Otsikossa jo tulikin ongelman ydin. Pieni mansikkapenkki on tehty pari vuotta sitten ja viime vuonna laajensin hiukan ja laitoin mustan mansikkamuovin. Edellisissä on musta kangas.. -suodatinkangas tai sellainen. Ihmettelin, kun kesällä ei tullut montaa mansikkaa, mutta en tutkinut penkkiä tarkemmin. Nyt kevätpuuhissa ihmettelin mansikanlehtien pientä kokoa ja kitukasvuisuutta. Pari mansikkatupasta olivat kuivaneet paikalleen. Ajattelin niiden kohtaan laittaa jotain muuta ja raotin muovia. HYYI, mikä kuhina siellä kävikään. Kiskaisin koko muovin n. 2 metrin matkalta pois ja kyllä niitä murkkuja oli koko alalla. Mikä häätäisi muurahaiset..? Maa on aika hiekkapitoista, toki mansikan penkki on multaa, mutta ei kovin syvältä. Kannattaako enää edes yrittää pitää mansikoita tuossa kohtaa puutarhaa..? :( hemmetin muurahaiset, kun tunkevat joka paikkaan!
Kääk! Muurahaisia mansikkapenkissä! Millä pois?
3
11756
Vastaukset
- öljy apteekista
En muista öljyn varsinaista nimeä, mutta kysy suunnilleen tähän tapaan: "sitruunahappoa sisältävä öljy muurahaisten hävittämiseen", niin pakkauksessa näkyy oikea laimennussuhde.
Sain vihjeen opintokaveriltani enkä ole vielä itsekään ostanut sitä. Siksi en itsekään tiedä tuotteen kauppanimeä. Tuntuu, että tänä keväänä muurahaiset ovat aina sopimattomissa paikoissa.- ollut
pidin vinkkiäsi hyvänä ja menin apteekkiin ja kysyin sitruuna pohjaista öljyä muurasaisten karkotukseen! Hakivat kaikki tiedot apteekki alalta,vaan eipä löytynyt sinun öljyäsi.Kerrotko asiasta tarkemmin!
- hyvö keino
Muurahaiset inhoavat kahvinporoja. Minä kuivatan kesäisin aina porot ja sirottelen niitä kukkapenkkiin niiden kulkuväylille.
Kerrankin olivat rakentamassa pesäänsä ison kuusen juurelle ulkohuusin viereen. Sirottelin poroja sinne useaan otteeseen - lopulta uskoivat, ja muuttivat muualle.
Porot on ystävällinen tapa häätää muurahaiset, kun ei tarvitse tappaa niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065