Suomen talous

köyhänsä. Vanhaslaisten ja oikeistokokkareiden ihannemaa Yhdysvallat pyörii juuri sillä, että tuloerojen annetaan kasvaa äärimmilleen ja köyhät joutuvat tekemään kahta, jopa kolmea työtä pelkästään maksaakseen asumisensa ja ravintonsa, lapsiensa kouluttamisesta puhumattakaan.

nimim:
höynäytetty.
7455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

etteivät höynää enää

Äänestä

No sinunlaisellesi löytyy ratkaisu tuolta itärajan takaa. Sananvapaus loistava, samoin elintaso ja eläkkeitäkin maksetaan,jos jaksetaan. Ai niin,käyhän rikas korko-kenkä Tamara Suomen merkkiliikkeissä ostamassa muutamalla tonnilla laukkuja ja kuteita. Hyvä, että itäisessä naapurissa on sen verran varakkaita,että pitävät helsingin merkkiliikkeet pystyssä. Sitä tässä vain ihmettelen, että mitä hel....ä me rikkaaseen maahan rahdataan köyhäinapua täältä kurjasta Suomesta.

Äänestä
  • seuraa tätä päivää. Venäläiset tulevat sankoin joukoin tänne ostamaan tavaroita uusilla maastureillaan. Kävin Kuusamossa yhdessä vaatekaupassa vuoden vaihteessa. Putiikki oli tupaten täynnä väkeä, minä olin myyjän lisäksi ainut suomalainen. Kysyin myyjältä että onko täällä tavallisestikin näin paljon venäläisiä niin hän sanoi että nyt on vähän hiljasempaa. Suomalaiset mummelit haluavat lahjoittaa käytettyjä vaatteita karjalan köyhille. Vanhoille kelpaa mutta nuoremmat eivät kyllä niitä tarvitse. Ikivanha jäänne, että haluamme näyttää auttavaisilta. Ihan turha toitottaa venäläisestä elintavasta, itse ovat tyytyväisiä Putinin politiikkaan niin meillä on turha siitä nykiä hernettä nenään. Oikeudenmukaisuudesta voisi kiistellä ihan omassa maassa ei täällä kaikki ole niin hyvin kun kenties luulet.

    Äänestä

  • sinua, etkö kirjoitti:

    seuraa tätä päivää. Venäläiset tulevat sankoin joukoin tänne ostamaan tavaroita uusilla maastureillaan. Kävin Kuusamossa yhdessä vaatekaupassa vuoden vaihteessa. Putiikki oli tupaten täynnä väkeä, minä olin myyjän lisäksi ainut suomalainen. Kysyin myyjältä että onko täällä tavallisestikin näin paljon venäläisiä niin hän sanoi että nyt on vähän hiljasempaa. Suomalaiset mummelit haluavat lahjoittaa käytettyjä vaatteita karjalan köyhille. Vanhoille kelpaa mutta nuoremmat eivät kyllä niitä tarvitse. Ikivanha jäänne, että haluamme näyttää auttavaisilta. Ihan turha toitottaa venäläisestä elintavasta, itse ovat tyytyväisiä Putinin politiikkaan niin meillä on turha siitä nykiä hernettä nenään. Oikeudenmukaisuudesta voisi kiistellä ihan omassa maassa ei täällä kaikki ole niin hyvin kun kenties luulet.

    eipä taida ihannemaassasi olla muuta vaihtoehtoa.
    Suomessa ei lopeteta viestimiä, jos arvostelet ylintä johtoa, mutta miten on neukkulassa sananvapaus? Kansantahto ei taida koko totuutta kertoa.

    Äänestä

  • se on tyytyminen. kirjoitti:

    eipä taida ihannemaassasi olla muuta vaihtoehtoa.
    Suomessa ei lopeteta viestimiä, jos arvostelet ylintä johtoa, mutta miten on neukkulassa sananvapaus? Kansantahto ei taida koko totuutta kertoa.

    Mistäs niin päättelet että Venäjä olisi ihannemaani? Kaikkea pitää katsella totuuden mukaisesti, sotkematta asioihin poliittista kantaa. Meidän mielestä Venäjä on pe.....tä mutta suurimalle osaa venäläisistä se on paras mahdollinen, Jeltsinin sotkujen jälkeen. Molemmissa suurvalloissa on rikkautta ja kurjuutta. Mutta on heidän asiansa minkälaisia hallituksia haluavat.

    Äänestä

tekee ihmisestä köyhän. Vie viimeisenkin toimeentulon jos uskaltaa yrittää jotain eli kouluttaa itsensä ammattiin, josta takuuvarmasti työllistyy. 2,5 vuotta olen ollut opiskelija, jolta toimikunta vei rahat, viimeisinkin tulon. Mieheni elätti 5 henkisen perheen. Kovaa oli kiittäen työkkäriä. Oulun työkkäri päättää samasta asiasta toisin. Viimeinen niitti oli kun poika laitettiin kyseisen työkkärin johdosta(sama henkilö, joka päättää) että armeija ei ole syy luopua töistä, joten odotti yllättäen kolmen kuukauden karenssi ja yllättäen pojan muuttaessa Ouluun eivät olleet muistaneet heti ilmoittaa karenssista. Oulun työkkäri PÄIVITTELI Haukiputaan työkkärin outoa, tyhmää ja epäinhimillistä toimintaa/käytöstä ja päätöksiä, joten voin kyllä täysin kyseenalaistaa Haukiputaan työkkärin/toimikunnan/sihteerin toimintaa tai työmoraalia sekä epäammattimaisuutta.

Äänestä

jossa piileen aikamoinen totuuden "siemmen".
Kyllä tälläkin hetkellä moni opiskeleva nuori/pienituloinen tekee kahta työtä, että pystyy elättämään itsensä ja mahd. perheensä.
Huvittavaa on oikeastaan seurata, kuinka tietyt (EU-lasit silmillään) ministerit puhuvat koko EU-maiden keskiarvoista ja asioista, kun pitäisi puhua vain kotimaata koskevia asioita.
Esim. ministeri Anttila puhui vain koko EU-alueen ruuanhinnan noususta, joka oli n. 3.2% ja joka oli Anttilan suulla hyvin kohtuullinen ja siedettävä luku.
Yksin omaan Suomen ruuanhinnan korotuksesta hän oli visusti hiljaa, koska prosentti täällä jo huhtikuuhun mennessä edellis vuoteen verratessa oli 7% ja lisäksi nyt toukokuussa nousseiden maitotuotteiden vaikutus puuttuu.
Että näin meitä "sumutetaan" tullen mennen ja kuilu senkun kasvaa köyhien ja rikkaiden välillä eli ameriikan malliin mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarvitsee kirjoitti:

köyhänsä. Vanhaslaisten ja oikeistokokkareiden ihannemaa Yhdysvallat pyörii juuri sillä, että tuloerojen annetaan kasvaa äärimmilleen ja köyhät joutuvat tekemään kahta, jopa kolmea työtä pelkästään maksaakseen asumisensa ja ravintonsa, lapsiensa kouluttamisesta puhumattakaan.

nimim:
höynäytetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu