Taistelu kovenee

Sotamies

Viime päivinä hengellinen taistelu on osoittanut tällä palstalla selviä vilkastumisen merkkejä.

Jumalan sotaväki on tiivistänyt otettaan ja ns. harhasotajoukko on joutunut selkeästi perääntymään sekä ryhmittämään joukkonsa puolustuskannalle.

Mutta ole levollisella mielellä sinä, jonka päänalustana on Jumalan iäti kestävä sana sekä Raamatun totuus. Jumala sotii omat sotansa ja tähän päivään mennessä Jumala ei ole sotiaan hävinnyt eikä tule häviämään myöskään jatkossa.

Jumalan totuuden miekka on lyövä murskaksi kaikki ihmisten itsensä rakentamat harhavaltakunnat. Ellei se tapahdu konkreettisesti koko herätysliikettä koskien, niin se alkaa tapahtua sydämen tasolla.

Yhden ja toisen väärän opetuksen piirissä olevan ihmisen silmät alkavat avautua näkemään ja ymmärtämään Raamatun totuuden. Silloin kyseiset henkilöt saavat tulla sisään todelliseen yli koko maan piirin käsittävään Jumalan valtakuntaan ja he voivat iloita siitä yhteisestä uskosta, jonka päämääränä on Jumalan taivas.

Vielä tänäkin päivänä pätevät tietyt tosiasiat:

Valo voittaa pimeyden.
Totuus voittaa valheen.

20

990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xyz

      puolensa pitää. Myöskin veeälliä vastaan.

      • ei ole

        epäilystäkään!

    • Huh huh!

      nuo vanhoilliset, kun ovat ohi Raamatun opetuksen sekä ohi LLL:n opetuksen menneet huitaisemaan peliin tuollaisen käsittämättömän "vain me"-opin.

      • piispatvanhimpina

        Vain me oppi on Evl.kirkolla johon olette palanneet ohi LLL.k.n .

    • No problem

      on helppo taistella.

      Sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka vanhoilliset ajoittain kiemurtelevat kuin mato koukussa, kun heiltä kysytään tiettyjä heille "arkaluontoisia asioita".

    • jeeeeeeejeejepjep

      Taistellaan loppuun asti kovasti vaan

    • muistatteko

      Sinilappusset on eriseuraa

    • Eriseurahuokaa

      Siks mä vedinkin taskusta oranssin..
      Ja niin ne Ihalaiset käveli salista ulos..

    • novarmaanon

      PORKKANA ON TERVEELLISTÄ!

      • pääpunasena

        Rouskis,rouskis

    • RosvoiltaMeniNytSiunaus

      Esikoislestadiolaiset OALC toimii lainvastaisesti riistämättö yhteistä omaisuutta muun muassa vaihtamalla lukkoja rukoushuoneisiin.
      On hyvä että näyttävät nyt, mitä väkeä oikeasti ovat. Kirkkoa haukkuvat, mutta kirkolta saamme tiloja yhteiseen käyttöön. Ensimmäisessäkään hajaannuksessa ei ollut tuollaista rosvojoukkoa, osa rukoushuoneista jaettiin puolelle ja toiselle.

      OLen aivan varma siitä että tästä yhteisen omasuutemme ryöstelystä ei hyvää seuraa tuolle joukolle missään tapauksessa.

      Kristityt menettelevät JUmalan sanan mukaisesti ja antavat rosvoille sen mitä he himoitsecvat. Ken elää hän näkee mitä tästä seuraa.

      Joka tapauksessa OALC rosvojoukon johtajien orjuudesta pääsy JUmalan lasten vapauteen palkitsee kaiken tuon vääryyden, jota olemme 20 vuotta saaneet kärsiä Kristuksen tunnustamisen tähden.

      Kristinuskoa tuollainen toiminta ei ole missään tapaukjsessa. Kristityt käyttävät monia tiloja yhdessä, vaikka kuuluvat eri seurakuntiin. SE toimii saumattomasti, kun Jeesus on johtajana.

      • Sinulta-Se-Siunaus-Meni

        Ole hiljaa, ilmestyskirjan hirviön rakentaja.

        Eikö pelkkä eriseuran rakentaminen enään riitä.

        Äläkä valehtele! Rukoushuoneet eivät ole mitään eri yhdistysten yhteistä omaisuutta!
        Kaikki kuuluu Esikoislestadiolaiset Rylle, joka laillisesti päätti sarjottaa rukoushuoneen lukot.

        On jokaisen oma valintansa että mihin leiriin lähtee ja kenen kiposta syö. Perkele saa ihmiset menemään eriseuraan ja valehtelemaan elävien kristittyjen päälle.
        Silloin syö perkeleen kiposta.

      • itkupitkästäilosta
        Sinulta-Se-Siunaus-Meni kirjoitti:

        Just näin

      • Radisti

        Olen kuullut semmoisenkin valheen, vieläpä saarnapöntöstä, että on vain yksi seurakunta jonka Kristus on perustanut lukittujen ovien takana ja se on esikoislestadiolaisuus. Lauseen neljä viimeistä sanaa on valhetta. Monet maailman tyrannit ja propakanda mestarit sen tietävät, kun valhe on tarpeeksi iso, niin se uskotaan.
        Krisrittyjä surmataan jatkuvalla syötöllä.
        Kun äärimuslimi surmaa, niin hän ei kysy,että kuulutko esikoisten seurakuntaan? Vaan kysymys kuuluu, kiellätkö Jeesuksen? Jos et niin, " letku poikki."
        Nykyisin tieto kulkee nopeasti. Luulisi ettei mitä tahansa voisi enää seurakunnalle valehdella. Kaiken valheen takana on valheen isä.

      • Yrkkiys

        No, mille maistui?

        Lapissas on.

      • teuta01
        Radisti kirjoitti:

        Olen kuullut semmoisenkin valheen, vieläpä saarnapöntöstä, että on vain yksi seurakunta jonka Kristus on perustanut lukittujen ovien takana ja se on esikoislestadiolaisuus. Lauseen neljä viimeistä sanaa on valhetta. Monet maailman tyrannit ja propakanda mestarit sen tietävät, kun valhe on tarpeeksi iso, niin se uskotaan.
        Krisrittyjä surmataan jatkuvalla syötöllä.
        Kun äärimuslimi surmaa, niin hän ei kysy,että kuulutko esikoisten seurakuntaan? Vaan kysymys kuuluu, kiellätkö Jeesuksen? Jos et niin, " letku poikki."
        Nykyisin tieto kulkee nopeasti. Luulisi ettei mitä tahansa voisi enää seurakunnalle valehdella. Kaiken valheen takana on valheen isä.

        JA VALHEEN ISÄ ON SAA TA NA , EN PAREMMIN SANO,
        -

        KYLLÄ SE YKSI SEURAKUNTA ONKIN AIVAN OIKEIN , SE VAAN ETTÄ' SE EI OLE LLL:n
        VAAN SE ON JEESUKSEEN KRISTUKSEEN USKOVAT. EI MUUT ,, VAAN JUURI NIIN . . .
        -
        KRISTUS ON KARITSA ,JOKA ON JUMALAN POIKA . . . JA HÄNELLÄ ON PARIKYMMENTÄ
        MUUTAKIN NIMEÄ. TIEDÄTTEKÖ. NE. ?
        -

      • roistotjaryövärit

        No pakkohan ne rukoushuoneet on lukossa pitää, etteivät varkaat pääse sisälle. Sillä ei varas tule muuta kuin varastamaan sanoo raamattukin.

      • mikäreona

        Mikä ero meissä on , sinussa ja minussa? Minulta ei ole mitään varastettu eikä minua ole vainottu 20 v Kristuksen tähden. Minulla on usko sydämellä ja rukoushuone seurakunnalla, Voiko paremmin enää olla?
        Miten voit voida ( pitkään voinut) noin huonosti?

      • muutmuteikirkko

        Niin jotku kristityt käyttävät monia tiloja. Näin ei kuitenkaan evl.kirkko toimi. Kirkko ( onko kristitty) ei anna tilojaan Esikoisl.lle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe