kokemäellä on

tällaista. Täällä ei kaupunki välitä vuokralaisista, kun ajatellaan, että kaikki on päihdeongelmaisia, jotka ei tarvi mitään parannuksia asuntoihin, tai yleensä minkäänlaista apua mihinkään. Tiedän erään kiinteistövälityksen, joka on erikoistunut tähän. Aina kun on joku epäkohta, niin mitään ei tapahtu, saat pyytää satoja kertoja ja sitten vaivalloisesti tullaan ja ollaan epäkohteliaita. Vuokrat kyllä pitää maksaa ajallaan, vaikka asuntojen hinta ja laatu ei mitenkään kohtaa. Kaupungin herrat ei vissiin yhtään ajattele, että näissä vuokrataloissa asuu myös ihmisiä, jotka käyvät töissä joka päivä ja jotka saattavat tarpeekseen saatuaan muuttaa pois. Itse kuulun tähän ryhmään.

Kokemäellä ei ole itse asiassa mitään minkä vuoksi täällä voisi viihtyä. Ei ole elokuvateatteria, puhumattakaan mistään muusta viriketoiminnasta. Täällä on vain jyväjemmarien luvattu maa, jotka saavat pröystäillä täällä ja tulevat aina sitä tekemään. Kaupunki kuolee kohta ja johto vain päättelee, että tehdään niinkuin on aina tehty, ei mitään muutoksia.

Itse olen saanut tarpeekseni. Joudun joka päivä lähtemään töihin 25 km:n matkan, koska täältä käpykylästä ei töitä löydy, eikä myöskään asuntoa. Olen lähdössä pois, koska olen saanut tarpeekseni, enkä ole ainoa, meitä samanlaisia on niin todella paljon. Kuolkoon Kokemäki sukupuuttoon minun puolestani.
2632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokemäellä jo kauan sitten, kun teolliset työpaikat pontevasti torjuttiin ja kunta haluttiin pitää menneellä vuosisadalla. Nyt ei ole mitään, koska ei ole maksavia asiakkaita, koska ei ole työtä. On vain eläkeläisiä, jotka eivät mitään pyydä, vaikka olisi rahaakin vielä maksaa. Mutta yhtä huonosti on koko Satakunnan käynyt, ja vielä kurjemmaksi muuttuu.
Miten Kokemäki Harjavaltaan liitettynä ja ehkä Nakkila kumppanina voi edes peruspalvelut turvata muutaman vuoden päästä. Pori ei Kokemäkeä huoli, Rauma vielä vähemmän, ja Vammalalle emme kelpaa. Huonon sijainnin vuoksi putoamme tyhjyyteen. Jos vielä on mahdollisuus saada muualta elanto, pitää jokaisen lähteä heti.

Äänestä
  • Mitään tietämättä, muusta kun pk-seudun aluevaltauksista, niien ymmärrä, miten esim Kokemäki/Harjavalta kuntaliitos edistäisi tavis tallaajaajan asemaa...päin vaston, tod. näk. tietyt palvelut muuttaisivat hyvin kauaksi, ja arvaten seudun paikallislinkeenteen tason, saattaa hyvinmonelle tulla käytännön ongelmia, yksinkertaisten viranomais asioiden hoidossa...ONNEA VITUSTI::::

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitettavasti kirjoitti:

tällaista. Täällä ei kaupunki välitä vuokralaisista, kun ajatellaan, että kaikki on päihdeongelmaisia, jotka ei tarvi mitään parannuksia asuntoihin, tai yleensä minkäänlaista apua mihinkään. Tiedän erään kiinteistövälityksen, joka on erikoistunut tähän. Aina kun on joku epäkohta, niin mitään ei tapahtu, saat pyytää satoja kertoja ja sitten vaivalloisesti tullaan ja ollaan epäkohteliaita. Vuokrat kyllä pitää maksaa ajallaan, vaikka asuntojen hinta ja laatu ei mitenkään kohtaa. Kaupungin herrat ei vissiin yhtään ajattele, että näissä vuokrataloissa asuu myös ihmisiä, jotka käyvät töissä joka päivä ja jotka saattavat tarpeekseen saatuaan muuttaa pois. Itse kuulun tähän ryhmään.

Kokemäellä ei ole itse asiassa mitään minkä vuoksi täällä voisi viihtyä. Ei ole elokuvateatteria, puhumattakaan mistään muusta viriketoiminnasta. Täällä on vain jyväjemmarien luvattu maa, jotka saavat pröystäillä täällä ja tulevat aina sitä tekemään. Kaupunki kuolee kohta ja johto vain päättelee, että tehdään niinkuin on aina tehty, ei mitään muutoksia.

Itse olen saanut tarpeekseni. Joudun joka päivä lähtemään töihin 25 km:n matkan, koska täältä käpykylästä ei töitä löydy, eikä myöskään asuntoa. Olen lähdössä pois, koska olen saanut tarpeekseni, enkä ole ainoa, meitä samanlaisia on niin todella paljon. Kuolkoon Kokemäki sukupuuttoon minun puolestani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu