Hei.
Olen rv 6 1 ja en ole edelleenkään kärsinyt pahoinvoinnista tipan tippaa. Onko kellään kokemusta siitä, ettei pahoinvointia esiinny ollenkaan? Tiedän toki että se voi vielä tulla mutta äitilläni ei esiintynyt pahoinvointia ollenkaan kenenkään meidän kolmen lapsen kohdalla.
Missä pahoinvointi?
7
661
Vastaukset
- mami81
joillakin sitä on ja joillakin ei ollenkaan!
vaikka oletkin raskaana ei välttämättä tarkoita että kärsisit raskauspahoinvoinnista!
itse kärsin ja oli kauheata. alkoi 7 tai 8 raskausviikolla ja kesti ainakin 7 vk:oa!! - odottaja
Odotan kolmatta. Kaikki raskaudet ovat olleet erilaisia, tämä viimeinen ehkä hankalin. Mutta yhdenkään odotuksen aikana ei ole ollut mitään aamupahoinvointia tai pahoinvointia ylipäätään. Eikä oksentelua.
Lievää etovaa oloa on joskus, jotkut hajut tuntuvat pahalta. Kahvia olen kuitenkin juonut koko ajan, tosin en enää samaa määrää kuin ennen, kupillinen päivässä tai kerrallaan riittää. Ei siksi että tulisi paha olo, tai oksettaisi, vaan siksi että alkaa närästää ja se on etenkin kylässä noloa :( - sannariina
Mulla on kaksi lasta, eikä kummankaan odotusaikana tullut pahoinvointia.
- äippis
Minulla ei ollut ensimmäisenä raskautenani ollenkaan pahoinvointia. Muutenkaan en vaikuttanut raskaana olevalta, en ähissyt ja puhissut istumaan mennessä/noustessa ja loikin ulkona kun kenguru. Toisen raskauden aikana oli jonkin verran öklötystä, mutta ei mitään kamalaa pahoinvointia silloinkaan.
Mukavaa odotusta!- Jassu
Jonkun verran on todellakin ollut ällötystä, mutta ei oksennusta.. Ku kadulla joku menee ohi tupakan kanssa ja haju pöjähtää kasvoille, saa minussa aikaan todella puistattavan tunteen, melkein oksettavan.. Kaikista mielenkiintoisinta on, että lopetin tupakoinnin itse kun aloimme yrittää lasta.
- ..ykät
nauti olostasi,jos et pahoinvoi :)
Neljä raskautta takana ja kaikista iltapahoinvointia. Alkoi töistä kotiin tullessa n. 17 aikaan, joten iltasyöpöttely jäi aluksi aika vähiin.(ja samalla "olen-raskaana-hemmottelu-kilojen" karttuminen viivästyi.)- salima
Min ulla on viisi lasta, en ole yhdenkään raskauden aikana voinut pahoin, vaan erittäin hyvin. Lähipiirissä on yksi nainen joka oksentaa raskaana väh. 3 ensimmäistä kuukautta aamusta iltaan. Ollaan onnellisia kun ei kuuluta pahoinvoiviin. Nautinnollista odotusta sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18313718
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525