yksin

Mies kyllä löytyy ja olisi kiinnostunut tulemaan, mutta kun sattuu olemaan sellaista sorttia, että melkein pyörtyy jo sairaalan aulassa... Joten sanoin miehelle, että en halua häntä mukaan jos hänellä on epävarma olo omasta selviytymisestään ja minun pitäisi huolehtia hänestä koko synnytyksen ajan.

Sairaalassa et kuitenkaan joudu olemaan yksin, koska onhan siellä henkilökuntaa ja niitä paljon parjattuja opiskelijoita, joista tosipaikan tullen onkin usein suuri apu :) Minulle mies oli ainoa vaihtoehto mukaan otettavaksi, en halua hänen tilalleen sinne ketään. Uskon, että siitä selviytyy vallan mainiosti itsekin. Minäkään en ole doulasta kiinnostunut.

Tsemppiä!

yksinkin. Ennemmin yksin kuin vastahakoisen maallikon kanssa. Henkilökuntaa tulee paikalle tarvittaessa.
Mieheni oli paikalla kahden ensimmäisen lapseni syntyessä, kolmannella kerralla en huolinut häntä enää mukaan.
Synnytyksessä ihminen on elämänsä huipulla luomassa uutta elämää. Muut ovat vain avuttomia sivustakatsojia. Joskus tuntuu, että synnyttäjät haluavat miehen mukaan säälistä - ettei tämä jäisi aivan osattomaksi. Mutta hyvät äidit, ette te enää synnytyksessä miestä tarvitse. Hänen aikansa oli jo 9 kuukautta sitten.

ensimmäiseksi,synnytykseni kesti 12h 23min..:)
lähdin yöllä taxilla sairaalaan supistuksien takia,
henkilökunta laittoi vaan mahalle sydänkäyrät siinä makasin liikkumatta puoli tuntia vaikka tekimieli kävellä supistuksien takia..sitten pääsin huoneeseen,ja jos suoraan haluat vastauksen olin todella yksin siellä sen 10 ja puol tuntii,sanoivat et jos supistukset kovenee tai kipuja ym.paina kutsu nappulaa:/
oli ensisynnytys olin 18,ja aivan paniikissa ja peloissani!silloin tuntu eten selviä siitä mitenkään...mieheni nukkui kotona tajutonta humalaansa pois,en uolinut häntä sairaalaan,ei siitä olisi apua ainakaan ollut..mieheni kuitenkin ilmestyi sairaalalle puolitoista tuntia ennen kuin tyttömme syntyi,ja onneksi ilmestyi,sillä mieheni antoi minulle niin paljon voimia siihen tilanteeseen että jaksoin vaikean synnytyksen!
en todellakaan tiiä miten olisin selvinnyt ilman omaa kultaa!!kerroin rehellisen kokemukseni,en tarinaa jotta saisin sinut pelästymään!!

meidän pienellä la viikon päästä ja päätin jo raskausajan alussa, etten halua synnytykseen ketään, en edes poikaystävääni. jotenkin vain tuntuu, että se hetki on minua ja lasta varten eikä muita. mutta, jokaisella on oma mielipiteensä asiasta. ja hyvä niin ! ajattelin vain kertoa, että yksin synnyttäminen voi jopa tuntua kaikista parhaimmalta ratkaisulta!
onnea synnytykseen!

Minulla on takana kaksi täysin erilaista synnytystä. Esikoisen synnytin miehen ollessa mukana. Synnytys oli pitkä ja kivulias, ja olen iloinen että miheheni oli mukana.

Toisen lapsen synnytin yksin. Kätilö ei ehtinyt olla koko aikaa luonani, mutta radion hän laittoi päälle. Se oli minusta oikeastaan helpottavaa, sain kuunnella musiikkia, ja keskittyä itseeni ja supistuksiin. Tiesin, että kätilö tulee jos kutsun, enkä kokenut mitenkään jääväni yksin tms. Synnytyksestä jäi kaunis muisto, jossa minä itse olin täysillä mukana, kun sain rauhassa yksin keskittyä kohtaamaan kivun ja kaiken.
En myöskään kokenut olevani mitenkään epäonnistunut. Mieheni piti tulla ponnistusvaiheesseen mukaan, mutta vauva syntyikin niin nopeasti ettei hän ehtinyt.

Mene rohkeasti vain, ota vaikka omaa musiikkiasi mukaan. Keskity rauhassa itseesi ja vauvaan, ja anna muiden olla mitä mieltä haluavat. Toivottavasti synnytyksestäsi jää sinulle yhtä kaunis muisto kuin omastani minulle.