olen seurustellut kihlattuni kanssa 4vuotta ja olemme kyllä puhuneet vaavista mutta kun kouluani on jäljellä vielä 4kk:tta niin olemme ajatelleet odottaa siihen asti kun valmistun ja yrittää sen jälkeen todella vaavia.Eilen sitten kävi tämä kauan pelätty jutska että ehkäisy petti ja nyt mulla on kp14. Poikaystäväni haluaisi että ottaisin jälkiehkäisy pillerit ja hän melkeimpä vaatii sitä mutta itse en ole niistä täysin varma koska olen jo jonkin aikaa toivonut että kihlattuni lämpeisi todella ajatukselle että yrittäisimme vaavia. en voinut ikinä kuvitella että joutuisin tälläisen tilanteen eteen että tarvitsisi ratkaista näin vaikea asia.
voihan se toki olla niinkin ettei nyt ole sellainen aika että voisi tärpätä mutta sitäkään kun ei tiedä.Onneksi minulla olisi koulua jäljellä vain 4kk:tta eli siinä mielessä ehtisin kyllä käydä koulun loppuun ennen vaavin syntymää jos nyt olisi tärpännyt ja päättäisin olla ottamatta niitä pilsuja.
Onko joku muu ollut mahdollisesti samakaltaisessa tilanteessa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hmm vaikea tilanne kieltämättä. Ehkä sinuna miettisin nyt että kestääkö suhteenne itsenäisen päätöksesi pitää lapsen ja jos ei niin oletko valmis luopumaan suhteestanne.
Tietenkin jos olet raskaana niin päätös on todella vaikea sillä itse en aborttia tai muutakaan keskeytystä pystyisi tekemään.
On totta ettei neljä kuukautta koulua ole paljon mutta entä jos alku raskautesi on samanlainen kuin minun. Olen nyt vasta 13 vkolla raskaana ja voinut todella pahoin koko ajan. Nukuttua ei ole juurikaan tullut. Silloin pitää miettiä riittääkö energiasi opiskeluun ja kuinka tärkeää koulutus sinulle lopulta on.
Jos päätät pitää lapsen ja olet raskaana ONNEKSI OLKOON!!! ja iloista odotusta.
Jos kuitenkin päädyt keskeytykseen tai petyty kun et olekkaan raskaana niin varmasti saat tukea läheisiltäsi.
Tsemppiä kuitenkin!