Tämä olkoon varoittava esimerkki siitä mitä juopot saavat aikaan liikenteessä,meitä oli kolme tyttöä ja kun oltiin tyhmiä niin mentiin kahden humalaisen pojan autoon kun tarjosivat kyydin kotikylälle jonne oli matkaa 30km.Heti näki ettei poika hallinnut autoa mutta näyttää piti kuinka isän volvo 245 kulkee.Vauhti oli hurjaa eikä hän suostunut pysähtymään me laitettiin turvavyöt kiinni,sitten lähes perillä suistuimme keula edellä paksuun mäntyyn auto rusentui keulasta pahoin.Tytöistä loukkaannuin pahiten sillä minä olin istunut keskellä pelkässä lantiovyössä sain suolistoon vaurioita leukaluu murtui sekä menetin etuhampaita,tyttökaverini selvisivät lähinnä mustelmilla ja lihasvaurioilla.Toinen poika kuoli heti ja toinen loukkaantui tiettävästi pahoin heillä ei ollut turvavöitä.
Rattijuopon kyydissä
3
1702
Vastaukset
- hghghhgg
näinhän ne vähenee. Ikävää että jouduitte kärsimään sivullisina, mutta eivätpähän nämä säätäjät enää vaikuta autonratissa (tai jos se toinen joskus kykenee). Itse lähtisin siitä liikelle että kaikki saakelin juopot ja r-juopot pitäisi koota jonnekin hevonperseeseen antaa niille 20tuhatta litraa pirtua ja parisataa lähes hajalla olevaa autoa ja jättää sinne. Sitten joskus parin vuoden päästä voitaasiin katsella on joku vielä hengissa ja vieläkö viina maistuu.
- Nanna*82
On todella hullua lähteä kyytiin jos tietää kuskin olevan juovuksissa. Itse olen kanssa mennyt kyytiin, vaikka olen tiennyt että kuski on humalassa. Kaikkea ei ajattele aina selvästi, vaikka kannattaisi. Poikaystäväni ajoi kolme vuotta sitten autolla kännissä puuhun, murtui solisluu olkapäästä, joka oli tietenkin ihan oikein!!! En ollut silloin mukana, onneksi. Toisaalta taas olen syyttänyt itseäni että olisinko voinut estää tapahtuman olemalla siellä. Mutta onneksi kenellekään ei käynyt mitenkään. sen jälkeen ei ole poikaystäväni koskenut juovuksissa auton rattiin, enkä minä mennyt humalassa olevan kyytiin.
Monesti mietti silloin, että ei kuski ole vielä niin humalassa että jotain tapahtuisi, mutta silti jotain voisi sattua. Humalassa olevat kuskit eivät tajua vauhdin kovuutta, ja hyvin pian saattaa sattua jotain. Ja moni juovuksissa ajava ei sitten ajattele muita ollenkaan, kulkeehan teillä muitankin kuin hän! Monesti sitten sivulliset saavat kärsiä toisen typeryydestä.- ---->?
Nanna*82: Käyttääkö joku mahdollisesti nimimerkkiäsi?
Pari viestiä aikaisemmin olit aloittanut uuden viestin kertomalla poikakaveristasi. Olit kuulemma vuosi sitten mukana auto-onnettomuudessa, koska poikakaverisi oli kännissä ajamassa. Ja olit loukkaantunut siinä tilanteessa. Poikakaverisi jatkaa viestin mukaan samaa rataa, esim. hurjastelee ym.
Jos tälle sekavuudelle löytyisi joku järkevä selitys. Ovatko molemmat viestit sinulta ja asiat ihan oikeesti tapahtuneita, mutta aikamuodot ovat väärät? Toivottavasti vastaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770