Haluaisimme laajentaa perinteistä rintamamiestaloa siten, että alakertaan saisi lisätilaa, lähinnä märkätilaa ja vähän keittiön jatketta. Kaipaamme kuitenkin ideoita tämän "elintasopatin" suunnitteluun. Mistä ideoita (kuvia, selvityksiä..) tai kohtuuhintainen suunnittelija (pk-seutu), jotta emme pilaa perinteisen talon muotoa jollain itse keksimällämme palikalla, jonka innoissamme piirrätämme lähimmällä kykenevällä... Rahaa ei ole hirmuisesti, mutta 20-30 neliötä pitäisi irrota ja se riittäisikin. Mikä muuten on käsityksenne neliöhinnasta? Meille on kerrottu rakennusväen taholta 1300-1500 euroa/neliö. Liikaa? Perustukset tietysti erikseen? Yläkertaan ei tarvitsisi välttämättä koskea lainkaan. Kokemuksia, hyviä neuvoja? Kiitos!
50-luvun talon laajennus
6
1314
Vastaukset
- lll
ja suunnittelijat pakko olla.
Kysy vaikka rakennustarkastajalta suunnittelijoita samalla kun selvität tarvittavat luvat. - Anssi
Hintaarvio on aika lailla kohdillaan, ei laajentaminen ole yleensä ainakaan halvempaa, kuin uuden tekeminen.
- remonttiseikkailu 2001
Minkälainen kuisti nykyisessä talossanne on? Kuistimainen laajennus voisi teidän tapauksessanne olla kätevin. Omassa talossamme oli kevytrakenteinen kuisti, joka purettiin pois.
Uuden kuistin alin kerros on kellarin laajennusta: sähkösauna ja suihkuhuone. Asuinkerrokseen tuli eteinen ja pesuhuone. Talon aiemmat WC- ja suihkuviritykset purettiin pois. Yhteensä laajennuksen ala on 14 m2, alin kerros harkkoa, ylempi puuta, tiilikate.
Neliöhinnoista on vaikea sanoa mitään. Kosteiden tilojen rakentaminen on kalleinta rakentamista. Vanhan ja uuden sovittaminen vaatii aina kikkailua.
Itsellämme uusittiin samalla kaikki vesijohdot ja viemärit sekä sähköt. Lisäksi yläkerrassa muutettiin huonejärjestelyä muun muassa kylmää ullakkoa huoneiksi muuttamalla ja vanhaan, kylmään kellarin tehtiin lämmintä kodinhoitotilaa. Kulut olivat yhteensä 300 000 mk, josta tarvikkeet 100 000 mk.
Kuulostaako paljolta? Putkiliikkeellä oli kokonaisurakka, monitaitoinen kirvesmies tuntiveloituksella, osan aikaa myös palkattu apumies. Sähkösuunnittelun ja -työt teki sukulainen ruokapalkalla, itse tein kaikkea mahdollista lapiohommista ja vesieristyksestä tapetointiin ja listoitukseen. Aikaa kului noin puoli vuotta, odottamiseen ei juuri aikaa tärvääntynyt. Jos kaikki olisi teetetty, olisi remontin hinta varmasti noussut yli 400 000 markan. Näin siis keskikokoisessa kaupungissa Etelä-Suomessa.- Kaikki neuvot tarpeen...
Vastauksesi oli mielenkiintoista luettavaa. Kiitos vaivannäöstä ja kokemuksenne jakamisesta! Laitetaan korvan taakse. Hyvää syksyä!
- Sami
No paljonko sitä lainaa tuli otettua valmiiksi? 30*1500=45.000€?
- Toiveikas
..50 tuhannesta eurosta. Mutta yllätyksiähän voi tulla vanhassa talossa vastaan, joten yritämme olla innostumatta liikaa... Rahanreikiä voi ilmaantua matkan varrella niin paljon, ettei se riitäkään. Kamala ajatus. Monellekohan niin on käynyt??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362