Kalevan juttu VM:sta....huomaa Kuluttajaviraston lauselmat!!!

Artikkeli Kalevassa!

Verkostomarkkinoinnin ongelmiin vaikea puuttua

Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan verkostomarkkinointiin tulisi suhtautua varauksellisesti, koska virallisten tahojen on usein vaikea puuttua mahdollisiin ongelmiin. Vaikka toiminta vaikuttaisi hämärältä, ei lakia välttämättä rikota.
"Niin kauan kyse ei ole huijauksesta, kun ei lupaa suoraan mitään, vaan kertoo, että on hyvät mahdollisuudet", Sario tarkentaa.

Hurmoshenkisissä rekrytointitilaisuuksissa saatetaan kertoa valtavista ansiomahdollisuuksista. Suuret tulot vaatisivat kuitenkin ketjuun tuhansia uusia käyttäjiä.

"Verkostoilla tienaaminen perustuu ajatukseen loputtomista laajenemismahdollisuuksista. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan katto tulee jossain vaiheessa vastaan. Kuka uusia tuotteita enää ostaa, kun puolet kaupungista on hankkinut aloituspaketin?" Sario kysyy.

Verkostomarkkinointia harkitsevan on syytä pohtia uutta uraa laskimen kanssa.

Kate voi jäädä yllättävän pieneksi, kun siitä vähentää kaikki myyntitoiminnan kulut, kuten postimaksut ja tuotenäytteet. Palkkiot muodostuvat usein tuotteen myynnin lisäksi myös uusien jälleenmyyjien hankkimisesta saatavista bonuksista.

Monissa verkostoissa värvääjä saa tietyn provision värväämänsä jälleenmyyjän myynnistä. Jos aloitusmaksu oikeuttaa pelkästään värväämään uusia jäseniä, kannattaa olla tarkkana. Kyseessä saattaa olla ketjukirjeen tyyppinen rahankeräys. Luvattomaan rahankeräykseen osallistumisesta voi saada sakkoja. Tämän lisäksi menettää rikoksella saamansa hyödyn.

Jälleenmyyjä on yrittäjä

Myös markkinointiin mukaan lähteneen tilanne on ongelmallinen, sillä hän on usein samanaikaisesti sekä myyjä että ostaja. Myyjä on vastuussa siitä, että ostaja saa tuotteesta riittävästi paikkaansa pitävää tietoa. Kotimyynnissä kuluttajalla on myös 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus.

Jos jälleenmyyjä tuntee tulleensa huijatuksi, apua on vaikea saada. Katteettomat lupaukset eivät välttämättä riko lakia, joten poliisin puoleen ei voi kääntyä. Kuluttajavirastosta taas kerrotaan, että jälleenmyyjä ei ole kuluttaja, joten Kuluttajavirasto ei voi puuttua tilanteeseen.

Moni ei huomaa, että jälleenmyyjäksi ryhtyessä voimaan tulevat yrittäjiä koskevat säännökset. Se lasketaan myös työksi. Työvoimatoimiston johtava työvoimaneuvoja Pirjo Panuma kertoo, että työttömien kohdalla tilannetta katsotaan tapauskohtaisesti.

"Kyseeseen voi tulla joko soviteltu työttömyysturva. Voi myös olla ettei ole oikeutettu lainkaan työttömyystukeen", hän sanoo.

Sarion mielestä surullisinta tilanteessa on se, että verkostomarkkinoinnista kiinnostuvat ovat usein aidosti rahan tarpeessa.

Niina Karling

Niin eli kuluttajavirastokaan ei pysty auttaan!

HERÄTKÄÄ NYT!
4520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vm. yrittäjänä olenkin sanonut jokaiselle mahdollisesti kauttani liittyvälle jäsenelle, että tutkisi tarkasti onko tämä juuri oikea väline hänelle ja vertaamaan eri yrityksiä. Verkostointi on hyvin laajaa, joukkoon mahtuu täysin rehellisiä, kuin myös "rahat hölmöiltä" yrityksiä...Ikävä tosiasia on, että viimeeksi mainitut mustaavat koko alan maineen.

Sanomani onkin laillisia, rehellisiä vm. yrityksiä on...kunhan malttaa mielensä eikä lähde ensimmäisen eteentulevan yrityksen kelkkaan...maltti on valttia. ( hyvä pointti on huomata, että se vähiten lupaava onkin se toimivin yritys)

Äänestä

Voi verso, mihin mä nyt joudun.
Kuluttajaviraston pennitön virkamieskään ei pysty mua auttamaan.
Mä olen jo kuusi vuotta tienannut perheeni leivän asiakkaistani ja jonkun 1000 euroa kuussa ryhmästä. Kaikkia siis kusetetaan, vaikka jokainen ryhmässä tykkää siitä että tienaa.
Mun ohjaaja on miljonääri ja kertoo siitä, mutta se ei koskaan jätä kertomatta että se tulee työllä. Mutta tollanen onneton virka-akka masentaa kaikki suomalaiset työttömät.
Sitten kun se lukee lehdestä VIRKAMIEHEN kertomuksen siitä että tässä työssä ei saisi kertoa mitä tienaa, se ajattelee, että sen päätös on oikea.
Olet surkea, ystävä.
Miksi?
Viet toisilta elämisen ja yrittämisenhalun kurjine uutisinesi.
Sinun tulisi ymmärtää, että kaikki mikä on Kalevassa, ei ole totta.
Se, mitä kirjoitetaan lehtiin, pitää olla uutinen. Siis: Uutinen. Sen ei tarvitse olla totta.
Mitä teet?
Olet työtön, eikö???
Tai kotihoidontuella tai sosiaalin varassa muuten vaan???
Lopeta se, kokeile hyvää verkostoyritystä ja jos et tykkää, jää takaisin hoitmaan lapsia sosiaalin varaan.
Jos taas olet virkamies, pysy siinä äläkä tule meidän veronmaksajien tontille hyppimään.

Äänestä
  • No niin!

    Palataampa takasin lähtöruutuun...

    Ensiksi uskon enemmän Kalevan juttuihin kuin jonkun Iltalehden juttuihin.
    Ja koska Kalevan netti foorumissa on tästä aiheesta paisunut iso kohu, on toimittaja alkanut selvittään asiaa..siksi uskon tähän tarinaan.

    Toiseksi en ole työtön enkä missään sossun luukulla notkuja..tienaan hyvin ilman minkäänläista VM touhuihin sekaantumista.
    Enkä siitä luovukaan vaikka kuinka joku tyrkyttäis jotain VM humpuukia.

    Kolmanneksi:
    Tämä on minun mielipitteeni..ja minun mielestä VM varsinkin SEVEN Ab:n touhut ovat minusta niin törkeätä että minua harmittaa kun
    jotkut lähtevät siihen mukaan, koska se on minusta laitonta, epäeettistä ja arvelluttavaa bizniztä (kuten he sanovat: bizniztä).

    Missioni ei ole tarkoitus käännyttää ihmisiä VM vastustajiksi..yritän vain esittää lukioille jotain mistä saavat muodostaa omat päätelmänsä.
    Itse kukin päättäkööt mitä tekeepi elämälleen mutta varoitettu on....

    KANOON HERÄTKÄÄ JO!

    Äänestä

  • Tomppa TJ kirjoitti:

    No niin!

    Voi olla ihan asiallista tietoa-itsekään en lähtisi verkostomarkkinointiin mistään hinnasta,sillä elämässäni on paljon muutakin tekemistä.Ne,joille em.homma sopii tehköön minun puolestani niin paljon kuin huvittaa,ei haittaa.
    Mitä noihin Kalevan juttuihin tulee-ja yleensäkin median-niillä on AINA tarkoitus vaikuttaa ihmisen mieleen ja käyttäytymiseen.Ajattelepas esim.sellaista asiaa kuin mainonta/mainostaminen=kuinka paljon se vaikuttaa sinun ostokäyttäytymiseesi/päätöksiisi t. ihmisten yleensä?
    Oulun seudulla vaikuttaa aika paljon lestadiolaisuus(onhan se heidän pääkaupunkinsa),eli suurin osa julkisista tahoista on heidän vallassaan-ja vaikuttaa välittömästi tai välillisesti asioihin.Mitä olen lestadiolaisiin elämässäni törmännyt,ovat olleet kaikki pelkkiä kusettajia,joten suhtaudun varauksellisesti siihen ,mitä Kalevakin kirjoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tomppa TJ kirjoitti:

Artikkeli Kalevassa!

Verkostomarkkinoinnin ongelmiin vaikea puuttua

Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan verkostomarkkinointiin tulisi suhtautua varauksellisesti, koska virallisten tahojen on usein vaikea puuttua mahdollisiin ongelmiin. Vaikka toiminta vaikuttaisi hämärältä, ei lakia välttämättä rikota.
"Niin kauan kyse ei ole huijauksesta, kun ei lupaa suoraan mitään, vaan kertoo, että on hyvät mahdollisuudet", Sario tarkentaa.

Hurmoshenkisissä rekrytointitilaisuuksissa saatetaan kertoa valtavista ansiomahdollisuuksista. Suuret tulot vaatisivat kuitenkin ketjuun tuhansia uusia käyttäjiä.

"Verkostoilla tienaaminen perustuu ajatukseen loputtomista laajenemismahdollisuuksista. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan katto tulee jossain vaiheessa vastaan. Kuka uusia tuotteita enää ostaa, kun puolet kaupungista on hankkinut aloituspaketin?" Sario kysyy.

Verkostomarkkinointia harkitsevan on syytä pohtia uutta uraa laskimen kanssa.

Kate voi jäädä yllättävän pieneksi, kun siitä vähentää kaikki myyntitoiminnan kulut, kuten postimaksut ja tuotenäytteet. Palkkiot muodostuvat usein tuotteen myynnin lisäksi myös uusien jälleenmyyjien hankkimisesta saatavista bonuksista.

Monissa verkostoissa värvääjä saa tietyn provision värväämänsä jälleenmyyjän myynnistä. Jos aloitusmaksu oikeuttaa pelkästään värväämään uusia jäseniä, kannattaa olla tarkkana. Kyseessä saattaa olla ketjukirjeen tyyppinen rahankeräys. Luvattomaan rahankeräykseen osallistumisesta voi saada sakkoja. Tämän lisäksi menettää rikoksella saamansa hyödyn.

Jälleenmyyjä on yrittäjä

Myös markkinointiin mukaan lähteneen tilanne on ongelmallinen, sillä hän on usein samanaikaisesti sekä myyjä että ostaja. Myyjä on vastuussa siitä, että ostaja saa tuotteesta riittävästi paikkaansa pitävää tietoa. Kotimyynnissä kuluttajalla on myös 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus.

Jos jälleenmyyjä tuntee tulleensa huijatuksi, apua on vaikea saada. Katteettomat lupaukset eivät välttämättä riko lakia, joten poliisin puoleen ei voi kääntyä. Kuluttajavirastosta taas kerrotaan, että jälleenmyyjä ei ole kuluttaja, joten Kuluttajavirasto ei voi puuttua tilanteeseen.

Moni ei huomaa, että jälleenmyyjäksi ryhtyessä voimaan tulevat yrittäjiä koskevat säännökset. Se lasketaan myös työksi. Työvoimatoimiston johtava työvoimaneuvoja Pirjo Panuma kertoo, että työttömien kohdalla tilannetta katsotaan tapauskohtaisesti.

"Kyseeseen voi tulla joko soviteltu työttömyysturva. Voi myös olla ettei ole oikeutettu lainkaan työttömyystukeen", hän sanoo.

Sarion mielestä surullisinta tilanteessa on se, että verkostomarkkinoinnista kiinnostuvat ovat usein aidosti rahan tarpeessa.

Niina Karling

Niin eli kuluttajavirastokaan ei pysty auttaan!

HERÄTKÄÄ NYT!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu