Ahdistava työ

Töihin meno on ahdistavaa. En pidä työstäni, mutta en voi vaihtaa työpaikkaa. Silloin koko muu elämäni luhistuisi. Elämäni pyörii työni ympärillä ja olen tukehtua siihen. En tiedä, miten huomispäivästä voi selviytyä. Työnantajani pitää minua laiskana vätyksenä, vaikka yritän parhaani. Minulla oli alkukesällä töissä helpompaa ja nyt pitäisi jaksaa "sen voimilla" koko talvi. Entistä iloisempana ja ahkerampana, vaikka minä olen vain entistä kyllästyneenpi.

Miten päivistä selviää? Minulla on vuosi jäljellä tätä työsuhdetta ja tuntuu, että pitäisi vaan jaksaa..mutta entä jos ei jaksakaan? Haluaisin olla ahkera ja iloinen työstäni, mutta en ole.
- enkä voi asioille mitään.
4412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koko muu elämä luhistuisi, jos lopettaisit?
Omassa perheessäni on tehty radikaali ratkaisu jo parikin kertaa ja aina on ulospääsy löytynyt - tosin vaatinut yritteliäisyyttä uuden tien löytämiseksti (opiskelua, opiskelua ja lopulta paikkkakunnan vaihdos).
Tietty, jos on isot velat päällä, on hankalampi irrottautua kuvioista, ellei ensin myy omistamiaan.
Toivottavasti joku hyvä ratkaisu löytyy!

Äänestä

Ahdistukseenko lääke? Otin itse kusipäisestä työpaikasta loparit josta rankaistiin 3kk,n * viikon karenssilla, et kyllä perheellistä helpottaa tämä siviilirohkeus, sitten menee vielä kuukaus ennen kuin saa latiakaan mistään. Ainut lääke taitaa olla kun ottaa lääkettä kerralla ja paljon.

Äänestä

Mulla on täysin sama homma, ainoa ero on että mulle ei koita vapautusta vuoden päästä vaan pallo pysyy jalassa hamaan tulevaisuuteen.

Kun ei jaksaisi millään tätä, pakko vaan on. Ainoa asia mikä mua lohduttaa on se että jos nämä hommat loppuisi niin kyllä sitä aina jotain työtä löytää että lainoista selviää, menen sitten vaikka siivoojaksi tai mikä tahansa homma käy jos siitä edes jotain rahaa saa. Jos ei ole nirso niin sellaista työtä kyllä löytyy mikä ei muille kelpaa.

Ilmeisestihän sullakin on taloudellinen pakko tehdä sitä mitä teet, velkaa yms?

Äänestä

paskamaisempaa kuin inhota työtään.Toisaalta ,mikäli tiedät milloin työsuhde päättyy ja että se ei ikuinen ole,niin pinnistä vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mölli kirjoitti:

Töihin meno on ahdistavaa. En pidä työstäni, mutta en voi vaihtaa työpaikkaa. Silloin koko muu elämäni luhistuisi. Elämäni pyörii työni ympärillä ja olen tukehtua siihen. En tiedä, miten huomispäivästä voi selviytyä. Työnantajani pitää minua laiskana vätyksenä, vaikka yritän parhaani. Minulla oli alkukesällä töissä helpompaa ja nyt pitäisi jaksaa "sen voimilla" koko talvi. Entistä iloisempana ja ahkerampana, vaikka minä olen vain entistä kyllästyneenpi.

Miten päivistä selviää? Minulla on vuosi jäljellä tätä työsuhdetta ja tuntuu, että pitäisi vaan jaksaa..mutta entä jos ei jaksakaan? Haluaisin olla ahkera ja iloinen työstäni, mutta en ole.
- enkä voi asioille mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu