Olen suuresti ihmetellyt äitini sukua isovanhempieni kuoleman jälkeen. Äitini lisäksi perijöitä oli kuusi muuta sisarusta. Joku heistä "suuressa viisaudessaan" päätti, että sisarukset tapaisivat ja sopisivat keskenään kuka mitäkin voisi isovanhempieni irtaimistosta ottaa. Läsnä oli ollut puolisoitakin, jotka olivat kantaneet kainailoissaan tavaraa kotiinsa. Näin äitini sisarukset veivät kullat ja hopeat ja muutamia muita arvotavaroita. Äitini ei saanut juurikaan mitään. (Yhden rikkinäisen soittimen- ja kaksi vanhahkoa kaksi kuppia,,,). Jälkeenpäin kuulin, että eräs äitini veljen vaimoista olisi käynyt päivää ennen jo hakemassa "kermat päältä". Isovanhempieni perunkirjaa en ikinä ole nähnyt.
Onko perunkirjoitus mennyt oikein? Jos ei mitä voi tehdä, vai voiko enää mitään, koska aikaa tapahtuneesa on kulunut jo 16 vuotta? Oma äitinikään ei ole enää elossa. Mistä perunkirjan voisi saada?
Onko perunkirjoitus mennyt oikein? Jos ei mitä voi tehdä, vai voiko enää mitään, koska aikaa tapahtuneesa on kulunut jo 16 vuotta? Oma äitinikään ei ole enää elossa. Mistä perunkirjan voisi saada?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kertomuksestasi ei käy ilmi mitään seikkaa, että perunkirjoitusta ja laadittua perukirjaa pitäisi epäillä virheelliseksi. Vuosikymmeniä vanhoissa perukirjoissa lueteltiin sormukset, asusteet ja muut hilpetöörit, mutta ei enää pitkään aikaan.
Perinnön ja etenkin irtaimen jakamisen selvittelyyn ei perukirja ole oleellinen, vaan perinnönjaosta laaditaan jakokirja.
Kysy jakokirjaa tädeiltäsi, sediltäsi tai serkuiltasi. Ellei pesä (sukutila?) roiku edelleen jakamattomana, niin äitisi on varmaan hyväksynyt perinnönjaon, joten unohda jo äitisi kokema menetys.
Jos äitisi oli tietoinen sisarusten tapaamisesta ja parhaassa tapauksessa itse siellä mukana ottamassa itselleen mitä halusi, niin kaikkihan on mennyt ihan hyvin. Irtaimisto harvoin on niin arvokas, että siitä kannattaisi isoja riitoja tai virallisia jakoja tehdä, jos perilliset vähemmälläkin sopuun pääsevät. Hullumpia ovat ne perinnönjaot, joissa korvattomat kahvikupitkin pitää erikseen luetteloida ja virallisesti jakaa. Jos puolisoilla oli muiden perillisten lupa olla paikalla ja tavaroita ottaa, niin siinäkään tuskin on mitään valittamista. Ainoa, mikä ehkä ei ole mennyt taiteen sääntöjen mukaan, on jonkun miniän omatoimiretki - jos sitä siis on tapahtunutkaan. Näin pitkän ajan jälkeen irtaimistosta tuskin kannattaa ryhtyä riitelemään, koska äitisikään, joka tietäisi omalta osaltaan, mitä tapahtui, kuka oli paikalla ja teki mitä, ei ole enää asiasta kertomassa. Ikävämpää on, jos äitisi ei osannut pitää puoliaan, mutta jos hän on yhtenä perillisistä asian hyväksynyt, niin ei taida olla konsteja asian muuttamiseksi.
on ilmiselvästi käytetty väärin. Äitini ei todellakaan osannut pitää puoliaan sellaisessa tilanteessa surun keskellä Mitään jakokirjaa ei todellakaan tilanteessa ollut.
Vanhempieni kuoltua viimeisessä perunkirjoituksissa veljeni ja minä mainitsimme perunkirjassa erikseen vanhempiemme irtaimiston, josta maksoin veljelleni erikseen sovitun summan. Näin sain suurimman osan irtaimistoa. Veljeni sai ottaa vielä jotain tauluja tms. sovitusti.
Eli vanhempieni perunkirjassa irtaimisto näkyy summana, jonka maksoin veljelleni. Irtaimiston erittelyä ei sen kummemmin ollut.
Mitään riitaa en halua haastaa, kuten ed. esim. veljeni kanssa osoittaa. Mutta kyllä joku oikeus ja tasapuolisuuskin pitäisi jakotilanteeessa olla. Epäilen vahvasti, että isovanhempieni irtaimiston jako ei mennyt laillisesti.
Turha murehtia vuosikymmeniä moista asiaa. Ellei kysymyksessä ole ollut antiikki, vanhoja huone- ja talouskaluja ei kannata märehtiä; hyvä kun joku ne on vienyt, ettei ole kuluja pesälle tullut. Mitään ei kumminkaan ole enää tehtävissä.
"Jälkeenpäin kuulin, että eräs äitini veljen vaimoista olisi käynyt päivää ennen jo hakemassa "kermat päältä""
Aloittajan tekstistä suora lainaus.
Kyseessä on rikos joka on ragaistava teko.
Pitäisihän sinun se tietää.
Nyt pitää selvittää mitä tuo kerma oli ja kuka sen vei ja milloin.
Sen jälkeen rikosilmoitus kavalluksesta/törkeästä kavalluksesta.
Ei tarvitse hyväksyä moista käytöstä.
Kuluja ei tarvitse pelätä, asia on rikosasia ja syyttäjä lähtee syyttämään jos katsoo aiheelliseksi.
Jos ei näyttöä löydy tai syyttäjä ei lähde syyttämään niin silloin unohda koko juttu.
Niin ja se on sinun äitisi hoidettava tuo rikosilmoitus, voit tietenkin itse olla tukena koko prosessissa.
Jos veljenvaimolla oli pesän osakkaitten lupa niin rikosta ei ole tapahtunut, aloittaja ei sitä kerro. Osakkaat voivat yhdessä päättää miten toimivat.
Kun aikaa on kulunut 16 vuotta kulunut, niin ilman lupaakin tehty kermojen kuorinta on vanhentunut.
on jo nukkunut pois, kertoi hän ap. viestissä.
Juttu on todellakin vanhentunut jos asianosainenkin on kerennyt kuolla, mutta vastaisuudessa ei kannata jäädä ihmettelemään 16 vuodeksi ja surkuttelemaan sitä että ahneet sukulaiset kerkesivät ensin. Muille vain tiedoksi.
>>Kyseessä on rikos joka on ragaistava teko.
Pitäisihän sinun se tietää.
Lukisitko tuosta ylempää että myönsin jo erehtyneeni.
Voisitko joskus tehdä itsekkin niin.
myönnä, eikä väärintekojaankaan. Itse tyhjensi perikuntamme irtaimiston isän vielä ollessa kuolinvuoteellaan, ja kiinteistön aikoo keplotella myös. Ei kyllä se onnistu.