Arvoisat Romanit

lupa myönnetty ryhtykää toimeen kirjoittakaa osa1 jonka jälkeen osassa 2 käsittelette vastakkaisten sukupuolien syrjintää aamutoimien aikana osassa3 naaraspaviaanien aamupahoinvoinnista johtuvaa kurisioteetti ongelmoitumista apurahanne anomuskaavakkeessa olevien kirjoitusvirheiden vuoksi emme voi lähettää teille kirjoituskonetta ,ainoastaan lyijykynän ps; lyijypäätä ei saa työntää silmään

MIKSI SINÄ KIRJOITAT KIRJAN, AIHEESTA JOTA SINÄ ET HALLITSE? Kiitos ei, jätä kirjoitamatta.

Suomen romanien historiallisiin vaiheisiin sisältyy kahden vieraan vallan Ruotsin ja Venäjän
alaisuudessa eläminen. Erityisesti Ruotsin vallan aikana romaneilla ei ollut lain suomaa turvaa ja
oikeutta. Vuodesta 1540 vuoteen 1750 oli voimassa hirtto- ja maastakarkotus laki, joka salli romanien
tuomitsemisen ja surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä. Venäjän vallan alla romanien tilanne ei ollut
yhtään helpompi. Kielteinen erottelu lisääntyi mm. irtolaislain säädännön johdolla. Venäjän
vähemmistöpolitiikka ei antanut sijaa vähemmistöjen asioiden esiin nostamiselle, vaan heidät pyrittiin
sulauttamaan valtaväestöön. Suomen vähemmistöpolitiikka pyrki sulauttamaan romanit täydellisesti
valtaväestöön aina 1960-luvulle saakka. Myös kirkon suhtautuminen on ollut romaneja syrjivää.
Kaikella tällä on ollut vaikutusta romanien asenteisiin yhteiskuntaa kohtaan. Vaikka myönteistä
kehitystä on tapahtunut, ennakkoluuloja esiintyy silti puolin ja toisin.

Ruotsi-Suomen aika
Suomi kuului 1500-luvulla Ruotsin kuningaskuntaan. Romaneille aika ei ollut suosiollista, sillä Ruotsi-
Suomen hallitusvalta suhtautui heihin kielteisesti, ja he joutuivat saman epäluulon kohteiksi kuin
Euroopassakin. Myös luterilainen kirkko syyllistyi samaan syrjintään kuin katolinen kirkko. Juhana III,
Ruotsi-Suomen kuningas, määräsi vuonna 1576 kaikki Norrlannin läänissä tavatut romanit
karkotettavaksi valtakunnasta. Tuohon aikaan maassa vallitsi ankara säätyjako. Toisaalta valtakuntaa
muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi: kaikkialla oli säädetty voimaan sama uskonto, samat elintavat ja
sama kieli. Näistä asioista johtuen Linköpingin kirkolliskokouksessa 1594 päätettiin, että
romaniväestöltä kielletään kirkolliset palvelut: vainajia ei saanut haudata siunattuun maahan, lapsia ei
kastettu, avioliittoon ei vihitty, jopa sairaanhoito kiellettiin. Kirkkoherra, joka antoi yösijaa romaneille,
erotettiin välittömästi virasta.
Aiemmin, vuonna 1560 Laurentius Petri oli määrännyt, että papit eivät saaneet olla romanien kanssa
tekemisissä. Vuonna 1637 puolestaan kuningatar Kristiina antoi käskyn, jonka mukaan kaikki Ruotsi-
Suomessa tavatut romanit oli hirtettävä. Samaan aikaan maassa astui voimaan kuninkaallinen määräys,
jonka mukaan kaikki valtakunnan alueella olevat romanit piti karkottaa, mutta jos he jäivät maahan,
heidät voitiin teloittaa ilman oikeudenkäyntiä.
Kirkkolaki ja asetukset loivat uutta linjaa vuonna 1686. Romaniväestöä pyrittiin asuttamaan ja heidän
liikkumistaan rajattiin. Romaniväestöä kohdeltiin irtolaisina ja heiltä otettiin lapset valtion hoitoon
yhteiskunnan kasvatettavaksi. Naiset joutuivat kehruulaitoksiin ja miehet vankiloihin. On hyvinkin
todennäköistä, että näiden tapahtumien pohjalta ovat syntyneet puheet siitä, että romaninaiset
”ryöstivät” lapsiaan, kun he hakivat lapsensa pois noista valtion lastenkodeista. 1600-luvun
loppupuolella Suomen kenraalikuvernöörinä toimi Pietari Brahe. Hänen määräyksestään romanit
pyrittiin asuttamaan Pielisjärven pitäjän autiotiloille. Pielisjärven alue oli Venäjän rajan tuntumassa ja romanit velvoitettiin samalla puolustamaan Suomen rajaa sekä viljelemään korpea autioituneilla
erämaatiloilla.
Autiotilojen viljely ja hoito oli raskasta työtä ja työkalutkin olivat puutteellisia. Ruotsalaiset ja
suomalaiset uudisviljelijät saivat valtiolta apua siirtyessään uudisraivaajiksi. He saivat työvälineitä,
siemeniä sekä rakennustarvikkeita, lehmiä ja hevosia yms. Tarvikkeiden luovutusluetteloissa ei näy
yhtään romaninimeä tai sukua, jotka olisivat saaneet vastaavaa apua (Aleka Stobin: Selvitys Kajaanin
uudisviljelijöiden avustusluetteloista). Tämän vuoksi romanit olivat valmiit antamaan periksi muutaman
vuoden sisällä ja lähtivät uudelleen kiertämään maata ja harjoittamaan perinteisiä elinkeinojaan. Tämän
jälkeen astui jälleen voimaan laki, joka määräsi ”kuolemanrangaistukseen pahuutta tehneet mustalaiset
ja muut karkotetavaksi maasta”. Maasta karkotus oli voimassa Suomessa aina Ruotsi-Suomen ajan
loppuun.
Kirkon suhde romaneihin 1500-1800-luvuilla oli samantapainen valtiovallan kannanottojen kanssa.
Kirkko ei vastustanut valtiovallan määrätessä v. 1637 romanit joko karkotettavaksi maasta, hirtettäväksi
tai sulautettavaksi keinolla millä tahansa muuhun yhteiskuntaan. Voidaan olettaa, että romanien vainoja
sortotoimet eivät olisi onnistuneet, ellei kirkko olisi antanut hiljaista myöntymistään niille. Vielä
1800- luvulla kirkko näki romanit omasta perspektiivistään ongelmana. ”Romaniongelmaa” käsiteltiin
myös kuusilla valtiopäivillä. Tosin niiden tuloksena kirkko lopultakin päätti auttaa romaneja erilaisilla
laajasuuntaisilla toimenpiteillä. Esim. papiston tuli huolehtia mm. kastamattomien romanien
kasteopetuksesta, kastamisesta, hautaamisesta, romanien avioliittojen laillistamisesta jne.

Suomi muuttui v. 1809 Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunnaksi ja näin valtiovallan
suhtautuminen romaneihin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Senaikaisten erityislakien tavoitteena oli
romanien sopeuttaminen ja valvominen. Valtiovallan tuli ottaa huostaan irtolaiset ja kiertolaiset. Naiset
määrättiin Turun kehruuhuoneisiin ja miehet Viaporin työlaitokseen. Näin romaneista saatiin myös
taloudellista hyötyä. Vuonna 1863 alettiin romaneihin soveltaa yleistä irtolaislakia, mutta vankilalta ja
kehruuhuoneilta se ei heitä pelastanut, sillä laki vaati, että heidän oli pystyttävä osoittamaan, että he
nauttivat ”laillista suojaa”. Koska heillä ei ollut määräaikaa tällaisen suojelun hankkimiseen, niin heitä
siirrettiin Viaporista Hämeenlinnan ojennuslaitoksiin.
1800-luvulla romanikysymys nousi ensimmäisen kerran esille valtiopäivillä. Siellä säädyt olivat yhtä
mieltä siitä, että romanit tulisi sulauttaa muuhun väestöön eri tukitoimin. Romaneja koskevasta
erillisestä lainsäädännöstä luovuttiin vuonna 1883, jolloin juopa irtolaisten ja romanien välillä tasaantui.
Kirkonmiehiä kehotettiin kasteopetuksen kautta tekemään romaneista yhteiskuntakelpoisia.

1900-luvun alussa ns. Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisen
pääväestöön. Komitean käsityksen mukaan oli vaikeaa ratkaista, kuka oikeastaan on luettava
mustalaiseksi. Huomattavasti helpompaa olisi ollut suunnitella toimenpiteitä kaikille maassa
kierteleville henkilöille kuin ainoastaan ”mustalaisille”. Komitean esittämät toimenpiteet tarkoittivat
”ainoastaan kuljeskelevia ja varsinaisia mustalaiselämää viettäviä, mustalaisheimoon kuuluvia
henkilöitä”. Komitea ehdotti mustalaisviraston perustamista helpottamaan mustalaisten rekisteröimistä
ja mustalaiskoulujen perustamista. Komitean mietinnössä sanotaan mm. seuraavaa:”Rodun kasvatus tulee aloittaa lapsuudessa ja lapsi on otettava kuriin ennen kuin synnynnäinen rotutyyppi on tullut
yksilölliseksi luonteeksi, rotuvaisto tavaksiY Mutta ei voi tulla kysymykseen, että valtio ottaisi huostaan
mustalaisten kasvatuksen ennekuin he ovat tulleet kouluikään, se on jätettävä vapaaehtoisen toiminnan
ja ihmisrakkauden huoleksi.”
Porvarissääty oli uskonut mietinnössään vuoden 1894 valtiopäivillä: ”Kun väestön mieleen juurtunut
mustalaisten halveksiminen on haihtunut, kun hekin kansan silmissä kohoavat ihmisasemaan ja kun
usko heidän maagisiin voimiinsa on kadonnut, muuttuvat myös mustalaisten omat käsitykset, tapahtuu
hajaantumista, ja kieli ja sen mukaan mustalaisille ominainen elintapa häviää.”

Wallen komitean mietinnössä ehdotettiin erityistoimia romanien ”aiheuttamien epäkohtien
korjaamiseksi”. Mietintöön sisältyneiden ehdotusten tavoitteina oli saattaa romanit mahdollisimman
tehokkaan julkisen vallan valvonnan alaiseksi. Heidän olisi mm. pakko henkikirjoituttaa itsensä. Lisäksi
ehdotettiin, että kun heidät pantaisiin kirkonkirjoihin, heidät saataisiin noudattamaan ”siveysohjeita”.
Tällä tähdättiin siihen, että romanit saisivat kirkollisen vihkimyksen. Ehdotettiin myös
ammattikoulutuksen antamista romaneille työsiirtoloissa sekä työpaikkojen hankkimista heille kuntien
toimesta. Mietinnössä ehdotettiin myös erityisen mustalaistoimiston perustamista.
Tyypillistä tuon ajan ajattelulle olivat komitean saamat useat ehdotukset. Niissä mainittiin mm.
seuraavia toimenpiteitä: romanien kiertely oli rajoitettava kotikuntiin, romaneilta oli kiellettävä hevosen
pito, kaikki romanit oli sijoitettava kruunun töihin, heidät oli kuljetettava johonkin saareen työleirille
tai ajettava pois maasta. Jopa kaikkien romanimiesten kuohitsemista ehdotettiin. Komitea ei kuitenkaan
onneksi kuunnellut neuvonantajiaan. Raino Vehmas pohtii väitöskirjassaan vuodelta 1961, että mietintö
oli aikakauteensa nähden aika vapaamielinen. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että komitean sihteerinä
toimi romanien kulttuuriin ja oloihin laajasti perehtynyt Arthur Thesleff. Thesleff oli kulkenut romanien
matkassa ja tutustunut heidän kieleensä. Hän julkaisi 1901 laajan ja kansainvälisestikin huomioita
herättäneen romanikielen sanakirjan Wörterbuch des Dialekts der Finnländischen Zigeuner. Komitean
esitykset ja ehdotukset hukkuivat kuitenkin pian maan poliittiseen sekasortoon ja mullistuksiin,
työsiirtoloita ei tosin voitu välttää aina silloinkaan:
”Vuonna 1943 Tampereen markkinoilta vietiin romanimiehiä työsiirtolaan Kihniölle, Aitonevan
turvetyömaalle. Muistan sen, kun miehet katosivat, isäni heidän mukanaan. Hän oli myös tuolloin
Tampereen markkinoilla. Naiset alkoivat kysellä miestensä perään. Ensi alkuun emme tienneet, mihin
miehet olivat kadonneet. Naiset saivat kuitenkin selvitettyä, että miehet vietiin Kihniön työleirillä.
Matkasimme sinne äitini ja muiden sukuni naisten kanssa. Silloin oli sota-aika ja pula kaikesta. Lapsen
mieleeni on jäänyt lähtemättömästi nälkä, jota koimme Kihniöllä. Asiasta vaiettiin monta vuotta eikä
siitä uskallettu puhua. Meitä elää vielä muutamia niitä ihmisiä, joilla on tämä työleirikokemus on
muistoissaan”, kertoo muuan romani.
Romanien tilanteeseen palattiin virallisella tasolla vasta toisen maailmansodan jälkeen. Muuten näiden
kysymysten esilläpito jäi ainoastaan yksittäisen kansalaisaktiivisuuden varaan.

Sulauttaminen jatkuu v. 1953
Romanikysymystä käsiteltiin itsenäisen Suomen valtiopäivillä ensimmäistä kertaa vasta 1943.
Valtiovallalta vaadittiin toimia, joilla romaneista kasvatettaisiin ”hyviä ja paikoillaan asuvia
kansalaisia”. Toisen maailmansodan jälkeen tehtiin eduskunnassa romaniväestön asemaan liittyviä
aloitteita, jotka harvoin johtivat konkreettisiin toimenpiteisiin. Maaliskuussa 1953 valtioneuvosto asetti
köyhäinhoidon ylitarkastajan Paavo Mustalan johdolla toimivan komitean. Komitean tehtäväksi tuli
”mustalaisten sopeuttaminen normaaliseen yhteiskuntaelämään” (komiteamietintö 1955 n:o 7). Ernest
Gellnerin mukaan teollistuneen yhteiskunnan aika oli kansallisvaltion ja nationalismin aikaa.
Teollisessa yhteiskunnassa nationalismi saa aikaan tarvittavan yhtenäisyyden ja yhdenmukaisuuden.
1800-luvun maatalousyhteiskunnassa se, mikä formuloitiin ylevästi ja aatteellisesti ”yksi kansa! yksi
maa! yksi mieli! yksi laulu ja viisaus!” Bmuotoon, tuli todelliseen muotoonsa vasta toisen
maailmansodan jälkeen sotakorvauksia maksavassa teollistuvassa yhteiskunnassa.
Romaniväestön elinoloista puhuttaessa 1953 kansanedustajat havaitsivat jo silloin kansallisvaltion
sisäisen rakenteellisen väkivallan ilmiön. Nationalismin kyllästämä teollistuva kansallisvaltio pyrittiin
rakentamaan yhden kansan ja yhden kulttuurin varaan. Näin romanit vähemmistönä ja heidän rikas oma
kulttuurinsa jäivät yhteiskunnan marginaaliin. Romaneihin ja muihinkin vähemmistöihin vaikutettiin
niin, että niiden potentiaaliset resurssit oman kulttuurin kehittämiseksi ja ehjän identiteetin
suojelemiseksi eivät voineet toteutua. Vähemmistökysymystä pyrittiin hoitamaan köyhäinhoidon ja
kriminaalihuollon lähtökohdista. Näin romanit leimattiin ongelmalähtöisesti, ongelmalliseksi
alakulttuuriksi. Romaniväestön piti integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan köyhyyttä, poikkeavuutta
ja rikollisuutta säätelevien instituutioiden kautta.
Mustalan komitea otti itselleen myös kasvatustehtävän. Tehtävän mukaisesti romaneista pyrittiin
kasvattamaan ”yhteiskuntakelpoisia kansalaisia”, mikä merkitsi suomalaisten perinteiden, suomalaisten
tapojen ja suomen kielen täydellistä omaksumista. Romaniväestöön kuuluvan henkilön oli vaativaa ja
vaikeaa täyttää tuota yhteiskuntakelpoisuuden kriteeriä ilman jonkinasteista luopumista omasta
kansallisesta identiteettiään. Oman kulttuurin kehittämiselle ja vaalimiselle ei ollut kovin suopeita
edellytyksiä, kun vielä 1960-luvulla romaneja asui talvisinkin teltoissa, lauta-, pahvi- sekä havumajoissa
ja jopa maakuopissa.
Mustalan komitea jätti mietintönsä valtioneuvostolle keväällä 1955. Siinä mainitut toimenpideehdotukset
olivat jokseenkin samantapaisia kuin Wallen komitean mietinnössä mainitut.
Suvaitsevampaa ajattelua oli tullut mukaan vain sikäli, ettei ihan ehdotonta sulauttamista muuhun
väestöön enää pidetty ensisijaisena tavoitteena. Mietinnössä mainittiin, että ”ryhdyttäessä
toimenpiteisiin mustalaisiin nähden, olisi heidän annettava säilyttää omat erikoispiirteensä, mikäli ne
eivät ole ristiriidassa lain tai hyvien tapojen kanssa, samoin kuin myös oma kielensä”. Komitea tuli
kuitenkin siihen lopputulokseen, että mikäli sulautumista ilmenisi, olisi se ”silloin seurausta
mustalaisiin suunnatuista positiivisista toimenpiteistä ja mustalaisten sosiaalisen aseman yleisestä
paranemisesta”.
Toisen maailmansodan jälkeen asetettu Paavo Mustalan komitea on ollut eräs romanipolitiikan
merkkipaalu, josta lähti liikkeelle sellainen romaniasioiden hoito, mihin myös romanit itse tulivat
mukaan toimijoina eivätkä enää kohteina, joita he siihen asti enemmän tai vähemmän olivat olleet.
Vuonna 1956 saatiin valtionhallinnon yhteyteen virallinen Mustalaisasian neuvottelukunta, jossa alkuun
oli ainoastaan yksi romanijäsen. Kun etnisten suhteiden ymmärtämisen taso
kansainvälistymiskehityksen edetessä kasvoi ja neuvottelukuntaan tuli romaniväestön edustus, alkoi
neuvottelukunnalla olla merkitystä vähemmistö- ja romanipolitiikan suunnannäyttäjänä
kansainvälisestikin. Suunnannäyttäjän rooli tosin vahvistui vasta 1960-luvun loppupuolella.

Eikö tässä ole sinun mielestäsi tarpeeksi syitä, että me suhtautumme hyvin epäluuloisesti
ei-mustalaisiin. Olet väärässä, että harjoitaisimme rasismiä ei-mustalaisia kohtaan.
Aidot mustalaiset pitävät yleensä kielensä ja tapansa hyvin salaisina eikä me yleensä opeteta niitä ulkopuolisille. (paitsi mitä nämä euro-romanit ja puolikkaat ovat tehneet. Mutta he eivät olekaan mustalaisia.

Few of us can claim any direct experience with Gypsies; they generally stay on the periphery of our society and our consciousness. My brother-in-law defended a Rom who had been arrested for filing two insurance claims on the same stolen car. I remember in particular that the Rom had been found guilty by the Gypsy court, the kris, not for having committed the crime, but for having been caught. I remember that my brother-in-law was fully expecting the man to skip the bail the firm had put up for him. I also remember my interpretation of the case, a seemingly logical interpretation, but one made without any understanding of marime, the central value in Gypsy society. This value defines the shape and boundaries of their natural and spiritual universe, social interaction, judicial functions, many of their rites, and their interactions with Gaje (non-Gypsies). In this paper, the work of Carol Miller and Anne Sutherland provided much of my information on marime.

"The one thing I always do... I'm strict... is to wash my face and take care of my razor right. If there isn't a face towel, I use my children's T shirt. Sometimes when the soap falls out on the floor and I don't have any more, I look at it and it's hard (to refrain from picking the soap up), but like the razor falling on the floor or being used for something else (than intended ritual use), I can always tell if it's marime. I break out in a rash." (Miller 42)

Marime is sometimes translated as 'ritual pollution or avoidance'. In fact both its definition and its expression are complex. It can be basically divided into issues of defilement and social rejection, both of which are called marime, and which influence each other. In terms of marime as defilement, all things are classified as either wuzho (pure) or marime (impure/defiled). The wuzho/marime opposition is expressed in several ways: the upper and lower body, the inner and outer body, inner and outer territory and, by extension, Gypsy and non Gypsy (Gaje). These distinctions pervade daily habits such as washing and eating, age and sex roles, and contact both with fellow Gypsies and with Gaje. The body is the most immediate 'map' of the distinction of wuzho/marime. The upper body, especially the mouth because of its ability to take food into the body, is wuzho. By extension, both spit and vomit are wuzho and considered to have curative powers (especially ghost vomit-the spirit world is a very real concern). The lower body, especially the genitals, is marime. Since marime status is spread from object to object through contact, all upper-body clothes are washed separately from lower body clothing, and washed in separate containers, which are reserved exclusively for those clothes. Women's clothes, because of women's periodic marime status (due to menstruation), are washed separately, as are children's clothes. An apron, interestingly, may be washed with upper body clothing because of its role in cleanliness and food preparation. Also, all cookware and tableware, since it comes into contact with food, is washed in its own container. Marime status is spread through contact, but contact is not limited to physical contact. According to Miller, actions such as yawning or looking sleepy -"because 'it means you're thinking about going to bed'"- or discussion of childbirth at the table are taboo. (Miller 42) Even a shadow might cast suspicion. Okely cites the case of a traveller at a Town Hall luncheon explaining why he stopped eating: "I could not finish my cheese. A shadow has fallen across it. It is one of our customs. You do not know our customs. We cannot expect you to understand." (Okely 80) Several authors argue that marime, and the many rituals that express marime, provide boundary maintenance:

"Ideas about separating, purifying, demarcating and punishing transgressions have as their main function to impose system on inherently untidy experience, exaggerating difference between within and without, above and below, male and female, etc." (Douglas, in Miller 41)

And that this is especially important in maintaining a cohesive Gypsy community in the face of Gaje persecution and attitudes toward them as pariahs. The disposal of things that are marime also reflects the inner/outer expression of boundary maintenance. Marime cannot be washed away. Things that become marime are either burned (ideally), thrown away or, if necessary, scoured with a special cleanser. Garbage is to be kept at a distance -"chucked out"- outside a camp's periphery:

"Whereas Gorgio (Gaje) hygiene consists to some extent in containing, covering, or hiding dirt, for the Gypsies, polluting dirt can be visible, but it must be kept a clear distance from the clean... Gorgios accumulate and store their rubbish in bins in every room in their houses. A traveller woman stated, «People say we're dirty. They don't see the we think they're dirty. Sometimes you go to houses and maybe the outside and the gardens look all right. But you should see what's inside.»." (Okely 86-87)

Another reference to the inner/outer opposition that Okely mentions is that Gypsies who are accused of illicit sex are said to have "gone behind the hedge". If fact, there is another category, melalo, which approximates Gaje notions of being dirty. A man who has gotten dirty from an activity, such as working on a car, will be melalo, someone we would say is dirty. But he will still be wuzho. What is important from the Gypsy point of view is not whether something is melalo, which is after all just dirt, but its quality, whether it is morally clean. (Anne Sutherland argues that melalo is not morally neutral but occupies a middle ground between the poles set by wuzho/marime. According to Sutherland, certain groups, for example non-Rom Gypsies (and marriages between them and Roms), Kalderasha (a middle-caste Rom nation), and certain spirits occupy this 'questionable' purity status. She further cites the belief that, while a dirty household is melalo, the spirit responsible for some Rom diseases may come and eat off of the dishes in a melalo household.) Hands, because of the jobs they perform, are transitional in status. They cater to lower-body needs, but are also required at times to be wuzho. Washing therefore becomes an especially important ritual for hands. They are washed, using separate soap and towels, anytime they may become marime: making the bed (because of its contact with the lower-body), putting on shoes, even adjusting one's belt. A Rom may even wash "his face and hands whenever he feels his luck leaving him during the day". (Miller 47) Marime distinctions also extend to age and sex roles. Children are innocent of marime. They are often forgiven for not following marime laws and rituals, because they are new, pure, don't know any better and because a parent's "love is largely expressed through being unable 'to refuse anything'". (Miller 43) Old age confers similar wuzho status as that of children. They are seen as closer to the realm of spirits, which connotes both respect and fear (spirits and ghosts are seen as wuzho and marime, respectively). (Gropper 101) Children's status changes when they get married, which is their rite of transition into adulthood. The boy becomes a man, a Rom. The girl may go through a period of liminality, during which she becomes a lower-status member of the husband's family. It may be only after she has had several children that she will be fully accepted as a woman, a Romni. As Rom and Romni, they become responsible for the many rites of "respect avoidance" through which men and women associate. Women particularly are subject to marime because of their connection to menstruation and childbirth. As part of "respect avoidance", they must make sure not to touch their skirts against anything used for food. Passing in front of a man is questionable, and menstruating women are not allowed to clean religious articles or prepare important foods. They will also typically be isolated after childbirth for a period of several days to several weeks. The periodic marime status that women have provides them with a certain power in society. She is given respect for her ability to control her purity. This is a source of "added dignity and a heightened awareness of the mystery of her femininity". (Yoors 151) At the same time, she controls the ultimate social sanction in Gypsy society - the power to make others marime. "Tossing her skirt", an act which can mean tossing her skirt over the head of a man, makes the man permanently marime - "he's out". The act can also be expressed by tossing a shoe, exposing her genitals (again, physical contact is not necessary), or applying a pubic hair to the man's face. Her ability to pollute grants her a powerful sense of security:

"There was once a fight between a young man from the Trokeshti group, who with his wife was visiting the powerful, numerous and mean Voyatesha... several of the Voyatesha banding together senselessly brutalized the outsider... having duly warned them, still without effect, the wife ripped off one of her manifold skirts and symbolically flailed them all with it. The fight stopped instantly as they realized they had become mahrime and no rom, not even their closest male relatives, would have anything to do with them until the case was brought before the kris and the burdensome onus of the mahrime lifted. Shortly after the incident... the Rom agreed to disband. They left this spot only after having overturned every bucket and pail containing river water. Kettles of food and soup were poured out, coffee was spilled... We would not be marked among the Rom by the stigma of doubt concerning our ritual cleanliness." (Yoors 151)

This power is also reflected in "the belief that death, the final authority, is a man, but a woman can scare him away by cursing him and threatening to lift her skirts over him to make him marime." (Sutherland 103) Although in public men and women will often practice "respect avoidance", or "putting a face on things" by mimizing social mixing between the sexes, Sutherland comments that a husband and wife - in private - will often not observe the marime restrictions concerning the upper and lower body. The wife may walk over the man's clothes, pass in front of him, or touch him with her skirt. Both Sutherland and Miller mention the possibility that oral sex, which would normally be extremely marime, might be practiced. Miller suggests that the marime taboo might even make the act more exciting. (42) Sutherland heard from two informants that oral sex was a popular form of intercourse. However, in one case that became public knowledge, the man became marime and "'It has already cost him hundreds of dollars to try to clear himself, and it will cost him many more before he is pronounced uzho.'" (314) Gaje, because they are only concerned with what is melalo and do not follow marime laws, are by definition marime, as is everything in Gaje society. In effect, Gaje represent an extreme of one 'pattern variable' of what is marime. For this reason, any contact with Gaje is dangerous. Precautions are taken for Gaje entering Gypsy space, for example, setting aside tableware for Gaje that will be washed separately or placing an extra cloth over the Gaje's chair in a fortune teller's shop. Similarly, Gypsies limit their contact with Gaje as much as possible, mostly to gain some economic or political advantage. Ironically, though Gypsies see Gaje as marime, as outside their world, and restrict their contact with them, Gypsies will often use Gaje hospitals to shorten the isolation period after childbirth, since they are able to leave all of the marime articles in connection with the birthing process in the hospital. When births took place on the outskirts of their camp the period of avoidance might be several weeks. Hospital births shorten this time to as little as three days. The hospital is used as well for deaths; ghosts, a transitional and negative form of the individual after he has died, are firmly believed in and are also marime. (Gropper 101) The function of the hospital thus replaces that of the outskirts of the camp. The Gaje hospital is in this way an "outer" environment, providing a convenient site for these rites of transition. Marime is pervasive and takes on many more social meanings. In fact, wuzho/marime distinctions exist in the animal kingdom (predictably, dogs and cats -Gaje pets- are very marime because they lick themselves. Hedgehogs, be cause they can't, are wuzho), in the spirit world, and among the different Gypsy nations (Machwaya are wuzho, Kaldersha melalo, and Kuneshti more marime, according to Sutherland). Health and wealth are also considered outward manifestations of one's status; severe bad health or misfortune must have been caused by some marime act. Marime's role in the Gypsy system of boundary maintenance extends to issues of social rejection. In a society as insular as Gypsy society and one viewed as a Pariah group by Gaje, group identity and commensality is vital. Commensality means all in Gypsy society. To eat together at feasts and when visiting, sharing food and dishes, is an expression of trust and solidarity. A Gypsy house is open to guest at any time of day or night. In fact, individuals who seem to live apart from the gro up (for example, the few Gypsies who do not marry) are not entirely trusted. Fonseca writes:

"Even at home, I was never allowed to be alone-not ever. The Dukas did not share the gadje notions of or need for privacy. Or for quiet. "The more and the noisier the better" was their creed-one that I found to be universal among Roma. Their concept of lone person was a Rom who for some infraction had been banished from the group. There was something wrong with you, some shame, if you had to be alone." (89)

Rejection from the group is, in effect, a kind of social death. Although most marime judgements are not permanent, some are. These often involve a woman taking up with a Gaje. In the same way that a Gypsy might "chuck out" a marime article, the group often uses marime as a social sanction, to "chuck out" a member of the group who has polluted Gypsy society. Not just the member, but his whole family will often be subject to a marime verdict. A marime judgement defines that individual - and anyone who associates with him - as defiled, and so as a danger to the social order. This may or may not be defined officially. A Rom may find when he visits that he is offered coffee in a chipp ed cup, or not offered coffee at all (coffee seems to be especially important to Gypsies). The message - that he is not welcome, or trusted, to share in the family's tableware - is a clear rejection. Marime may start as a rumor, but this will force the marime person to address the charge publicly, often through the Gypsy court, the kris. The functioning of the kris mirrors the social commensality that is central to the issue of a person's being marime. A kris hearing is a ritual of both incorporation and separation, a social event, an occasion for much oral testi mony, and so an occasion for eating and drinking. The decision of the kris will likewise be reflected in the kris members' willingness to drink, or not drink, coffee afterwards with the defendant (the defendant may also test the kris decision by visiting members of the community for coffee). The kris offers the opportunity for the marime party to face the accusation, to clear his name, but even once the marime sanction has been lifted, the family's status may con tinue to suffer for a time. In the case of a case of "tossing the skirt", where the woman has brought marime on the man, the only satisfactory outcome, once an agreeable settlement has been reached, is for the woman to admit that the skirt tossing really never occurred. "In fact, skirt-toss marime never happens... it's a lie (because) if she really did it, he's out ... no one could eat with that family forever... generations.'" (Miller 52) In actions that echo the opportunistic use of Gaje hospitals, there have been cases of Gypsies who have used the Gaje legal system, turning in another Gypsy if he feels his wrongs are not being addressed. In general, though, marime is the one true sanction available to the Gypsy community:

"The Gypsy court's decision is about 90 per cent followed. I told you about Stevan who did not, but usually the decision is abided. If I went against the Gypsy trial, I would lose my life before I would lose my name. Honour... A few of them, not very many, could be dirty. Even if I thought the decision was unjust I would go by it. You take an oath before the Gypsies." (Sutherland 304)

In the light of an understanding of marime, the actions of my brother-in-law's Gypsy defendant allow for an alternative interpretation. The kris had found him guilty for being caught, likely not because he was an unsuccessful thief, but because the result of this action brought Gaje attention to the community and thus danger of marime. In addition, his flight from incarceration probably reflected not simply a desire to escape punishment, but a need to escape the real danger of being confined with Gaje in a situation where everything would be marime and there would be no way to follow marime rituals. Even after such an incarceration, he, and his family, would likely have faced an extended period of marime rejection from his community. The value of marime runs through almost every aspect of Gypsy life. It gives its meaning to rites of incorporation (births and feasts), rites of transition (hand washing and marriage) and separation (marime sanctions by the kris and serving coffee in chipped cups). In its function as boundary maintenance, marime provides a strong guide for inclusion into, or rejection from, the society. It is interesting when reading these authors to consider the areas of unanimity and divergence. It is surprising to me to find such similar beliefs and rituals throughout many countries and among the several nations of the Rom and among the non-Rom Gypsies. Then again, there were tantalizing differences in how the authors understood marime beliefs and rituals (Is melalo a neutral idea or an intermediate in the wuzho/marime continuum? Is oral intercourse taboo, or is it practiced? Are dishes that Gaje have touched smashed, or scoured and reused?). There were also times when it was difficult to gauge the effect that the ethnographer's presence had on what the Gypsies said (e.g., "You do not know our customs. We cannot expect you to understand.") or on how they understood events (interestingly, and in keeping with Gypsy beliefs that Gaje women only can be taught proper wuzho practices, all but one author - who lived with them as a boy - are women). Finally, in a society so strongly socialized to see Gaje as marime and untouchable, it raises the question: How, and to what extent, will their values persist or change to take into account social changes such as increasing urbanization and political pressures:

"To be sure, more and more Gypsies are marrying Gadje (including most of the articulate Romany mationalists). Konferenca, kongreso, parlamento: these are some of the most recent additions to the romani language... Gypsy poets, ethnographers, and historians now publish work in Romani and in other languages. In Romania and in Macedonia, there are Romany television programs produced by Roma; there is a first generation of Gypsy editors of newspapers and magazines. All this is new, and the excitement is palpable. But one may also say, without disparagement, that beneath the surface things haven't changed. For the time being, survival demands that the secret society continue. Its tangled underbrush of prohibitions -the Gypsy hedge- is intact." (Fonseca 97)





Works Cited



Fonseca, Isabel. "Among the Gypsies" in The New Yorker. September 25, 1995
Gropper, Rena C. 1975. Gypsies in the city: culture patterns and survival. Princeton, N.J.; Darwin Press.
Miller, Carol. 1975. "American Rom and the Ideology of Defilement", in Gypsies, tinkers and other travellers. Edited by Rehfisch, Farnham. London; New York; Academic Press.
Okely, Judith. 1983. The traveller-Gypsies. Cambridge; New York; Cambridge University Press.
Sutherland, Anne. 1987. Gypsies, The Hidden Americans. Prospect Heights, Ill.; Waveland Press.
Yoors, Jan.1987. The Gypsies. Prospect Heights, Ill.; Waveland Press.

Hiukan historia

Kirkon suhde romaneihin 1500-1800-luvuilla oli samantapainen valtiovallan kannanottojen kanssa.Kirkko ei vastustanut valtiovallan määrätessä v. 1637 romanit joko karkotettavaksi maasta, hirtettäväksitai sulautettavaksi keinolla millä tahansa muuhun yhteiskuntaan. Voidaan olettaa, että romanien vaino-ja sortotoimet eivät olisi onnistuneet, ellei kirkko olisi antanut hiljaista myöntymistään niille. Vielä1800- luvulla kirkko näki romanit omasta perspektiivistään ongelmana. ”Romaniongelmaa” käsiteltiinmyös kuusilla valtiopäivillä. Tosin niiden tuloksena kirkko lopultakin päätti auttaa romaneja erilaisillalaajasuuntaisilla toimenpiteillä. Esim. papiston tuli huolehtia mm. kastamattomien romanienkasteopetuksesta, kastamisesta, hautaamisesta, romanien avioliittojen laillistamisesta jne.4. Venäjän suuriruhtinaskunta ja autonomianaikaSuomi muuttui v. 1809 Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunnaksi ja näin valtiovallansuhtautuminen romaneihin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Senaikaisten erityislakien tavoitteena oliromanien sopeuttaminen ja valvominen. Valtiovallan tuli ottaa huostaan irtolaiset ja kiertolaiset. Naisetmäärättiin Turun kehruuhuoneisiin ja miehet Viaporin työlaitokseen. Näin romaneista saatiin myöstaloudellista hyötyä. Vuonna 1863 alettiin romaneihin soveltaa yleistä irtolaislakia, mutta vankilalta jakehruuhuoneilta se ei heitä pelastanut, sillä laki vaati, että heidän oli pystyttävä osoittamaan, että henauttivat ”laillista suojaa”. Koska heillä ei ollut määräaikaa tällaisen suojelun hankkimiseen, niin heitäsiirrettiin Viaporista Hämeenlinnan ojennuslaitoksiin.1800-luvulla romanikysymys nousi ensimmäisen kerran esille valtiopäivillä. Siellä säädyt olivat yhtämieltä siitä, että romanit tulisi sulauttaa muuhun väestöön eri tukitoimin. Romaneja koskevastaerillisestä lainsäädännöstä luovuttiin vuonna 1883, jolloin juopa irtolaisten ja romanien välillä tasaantui.Kirkonmiehiä kehotettiin kasteopetuksen kautta tekemään romaneista yhteiskuntakelpoisia. 5. Wallen komitea 1900-luvun alkupuolella5.1. Toimenpiteitä; ”jätettävä vapaehtoisen toiminnan ja ihmisrakkauden huoleksi”1900-luvun alussa ns. Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisenpääväestöön. Komitean käsityksen mukaan oli vaikeaa ratkaista, kuka oikeastaan on luettavamustalaiseksi. Huomattavasti helpompaa olisi ollut suunnitella toimenpiteitä kaikille maassakierteleville henkilöille kuin ainoastaan ”mustalaisille”. Komitean esittämät toimenpiteet tarkoittivat”ainoastaan kuljeskelevia ja varsinaisia mustalaiselämää viettäviä, mustalaisheimoon kuuluviahenkilöitä”. Komitea ehdotti mustalaisviraston perustamista helpottamaan mustalaisten rekisteröimistäja mustalaiskoulujen perustamista. Komitean mietinnössä sanotaan mm. seuraavaa:”Rodun kasvatus
--------------------------------------------------------------------------------
Page 5
55tulee aloittaa lapsuudessa ja lapsi on otettava kuriin ennen kuin synnynnäinen rotutyyppi on tullutyksilölliseksi luonteeksi, rotuvaisto tavaksiY Mutta ei voi tulla kysymykseen, että valtio ottaisi huostaanmustalaisten kasvatuksen ennekuin he ovat tulleet kouluikään, se on jätettävä vapaaehtoisen toiminnanja ihmisrakkauden huoleksi.”Porvarissääty oli uskonut mietinnössään vuoden 1894 valtiopäivillä: ”Kun väestön mieleen juurtunutmustalaisten halveksiminen on haihtunut, kun hekin kansan silmissä kohoavat ihmisasemaan ja kunusko heidän maagisiin voimiinsa on kadonnut, muuttuvat myös mustalaisten omat käsitykset, tapahtuuhajaantumista, ja kieli ja sen mukaan mustalaisille ominainen elintapa häviää.”5.2. ErityistoimetWallen komitean mietinnössä ehdotettiin erityistoimia romanien ”aiheuttamien epäkohtienkorjaamiseksi”. Mietintöön sisältyneiden ehdotusten tavoitteina oli saattaa romanit mahdollisimmantehokkaan julkisen vallan valvonnan alaiseksi. Heidän olisi mm. pakko henkikirjoituttaa itsensä. Lisäksiehdotettiin, että kun heidät pantaisiin kirkonkirjoihin, heidät saataisiin noudattamaan ”siveysohjeita”.Tällä tähdättiin siihen, että romanit saisivat kirkollisen vihkimyksen. Ehdotettiin myösammattikoulutuksen antamista romaneille työsiirtoloissa sekä työpaikkojen hankkimista heille kuntientoimesta. Mietinnössä ehdotettiin myös erityisen mustalaistoimiston perustamista.Tyypillistä tuon ajan ajattelulle olivat komitean saamat useat ehdotukset. Niissä mainittiin mm.seuraavia toimenpiteitä: romanien kiertely oli rajoitettava kotikuntiin, romaneilta oli kiellettävä hevosenpito, kaikki romanit oli sijoitettava kruunun töihin, heidät oli kuljetettava johonkin saareen työleirilletai ajettava pois maasta. Jopa kaikkien romanimiesten kuohitsemista ehdotettiin. Komitea ei kuitenkaanonneksi kuunnellut neuvonantajiaan. Raino Vehmas pohtii väitöskirjassaan vuodelta 1961, että mietintöoli aikakauteensa nähden aika vapaamielinen. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että komitean sihteerinätoimi romanien kulttuuriin ja oloihin laajasti perehtynyt Arthur Thesleff. Thesleff oli kulkenut romanienmatkassa ja tutustunut heidän kieleensä. Hän julkaisi 1901 laajan ja kansainvälisestikin huomioitaherättäneen romanikielen sanakirjan Wörterbuch des Dialekts der Finnländischen Zigeuner. Komiteanesitykset ja ehdotukset hukkuivat kuitenkin pian maan poliittiseen sekasortoon ja mullistuksiin,työsiirtoloita ei tosin voitu välttää aina silloinkaan:”Vuonna 1943 Tampereen markkinoilta vietiin romanimiehiä työsiirtolaan Kihniölle, Aitonevan turvetyömaalle. Muistan sen, kun miehet katosivat, isäni heidän mukanaan. Hän oli myös tuolloinTampereen markkinoilla. Naiset alkoivat kysellä miestensä perään. Ensi alkuun emme tienneet, mihinmiehet olivat kadonneet. Naiset saivat kuitenkin selvitettyä, että miehet vietiin Kihniön työleirillä.Matkasimme sinne äitini ja muiden sukuni naisten kanssa. Silloin oli sota-aika ja pula kaikesta. Lapsenmieleeni on jäänyt lähtemättömästi nälkä, jota koimme Kihniöllä. Asiasta vaiettiin monta vuotta eikäsiitä uskallettu puhua. Meitä elää vielä muutamia niitä ihmisiä, joilla on tämä työleirikokemus onmuistoissaan”, kertoo muuan romani.Romanien tilanteeseen palattiin virallisella tasolla vasta toisen maailmansodan jälkeen. Muuten näidenkysymysten esilläpito jäi ainoastaan yksittäisen kansalaisaktiivisuuden varaan.6. Järjestötoiminnan alkua ja henkilöhistoriaa1900-luvun alussa Mustalaislähetyksen perustaja Oskari Jalkio alkoi tehdä hengellisen valistustyönohella myös sosiaalista avustusyötä romaniväestön parissa. Yhdistyksen toiminta jäi kuitenkinvähäiseksi ennen toista maailmansotaa. Sodan jälkeen Mustalaislähetyksen toiminta aktivoitui.
--------------------------------------------------------------------------------
Page 6
66Vuonna 1906 perustettu Mustalaislähetys ry. muutti sittemmin nimensä Romano Missioksi. Yksi romaniasiainhoidon uranuurtajista oli romanitaustainen Ferdinad Nikkinen, joka toimiäänenmuodostuksen opettajana Helsingissä. Hän lähetti 20.3.1946 valtioneuvostolle kirjeen, jossa hänpyysi valtioneuvostoa kiinnittämään huomiota romanien asemaan ja tarpeisiin muiltakin osin kuinainoastaan kirkollisen julistuksen kuulemiseen. ”He kaipaavat käytännöllisiä sosiaalisia toimenpiteitä,ammattikasvatusta ja taloudellisia edellytyksiä jonkin vakiintuneen työn tai elinkeinonharjoittamiseen.” Ferdinad Nikkisen vetoomuksen oli allekirjoittanut 346 romania eri puolelta Suomea.Kirjelmän hän uudisti vielä 17.9.1955.Romanien Liitto B Romanengo Staggos kirjoittaa tiedotuslehtensä numerossa 1 (23.12.1953), ettäyhdistys oli tehnyt seuraavan esityksen kirkkohallitukselle kesällä 1953. ”PAPINKIRJAT: Romanienliitto lähetti kesällä Kirkkohallitukselle kirjelmän, jossa se pyysi, että romanien papinkirjoihin eivastedes tehtäisi merkintää ”romani” tai ”mustalainen”, koska se ei ole mikään ammatti vaankansallisuus. Tähän kirjeeseen ei tullut vastausta ja siitä syystä liitto lähetti 9.12 uuden kirjelmän, jossase huomautti, että mainitunlainen merkintä papinkirjaan on vastoin Suomen perustuslakia(Hallitusmuodon 5'). Tähän kirjeeseen tuli nopeasti vastaus, jossa kirkkohallitus ilmoitti lähettävänsäkaikille seurakunnille tiedonannon, jossa kielletään tekemästä papinkirjoihin merkintää ”romani” tai”mustalainen”. Tietääksemme tämä tiedoitus on jo saapunutkin seurakuntien Kirkkoherroille.@”Seuraavan vuoden Romanien liiton B Romanengo Staggos tiedoituslehti n:o 2. 25.1.1954 kertookirkkohallituksen päätöksestä seuraavaa: ”Romanien Liiton pyynnöstä Kirkkohallitus on kieltänytmerkitsemästä papintodistuksiin sanaa ”romani” tai ”mustalainen”. Tämä kielto ilmoitettiinseurakunnille vähän ennen joulua.” Kirkkohallitus sai huomautuksen siitä, että se oli toiminut vastoinlakia, minkä se varmaankin tiesi, mutta ei pitänyt sitä kovinkaan merkittävänä ennen kuin siihenpuututtiin. Heille oli varmaankin uutta, että romanit itse puuttuivat asioihinsa ja huomauttivat niistä.Romanengo Staggos -liitto oli aloittanut uraauurtavan työn romanipolitiikan saralla. 7. Mustalan komitean toimenpiteetSulauttaminen jatkuu v. 1953Romanikysymystä käsiteltiin itsenäisen Suomen valtiopäivillä ensimmäistä kertaa vasta 1943.Valtiovallalta vaadittiin toimia, joilla romaneista kasvatettaisiin ”hyviä ja paikoillaan asuviakansalaisia”. Toisen maailmansodan jälkeen tehtiin eduskunnassa romaniväestön asemaan liittyviäaloitteita, jotka harvoin johtivat konkreettisiin toimenpiteisiin. Maaliskuussa 1953 valtioneuvosto asettiköyhäinhoidon ylitarkastajan Paavo Mustalan johdolla toimivan komitean. Komitean tehtäväksi tuli”mustalaisten sopeuttaminen normaaliseen yhteiskuntaelämään” (komiteamietintö 1955 n:o 7). ErnestGellnerin mukaan teollistuneen yhteiskunnan aika oli kansallisvaltion ja nationalismin aikaa.Teollisessa yhteiskunnassa nationalismi saa aikaan tarvittavan yhtenäisyyden ja yhdenmukaisuuden.1800-luvun maatalousyhteiskunnassa se, mikä formuloitiin ylevästi ja aatteellisesti ”yksi kansa! yksimaa! yksi mieli! yksi laulu ja viisaus!” Bmuotoon, tuli todelliseen muotoonsa vasta toisenmaailmansodan jälkeen sotakorvauksia maksavassa teollistuvassa yhteiskunnassa. Romaniväestön elinoloista puhuttaessa 1953 kansanedustajat havaitsivat jo silloin kansallisvaltionsisäisen rakenteellisen väkivallan ilmiön. Nationalismin kyllästämä teollistuva kansallisvaltio pyrittiinrakentamaan yhden kansan ja yhden kulttuurin varaan. Näin romanit vähemmistönä ja heidän rikas omakulttuurinsa jäivät yhteiskunnan marginaaliin. Romaneihin ja muihinkin vähemmistöihin vaikutettiinniin, että niiden potentiaaliset resurssit oman kulttuurin kehittämiseksi ja ehjän identiteetin
--------------------------------------------------------------------------------
Page 7
77suojelemiseksi eivät voineet toteutua. Vähemmistökysymystä pyrittiin hoitamaan köyhäinhoidon jakriminaalihuollon lähtökohdista. Näin romanit leimattiin ongelmalähtöisesti, ongelmalliseksialakulttuuriksi. Romaniväestön piti integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan köyhyyttä, poikkeavuuttaja rikollisuutta säätelevien instituutioiden kautta. Mustalan komitea otti itselleen myös kasvatustehtävän. Tehtävän mukaisesti romaneista pyrittiinkasvattamaan ”yhteiskuntakelpoisia kansalaisia”, mikä merkitsi suomalaisten perinteiden, suomalaistentapojen ja suomen kielen täydellistä omaksumista. Romaniväestöön kuuluvan henkilön oli vaativaa javaikeaa täyttää tuota yhteiskuntakelpoisuuden kriteeriä ilman jonkinasteista luopumista omasta kansallisesta identiteettiään. Oman kulttuurin kehittämiselle ja vaalimiselle ei ollut kovin suopeitaedellytyksiä, kun vielä 1960-luvulla romaneja asui talvisinkin teltoissa, lauta-, pahvi- sekä havumajoissaja jopa maakuopissa. Mustalan komitea jätti mietintönsä valtioneuvostolle keväällä 1955. Siinä mainitut toimenpide-ehdotukset olivat jokseenkin samantapaisia kuin Wallen komitean mietinnössä mainitut.Suvaitsevampaa ajattelua oli tullut mukaan vain sikäli, ettei ihan ehdotonta sulauttamista muuhunväestöön enää pidetty ensisijaisena tavoitteena. Mietinnössä mainittiin, että ”ryhdyttäessätoimenpiteisiin mustalaisiin nähden, olisi heidän annettava säilyttää omat erikoispiirteensä, mikäli neeivät ole ristiriidassa lain tai hyvien tapojen kanssa, samoin kuin myös oma kielensä”. Komitea tulikuitenkin siihen lopputulokseen, että mikäli sulautumista ilmenisi, olisi se ”silloin seuraustamustalaisiin suunnatuista positiivisista toimenpiteistä ja mustalaisten sosiaalisen aseman yleisestäparanemisesta”.Toisen maailmansodan jälkeen asetettu Paavo Mustalan komitea on ollut eräs romanipolitiikanmerkkipaalu, josta lähti liikkeelle sellainen romaniasioiden hoito, mihin myös romanit itse tulivatmukaan toimijoina eivätkä enää kohteina, joita he siihen asti enemmän tai vähemmän olivat olleet.Vuonna 1956 saatiin valtionhallinnon yhteyteen virallinen Mustalaisasian neuvottelukunta, jossa alkuunoli ainoastaan yksi romanijäsen. Kun etnisten suhteiden ymmärtämisen tasokansainvälistymiskehityksen edetessä kasvoi ja neuvottelukuntaan tuli romaniväestön edustus, alkoineuvottelukunnalla olla merkitystä vähemmistö- ja romanipolitiikan suunnannäyttäjänäkansainvälisestikin. Suunnannäyttäjän rooli tosin vahvistui vasta 1960-luvun loppupuolella.8. Uusi vähemmistöpoliittinen ajattelu ja romanien oma osallistuminenVähemmistöpoliittisen ajattelun tuloa kuvaa eduskunnassa 1967 tehty Georg Backlundin ja Arvo Salontoivomusaloite. Tuossa aloitteessa tuotiin ensimmäistä kertaa esille romaniväestön etujen valvominenja alleviivattiin vähemmistön oikeutta olla omien asioidensa toimijoita. Kansanedustajat esittivät, että”hallitus mitä pikimmin asettaisi komitean johon tulee kuulua vähintään kaksi mustalaisten edustajaa,mustalaisten ongelmien ratkaisemiseksi ja heidän etujensa valvomiseksi joka suhteessa; sekä ettähallitus jo vuoden 1968 tulo- ja menoarvioesitykseen ottaisi tarpeelliset varat asian käytännöllistätoteuttamista varten.”Vuonna 1968 uudistettu neuvottelukunta, jossa oli myös romaniedustus, on ensimmäinen vähemmistönja viranomaisten välinen yhteistyöelin. Neuvottelukunnan uudistuksen jälkeen se teetti heti selvityksenromaniväestön asunto-oloista. Selvitysten seurauksena neuvottelukunta laati romanikysymyksenhoitoon liittyviä näkökulmia koskettelevan periaatteellisen mietinnön. Mietintö valmistui vuonna 1971.Siinä pyrittiin kiinnittämään huomiota yleisiin periaatteellisiin vähemmistöpoliittisiin linjoihin myösmuissa romaniväestöä koskettavissa kysymyksissä sekä toimenpiteissä, jotka kohdistuivat heihin.Neuvottelukuntakin yllättyi tutkimuksen tuloksista. Mietinnössä ihmetellään: ”Kuinka on mahdollista,
--------------------------------------------------------------------------------
Page 8
88että tietty vähemmistö kokonaisuutena ottaen on aina elänyt niin heikossa sosiaalisessa asemassa, ettäsen osalta on kysymys suoranaisesta kurjuudesta.”1970-luvulla pyrittiin saamaan aikaan romaniväestön asemaa parantavaa lainsäädäntöä. Lakimustalaisväestön asunto-olojen parantamisesta (713/75) tuli voimaan 1975. Laki pyrki lievittämään senrakenteellisen väkivallan seurauksia, jonka kohteeksi romaniväestö oli suomalaisessa yhteiskunnassaaikojen kuluessa joutunut. Asuntokysymyksistä huolehtiminen tuli merkitsemään myös kiertämisestäolevan myytin hautaamista, ja romaniväestö alkoi muuttaa kaupunkeihin. Syrjintä kriminalisoitiinvuonna 1970 täydentämällä rikoslakia syrjintää koskevilla rangaistussäännöillä. (465/70).Näillä uudistuksilla ei voitu kuitenkaan korjata suuria rakenteellisia ongelmia. Syrjinnänkriminalisoinnilla ei voitu lisätä yhteiskunnallista osallistumista eikä sosiaalipoliittisilla toimenpiteillävoitu edistää poliittista vaikuttamista. Toimenpiteiden luonne oli passiivinen, eikä niissä korostunutvähemmistön oman osallistumisen mahdollisuus. Edellä mainittu lainsäädäntö oli merkittävä alku,mutta julkinen huomio ja poliittinen aktiviteetti ei ollut vielä suunnattu keskeisiin kysymyksiin.9. NykytilanneSuomen romaneilla on nykyään täydet kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet. He ovat sekä suomalaisiaettä romaneja, ja he ovat aktiivisesti rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa. Suomen romaneitaarvioidaan olevan 10 000. Myös Ruotsin puolella asuu noin 3 000 suomalaista romania. Todellinen romaniväestön tunnustaminen vähemmistöksi tapahtui vasta 1990-luvulla. Vuonna 1995tehtiin perustuslakiuudistus. Perustuslain 17.3 ' onkin oikeastaan lainsäätäjän vastausoikeusjärjestyksemme kohtaamiin haasteisiin yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa. Sen mukaan”...saamelaisilla alkuperäiskansana, romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus kehittää ja ylläpitää omaakulttuuriaan”. 1997 Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta koskeva laki uudistettiin siten, että laitoksen tehtäviin tulikuulumaan myös romanikielen tutkimus ja huolto. Tutkimuskeskukseen perustettiin romanikielenlautakunta, johon kuului neljä romanijäsentä.1988 Suomi allekirjoitti kaksi merkittävää kansainvälistä vähemmistöjen oikeuksia turvaavaasopimusta:- Euroopan Neuvoston alueellisia ja vähemmistökieliä koskeva peruskirja, jossa Suomi nimeääromanikielen perinteiseksi ei-alueelliseksi vähemmistökieleksi;- Euroopan Neuvoston kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus.Allekirjoituksen yhteydessä Suomi nimesi romaniväestön yhdeksi perinteiseksi vähemmistöksi.OY Yleisradio Ab:sta annettua lakia uudistettiin siten, että ohjelmatoiminnassa tulee kohdella yhtäläisinperustein suomen- ja ruotsinkielisiä sekä tuottaa ohjelmia saamen, romani- ja viittomakielellä sekäsoveltuvin osin myös muille kieliryhmille.Koululainsäädännön kokonaisuudistuksen mukaan- oman äidinkielen opetusta on annettava kaksi tuntia viikossa, jos opetusryhmässä on vähintään neljälasta,- vähemmistökielillä kuten saamella, romanikielellä ja viittomakielellä on mahdollista saadakokonaisopetusta mahdollisuuksien mukaan omalla äidinkielellä.
--------------------------------------------------------------------------------
Page 9
99Kaksi selvitysmiestä teki selvityksen ”Romanipolitiikan strategiat” sosiaali- ja terveysministeriöntoimeksiannosta. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti ministeriöiden välisen työryhmän pohtimaan”Romanipolitiikan strategiat” -selvityksen esityksiä romaniasioiden hoitoa koskevan hallinnon jalainsäädännön uudistamisesta ministeriö-, lääni- ja kuntatasolla.9.1. Romaneihin kohdistuva syrjintäVieläkin romaniväestön taloudellis-sosiaalinen asema on historiallisista syistä, heikosta koulutuksesta,yleisestä ennakkoluuloisuudesta sekä syrjinnästä johtuen heikko. Täyden ja tehokkaan tasa-arvontoteutuminen taloudellisella, sosiaalisella, poliittisella ja kulttuurin alueilla on vielä puolitiessään,vaikka edistymistä onkin tapahtunut. Romaneja on suhteellisen vähän yhteiskunnallisissa johto- jaluottamustehtävissä. Romanien sosiaalinen ja taloudellinen tilanne, vaikka siitä ei ole olemassayksityiskohtaisia tilastoja, poikkeaa vahvasti muusta väestöstä. Valtion toimenpiteet tosiasiallisen tasa-arvon luomiseksi ovat olleet toistaiseksi riittämättömiä. Kaikinpuolisen tasa-arvon saavuttaminenedellyttää huomattavaa panostusta romanilasten koulutukseen, pääväestön ennakkoasenteidenvähenemistä ja viranomaisten perehtymistä kansallisiin vähemmistöihin. Romanien ja heidänkulttuurinsa kannalta tasa-arvoisuus edellyttää malttia hyväksyä pääväestön hidas asennemuutos,voimavaroja koulutukseen ja osallistumiseen yhteiskunnan toimintoihin sekä viisautta erottaa toisistaanvaikuttaminen ja kulttuurin sulauttamisen karikot. Tulevaisuudessa romanien kulttuuri tulisi nähdäentistä enemmän Suomen rikkautena, jota pyritään varjelemaan. Myös romanien omasta panoksesta riippuu osallistuminen koulutukseen ja sitä kautta työelämään.Suomalainen yhteiskunta on vielä työyhteiskunta, jossa jokainen pyrkii hankkimaan paikkansa työnkautta. Suomen romaneille tämä on ollut hankalaa heikosta koulutuksesta johtuen. Tulevaisuuden tuleeolla tässä suhteessa parempi edellyttäen, että yhteiskunta antaa riittävästi voimavaroja, sillä romaneillaitsellään on halu kouluttautua.9.2. Syrjäytyminen Suomen romaniväestön syrjäytymistä on pyritty ehkäisemään romanikulttuurin oman tuen ohella myösyhteiskunnallisilla toimilla. Koulutus ehkäisee syrjäytymistä ja juuri siksi erityisesti sosiaali- jaopetussektori ovat ottaneet huomioon romanien nykytilan sekä kehittäneet yhdessä heidän kanssaantoimenpiteitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi mm. pyrkimällä kehittämään romanien koulutusta ja sitäkautta pääsyä työelämään. Esiopetuksen tärkeyttä on painotettu, sillä syrjäytyminen saattaa alkaa jolapsuudesta. Romanilapselle tulisi jo varhaisessa vaiheessa tarjota sosiaalinen ja kielellinen perusta.Päivähoitoasetus (1336/945) tulee toteuttaa. Mahdollisuudet on pyrittävä luomaan samoiksi kuin onpääväestön lapsilla jo koulunkäynnin alkaessa. Tutkimusten mukaan moni Suomen romanilapsikeskeyttää peruskoulun. Keskeyttämishuippu ajoittuu yläasteelle.Romanipolitiikan strategiat selvityksen mukaan: ”Yksi merkittävä osa on osallistuminen javaikuttaminen. Osallistumista ei enää nähdä myöntymisenä valtaväestön kulttuurin arvoihin vaanosallistuminen voi olla mitä parhainta identiteetin ylläpitoa ja suojelua. Yhteiskunnan uusi strategiaon romanien osallistumisen mahdollistaminen ja sen edellyttämät resurssit.”Romanien halu erottautua ja suojella omaa perinnettään ei ole ristiriidassa suomalaisen yhteiskunnanarvojen kanssa. Romanien omaleimainen tapa on olla olemassa ja säilyä. Tähän olemisen tapaan kuuluumyös halu kouluttautua, tehdä työtä yhteisten asioiden eteen ja elää yhteisten sääntöjen mukaan. Tässäromaneja tulee tukea ja vahvistaa sekä antaa resursseja: koulutusta, yhteistyökanavia ja palveluita.
--------------------------------------------------------------------------------
Page 10
1010Suomi on ratifioinut seuraavat vähemmistöjen suojelun kannalta keskeiset kansainväliset sopimukset:Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966, SopS 7-8/1976);Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966,SopS 6/1976);Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen sopimus (1965, SopS 37/1970); Yleissopimus lapsen oikeuksista ( 1989, SopS 56-60/1991);Kaikkinaisen syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (1979, SopS 67-68/1986);Euroopan ihmisoikeussopimus (1950, SopS 18-19/1990);Alueellisia tai vähemmistökieliä koskeva




Ensimmäiset epävarmat havainnot mustalaisten tulosta Eurooppaan ovat 1100-luvulta. Athos-vuoren munkki kirjoitti tuolloin liikkuvista ryhmistä, joista hän käytti nimitystä antsinganit (suom.: johon ei ole kajottu / johon ei saa kajota). Munkki kirjoitti näiden vaeltajien olevan selvännäkijöitä tai maagikkoja. Ensimmäinen varma havainto mustalaisista on Kreetan saarelta. Fransiskaaniveli Simon Simonis kirjoitti: "Kaupungin ulkopuolella näimme myös kansan, joka noudatti kreikkalaisten riittejä ja tapoja ja väitti olevansa Haamin jälkeläisiä (Haam oli Noan poikia). Harvoin, jos milloinkaan, pysyttelevät he millään paikalla enemmän kuin 30 päivää. Tämän ajan kuluttua he muuttavat, kuin olisivat Jumalan kiroama sukukunta, kulkija ja pakolainen maan päällä, pienine pitkulaisine telttoineen."(Vehmas s.47) Saman vuosisadan lopulta löytyy mainintoja Kyprokselta, jota pidetään mustalaisten siltana Eurooppaan. (Ollikainen s.20)

Aikakirjojen mukaan mustalaiset otettiin usein hyvin vastaan. Heille annettiin yösija, ruokaa ja joskus jopa rahaa. Monet saivat paikallisilta ruhtinailta turvakirjeitä, joiden avulla pystyttiin vaivatta kulkemaan maasta toiseen. Mustalaiset olivat taitavia hyödyntämään ympärilleen syntyneitä legendoja, mikä osoittaa heidän tunteneen tuon ajan eurooppalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria melko hyvin. He esiintyivät egyptiläisinä ruhtinaina, katumuksentekijöinä tai pyhiinvaeltajina. Suopeaa kohtelua ei kuitenkaan jatkunut kauan; muutamassa vuosikymmenessä mustalaisia alettiin vieroksua. Enää ei löydy tietoja muukalaisten varustamisesta ja muonitsemisesta, vaan vangitsemismääräyksistä ja hallitsijoiden karkotuspäätöksistä. ( Ollikainen s.20)

3.3 Leviäminen

Mustalaisten katsotaan saapuneen Eurooppaan 1300-luvulla ja vuoteen 1430 mennessä he olivat levittäytyneet koko Länsi-Eurooppaan Skandinaviaa lukuun ottamatta. Erään kronikan mukaan Kronstadtin kaupunki, nykyinen Brasov Trasilvaniassa tarjosi v. 1416 "Egyptin lordi" Emmaukselle ja hänen 120:n hengen ryhmälleen lahjoituksina rahaa ja muonaa. Espanjassa v.1425 "Egyptin herttua" Don Juhan esitti Alfonso V:n antaman turvakirjeen, jolla sai "kulkea, oleskella ja ylittää" alueen kolmen kuukauden aikana seurueineen.13 Brittein saarille saapumisesta löytyy tietoa Skotlannista v.1505, Englannista v.1547 ja Walesista v.1557. Venäjälle mustalaiset saapuivat v.1500 V.1505 mustalaiset vaelsivat Skotlannista Tanskaan ja Ruotsiin. Olaus Petrin kronikka mainitsee tulosta Ruotsiin v.1512: "Nuo, jotka matkustavat maasta toiseen ja joita kutsutaan tattareiksi, tulivat tähän maahan ja Tukholmaan. Heitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty täällä. Suomessa ensimmäinen merkintä on v.1559 Ahvenanmaalta. ( Ollikainen s.21)

4. Sopeutuminen

Parissa sadassa mustalaiset siis levittäytyivät Eurooppaan. Heidän ei koskaan tiedetä olleen sotaisia tai vallanneen maata väkivalloin. Euroopan kansallisuudet olivat juuri muotoutumassa kansainvaelluksen jälkeen, eikä näille mustalaisille löytynyt tilaa yhtenä kansakuntana.
Mustalaisten oma yhteisö perustui tuolloinkin heimoyhteiskuntaan, se keskittyi perheen, suvun ja heimon ympärille. Yhteisössä kaikki olivat samanarvoisia ja elämisen tarpeet olivat pitkälle yhteisiä. Tasa-arvo ja yhteistalous loivat edellytykset läheisille ja lämpimille ihmissuhteille.

Mustalaisten saapuessa 1300-luvulla Eurooppaan heitä vastassa oli keskiaikainen feodaali- ja sääty-yhteiskunta, jonka ihmissuhteet ja talousrakenne poikkesi täysin heidän omasta kulttuuristaan. Näin mustalaiset jäivät säätyjen ulkopuolelle, eivätkä he edes halunneet sulautua, sillä se olisi pakottanut heidät luopumaan perheistään, sukusiteistään ja heimoistaan.( KK s. 9-10)


5. Toimeentulo keskiajalla

Pienenä ryhmänä mustalaisten oli kuitenkin sopeuduttava saadakseen toimeentulonsa. Pitkällä vaelluksellaan he olivatkin oppineet tulemaan toimeen mitä erilaisempien kansojen kanssa, silti unohtamatta omia tapojaan. Vastineeksi feodaaleilta saamistaan suojelukirjeistä ja toimeentulosta mustalaiset tekivät käsitöitä, lauloivat, soittivat, tanssivat ja pitivät sirkusta. ( KK s.10) Mustalaisille kuuluivat myös sääty-yhteiskunnan ulkopuoliset tehtävät, kuten tinaaminen, läkkisepän ja rautasepän työt sekä hevosten kasvattaminen mihin mustalaisilla oli erittäin korkea ammattitaito. Tyypillistä näille ammateille oli liikkuvuus, joka toisaalta on taannut riittävän toimeentulon ja toisaalta pienen väestöryhmän hengissä säilymisen kulkutautien, sotien ja nälänhädän riehuessa Euroopassa. ( NK s.17)

6. Vainot

Vainot ovat kuuluneet mustalaisten historiaan koko heidän vaelluksensa ajan. Järjestelmällinen vainoaminen alkoi pian mustalaisten Eurooppaan tulon jälkeen 1500-luvun alussa. Varhaisimmat maininnat tästä löytyvät Isabellan ja Ferdinandin hallitsemasta Espanjasta. V.1492 säädetyn lain mukaan mustalaisilla oli 60 päivää aikaa etsiä itselleen pysyvä asuinpaikka ja toimeentulo; muutoin seurasi maastakarkoitus. (Ollikainen s.25)
Pari sataa vuotta myöhemmin Ferdinand IV vangitutti maassa yhtenä vuoden 1749 yönä 12 000 mustalaista, joista useimmat viruivat työleireillä ja pakkotyössä kaivoksissa toistakymmentä vuotta ennen armahtamista. V.1633 Filip IV kielsi käyttämästä sanaa gitanes (mustalainen). Hän kielsi myös mustalaisasusteiden käytön, sekä yritti pakottaa heidät maanviljelijöiksi elinikäisen maastakarkoituksen uhalla. Hollannin vainotoimet olivat niin tehokkaita, että mustalaiset puuttuivat maasta lähes kokonaan 1600-1700-luvuilla. Mustalaisia syytettiin veronkierrosta, irtolaisuudesta ja erilaisista rikoksista. Tuomionsa saivat noidiksi, velhoiksi, vääräuskoisiksi ja pirun lähettiläiksi kutsutut. Myös vieraan vallan vakoojaksi syytetty mustalainen oli helppo passittaa polttoroviolle. V.1489 Speyerin valtiopäivät Saksassa määräsi kaikki mustalaiset karkotettaviksi. V.1544 mustalaisia tuomittiin verille ruoskittaviksi, sieraimet leikattaviksi ja päät ja parrat ajettaviksi. Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV määräsi mustalaiset kaleeriorjiksi loppuelämäkseen. V.1725 Preussin kuningas Fredrik Wilhelm määräsi miespuoliset mustalaiset hirtettäviksi, naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva irti. Esimerkit kertovat karua kieltään mustalaisten historiasta. Perimmäisenä syynä mustalaisten julmaan kohteluun pidetään taloudellista ristiriitaa mustalaisten ja valtaväestön välillä; mustalaisiahan syytettiin muun muassa veronkierrosta. Tarkkoja tietoja lakien ja määräysten täytäntöönpanosta ei juuri ole. Vaikka ankaria ja julmia lakeja laadittiinkin lähes joka maassa, ei niitä paikallistasolla yleensä pantu täytäntöön kovin ponnekkaasti. Mustalaiset koettiin myös hyödyllisiksi tavallisen kansan keskuudessa. Levottomina aikoina mustalaiset toimivat tiedon välittäjinä, he olivat taitavia eläinten käsittelijöinä, käsitöiden tekijöinä sekä tilapäisenä työvoimana maatöissä . (Ollikainen S.26-27) 1700-luvulla vainot vähenivät valistusaatteen myötä. Suhtautuminen mustalaisiin ei kuitenkaan muuttunut. Kiertämistä pyrittiin jatkuvasti estämään ja pakkotyöhön lähetettiin edelleen. 1800-luvulla liikkumista alettiin rajoittaa erilaisin rekisteröintimenetelmin.

Hitlerin noustessa valtaan 1933 oli olemassa jo useita mustalaisia syrjiviä lakeja. Mustalaiset luokiteltiin "eläviksi olennoiksi, jotka eivät ansaitse elämää". Natsit näkivät suuresti vaivaa tutkiessaan mustalaisten alkuperää ja yrittäessään peittää heidän arjalaisen alkuperänsä. Sana arjalainen tulee sanskritin sanasta arya(herra). Arjalaisiin kieliin kuuluvat muiden muassa germaaniset kielet, sekä Intiasta lähtöisin oleva mustalaisten kieli. Vuonna 1938 SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler julisti mustalaiset "sekarotuisiksi, jotka olivat eniten taipuvaisia rikollisuuteen, minkä vuoksi heidät oli pantava poliisivalvontaan." Saman vuoden kesäkuussa pidettiin juutalaisten kristalliyöhön verrattavissa oleva "mustalaissiivousviikko", jolloin satoja mustalaisia pidätettiin, pahoinpideltiin ja tapettiin. Vuonna 1939 päätettiin saksan mustalaisten lähettämisestä pakkotyöhön Puolaan, mittava operaatio toteutui kuitenkin vain osittain.
Vuonna 1941 mustalaisia alettiin luokitella sen mukaan, kuinka paljon heidän suonissaan mustalaisverta virtasi. Heille tatuoitiin rintaan oma merkki kuten juutalaisille. Samana vuonna tapahtui myös ensimmäinen mustalaisten joukkomurha, kun Buchenwaldissa käytettiin 250 mustalaista koekaniineina kuuluisien kaasukristallien testauksessa. Suomi ja Tanska olivat tiettävästi ainoat Saksan liittolaismaat, jotka eivät lähettäneet mustalaisiaan keskitysleireille.

7. Romanit Suomessa

7.1 Tulo Suomeen

Monet romaneista jatkoivat 1500-luvulla edelleen vaellustaan kohti pohjoista paremman ja turvallisemman elämän toivossa. Suurin osa Suomen mustalaisista tuli Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen, mutta pienempi ryhmä saapui Venäjän kautta. (Ollikainen s.67) Ensimmäinen kirjallinen maininta mustalaisista on vuodelta 1595 Kastelholmin linnasta Ahvenanmaalta, missä heiltä takavarikoitiin kahdeksan hevosta ja passitettiin vankityrmään. Ruotsi-Suomessa vallitsi tuolloin ankara säätyjako. Valtakuntaa muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja kaikkialla säädettiin voimaan sama uskonto, elintavat ja kieli. Tuohon muottiin eivät mustalaiset sopineet, vaan heidät julistettiin lainsuojattomiksi. Julmuuksista huolimatta mustalaisten määrä Suomessa kasvoi jatkuvasti. Maa tarjosi hyvät levittäytymismahdollisuudet harvan asutuksensa ja suojaavien metsiensä ansiosta. (KK s.12)

Ruotsi-Suomessa mustalaisten kohtelu oli yhtä surkeaa kuin muuallakin. He eivät olleet löytäneet suomestakaan etsimäänsä parempaa ja turvallisempaa maata. 1520-luvulla Kustaa Vaasa määräsi mustalaiset karkotettaviksi. Vuonna 1560 arkkipiispa Laurentius Petri kielsi papistoa olemasta missään tekemisissä heidän kanssaan. Otteet kovenivat, ja vuonna 1637 kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi. ( Ollikainen s.67)

1600-luvulla Suomen kuvernöörinä toiminut Pietari Brahe tarvitsi viljelijöitä Kajaanin vapaaherrakunnassa autioituville tiloille sekä sotilaita itärajaa puolustamaan.

Vuonna 1660 Kajaanin linnan komendantti, majuri Samuel Lang ilmoitti alueella kiertelevistä mustalaisseurueista. He sopivat juuri Brahen tarkoituksiin. Mustalaisille tarjottiin tiloja asuttaviksi ja viljeltäviksi, ja vastavuoroisesti heidän olisi osallistuttava itärajan puolustamiseen. Elämä erämaatiloilla oli kuitenkin hyvin vaikea, ja kolmen vuoden kuluttua näille tiloille asettuneet mustalaiset palasivat kiertolaisiksi.26 Tämän jälkeen astui voimaan laki, joka määräsi "kuolemanrangaistukseen pahuutta tehneet mustalaiset ja muut karkotettaviksi maasta." Laki oli olemassa aina Ruotsin valtakauden loppuun. (KK s.13) Suomen tultua Venäjän suuriruhtinaskunnaksi vuonna 1809 entiset säädökset jäivät pääpiirteittäin voimaan. Lisäksi vuonna 1812 mustalaiset määrättiin valtiovallan toimesta huostaan otettaviksi; miehet määrättiin Viipuriin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneisiin.(Ollikainen s.69) Mustalaiset olivat levittäytyneet koko Suomeen, mutta eniten heitä asui Karjalassa. Viime sotien aikaan he lähtivät evakkoon muun väestön mukana. Arviolta kolmannes heistä muutti Ruotsiin, monet ajautuivat kasvavien kaupunkien slummikortteleihin.(Ollikainen s.74)

7.2 Toimeentulo Suomessa

Toimeentulo oli Suomessakin mukautettava irtolaisen aseman suomiin edellytyksiin. Sen eteen tehtiin kaikkea, mitä maaseutu suinkin tarjosi. Niin mustalaisen kuin valkolaisenkin elämän perusta oli maatalousyhteiskunnassa. Pääasiallisena toimeentulolähteenä oli hevoseen liittyvät työt, lisäksi tehtiin käsitöitä, pieniä palveluja. Ennustettiin ja oltiin välillä töissä maataloissa.

1900-luvun puolivälissä tapahtui maassamme raju elinkeinorakenteen muutos: noin yhdessä vuosikymmenessä maatalousvaltainen yhteiskunta muuttui nykyaikaiseksi teollisuusvaltioksi. Mustalaisten leipäpuusta, maatalosta, tuli kilpailutaloudellinen yksikkö, johon ei mustalaisia sopinut. Mustalaisten perinteiset elinkeinot romuttuivat. Hevosen tilalle tuli auto, käsityöt eivät kyenneet kilpailemaan massatuotannon kanssa, lehtien horoskoopit korvasivat povaajan. Teolliseen yhteiskuntaan mustalaiset olivat soveltumattomia, heiltä puuttui koulutus teollisuusyhteiskunnan töiden vaatima ammattitaito.

8. Romanit muualla Pohjoismaissa

8.1 Ruotsi

Vuosisadan ajan ruotsalainen lainkäyttö ja hallinnolliset toimet olivat samanlaiset Ruotsi-Suomen molemmissa osissa. Suhtautuminen mustalaisiin oli myönteisempää kuin monessa muussa Euroopan maassa. 1600-luvun lopulla Kustaa II Adolf helpotti itämeren pakolaisten maahan tuloa, jolloin valtakuntaan saapui myös paljon mustalaisia. Suomen irtauduttua 1809 Ruotsi alkoi kehittää politiikkaa omaan suuntaansa. 1960-luvulla Suomesta muutti paljon mustalaisia Ruotsiin paremman elämän toivossa. 1970-luvulla heistä kiinnostuttiin yleisen solidaarisuuden hengessä. 1980-luvulla aatteellisuus oli jo haihtunut ja mustalaisten ongelmat hukkuivat Ruotsiin suuntautuneen pakolaistulvan alle. Viime vuosina pakolaisia on tullut Ruotsiin etenkin entisen Jugoslavian alueelta. ( Ollikainen s.78)

8.2 Norja

1530-luvulla säädettiin Norjassa asetus, jolla haluttiin karkottaa kaikki itseään "egyptiläisiksi" itseään kutsuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Englannin rannikolta lastattiin laivaan suurehko joukko mustalaisia, jotka kiellosta huolimatta otettiin vastaan Norjassa. Mustalaisia kuitenkin kohdeltiin vielä tylymmin kuin muissa Pohjoismaissa. Työsiirtoloita perustettiin, mustalaisia karkotettiin maasta ja teloitettiin. Toisen maailmansodan aikana Norjan hallitus luovutti paljon mustalaisia Auschwitziin. Tällä hetkellä Norjassa ei ole erityistoimia mustalaisten olojen parantamiseksi. ( Ollikainen s.78)

8.2 Tanska

Tanska toimi vuosisatojen ajan läpikulkumaana Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan vaeltaville mustalaisille, mutta monet asettuivat sinne myös pysyvästi. 1700-luvulla mustalaisten kiinniottamisessa oli paikoin tullut kansanhuvi, heitä metsästettiin kuin villieläimiä. Vielä vuonna 1835 järjestettiin ajojahti, jossa sai surmansa 250 mustalaista. Saksalaismiehityksen aikana myös tanskalaiset harrastivat perusteellisia sosiologis-biologisia tutkimuksia. He totesivat, että "mustalaiset voidaan määritellä biologisesti rajoittuneeksi ryhmäksi, joka eroaa keskimääräisestä väestöstä tiettyjen luonteenpiirteidensä perusteella", mutta joka kuitenkaan "ei ole vaaraksi valkoiselle rodulle". Viimeinen toteamus pelasti Tanskan mustalaiset keskitysleireiltä. (Ollikainen s.80)

9. Suomen romanien kulttuurista

9.1 Heimokulttuuri

Mustalaisten muistomerkki on heidän elämänmuotonsa. He eivät ole jättäneet jälkeensä patsaita, rakennuksia tai tunnettuja valtiomiehiä. Mustalaiset ovat nähneet valtakuntien sortuvan, mutta ovat itse säilyttäneet elämänmuotonsa lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen.

Mustalaiskulttuurista puhuttaessa on syytä huomioida sen olevan pääpiirteittäin sama eri puolilla maailmaa; maakohtaisia eroaja on kuitenkin syntynyt vuosisatojen saatossa eriytymisen myötä. Romanikulttuuri rakentuu perheen, suvun ja heimon ympärille, sitä voidaan kutsua heimokulttuuriksi. Kaikkia heimokulttuureja yhdistää yhteenkuuluvuuden tunne, solidaarisuus muita heimon jäseniä kohtaan, voimakkaasti korostuvat ihmissuhteet, tavat, rituaalit ja perinteet.
Suurimpana erona suomalaisen valtaväestön kulttuuriin voisi pitää sitä, että suomalaiset pitävät huolta vain lähimmistä ihmisistä. Mustalaisilla ei viime kädessä ole ulkopuolista mustalaista, josta ei kannettaisi vastuuta.

9.2 Perhekulttuuri
Perinteinen mustalaisperhe on niin sanottu laajentumaperhe: vanhempien ja lasten lisäksi siihen kuuluvat isovanhemmat, sedät, tädit ja serkut. Sukulaissuhteet ovat erittäin tiiviit. Suku on koko historian ajan muodostanut myös taloudellisesti toimivan yksikön yhteistalouksineen ja työnjakoineen. Perheen sisäisen rakenteen ydin voidaan tiivistää lauseeseen "vanhat ennen kaikkea ja ennen muita" Arvoasteikossa ylimpänä ovat vanha mies ja nainen. Lapset elävät kiinteästi perheessä omaksuen tavat, joita iän karttuessa alkavat noudattaa. Mustalaisperheessä ei voi ohittaa mitään ikäkautta siihen liittyviä tapoja noudattamatta. Perheen sisällä tapahtuva muutos lapsesta nuoreksi muuttaa monella tavalla yksilön asemaa koko yhteisössä. Tytöllä aikuistumisen merkkejä on valinnainen pukeutuminen mustalaisasuun. Tästä lähtien nuorta kohdellaan aikuisena ja hänellä on ikään kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet. Tutkimuksen mukaan mustalaislapset ovat valtaväestön lapsia itsenäisempiä, mutta he eivät yleensä toimi ilman vanhempiensa suostumusta. ( KK s.17) Perheessä on selkeä roolijako miesten ja naisten tehtäviin. Huolimatta siitä, että perheessä miehen sanotaan määräävän, tehdään käytännössä kaikki perhettä koskevat ratkaisut yhdessä.

Mustalaiskulttuuriin keskeisesti kuuluva tasa-arvon vaatimus onkin eniten estänyt mustalaisia sopeutumasta valtaväestöön. He eivät ole koskaan ole voineet hyväksyä valtaväestön kulttuurissa vallitsevaa ihmisten välistä sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta.

9.3 Tapakulttuuri

Tapakulttuuri on myös Suomen mustalaisilla poikkeuksellisen rikas. Sille on leimaavaa yhtenäisyys, joka on tärkeää säilymisen kannalta. Puhtaussäännöillä on keskeinen asema, ja ne koskevat kaikkea toimintaa. Mustalaisilla on selkeät symbolisen puhtauden ja likaisuuden käsitteet. Pöydän, ruokailupaikan, ruokailuvälineiden ja käsien puhtaus on tärkeää, epäpuhtaita ovat paikat, missä istutaan ja kävellään. "Mikä lattialla on, se lattialle jääköön, mikä pöydällä on, se pöydällä pysyköön." Nämä periaatteet ulottuvat kattamaan koko päivittäisen elämän toimintojen kirjon. Puhtaussäännöt ovat olleet elinehtokiertäville mustalaisille hygieniatason säilyttämiseksi sekä sairauksien ehkäisyn kannalta. Moraalitavoissa häveliäisyydellä on keskeinen sija. Pukeutumisessa on omat sääntönsä, vanhempien eteen ei koskaan tulla vähissä vaatteissa, pukeutuminen on aina peittävää, eikä naisen asu saa korostaa fyysistä naisellisuutta.

Mustalaisten oikeusjärjestelmä perustuu sisään kasvatettuun moraaliin. Suvulla on kollektiivinen vastuu kunniastaan, perhe valvoo jäseniään ja sisarukset pitävät toisiaan järjestyksessä. Mustalaisilla ei ole koskaan ollut lakiin perustuvaa perinnönjakoa, vaan perintö on jaettu tasan kaikille tai eniten sitä tarvitsevalle, mikä on pitkälti estänyt veljesriidat. Verikosto on kautta historian kuohuttanut valtaväestön mieliä siihen liittyvien väärien tietojen ja huhujen johdosta. Verikosto on ollut tae yhteisön turvasta, siksi ei ole tarvittu poliiseja tai oikeuslaitosta. Verikosto on perinteisesti ollut vain koston uhkaa, joka on ennaltaehkäissyt rikosten tapahtumisen. Koskaan ei ole saatu kostaa naisille, lapsille eikä vanhuksille. Fyysisestä taistelusta pyritään pidättäytymään esimerkiksi välttämällä sukua, jonka kanssa on verikosto tai selvittämättömiä ongelmia. Vasta 1960-luvulla, mustalaisten henkisen rappion myötä, verikosto on yhä useammin alkanut johtaa tekoihin. Mustalaisten oikeuskäsitys ei siis koskaan vie rikollista tuomioistuimen eteen, vaan häntä rankaistaan yhteisön sisällä moraalisesti esimerkiksi niin, että rikoksentekijä menettää maineensa.

10. Suomen romanit tänään

Suomen romaneilla on tänä päivänä täydet kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet lain mukaan. käytännössä he eivät kuitenkaan ole saaneet todellista tasa-arvoista asemaa valtaväestön rinnalla; syrjintätapauksia käsitellään oikeusistuimissa jatkuvasti. Viranomaiset suhtautuvat edelleen mustalaisiin kielteisesti, päivittäistoimien, kuten kaupassa käymisen tai ravintolassa asioimisen vaikeuksista puhumattakaan. Monien mielestä suurin osa mustalaisista on kadottanut kulttuurinsa, "valkolaistunut". Perinteisiä pukuja ei enää käytetä entisessä määrin, omaa kieltä ei puhuta ja mikä pahinta, mustalaiskulttuuri on menettänyt yhteisön sisällä entisen merkityksensä.

10.1 Kieli

Suurin osa mustalaisista puhuu suomea äidinkielenään, vanhemmat ihmiset puhuvat vielä keskenään mustalaiskieltä. Mustalaiskielen asema puhuttuna kotikielenä on heikentynyt huomattavasti viimeisten 20 vuoden aikana monien syiden vaikutuksesta. Valtaväestö on suhtautunut kielteisesti myös kieleen. Useimmissa tapauksissa mustalaisten on ollut pakko sulautua valtaväestöön myös kielellisesti tullakseen toimeen yhteiskunnassa. Vanhemmat eivät myöskään ole tiedostaneet oman kielen tärkeyttä lasten kehityksen ja vahvan identiteetin kannalta.

Mustalaiskieltä alettiin kirjallisesti tuottaa vasta 1960-luvulla. Tähän mennessä mustalaiskielellä on ilmestynyt aapinen, lukukirja, kielioppi, osia raamatusta ja äskettäin romanikieli-suomi-englanti-sanakirja. Muutamilla paikkakunnilla järjestetään peruskoulua käyville mustalaisille mustalaiskielen tunteja kerran viikossa kouluajan jälkeen.

10.2 Asuminen

1950-luvulla suurin osa mustalaisista vietti kiertolaiselämää yöpyen maataloissa, saunoissa ja taivasalla. Vielä 1960-luvulla heidän asumisolonsa olivat hyvin heikot, ja mustalaiset alkoivat siirtyä laitakaupunkien hökkelikyliin. 1970-luvulla valtio alkoi tukea kuntia asuntojen hankkimiseksi mustalaisille, jolloin olot alkoivat hiukan parantua; mutta vielä 1980-luvun puolivälissä tehtyjen selvitysten mukaan noin 20% ruokakunnista asui puutteellisesti. ( STM s.8)

10.3 Koulutus

Koulutuksen sijaan mustalaisyhteisössä on perinteisesti arvostettu tapoja ja ihmissuhdetaitoja. Kouluun on suhtauduttu negatiivisesti valtaväestön asenteiden takia; koulu on myös nähty uhkana oman kulttuurin säilymiselle. Mustalaislapset ovat edelleen harvoin päivähoidossa, koska oma perhe ja vanhemmat nähdään lapsen luonnollisina ja tärkeimpinä kasvattajina, onhan elämänmuotokin suonut tämän mahdollisuuden. Mustalaislasten on ollut vaikeaa sopeutua peruskouluun. Pohjakoulutuksen jäädessä heikoksi myös jatko-opintojen ja ammatillisen koulutuksen hankkiminen vaikeutuu, mikä osittain selittää mustalaisten hankaluudet sijoittua työelämään. Mustalaisväestön koulutusyksikkö perustettiin vuonna 1992 opetushallituksen yhteyteen. Sen tehtävinä ovat mustalaisten valtakunnallisen koulutuksen kehittäminen ja toteuttaminen, mustalaiskielen- ja kulttuurin edistäminen sekä tiedottaminen.

10.4 Suomen romanit ja yhteiskunta

Valtiovallan ja yhteiskunnan suhtautuminen mustalaisiin on ollut koko historian ajan nuivaa myös Suomessa. 1800-luvulla mustalaiset haluttiin sulauttaa väestöön. Vuonna 1852 mustalaiset saivat osittaisen yhdenvertaisuuden valtaväestön kanssa lain mukaan, ja 1882 irtolaisten ja mustalaisten välinen ero poistettiin mustalaislaissa. Vuonna 1919 Suomen uusi perustuslaki julisti mustalaiset täysivaltaisiksi kansalaisiksi.(Viita s.16)

Tällä hetkellä suomessa on kolme aktiivisesti mustalaisten auttamiseksi toimivaa järjestöä. Vuonna 1906 perustettiin Mustalaislähetys, jonka piiriin kuuluvat muutama lastenkoti, oma lehti ja sen järjestämät seurakunnan leirit. Suomen vapaa romanilähetys (perustettu 1964) järjestää myös hengellisiä tilaisuuksia, leirejä ja seminaareja. Vuonna 1967 Suomen romaniyhdistyksen tehtäväksi tuli yhteiskunnallisten asioiden ajaminen, lähinnä asumis- ja koulutusmahdollisuuksien parantaminen. Vuonna 1996 perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen romaniasiain neuvottelukunta, jonka tehtävänä on toimia mustalaisten ja viranomaisten välisenä yhteistyöelimenä. Yhdistys- ja järjestötoiminta on koettu tärkeäksi yhteistyökanavaksi mustalaisten ja valtaväestön välillä. Toiminta on alkanut hengellisestä työstä, mutta viime vuosina yhteiskunnallinen toiminta on saanut yhä enemmän jalansijaa.

11. Tulevaisuus

Mustalaisten ihmisoikeuksia poljetaan edelleen kaikkialla. Lukutaidottomuus, työttömyys, kurjat asuinolot ja alhainen elinikä kertovat karua tarinaa mustalaisten nykypäivästä ympäri maailmaa. Heidän täytyy edelleen sietää halveksuntaa ulkopuolisten taholta, jotka yhdistävät heidät parhaassa tapauksessa ennustamiseen ja sirkustemppuihin - ja pahimmassa kerjäämiseen ja varasteluun.

Esimerkiksi Ranskassa mustalaisten on edelleen kannettava mukanaan "kiertolaispassia" poliisin tarkastuksia varten, eivätkä useimmat heistä saa monimutkaisen kiertolaissäädösten vuoksi äänestää. EU:n alueella vain 30% mustalaislapsista käy säännöllisesti koulua. Suurin osa EU:n jäsenmaiden hallituksista kiinnittää vain vähän tai ei lainkaan huomiota valtavien väestönosien tarpeisiin. (Newsweek 9.10.1989)

Mitä mahdollisuuksia sitten on parantaa mustalaisten oloja? Mihin olisi kiinnitettävä huomiota ja mihin suuntaan lähdettävä? Järjestöjen mukaan ongelmia olisi ryhdyttävä purkamaan yläpäästä käsin. Hallituksen olisi pontevammin puututtava mustalaisiin kohdistuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin, syylliset tulisi asettaa vastuuseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamista tulisi yleensäkin valvoa tiukemmin. Mustalaiset tulisi hyväksyä omana kansanryhmänään vähemmistöksi ja turvata sille jonkinlainen kulttuuriautonomia. Kansainvälisten järjestöjen on toimittava aktiivisemmin. Byrokratia on luokitellut ongelman sitä kautta, ettei mustalaisia ole voitu määritellä perinteisessä mielessä vähemmistöksi, koska heillä ei ole varsinaista yhteistä "emomaata". Heitä ei ole voitu pitää myöskään alkuperäisväestönä, koska he ovat tulleet Euroopan ulkopuolelta. Mustalaisten vähemmistöasema on kirjattu lakiin vasta Suomessa.

Melkoinen parannus oli EU:n ministerineuvoston vuonna 1989 antama lausunto, jossa se vaatii kaikkia koskevaa koulutusta mustalaisille "ottaen huomioon mustalaisten historian, kulttuurin ja kielen". Vaikka päätöslauselma ei ole sitova, se on silti muokannut maaperää varsinkin päättävien elinten suhtautumisessa mustalaisiin. Suurin kunnia kansainvälisten poliittisten parannusten aikaansaamisesta kuuluu Juan de Diso Ramirez Heredialle, joka on Euroopan parlamentin jäsen ja Espanjan mustalainen. "Nykyinen mustalaisnuoriso haluaa kuulua yhteiskuntaan luopumatta kuitenkaan siitä, että ovat mustalaisia", hän totesi BBC:n haastattelussa. ( Newsweek 9.10.1989)

Mustalaisten olojen parantaminen edellyttää valtioiden taholta muutoksia lainsäädännössä, ajattelutavassa ja itse asiassa koko järjestelmässä. Käytännössä mustalaisille on annettava yhtäläiset oikeudet kehittää kulttuuriaan elämäntapaansa kuin muullakin väestöllä. Poliittiset muutokset ovat kehityksen kannalta tärkeitä, mutta pääpainon on oltava henkisessä muutoksessa. Mustalaisten on itsensä noustava ajamaan oikeuksiaan. Tällä hetkellä uskolliset järjestöt ovat lähestulkoon ainoita, jotka ovat kiinnostuneita tekemään mustalaiskulttuuria tunnetuksi valtaväestön keskuudessa. Kuitenkin ne antavat vain suppean kuvan mustalaisuudesta. Eihän valtaväestöstäkään muodosteta kuvaa vain uskonlahkojen tai seurakuntien perusteella, kuten mustalaisista pitkälti nykyisin tehdään. Tarvitaan edustajia muistakin näkökulmista tekemään mustalaiskulttuuria tunnetuksi, kuten esimerkiksi suomalainen mustalaiskirjailija Veijo Baltzar on tehnyt. Hän on maassamme ensimmäinen kirjailija, joka on kuvannut mustalaisten yhteisöä sisältäpäin. Hän piti haastateltaessa mustalaisten tulevaisuutta ajateltaessa tärkeimpinä asioina oman identiteetin säilyttämistä, henkisen kulttuurin kehittämistä ja perinteisten mustalaisarvojen ja elämän sisällön vaalimista. Hän nostaa tärkeään asemaan koululaitoksen asenteiden muokkaajana, koska se "tekee mustalaisista valkolaisia ja riistää heiltä oman kulttuurillisen identiteetin." Tämän päivän koululaitos on mustalaisten kannalta sen tähden kyseenalainen, että sen käsitys esimerkiksi mustalaisista on vanhanaikainen, huhuihin ja kuulopuheisiin perustuva. Koululaitoksella ei ole riittävästi tietoa, eikä se pyrikään sitä asiallisesti hankkimaan. Koululaitoksen tulisi opettaa ihmisenä olemisen arvoa ja henkis-fyysistä kulttuuria, jolloin myös valtaväestö kasvaisi avarakatseisemmaksi." Muutoksen on tapahduttava niin mustalaisten kuin valtaväestönkin keskuudessa. Edelläkävijöitä avaramman kanssakäymisen luomiseksi tarvitaan kaikkialta.

12. Romanien kirjoittama kirjallisuus

Kautta historian kuvan romanikansasta ovat piirtäneet valtaväestön edustajat. Pääasiassa heidät on esitelty kahden stereotypian valossa: joko köyhänä, kurjana kerjäläisenä, varkaana vailla ihmisarvoa tai viihdyttäjänä, "heitä lantti viulistille", upeana mustalaistanssijattarena, vahvasti romantisoituna kuvana. Venäläisessä kirjallisuudessa he ovat perinteisesti olleet hauskuuttajia, kansa ilman kasvoja, jonka irralliset hahmot vain poikkeavat tarinan maailmassa. Unkarilaisessa kirjallisuudessa romanit ovat olleet vahvasti läsnä, mutta sielläkin ennakkoluulojen verhoamana ryhmänä. Saksassa rasismin huippu oli toisessa maailmansodassa, jolloin keskitysleireillä tuhottiin kolmesta neljään miljoonaa romania. Kirjallisuudessa tätä linjaa voi seurata vuosisatojen taakse. Romanit nähtiin paheen ruumiillistumana, "elävinä olentoina, jotka eivät ansaitse elämää", tautina, josta saksalaisten on päästävä eroon.

Mustalaiskirjallisuutta on kirjoitettu näkymättömissä pitkään, heillä on vahva suullinen traditio, sadut ja lauluperinne. Kulttuuri itsessään on nimenomaan sosiaalinen ja verbaalinen. Mustalaiskirjallisuutta voisi luokitella esimerkiksi seuraavalla tavalla: Mustalaiset kirjoittavat mustalaisista mustalaisille: perinnettä siirretään sukupolvelta toiselle, henkisen kulttuurin ilmentäminen, sosiaaliset ja kulttuuriset hierarkiat. Mustalaiset kirjoittavat mustalaisista valkolaisille: informaation jakaminen, ennakkoluulojen hälventäminen. Mustalaiset kirjoittavat valkolaisista valkolaisille: toinen näkökulma valtakulttuuriin, piikittely.

Mustalaiskirjallisuutta on kirjoitettu näkymättömissä pitkään. Ongelmana on ollut arvostuksen puute valtaväestön taholta, joka on haitannut kustantamista, estänyt romanien oman äänen kuuluviin tulemista. Kautta aikojen kuvan kansastamme ovat piirtäneet aivan muut kuin romanit itse. Kuitenkin kirjallisuus nähtiin seminaarissa ensiarvoisen tärkeäksi kansan identiteetille, sillä kirjallisuuden avulla voidaan perinnettä siirtää sukupolvelta toiselle. Ei ole olemassa kansaa ilman kirjallisuutta, taidetta, nobelisteja, professoreja. Kirjailijat ovat kansansa tulkkeja, heidän äänensä voi auttaa paljon romanien tilanteen parantamisessa kaikkialla Euroopassa.

Kirjailijaliiton tehtävänä on tuoda romanikirjailijoiden moninaiset ja monikieliset teokset julkisuuteen. Liiton tarkoituksena on vahvistaa kulttuurista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja luomisvoimaa sekä kehittää romanikielestä modernin kirjallisuuden kieli. Kirjailijoiden ja tulevien kirjoittajien rohkaisemiseksi perustetaan stipendi- ja palkitsemisjärjestelmä. On tärkeää saattaa vaeltajakansan kosmopoliitti maailmannäkemys ja ainutlaatuinen dramaturgia laajan yleisön tietoisuuteen. Kirjailijaliiton tarkoituksena on saattaa romanien oma ääni kuuluviin, eurooppalaisen kirjallisuuden arvostetuksi ja tunnustetuksi osaksi.

13. Kansainvälinen Romanikirjailijaliitto

Kansainvälinen romanikirjailijaliitto on riippumaton, kansainvälinen, taloudellista voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys. Tarkoitustaan se toteuttaa:
- puolustamalla sanan- ja julkaisemisenvapautta sekä muita kirjailijantyön perustana olevia oikeuksia
- edistää erikielisten romanikirjailijoitten teosten julkisuuteen saattamista
- valvomalla romanikirjailijoiden tekijänoikeuksia;
- toimimalla alan lainsäädännön kehittämiseksi;
- edustamalla romanikirjailijoita ammattikuntana ja antamalla asiantuntijalausuntoja
- pitämällä yhteyttä muihin kansallisiin ja kansainvälisiin kirjailija- ja sivistysjärjestöihin yhteisiä pyrkimyksiä koskevissa asioissa
- tekemällä romanikirjallisuutta ja -kieltä tunnetuksi järjestämällä siihen liittyen kulttuuri- ja neuvottelutilaisuuksia ja seminaareja sekä harjoittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä
- toimimalla maailman romanikirjailijoitten yhdyssiteenä vahvistaa romanikirjallisuuden, kielen ja kulttuurin asemaa kaikkialla maailmassa

Kansainvälien Romanikirjailijaliitto on kansainvälinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki. Suomesta on tullut maailman romanikirjailijoiden solmukohta, puheenjohtaja on suomalainen mustalaiskirjailija Veijo Baltzar. Liitto perustettiin maassamme suotuisan romanipolitiikan ja vähemmistöille suotuisan kulttuuripolitiikan ansiosta. Alkuvaiheessaan liitto tulee toimimaan Suomesta käsin, jolloin rahoitus toimiston pyörittämiseen on löydyttävä täältä. Tulevaisuudessa ajatuksena on perustaa oma yksikkö jokaiseen maahan, jossa romanikirjailijoita on, mutta toistaiseksi kansainväliset yhteydet hoidetaan Suomesta käsin.

Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton perustamiskokousta tukivat Euroopan neuvosto, Pohjoismainen kulttuurirahasto, Opetusministeriö, Helsingin kaupungin kulttuuriasiankeskus, Italian kulttuuri-instituutti, Goethe-instituutti, Unkarin kulttuuri-instituutti sekä Karjaan kaupunki. Pääyhteistyökumppani oli Suomen kirjailijaliitto, joka toimi kokouksen koolle kutsujana, mikä soi koko kirjailijaliitolle arvovaltaisen perustan. Kirjailijaliiton ammattitaitoinen henkilökunta on alkavan yhdistyksen käytettävissä Kansainvälisen Romanikirjailijaliiton toiminnan käynnistämisessä. Myös Suomalaisen kirjallisuuden edistämiskeskuksen johtajatar Iris Schwanck on myös hankkeen takana.

Kirjailijaliiton henkisenä tukena ovat myös Suomen romaniorganisaatioit, Romaniasiainneuvottelukunta, Opetushallituksen romaniväestön koulutusyksikkö ja muut järjestöt. Suomen kirjailijaliiton lisäksi yhteistyöstä on keskusteltu Suomen näytelmäkirjailijaliiton kanssa. Marraskuussa liitto järjestää Suomen PEN - järjestön kanssa yhteistyössä romanikirjailijoiden illan Villa Kivessä.

Kansainvälisellä tasolla mukana ovat mm. Günther Grass - säätiö, Pariisin René Descartesin yliopiston mustalaistutkimuskeskus, Euroopan neuvoston romanijaosto, Open Society Insitute sekä kustantamot Drava, Univeristy of Hertforshire Press sekä Wallada.

14. Eurooppalainen Romanikirjasto

Tärkeä osa maailman romanikirjallisuuden esiinmarssia on projekti nimeltään Eurooppalainen romanikirjasto (Europan Roma Library). Projektin tarkoituksena on tuoda julkaisemalla esiin ja saataville romanikirjailijoiden teoksia. Projektin perustana on yhteistyö akateemisten instituutioiden, monikulttuurisen näkökulman omaavien kustantajien sekä romanikulttuurijärjestöjen välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa merkittävien romanien kirjoittamien kirjojen valintaa, kääntämistä, kustantamista, jakelua ja promootiota. Tämä monikielinen kirjasarja tulee käsittämään kaikkiaan 30 teosta, viisi teosta saksan, englannin, ranskan, ruotsin, unkarin ja romanien kielillä.

Projektin tarkoitus: Romaneita elää kaikkialla Euroopassa hajaantuneina eri maihin. Heitä on arviolta noin kymmenen miljoonaa, joista suurin osa puhuu romanikieltä. Vaikka elinolosuhteet vaihtelevat maittain, on silti olemassa yhteinen historia, alkuperä, kieli ja kulttuuri. Myös vainot ovat yhdistävä tekijä kaikissa maissa, huipentumana toisen maailmansodan julmuudet, jotka edelleen jossain määrin jatkuvat.

Romaneilla on vahva suullinen perinne runouden saralla ja tarinoiden kertomisessa. Viime vuosina on tullut esiin myös kirjallinen rintama, jolla romanikirjailijat käsittelevät ajankohtaisia aiheita, moderneja esteettisiä suuntauksia luoden uusia näkymiä tämän päivän romanien elämään. Monet teoksista ovat korkeatasoista kirjallisuutta, mutta niitä kustannetaan vain hyvin pieniä määriä eikä juurikaan käännetä eri kielille. Yhtenäisemmän profiilin luomisessa Kansainvälinen Romanikirjailijaliitto näyttelee merkittävää osaa.

Tämän valossa romanikirjastolla on kaksi tehtävää. Ensinnä se pyrkii ruokkimaan ja vahvistamaan romanien identiteettiä ja uomaan romanikielen esiin tämän päivän kirjallisuuden kielenä sekä rohkaisemaan nuorta polvea lukemaan ja kirjoittamaan itse luovaa tekstiä. Toisaalta kirjaton kautta halutaan tuoda romanikirjallisuus laajan lukijakunnan saataville ennakkoluuloja vastaan taistelemiseksi, kulttuurisen dialogin elävoittämiseksi sekä romanikirjallisuuden tunnustamiseksi osana Euroopan ja maailman korkeakirjallisuutta.

Projektilla on useita tavoitteita. Sen alla kerätään ja jaetaan tietoa modernista mustalaiskirjallisuudesta, julkaistaan ja jaetaan merkittäviä teoksia ja esitellään näiden kirjoittajia. Tarkoitus on esitellä systemaattisesti tätä kirjallisuuden haaraa medialle, kirjastoille, korkeakouluille kohdistetun levityksen avulla, sama koskee romanijärjestöjä sekä romanikouluja.
Projektin tuloksena tulee julkaisemaan 30 teosta kuudella kielellä. Nämä tulevat aluksi ilmaisemaan jakoon kohderyhmille. Romanikieliset tekstit tulevat olemaan saatavilla myös elektronisessa muodossa printattavaan muotoon tai esimerkiksi työstettäviksi kuunnelmiksi tai äänikirjoiksi. Kirjojen julkaisemista tuetaan nettisivuilla, esitteillä, artikkeleilla, radio-ohjelmilla sekä julkaisutilaisuuksilla. Luodaan ammattimainen verkosto yhdistämään kirjailijoita, kääntäjiä, opiskelijoita, kustantajia, akateemisia -, kulttuurisia - ja koulutusinstituutioita sekä mediaa muodostamaan pohja tuleville aloitteille.
Projekti käyttää erilaisia metodeita. Ensin luodaan asiantuntijapaneeli valitsemaan teoksia julkaistaviksi. Tähän kuuluvat mm. Milena Hübschmannovà, Beate Eder, Donald Kenrick, Rajko Djuric, Rahim Burhan. Julkaistaviksi tulee tekstejä ainakin seuraavilta kirjailijoilta: Matéo Maximoff (Ranska), Bronislawa Papusa Wajs (Puola), Leksa Manus (Liettua), José Heredia Maya (Espanja), Mariella Mehr (Italia), Veijo Baltzar (Suomi), Attila Balogh (Unkari), Jovan Nikolic (Saksa). Jokainen kustantaja valitsee viisi teosta tästä listasta. Lopulliset 30 teosta tulevat heijastamaan romanikirjallisuuden maantieteellisiä, lingvistisiä, muodollista, temaattista sekä sukupolvien välistä diversiteettiä. Kääntäminen ja editorinen valmistelukuuluvat kustantajille.

Projektissa on mukana useita eri tahoja. Pääjärjestäjä on Itävallassa Grazin kaupungissa sijaitsevan Karl-Franzenin yliopiston kielitieteellinen laitos. Yhteistyössä ovat mukana myös kustantamot Drava Itävallasta, Tranan Ruotsista, L´Harmattan Ranskasta, Pont Kiado Unkarista ja Univeristy of Hertfordshire Press Englannista. NGO-sektorilta bulgarialainen NextPage säätiö, Rom e.V. Kölnistä, Romanitutkimuskeskus Pariisista sekä Innsbruckin yliopisto. Euroopan Unionin rahoittama projektin on määrä käynnistyä 1.5.2003 ja kestää 30.4.2006 saakka.

KUVIA MUSTALAISISTA



Aitoja kaalonkuvia nyt alla olevassa linkissä. Siinä on 38 kuvasarjaa. Suomalaiset horttokaalotkin voisi vaivautua katsomaan.

http://www.albertomelis.it/alberto melis foto zin gari.htm

esimerkki kuvasarja

http://www.albertomelis.it/nuove gypsies 5.htm

ramattuu ja kielitutkijat sano



http://www.imninalu.net/Roma.htm
experit sano etää olla mee efraim
jaa hee sano etää( evidences that show that Roma have nothing in common with Indian peoples )

That Roma people reached Europe after a long journey that then began somewhere in India is a fact which does not imply that they came from their original homeland. Everybody must come from some place where his/her ancestors lived before,

lähi idän kieli karta

http://www.imninalu.net/Roma_map.htm


mustalaiset sano gadje ei romania, juutalaiset sano Goyim ei juutalaista

The term "o Devel", that in Romany means "the God", is said to be derived from the Sanskrit word "Deva". The same word in Hebrew is "EL". When the Israelites reached India, a country with many gods having each one its own name, they remembered that their One was called EL (the ineffable Name of God was not allowed to be uttered, therefore they called Him simply "God", EL), whence they said that they worshipped "Dev-EL", that is, "the God called EL". Indeed, every Hebrew name ending in "~el" is related to the Hebrew word meaning God, and the fact that Roma call Him "Devel" - or the contracted form "Del" - may indeed be Hebrew».

Ettekö te valkoiset ole jo vuosisatoja meitä järsineet? Olemme olleet teidän orjinanne vuosisatoja. Olette metsästäneet meidä kuin eläimiä.Ja sinä kehtaat sanoa, että olemme rasesteja valkolaisille, kun emme paljasta asioita teille. Ja sanot vielä, että olet uskossa.Sinä olet askossa mutta et uskossa.Eikö tämä riitä jo? Vieläkö haluat mustamaalata meidät? Kirjoita vaan jos olet valmis maksamaan seuraukset. On olemassa sellainen paikka , kuin
Europa Stomstol, ja yksi poikani on siellä lakimiehenä

Kirjailija pennanen.Ehdottaisin että välittömästi lopettaisit,etkä edes aloittaisikan kirjoittamaan moista moskaa.Aivan tympäännyksiin asti ollaan kuultu " totuuksia" meistä kaaleista.Millä ihmeen tavalla se auttaa meitä yhteiskunnassa kun joku saa jonkuun "kirjailija fiiliksen"halu olis sulla varmaan esitttää viisasta kirjilijaa,mutta tarvitaanko me moista? ei todellakaan.Siinä oli aivan riittävästi hallaa tekemään kaaleille ja edistysaskeleille yhteiskunnassa.Sekin roska sarja "mannetv" oli ihan omialtaan molllamaan ja sekoittamaan pakkaa.Jos kynänpäässä sulla on tuli,niin ehdotan että rupeat tekemään tutkimus työtä kaaleitten edistysaskeleista yhteiskunnassa,kuinka hyvin kaaleet kouluttaa nykyään lapsiaan ja kannustavat hyvään ammattiin.Aivan on kyllästyksiin asti on näitä "diagnoosien" tekjoitä,luullen heillä oleva ratkaisun avaimet kaalo ongelmaan.panostakaa jo viimein siihen että käytte tekemään jotain positiivista kaaleitten parissa.Kyllä kaaleet tietää jo ongelmansa,siitä ei oo vaaraa.Hyvä olis ku nousis sellasia ihmisiä esiin jotka kannustaisivat ja myötävaikuttaisivatt romaneitten ja valtaväestön ennakkoluuloja.Yst terv Terno Berg

kirjailia, niin mitä kirjoja ole sitten kirjoittanut? Vai oletko jo etukateen promosoinnut ittesi kirjailiaksi.

totushan on kaalo on pilorasisti sinä missä suomalainenkin.jo lapsen opetetin ällä päästä kaajeita kosketus läheisyten meitä on varoitetu suomalaisista lapsesta lähtien ja suomalaiset varoitanet lapsiaansa mustalaisista.suurin ossa valtaväästöä saa mustalaisen puolustus mekanismin tomiman samalla mittala kun hee itse mitavat meidä mustalaisia kohtan jos heovat rasitia niin meistäkin löyty rasitisus heidä kohtan. arvostame valtaväestön kuniotusta meetä kohtan ja kohteleme myös hedä kunioitetavasti.muut niin se meene niin medsä vasta niinkun sinne hudetan.kotontahan kohteliasu lähde ja kaunit tavat.jokka koske kaikkia olipa mustalainen tai suomalainen.inolan jään otaman kirjan julkaisua jokka tassais kahten kulturin värinkäsitykssiä meneiltä ajoilta ja tulevaisuta katsoen.

iltaa kaaleet

Mustalaisien kohdalla, kaikenmoinen irvailu, syrjintä,nimitelly ja vainot, ovat olleen niin okapäiväista koko historian ajan, että ne olivat jo muodostuneet niin luonolliseksi, ettei ne erityisemmin härinneet mustalasia heidän vähäisessä elossaa. Samoin oli laita juutalasien, sillä erolla, etteä jos ja kun romaneja kohtaa tunnettiin sääliä, kaiken tuon haukkumisen ja ivan maksuksi- niin juutalasia kohtaa ei eritystä sääliä tunnettu, yksitään jo senkin vuoksi, että juutalaset kuuluivat historialliseti,intelectisestti ja taloudellisestti, toiseen ryhmään ja luokkaan.
Säälistä tuli ja muodostui aikojen muyötä, mustalasien keskuudessa jonkiinlainen elinehto joka toimi katalyyttina hakwer tyyppisen,puokerjäämis ja käsityömyynnin välillä.
Ihmisoikeudet ovat tavallaan vieraita mustalaselle, jo senkin vuoksi että ne särkevät tuon vanhan asetelaman ja herättävät pelkästään sellaista,hedelmätöntä tietoisuutta joka on viraomaisten valvonnassa, ja joka ei ole syntynyt itsetietosuudesta.
Vaikea on jonkun voileipäkirjailian lähteä tekemään kirjaa asiasta, josta ei edes roamnikirjailiat itse ole kyeneet pätevästi kirjoittamaan.

Pallo-Posti Kustaahatn kirjottaa ihan avoimesti noistakin asioista. Joku kaalo on rasisti, joku ei. Toinen kykenee näkemään asiat monen kannalta joku vainn itsensä. Romani on ihmisrotu, mutta ei se tee ihmisistä massaa, vaan jokanen kaalokin tuntee omalla sydämellää. Ihan höpöhöpöa tuollaset jutut. Kaaleista voi kirjoittaa ihan samalla lailla kun kenenstä muista tahansa. Tietokirjallisuudessa täytyy pitäytyä faktoissa. Romaania kirjoittaessa jää tulkinta romaneistakin kirjailian harkintaan. Pallo-Posti Kustaan blogi kyllä avaa kaaleidenn ajatusmailmaa monelta kantilta ja paljastaa selväst sen kuinka erilaisi kaaleetkin ovat vaikka monet yhtä pitävätkin.

Kalle kustaa korkki?

muista en tiedä mutta itse kahden mustalaisen lapsena voin kertoa oman mielipiteeni asiasta. en todellakaan ole rasistinen valkolaisia tai puolikkaita kohtaan sillä 1. minulla on valkolais akka 2. näin ollen lapseni ovat puolikkaita.

Mutta tämäkään ei poista sitä tosiasiaa että kyllä välillä tulee sanottua isoonkin ääneen pahaa valkolaisista jopa yleistäen mistä yritän tehdä parannusta koska en halua että minuakaan yleistetään jonkun toisen tekemistä asioista. mutta rehellisyyden nimissä on sanottava että joskus kuitenkin tulee yleistettyä mutta ei kuitenkaan siinä määrin mitä itse olen saanut osakseni.

asun paikkakunnalla missä ei asu minun lisäkseni muita kaaleita ja täällä suurin osa valkolaisista pitävät minusta sekä perheestäni eivätkä katso arvostelevasti jne,,,, mutta myöskin tänne mahtuu niitä valkolaisia joilla on ennakkokäsitys romaneista eikä se ole muuttunut usean vuodenkaan jälkeen vaikka itse elän siten että ei kenelläkään pitäisi olla mitään pahaa sanottavaa käyn töissä pidän pihapiirin siistissä kunnossa kaikki lapseni käyvät tunnollisesti koulussa, vanhin lapsistani valmistautuu seuraavaksi lukioon. en ryyppää . minulla on melkein kaikkiin kauppoihin tili joita hoidan tunnollisesti. autoni ei ole ns.mannemersu lisäksi omistan moottoripyörän mikä on suht harvinaista romaneiden keskuudessa.

naapurit pitävät meistä kuten suurin osa muistakin tämän kylän asukkaista mutta kuitenkin aina välillä tulee vastaan valkolaisia jotka näyttävät ja sanovat sen suoraan että eivät meistä pidä juurikin mustalaisuuteni vuoksi. kerroin tämän tässä sen vuoksi kun monet sanovat että eläkää siten että te ansaitsette sen luottamuksen ja arvostuksen. mutta ei se kuitenkaan kaikkien kohdalla tunnu toimivan.

voisin kertoa tuhat ja yksi tarinaa missä olen saanut tuntea itseni huonommaksi ja ala-arvoiseksi pelkästään sen vuoksi että olen mustalainen ilman että olen siihen antanut aihetta.

esimerkkinä voin kertoa että sattui kerran siten että lähdin ajelemaan moottoripyörälläni ns. motoristien kokoontumiseen tätä suunniteltiin kolmisen viikkoa netin välityksellä ja minua oikein pyydettiin ks tapahtumaan. mennessäni sinne kaikki oli hyvin niin kauan kuin pidin kypärän päässäni. kypärässäni on ns.aurinkovisiiri joka on niin tumma että kasvojani ei näe visiirin läpi. ajeltiin ja juteltiin kypäräpuhelimien avulla pitkät jutut ja tunsin kuuluvani heidän seuraansa ja olin todella onnellinen. tiedostin kuitenkin mielessäni sen tosiseikan että yritin pitää viimeiseen saakka kypäräni visusti päässäni. kuitenkin iltasella menimme leirintäalueelle jossa oli tarkoitus viettää aikaa grillaten ja jutellen sekä ehkä olutta maistellen.

otin kypärän pois ja heti näin ilmeistä että nyt olisi kannattanut kuitenkin vain yrittää pitää se kypärä päässä ja yrittää vain pillillä juoda olutta ja tiputtaa kypärän sisään makkara :) sekään ei olisi aiheuttanut niin julmia,ihmetteleviä,arvostelevia katseita. ajattelin kuitenkin että kyllähän minä heidän kanssaan tulin aiemminkin hyvin toimeen joten ehkä he muuttuvat kun näkevät että sama mies minä olen ilman kypärääkin.

näin ei kuitenkaan valitettavasti käynytt oltuani paikalla noin 1-2 tuntia alkoi jotkut miehistä humaltumaan vähän enemmän ja näin ollen he uskaltautuivat samaan seuraan jossa minä olin sitten se alkasi sillä että ensin alettiin heittämään manne vitsejä koko ajan yltyen herjaavimpiin ja mieltäalentavimpiin vitseihin. aluksi yritin vähän naurahdella vitseille että he olisivat nähneet että osaan nauraa myöskin itselleni. ja näin kävikin kun he huomasivat että en millääntavalla suuttunut tai alkanut heittämään takaisinpäin vitsejä heistä niin sitten joku sai ajatuksen että alkaa kertomaan "omakohtaisia" kokemuksia romaneista. yritin sanoa kokoajan että olipa tosi typerästi tehty jos noin on sinulle tehty mutta minä kuitenkaan en ole tuo mainitsemasi mustalainen. meni hetki vielä ja juttuun alkoi osallistumaan yhä useampi mies ja aloin tuntemaan jo itseni uhatuksi. sanoin että käyn pesuhuoneessa ja lähdin heti alkoi kuulumaan solvauksia ja huutoja perääni mm. "joo noin ne mannet tekee kun pitäisi vastata rikoksistaan" ajattelin kuitenkin että enhän minä ole mitään tehnyt ja ehkä he ymmärtävät sen kuitenkin jossain vaiheessa iltaa.

perääni tuli pesuhuoneeseen kuitenkin tämä yksi mies jonka kanssa eniten olin jutellut aiemmin hän kuiskasi minulle että hän ei ole sitten mitään sanonut mutta jos olisin viisas lähtisin heti salaa pois alueelta joku porukka oli kuulemma sanonut jo että annetaan mannelle kunnon selkäsauna olivat jopa etsineet jo kättäpidempääkin.

kiitin tätä miestä tiedosta ja pääsin kuin pääsinkin pois alueelta ilman että nämä ks, miehet olisi sitä nähnyt. jatkuuuu........

ajattelin ensin että olikohan tämä mies joka asiasta minulle mainitsi sittenkin vain omasta päästään kehittänyt jutun jotta sai minut pois seurastaan mutta myöhemmin sain kuulla että tämä mies oli saanut selkäänsä sen vuoksi että oli tullut minua varoittamaan.

eipä ole sen jälkeen tullut tarvetta lähteä kokoontumisajoihin :(

eli kun puhutaan että romani olisi rasistinen valkolaista kohtaan en väitä etteikö näin olisi mutta omalla kohdallani voin väittää että oma "rasistisuuteni" johtuu vain siitä että olen saanut itseäni kohtaan tosi paljon rasistisuutta ja ennakkoluuloja.

sitä että voiko sitä sanoa rasistisuudeksi kun kuitenkin itse tulen esimerkiksi omalla paikkakunnallani toimeen LÄHES kaikkien kanssa eikä minulla ole valmiiksi valkolaisen nähdessäni ajatusta että jahas tässä on taas valkolainen jota vihaan vaan kyllä minun pitää ensin itse saada lokaa silmille ennenkuin pystyn sanomaan että vihaan tuota.

tokihan tässä oli vain minun ajatuksiani eivätkä kaikki välttämättä ajattele minun tavoin mutta kuitenkin väittäisin lähtökohtaisesti että romanit eivät ole yhtä rasistisia kuin useat valkolaiset esimerkkinä kerrottakoon että jos esimerkiksi mustalaisella olisi kauppa moniko valkolainen menisi ostoksille sinne ? mutta ajatteleeko mustalainen että ei mene kauppaan koska sen omistaa valkolainen ? ehkä oli vähän väärä esimerkki koska onhan valkolaisia paljon enemmän joten ei mustalaisella olisi varaa valita mistä ostoksensa tekee mutta ehkä tuossa jokin perä kuitenkin on päättäköön kukin itse.

kaikissa kansoissa ja ihmiskasautumissa on oloja,olentoja ja ihmispuolikkaita.
Se on lähtemätön tauti niin kauvan kun elinypäristöt erovat toisistaan.
Silloin kun kaikki ovat samassa tehtaassa työssä ja asuvat tehtaan asuinalueilla, silloin ei synny keskinäistä vainoa.

Kirjoita Janette vaan pois kaikki se katkeruus niin eheydyt.

Kaikissa meissä asuu pieni rasisti. Suomalaiset on kyllä paljon esesauttanu aikoinaan mustalaisten eristymistä ja rasimin kasvua valtaväestöö kohtaan. Ei kai kukaan kiellä totuutta. Tänäpäivänä rasismi on monesti ase, mutta sen syntyyn on syynsä.

Haluan sanoa suoraan! Serkkuni laitetiin selliin koska hän itsepuolusti! 2 miestä tuli puukolla ja serkkuni löi niitä ja siittä napsahtu 2vuotta "mihi tää mailma on menossa"?