Lasketaanko vakuutusrahat koko perintöön mukaan vaikka ne on osoitettu tietyille henkilöille.
Eli vakuutusrahat esim.2500€ (edunsaajiksi ilmoitettu lapsenlapset), kuten myös koko muu omaisuus on testamentattu lapsenlapsille,niin voivatko perittävän lapset vaatia myös vakuutusrahoista lakiosaa?
Vakuutusrahoista
4
386
Vastaukset
- Stiina
Miksi ihmeessä?
- Tahra
Mikäli henkivakuutukseen on merkitty edunsaaja, ei se pääsääntöisesti kuulu kuolinpesään. Mikäli vakuutusmaksu, jonka perittävä on eläessään maksanut, on ollut huomattava, saattaa sillä olla merkitystä perinnönjaossa.
- mutta
Jos on maksettu pitkään vakuutusmaksuja, niin ne voidaan huomioida pesän jaossa. Mutta teoriassa vakuutukset voi nimetä kenelle hyvänsä ja sille henkilölle ne kuuluvat. Jos on vain omaiset, niin leski saa puolet ja lapset jakavat toisen puolen.
Sinun tapauksessasi vakuutuskorvaukset menevät lasten lapsille edunsaajamääräyksen mukaan. Eivät kuulu silloin perintöön, kun on määräys.- lexa
niin, että talo paloi ja rahat piti 1/5 sisaruksesta. ikään ei penniäkään ollut maksanut,
sattu oleen vain sen nimissä, kun oli nuorin mökkiä ostettaessa, mitään ei mahda.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949