Oletteko tulleet ajatelleeksi, että ihmisen kuluttama materialien ja elintarvikkeiden ym. määrä on suoraan verrannollinen pituuden kolmanteen potenssiin ts. jos pituus puolitetaan, laskee kulutus kahdeksanteen osaan.
Näin ollen henkilön ekologinen jalanjälki on suurelta osin perinnöllinen ainakin teoriassa. Käytännössä merkittävämpi tekijä on yhteiskunnan keskipituus: rakennukset, tiet, autot, esineet jne. suunnitellaan keskiverron kansalaisen ruumiinkokoa vastaaviksi.
Olen ottanut hieman selvää mahdollisuudesta geneettisesti muuttaa väestön keskipituutta ja näin dramaattisesti pienentää ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Eräs tuntemani tutkija esitti epävirallisena arvionaan, että geneettisesti voitaisiin aikuisväestön keskipituus laskea lähelle 60 senttiä eli kolmasosaan nykyisestä ilman vaikutusta älylliseen kapasiteettiin, terveyteen ym. Vaikkei tämä olekaan vielä varmaa tietoa, osoittaa se ainakin, että asiaa täytyy tutkia: mikäli mutos voitaisiin toteuttaa koko maailmassa, merkitsisi se asumis- ja kaupunkipinta-alan laskua 1/9 sekä raaka-aineiden, energian, viljelypinta-alan jne. laskua 1/27 nykyisestä! Tämä on ainoa realistinen ja kustannustehokas tapa ratkaista ekologinen kriisi!
Ongelmana on lähinnä muunneltujen geenien levittäminen. Koko maailman väestön yksilöllinen geeniterapia tuskin tulee kyseeseen, vaan täytyy käyttää jotain virusta tms. Tutkimustahan tämä vaatii, jotta geenit saadaan aktiivisiksi iturataan ja vanhat toimimattomiksi. Kuitenkaan tutkimus, tuotanto ja lentoruiskutukset eivät missään tapauksessa tulisi kalliimmiksi kuin esim. Kioton sopimuksen toteuttaminen, eikä tavallisten kansalaisten tarvitsisi edes hievahtaa sohvalta.
Lisäksi muutos täytynee sosiaalisista syistä toteuttaa asteittain, esim. niin, että syntyvien lasten keskipituuden odotetta lasketaan lentoruiskutuksin 20 cm kerran vuosikymmenessä. Mikäli ruiskutukset päästään aloittamaan vuonna 2010, ollaan vuonna 2070 päästy keskipituuden odotteeseen 60 cm ja keskipituus laskee tälle tasolle jossain vuoden 2120 tienoilla.
Tämä muutos saattaa palauttaa myös vanhojen ihmisten auktoriteetin: vaikea on 80-senttisen teinin ryppyillä lähes 160-senttiselle isoäidilleen.
ekologinen geeniterapia
mikko
1
86
Vastaukset
- seurailija
Ensimmäinen kehityskelpoinen idea jonka olen koskaan kuullut vihreän suusta! Mitäs mieltä muut ovat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766