Uskoin jo hetken, että vanhan naisen sydämeen ei voi mahtua kahta suurta rakkautta, mutta erehdyin.
Ensimmäisen lapsenlapseni synnyttyä koin kuin hyökyaaltona aivan mielettömän rakkauden ja hallyyden tunteen ja kuvittelin, ettei sellaista voi toista kertaa kokea. Erehdyin.
Tuli toinen lapsi ja toinen rakkauden hyökyaalto ja mummu on pakahtua tunteisiinsa.
Mitä voi maailamssa mummulle olla parempaa kuin oman pojan käsivarsilla hellässä sylissä oma pojanpoika, naama kurtussa ja silmät suurina ihmettelemässä, mihin on tultu, kuuntelemassa isin hellää lepertelyä ja huomioi jopa mummun siinä vierellä ja isoveli ylpeänä taputtelee vauvaa "tämä on minun pikkuveli". Äiti hehkuu vierellä ylpeänä ja vähän uupuneena mutta onnesta soikeana -minun perheeni.
Mummu ei muuta tarvitse tavoittaakseen täydellisen rakkaudentunteen, onnen ja kiitollisuuden.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tunnemaailma ja rakkaus/ihastus on ihan omasi, näillä pienillä on vain liikkeellesaattava voima.
Mitä on pyyteetöön rakkaus?
Mitä on pyyteetön rakkaus ?
Se on sitä, että haluat antaa rakkautta ja huomiota toiselle, vaatimatta itsellesi mitään.
Uskoakseni se on mahdollista vain lasten keskuudessa ja lasten kanssa. Aikuiset keskenään ja parisuhteessa elävät erityisesti eivät sitä käsitettä kai tunne, koska ovat aina vailla jotain itselle siitä hyvästä että antavat jotain toiselle.
Etkö tiedä tunnetta, vai miksi kysyt ?
pyyteettömästi rakastaa, edes lapsenlapsia, he,he
Olen aina vaatimassa heiltä suukkoja ja haleja.
Isomman kanssa meillä onkin ollut jo jonkin aikaa systeemi, (leikki), että hän pyytää multa kaksi purkkaa ja minä palkaksi kolme suukkoa.
onnea tupla-isoäidille.
Kyllä se onnellisuus vain lisääntyy, mitä enemmän niitä lapsenlapsia tulee.
Itsekin jo kahden lapsen mumina tiedän, miten ihanaa se on.
Kohta alan jännätä, josko tyttärenikin vielä saisi lapsen, niin sitten olisi jo kolme.
Sanovat, että jotenkin tyttären lapset saattavat olla vielä läheisempiä.
No, ei varmaan lapset läheisempiä, mutta jotenkin helpompaa ehkä lähestyä, ettei tarvi olla samalla tavalla varpaillaan, kuin miniän kanssa.
Hieno juttu, onnea! Pieni korjaus kirjoitukseesi, he eivät kuitenkaan ole SINUN perheesi kuten kirjoitit. Pojallasi on oma perhe jonka hän lastensa äidin kanssa muodostaa, sinä kuulut taustajoukkoihin. Toivottavasti ymmärrät sen ja annat poikasi perheelle nyt tukea ja rakkautta sieltä kauempaa. Ymmärrän kyllä tunteesi, mikäli olet yksinäinen. Muista, että olet kuitenkin tärkeä ihminen heidän elämässään :)
"Äiti hehkuu vierellä ylpeänä ja vähän uupuneena mutta onnesta soikeana -minun perheeni."
olin kyllä ajatellut tuon ajatuksen lasten äidin päähän, en omaani ;)
ihan jo ap. kirjoituksessasi meille muille tulikin selväksi.