Katsoi asiaa miltä kantilta tahansa lopputulos on se että olet elämäni suuri rakkaus. Ei vaikuta mitään se että kumpikaan ei ole vapaa eikä mikään muukaan. Outoja noi tunteet.
Aika simppeliä loppujen lopuksi
mies päättelee
161509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noin olen minäkin päätellyt Hänestä. Plussaa vielä muodosta 'olet'.
Tunteitaan ei voi määräillä valitettavasti. Se ei todellakaan katso onko varattu vai mikä. Kait näillä tunteilla on joku tarkoitus. Mutta halunsa voi hallita, himonsa hillitä ja kalunsa kahlita. Rakkautta ei vain voi, niin!
Onneksi ei ole ajatusrikollisuutta koska häkki heilahtaisi varmasti. Tekoja taas ei ole minkäänlaisia eikä tule. Ei ainakaan ennen kuin voidaan puhua existä.
Minä en ole ollut tekoja vaatimassakaan häneltä. Kiusoitella voin, mutta puheet on puheita. Toisen "sitoutumista" tulee kunnioittaa ja et ole tai hän ei ole ainut kala lammessa. Mutta rakkauden tunteilla ei mitään voi mutta pelkkien tunteiden perusteella ei voi vaatia myöskään minulta pidättäytymistä. En aio elää selibaatissa tai tunnetyhjiössä. Elämä jatkuu vaikka rakastankin. Puhutaanpa existä tai ei.
Minun exäni pärjää mainiosti ilman minua. Tulin tähän välistä, kuten sinutkin otan välistä vetäen.
Jos olisikin ei olisi sitä onegelmakohtaa ollenkaan.
tai oikeastaan viihtyile nyxäsi kanssa äläkä unelmoi hänestä exänä :)
Tämä rakkaus on ja pysyy, vaikka olosuhteet ovat täysin mahdottomat. Tosin hän ei edes tiedä, että rakastan, eikä varmaan koskaan saakaan tietää. Sääli, että näin suuri rakkaus menee hukkaan...
Se on niin suuri sääli tässä ainoassa elämässä, että oikeastaan liian suuri. Jotain jää kokematta. Tiedän jo nyt, että vanhana kaduttaa jos näin jatketaan.
Mitä vahinkoa siitä olisi, jos hän saisi tietää? Vaikka se ei johtaisikaan mihinkään.
..mitään vahinkoa olisi, mutta varattuja olemme molemmat, siitä tämä vaikeus. Katselemme vain toisiamme ja harvoin "pakon sanelemana" virallisesti keskustelemme, mutta siihen se sitten jääkin ja tulee jäämään...
että jos jotain on joskus tullakseen, niin kyllä aloitteen täytyy tulla mieheltä. Vanhanaikainen kun olen ja niin ujokin...
Näin minäkin ajattelin eräästä miehestä. Olin varma, että hän on jotain lähtemätöntä. Kuitenkin tapahtui jotain, joka sai minut muuttamaan mieleni. Kohtasin nimittäin toisen miehen, joka kolahti nopeammin ja vielä kovempaa!
Luulin, että jäin sanattomaksi ensimmäisellä kerralla, mutta tämä jälkimmäinen pisti hiljaiseksi. On päiviä, jolloin tekisi mieli hakata päätään seinään, mutta sinnittelen. En ole ihminen, joka luovuttaisi helpolla, parisuhteessaan.
Outoja ne tunteet on. Todellakin! Sydän on kovilla, elää ikäänkuin omaa elämäänsä...
Tietääkö myös nainen että on suuri rakkaus, ja oletko sama hänelle? Eikö kannattaisi ottaa selvä, kun sulla kuitenkin on se "turvatyyny" eli oma kumppani, ei tunnu sitten iskut ulkopuolelta niin kovilta. Jos teillä on yhtään tunneälyä niin selvittäkää se tilanne. Ei taida kuitenkaan olla halua selvittämään, kun kerta tänne kirjoitellaan. Ihmiset on outoja... ei tunteet.
Tietääkö nainen? Minä olen se nainen.
Ei se "puhumattomuus" minusta johdu. Turha edes epäillä. Miehet ne on haluttomia selvittämään tilanteita.
Pah. Opetelkaas lukemaan.
tai enemmänkin outoa, että on eräs mies, jota kohtaan olen tuntenut enemmän "rakkautta" ja suuria tunteita, edes varsinaisesti tuntematta häntä, kuin omaa aviomiestäni kohtaan.
Mitään ei ikinä ole tapahtunut, emme ole edes jutelleet, mutta se tunne on jotain mitä en ikinä ole kokenut.
Tunnen kauheaa omantunnon tuskaa tästä, mutten voi sille mitään. En vaikka miten olen yrittänyt.
Mies on tehnyt sen puolestani...
että voiko olla rakastunut ihmiseen, jota ei oikeastaan tunne? Vai riittääkö rakkauden syntymiseen katseiden vaihdot ja muutaman sanan vaihdot? Vai voidaanko tuossa vaiheessa puhua vain ihastumisesta? Who knows, minä en ainakaan. Elämä ja tunteet - itse asiassa koko maailmankaikkeus - on yhtä suurta mysteeriä!