Voittekos unohtaa sen toisen puolenne

Olen itse huomannut tämän toisen puolen voimistuneen parin viimeisen vuoden aikana. Olen nyt 37 v. Vaimolle en ole kertonut, enkä voi kertoa, olen varma ettei ymmärrä ja hyväksy. Itselläni on kokemuksia miesten välisistä jutuista. Jokaisen kerran jälkeen olen päättänyt sen olevan viimeisen, mutta jokin vain vetää uudelleen ja uudelleen. Ehkä tämä toinen puoli on vain niin vahvassa, ettei sitä pysty unohtamaan. Olen miettinyt eroakin vaihtoehtona, mutta kun kaikesta huolimatta rakastan vaimoani, kuulostaa varmaan typerältä, miten voi rakastaa jotakuta jos on valmis pettämään. Uskon että, jos pettäisin vaimoani toisen naisen kanssa kokisin vahvemmin huonoa omaatuntoa. Nythän täytän tarvettani, jota vaimoni ei voi tyydyttää. Tällä hetkellä elän siis valheessa, sekä itselleni että rakkaimmalleni.

Vaikka nainen olenkin, niin pakko tunnustaa, että tuota olen miettinyt itsekkin aika paljon. Mieheni kun on bi. Toisinaan tuntuu, että hän ei yksinkertaisesti halua minua ollenkaan, jos antaakin, niin tunnen ettei silti ole oikein mukanana.. Velvollisuudesta taitaa osallistua... Muuttuneeko kokonaan gayksi..?

Moi kohtalontoveri.

Tilanteesi kuulostaa hyvin tutulta. Olen hyvin paljon pohtinut itsekin sitä kuinka paljon sitä on hetero ja kuinka paljon gay. Itse olen huomannut, että seksuaalisesti, fyysisiltä tarpeiltani olen lähes kokonaan gay, mutta sosiaalisesti, psyykkisesti lähes kokonaan hetero. Eli mieheltä haluan seksiä, mutta en voisi kuvitella suhdetta muun kuin naisen kanssa. Näppärän skitsofreenista eikö totta.

Minullakin on ero käynyt ajatuksissa aika useinkin, mutta lasten takia olen lykännyt sen jonnekin yli kymmenen vuoden päähän. En voisi kuvitella aiheuttavani lapsilleni sitä tuskaa mitä isän menettäminen avioerossa aiheuttaa. Lasten takia olen päättänyt uhrautua. Välillä se ahdistaa hyvinkin paljon, varsinkin kun ei ole ketään kenen kanssa voisi jakaa näitä asioita.

Ajatus siitä, että muutkin painivat samojen asioiden kanssa helpottaa hieman oloa. Olen yrittänyt etsiä ystävää, joiden kanssa voisi kirjotella näistä asioista, mutta yleensä kaikki bimiehet halauvat lopulta seksiä. Itse kun olen täysin kokematon miesten kanssa ja sellaisena aionkin avioliittoni aikana pysyä. Tämä syyllisyys asian salaamisesta vaimolta on jo tarpeeksi painava. En halua siihen lisäksi enää salailua pettämisestä.

Viime aikoina olen yrittänyt valmistella itseäni asian kertomikseksi vaimolle. Lauseet pyörivät jo ajatuksissa, mutta vielä en ole mitään kuitenkaan uskaltanut sanoa. Ahdistus täällä kaapissa alkaa käydä kuitenkin jo kovaksi, että jossain vaiheessa on pakko tulla ulos, oli tulos sitten mikä tahansa. Eihän sen että vaimo saa tietää minun biseksuaalisuudestani välttämättä johda eroon.

Olen ajatellut että vaimoni on oikeutettu totuuteen aviomiehestään ja minä pääsisin pois tästä salailun aiheuttamasta ahdistuksesta. Toisaalta se alituinen pelko avioerosta ja lasten menettämisestä väijyy koko ajan taustalla.

Mistähän meille bi-ukkomiehille löytyisi oma tukiryhmä, jossa voisi keskustella näistä asioista? Ei tarvitsisi pohtia näitä asioita yksin ja yrittää juuri näin hakuammunnalla saada kontaktia ja neuvoja toisilta samanlaisilta.

En usko, että sitä toista puolta voi unohtaa. Ja miksi pitäisikään. Uskon että taipumus on tullut meihin jo geeneissä ja viimeistään varhaislapsuuden isä/äitisuhteet jalostavat meidät siksi mitä itse kukin olemme. Tragedia muodostuu siitä, ettemme saa tai uskalla olla rehellisiä itsellemme ja läheisillemme. Olen kirjoittanut oman vapahtumistarinani tähän samaan keskusteluryhmään otsikon "Kuinkahan moni mies" alle. Lukekaa ja kommentoikaa.
Sinulle BIUKKOMIES30 sanon että puhut kuin minun suullani, tosin 15 vuotta sitten. Olen itse varmaankin enemmän hetero kuin sinä, mutta tarinasi on kuin toisinto omastani. Jos haluat olla privaatisti yhteydessä, lähetä emailia minulle osoitteeseen [email protected] Kaikki muutkin asialliset viestit järkeviltä kohtalotovereilta ovat tervetulleita.

itse olen 25-vuotias nainen, jolla on mies ja 2-vuotias lapsi. ja painin aivan samojen asioiden kanssa kuin sinä. olen korviani myöten ihastunut aivan ihanaan naiseen. mitä tehdä? voiko perheestä noin vain lähteä vaikka se olisi kaikille parasta - loppuisi teeskentely ja pahan olon aiheuttaminen... ja vaikka tämä nainen ei minua huolisi, en silti ole enää sama ihminen kuin tätä ennen. rinnasta puristaa kun ei vastausta ole.