

    en_vaan_osaaPOISTATÄMÄ@luukku.com. Lähetä mailia jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • Täällä myös kirjoitti:

    Täällä myös nuori nainen ja kärsin samoista ongelmista kuin sinä.Itselläni ollut/on keskivaikea masennus.Jos kaipaat juttuseuraa niin täällä olisi yksi,joka varmasti osaa sinua tsempata ja neuvoa!Itse en voi sähkäriä tänne julkisesti laittaa,sillä siinä näkyy koko nimeni.

    en_vaan_osaaPOISTATÄMÄ@luukku.com

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Hei... onko sulla sähköpostia tai mitään muuta "kontaktivälinettä" voisi olla ajatuksenvaihdossa? Helpottavaa toisaalta kuulla, että en ole ainoa jolla on tällainen tilanne.

    Kiitos myös rohkaisusta! Minullakin nimenomaan tuo soittaminen on ollut se ykkösongelma.

    Odotan edelleen :-D

    [email protected]

    Äänestä

.. mullekin tuo tilanne. Kärsin masennuksesta koko opiskeluajan. Yritin olla reipas, en hakenut apua kuin vasta äskettäin, kolmekymppisenä.

Kannattaa hakea apua mahd pian. Kerro lääkärille ongelmistasi avoimesti. Valitettavasti moni lääkäri on tosi välinpitämätön. Suoralta kädeltä määrätään masennuslääkkeitä ja that's it..

Itseäni lääkkeet kyllä auttaa, terapiakin olisi ollut tosi jees, mutta siihen en päässyt varmaan siksi kun en kertonut lekurille kaikkein synkimpiä ajatuksiani. Se on tosi vaikeaa.

hyvää jatkoa

Äänestä

Itse varasin vain ajan terveyskeskuslääkärille ja selitin asiani niinkuin asia on ja sillä tiellä ollaan edelleen 8 vuotta myöhemmin, mutta nyt jo vähitellen terveen kirjoissa. :)

Yths:llä voi varmaan soittaa suoraankin mielenterveystoimistoon josta saa puhelinajan psykiatrille tai sitten ajan jonnekkin psykologin haastatteluun. Puhumista ei kannata jännittää vaan selittää suorasanaisesti oman asiansa niin ihan hyvin se menee. Voit avata keskustelun ihan suoraan selittämällä että olet tullut, koska olet kärsinyt monta vuotta masennuksesta, opiskelu ei suju, ei ole sosiaalisia suhteita, ruoka ei maistu, eli ihan samalla tavalla kun aloitit oman viestisikin, ei se sen monimutkaisempaa ole ja kyllä se lääkäri sitten kyselee loput. Ajanvaraukseen voit vaan sanoa, että haluaisit varata ajan lääkärille masennuksen vuoksi, ei siinä sen enempiä tarvi ruveta selittelemään. Aika helposti se käy koko homma.

Itselleni lääkitys aloitettiin jo ensimmäisellä tapaamisella terveyskeskuslääkärillä, mutta kyllä senkin jälkeen tuli vielä useampia tapaamisia psykiatrilla missä täytettiin jotain lomaketta ja kyseltiin lääkkeiden toimivuutta/haittavaikutuksia jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

how and why kirjoitti:

Oon sairastanut masennusta nyt jostain teini-iästä lähtien ja nyt yli parikymppisenä olen vihdoinkin tullut tulokseen, että haluan apua. Opiskelu ei suju, ei ole sosiaalisia suhteita, en ole syönyt moneen päivään, en siivoa yms. ja tätä on jatkunut eri muodoissa kohta kymmenen vuotta, vaikka valoisiakin jaksoja on ollut joskus.

Kuitenkin ongelmana on: miten? Kannattaako varata aika yths yleislääkärille(olen yo opiskelija) tai terveyskeskuslääkärille joka sitteen antaa lähetteen jatkotutkimuksiin psykiatrille tai psykologille?

Minulla on myös todella suuri kynnys puhua ongelmistani. Miten te olette avanneet keskustelun esim. lääkärin kanssa? Kuinka monta tapaamiskertaa mt ongelman toteamiseen ja lääkityksen hankimmiseen yleensä tarvitaan? Onko puhuminen ja ajanvaraaminen ollut muille ylitsepääsemätön ongelma ja miten olette lopulta siitä selvinneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu