paikkaa jossa voi keskustella toisten kanssa kukista ja niiden hoidosta. Saada ja antaa neuvoja. Kiva kiva, toivottavasti pysyy kanssa asialinjalla.
Kiitos Enirolle tästä.
tällaista olemme kaivanneetkin
13
1912
Vastaukset 13
- jiiM
www.puutarha.net Siellä on todella hyvät ja laajat keskustelupalstat.
- ansku
enkä saanut itseäni sitten millään rekisteröityä sinne, vaikka yritin jopa ylläpidon henkilön kanssa (hänkin antoi sitten periksi). Jostain syystä se sivusto vain hylki minua, en tiedä vieläkään miksi.
Tämähän on siitä hyvä ettei tartte rekisteröityä edes. Ja silti voi kysellä mitä mieleen tulee tai mikä milloinkin mieltä vaivaa. Ja sitten toivoa tietenkin että saa asiallisia vastauksia joltain. - kukaan
ansku kirjoitti:
enkä saanut itseäni sitten millään rekisteröityä sinne, vaikka yritin jopa ylläpidon henkilön kanssa (hänkin antoi sitten periksi). Jostain syystä se sivusto vain hylki minua, en tiedä vieläkään miksi.
Tämähän on siitä hyvä ettei tartte rekisteröityä edes. Ja silti voi kysellä mitä mieleen tulee tai mikä milloinkin mieltä vaivaa. Ja sitten toivoa tietenkin että saa asiallisia vastauksia joltain.Suotta sinne rekisteröi,ei sieltä vastauksia saa vaikka kuinka kyselisi.Siellä on niillä OMAT ympyrät.Sisäpiiriläisiä.
- Mtt
kukaan kirjoitti:
Suotta sinne rekisteröi,ei sieltä vastauksia saa vaikka kuinka kyselisi.Siellä on niillä OMAT ympyrät.Sisäpiiriläisiä.
...valitettavasti huomasin saman...
- Malviina
on vähän sellainen mehuhetki. Puutarhanetti on hyvä, kunhan et äittäröi siellä. Kyllä sinne pystyy rekisteröitymään. Eikä siellä mitään sisäpiiriläisiä ole. Tutkit aikasi juttuja ja otat kantaa, kyselet. Ikähaitarikin on 14 - 70 v. Jotta onko itsessäsi vikaa?
- hermostu
Taitaa Malviina olla niitä sisäpiiriläisiä , kun niin kimpaantui. Siellä näkyivät pohtivan kovasti , ollaanko me sisäpiiriläisiä vai ei.Omasta mielestään eivät ole...tietysti.
- Malviina
hermostu kirjoitti:
Taitaa Malviina olla niitä sisäpiiriläisiä , kun niin kimpaantui. Siellä näkyivät pohtivan kovasti , ollaanko me sisäpiiriläisiä vai ei.Omasta mielestään eivät ole...tietysti.
kimpaantunut. Ihmettelin vain, sen kerran kun ole käynyt siellä, olen aina saanut hyviä ohjeita ja neuvoja. Olet itsekin näköjään rekisteröitynyt ja käynyt, koska tiedät mistä siellä jutellaan :-))
- kyllä rek....
Malviina kirjoitti:
kimpaantunut. Ihmettelin vain, sen kerran kun ole käynyt siellä, olen aina saanut hyviä ohjeita ja neuvoja. Olet itsekin näköjään rekisteröitynyt ja käynyt, koska tiedät mistä siellä jutellaan :-))
Rauha vaan ;) Joo olen kyllä rekisteröitynyt ja luenkin joskus ,mutta alkuaikoina kun kyselin jotain ,ne sivuutettiin joka kerta,joten empä ole enään siellä kysellyt mitään.Mitä turhia,onhan netti mistä katsoa.Tuleekohan halla ensi yöksi,ei ole kuin 3* huh.
- Malviina
kyllä rek.... kirjoitti:
Rauha vaan ;) Joo olen kyllä rekisteröitynyt ja luenkin joskus ,mutta alkuaikoina kun kyselin jotain ,ne sivuutettiin joka kerta,joten empä ole enään siellä kysellyt mitään.Mitä turhia,onhan netti mistä katsoa.Tuleekohan halla ensi yöksi,ei ole kuin 3* huh.
kannattaisi kuitenkin ehkä roikkua mukana.
Kyllä sieltä aina jotain irti saa. P-nettiläiset alkavat vastailemaan pikkuhiljaa. Ja onhan se osin niinkin, ettei kaikkea voi tietää. Toisekseen kyllä siellä vähän välillä pitempäänkin mukana olleet huutelee, että eikö kukaan nyt tiedä.
Kyllä tuo halla taitaa pikkuhiljaa hiipiä. Menee ne mahtavat tattisaaliit.
- joku
Soneraplazan elleissä on myös hyvä viherpeukalot -keskustelupalsta.
- Titta
Elleissäkin, vaan yhtä nihkeästi sieltä saa vastauksen kuin Puutarhanetistäkin. Kumpaakin olen kokeillut useammankin kerran. Tosin vastausmahdollisuus on Elleissä, kokemukseni mukaan, suurempi.
Elleissä puhuttiin mm. valkosipulin kynsien istuttamisesta jo syksyllä, jolloin tulee ns. kylmäkäsittely samassa, ja sitten kun kyselin minkälaista multaa ko. henkilö on käyttänyt eipä tullut enää vastausta.
Ylimielisiä vastaajia on joka palstalla, mutta Puutarhanetistä en aikanaan saanut edes vastausta vaikka muut samaa aihetta sivuten kävivät innokasta keskustelua. Lopulta sain muualta puutarhurilta vastauksen kysymykseeni.
Toivotaan, että tästä kehkeytyisi palsta, jossa ei aloittelijaa, tai epäonnistujaakaan, jätetä paitsioon. Monta kertaa on joku pienikin vinkki kullanarvoinen. Ei kenenkään tarvitse hortonomiksi alkaa, tietysti sellainenkin kelpaa :)
Yritetään yhdessä, jos tästä saataisiin jotain aikaiseksi.
- maija
eihän täällä kukaan edes lue näitä juttuja aivan turha sivu!!!!!!! Saati sitten vastaa.
- ansku
ethän sinäkään sitä tehnyt :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201501
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420