Keskustelin miesystäväni kanssa siitä, että mitä jos tulisin yllättäen raskaaksi. Olemme molemmat 18-vuotiaita. Sanoin, etten haluaisin lasta vielä ainakaan 2-4 vuoteen, koska minulla on vielä opiskelut kesken ja haluaisin kokeilla työelämääkin. Sitäpaitsi olen aina aikaisemmin kykkinyt vaan kotona, mutta nykyään haluan mennä ja mennä ja elää jotakin menetettyä.
Tietenkin haluan joskus lapsia, mutta en nyt. Minulla ei olisi aikaa eikä inspiraatiota. Olisihan se abortti paha, mutta en voisi kuvitella lasta tähän elämäntilanteeseen. Lisäksi en ole enää varma suhteestamme. Hän kyllä haluaisi lapsia vaikka heti ja monta kappaletta!
Hän on luonteeltaan sosiaalinen ja minä taas päinvastoin. Minä ihan pelästyin hänen mielipiteistään.
Mikä teistä on sopiva ikä hankkia ensimmäinen lapsi? Entä mitä jos äiti ei halua lasta, mutta isä kylläkin? Onko minulla oikeus aborttiin?
Tietenkin haluan joskus lapsia, mutta en nyt. Minulla ei olisi aikaa eikä inspiraatiota. Olisihan se abortti paha, mutta en voisi kuvitella lasta tähän elämäntilanteeseen. Lisäksi en ole enää varma suhteestamme. Hän kyllä haluaisi lapsia vaikka heti ja monta kappaletta!
Hän on luonteeltaan sosiaalinen ja minä taas päinvastoin. Minä ihan pelästyin hänen mielipiteistään.
Mikä teistä on sopiva ikä hankkia ensimmäinen lapsi? Entä mitä jos äiti ei halua lasta, mutta isä kylläkin? Onko minulla oikeus aborttiin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
lain mukaan sinä itse saat päättää omasta ruumistasi,myös abortista,siihen ei miehellä ole sanomista. Paras ikä hankkia ensinmäinen lapsi on ikä,jolloin ihan tosissaan haluaa lasta ja ymmärtää mitä se tuo tullessaan,ja elämän tilanne on sellainen ja vakaa,että voi lapsen taloudellisesti ja henkisesti elättää. Vahinkoja sattuu,jotkut tuntevat siitä huolimatta pystyvänsä kasvattamaan lapsen,jotkut ei, ja kumpikin ratkaisu on ihna yhtä oikea silloin,kun nainen sen itse on omasta vakaasta tahdostaan toteuttanut. Minun henkilökohtainen mielipiteeni ekan lapsen ideaalista saamis iästä on 20-32 vuotta,mutta tämähän on vain minun mielipiteeni :)
Monikaan ei varmasti luovu helpolla nuoruudestaan. Mun mielestä sulla on siihen täysi oikeus.
kun vauvakuume iskee, hanki itsellesi ja miehellesi vauvanukke. kuljeta sitä mukanasi joka paikassa ja heräile öisin parin tunnin välein mukamas syöttämään. lasten hoito on tosi rankkaa, mutta antaa myös paljon. lapsi kannattaa hankkia silloin kun on asiaan kypsä.
itse sain ensimmäisen 24 vuotiaana, olin ihan pentu verrattuna siihen kun viimeisen sain 33 vuotiaana. olin vanhempana paljon turvallisempi äiti. niin... mitäpä tähän sanoisi... mielestäni abortti on murha... ikävä sanoa, mutta näin se on.
Aika turha ottaa stressiä lisääntymisestä vielä tuossa iässä. Suosittelen lämpimästi odottamaan siihen asti että molemmilla olisi koulut takanapäin ja ammatit hankittuna. Ikä tuo kypsyyttä, usko pois. Ei poikakaverillasi ole mitään oikeutta painostaa sinua lapsen suhteen, tuskin on itsekään vielä valmis.
Noin nuorena on turha alkaa vielä leikkimään kotia, kun sitä on vielä monta vuotta aikaa rakentaa. Kukapa tietää vaikka muutaman vuoden päästä et enää haluaisikaan olla kumppanisi kanssa. Kehoitan siis käyttämään tässä asiassa reilusti omaa harkintakykyä ja maalaisjärkeä.
Miksi turhaan kiirehtiä, kun aikaa on riittämiin.
Et tule yllättäen raskaaksi jos syöt pilereitä ja käytätte kumia. Se on ainoa varma keinovältyä ei toivotulta raskaudelta!
Kysyt onko sinulla OIKEUS aborttiin!! Jos et sitä tiedä, et ole kyllin vanha/kypsä saamaan lasta.