Acomaxista

Itse olen saanut apua Acomax-hiusnesteestä, jota olen käyttänyt jo marraskuusta saakka. Tukkaa on lähtenyt jo kolme vuotta, minkä epäilen johtuvan jatkuvista kiireistä opiskeluiden parissa. Hiukset kasvavat kyllä takaisin, mutta lähtevät tavallista lyhyempinä uudestaan. Poikkeuksellisen lyhyeksi hiukset jäävät ohimoilla, joiden alueella myös iho on kireä. Tilanne voisi olla pahempikin, joten ei kannata valittaa, että ylipäätään kasvaa takasin. Hieronta ei tunnu ainakaan mulla helpottavan tilannetta isommin. Acomax auttaa myös hilseeseen ja kutinaan ja jopa haavautumiin. Sarjan muista tuotteista ei ole erityisemmin ollut apua ainakaan minulle. Liekö legendaa, että fyysinen rasitus vie hiukset päästä? Se yhdistettynä stressiin syö elimistön hivenaine- yms. varoja salakavalasti.
61161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Luin jostain että Acomax-hiusneste on ruskean väristä. Värjääkö se päänahkaa ruskeaksi?

Äänestä
  • Acomax tukkii päänahan ja hiusnystyt niin, ettei uusi hius saa riittävästi happea ja ravinteita.

    Äänestä

  • väliä, mutt kirjoitti:

    Acomax tukkii päänahan ja hiusnystyt niin, ettei uusi hius saa riittävästi happea ja ravinteita.

    Onko näin että acomax tukkii hiuspohjan? onko asiasta jotain tutkimusta tai onko acomaxia käyttäneet huomanneet jotain negatiivisia vaikutuksia?

    Äänestä

  • hiusneste kirjoitti:

    Onko näin että acomax tukkii hiuspohjan? onko asiasta jotain tutkimusta tai onko acomaxia käyttäneet huomanneet jotain negatiivisia vaikutuksia?

    kiinnittänyt huomiota, että hiusnystyt tukkeutuisivat. Mistä se muka näkyy ja luulisi talin olevan pahempi hiusnystyjen tukkija. Toi tökötti vaan vanhenee herkästi niin sitä saa lantrata reilusti. Päänahan värjäytymisestä puhutaan, mut ite kun oon tumma niin en sitä huomaa. Käyttö jatkuu toistaiseksi

    Äänestä

  • metja kirjoitti:

    päänahkaani katsova erikoiskampaaja: päänahka tukossa. Tiedä sitten totuudesta.

    Äänestä

Kyseisessä tuotteessa on siis yrttejä? Mitä kaikkea, osaako joku kertoa, ilmeisesti miesten kaljuuntumiseen vaikutuksista ei ole tutkimuksia vai onko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

metja kirjoitti:

Itse olen saanut apua Acomax-hiusnesteestä, jota olen käyttänyt jo marraskuusta saakka. Tukkaa on lähtenyt jo kolme vuotta, minkä epäilen johtuvan jatkuvista kiireistä opiskeluiden parissa. Hiukset kasvavat kyllä takaisin, mutta lähtevät tavallista lyhyempinä uudestaan. Poikkeuksellisen lyhyeksi hiukset jäävät ohimoilla, joiden alueella myös iho on kireä. Tilanne voisi olla pahempikin, joten ei kannata valittaa, että ylipäätään kasvaa takasin. Hieronta ei tunnu ainakaan mulla helpottavan tilannetta isommin. Acomax auttaa myös hilseeseen ja kutinaan ja jopa haavautumiin. Sarjan muista tuotteista ei ole erityisemmin ollut apua ainakaan minulle. Liekö legendaa, että fyysinen rasitus vie hiukset päästä? Se yhdistettynä stressiin syö elimistön hivenaine- yms. varoja salakavalasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu