kirjoittelen kirjastosta joten olen sellainen ohikulkeva vl.
Mieltäni jäi tuon Jukan poissavustamisesta vaivaamaan hänen asiansa.
Miksi palstalla kukaan ei vastannut miksi vanhoillisille ehtoollisen tarkoitus on erilainen kuin Luther opettaa? Varsinkin vrk haukkui jukan "alimpaan hornan kattilaan".
Minä kerron oman mielipiteeni.
Me käsitämme, että syntejä ei saada anteeksi suoraan Jumalalta. Ei edes ehtoollisessa.
Luther taas opettaessaan, että siinä saa synnit anteeksi tarkoittaa että koska siellä sanotaan "...sinun edestäsi vuodatettu ja annettu...." niin siitä sanasta saa synnit anteeksi uskoa.
Minun mielestäni myös ehtoollisessa saa uskoa kyllä näistä sanoista synnit anteeksi, mutta se on sellainen yleisen evankeliumin julistus, aivan kuin vaikkapa saarnasta julistetut "usko syntisi anteeksi" sanat.
Että sellainen Jukalle tiedoksi jos satut lukemaan.
ehtoollisesta
29
677
Vastaukset
- Ossi
Katso keskuteluketjua: "Jukalle ja muille Lutherista"
- vakas@M
Että saarnaaja on uskovainen Pappi.
Leipäpapin sanat eivät anna mitään.
Sillä evankeljumi on Hengen virka.- mkjmjnygvtr
Jumala ja Jeesus ei ole asettaneen virkaan yhtään pappia!
Papit ovat rikollisen kristinuskon itse asettamia uskontunnustuksen kaltaisia rahastajia ja tietoisesti itse itsensä tuominneita....
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
Valehtelevat papit aivopesee toisia uskomaan vaikka Jeesus on uskomisen kieltänyt....
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
- vakas@M
Että jospa hän tarkoitti vain, itsensä pitämää ehtollistilaisuutta, jolloinka hän sanoi oikein että siinä haluava voi pyytää syntinsä anteeksi.
- vrk
Varsinkin vrk haukkui jukan "alimpaan hornan kattilaan".
Todella törkeä väite. Jos lopulta jukan kirjoiteltua härskisti tänne useamman viikon ja minun yrittäessäni vastata hänelle parhaan kykyni mukaan lopulta hermostun hänelle ja sanon aiheesta suorat sanat, sinä satunnainen tulet ja lausut tuomiosi. Arvaa saako tällaiset jukat ja hänen kannattajansa sinun jutuistasi lisämateriaalia kiusaamiseen.
Asetupa itse tänne näiden muutamien kiusanhenkien kanssa keskustelemaan ja koeta vastata viikosta toiseen asiallisesti vaikka vastaukseksi saa pelkkää vähättelyä, katsotaan sitten mitä ja ketä arvostelet.- Obelix
Onko viisasta keskustella viikkokaupalla...jos ei kestä pinna koko aikaa.... Eihän tuontyyppiset kommentit voi kantaa hedelmää.
- Asterix
Obelix kirjoitti:
Onko viisasta keskustella viikkokaupalla...jos ei kestä pinna koko aikaa.... Eihän tuontyyppiset kommentit voi kantaa hedelmää.
jukan eikä lestadiolaisten ongelma? Tämä on kai ennen kaikkea heidän palstansa. Muutkin tietty saa keskustella, mutta moiti siitä jukkaa, joka ei ole vl.Hän se suututti nämä vl:t.
- jukka_vielä yhdesti
No höh, sehän on ihan linjassa sen kanssa mitä Luther asiasta opettaa. Nämä sanat kun uskot, niin ko sakramentissa saa synnit anteeksi.
Mutta tuskin tuo vl kanta noin kuin sanot yleensä on, senverran kauhea poru täällä nimittäin asiasta nousi. En kylläkään ymmärrä miksi.
Varmaan vain siksi, koska kysyjänä olin minä, joka olen vl:ltä montakin asiaa kysynyt, koskaan kunnon vastausta saamatta.
Ainoastaan haukut silmille. - hansujaiines
Niin se on aina ollut
- saaoppialukemaankin
Antakaa sen lutterinne jo maata kolossaan,sen vainoojamunkin,jok atahtoi tuhota kaikki aikansa uskovat, se ei tietenkään mitään haittaa teidän ajatuksissanne,otsatukka ja kravatti sensijaan on kauheaa eikö olekkin!
Mutta siis minun Raamatusani lukee Jesuksen sanomana,että ...niin usein kuin t e syötte ja juotte, tehkää se minun muistokseni..jne..!
kertokaa mitä teidän raamatuisanne mahtaa lukea, minäen omastani löydä mitään taikasyömistä syntien pään menoksiaiheesta?- Pönttinen
Sinulle pönttöpäälle on jo monta kertaa vastattu, mutta ei näytä uppoavan, sillä olet selvästi vain joku trolli. Lue Joh 6:54->
- kaikkisekasinlutterilla
Pönttinen kirjoitti:
Sinulle pönttöpäälle on jo monta kertaa vastattu, mutta ei näytä uppoavan, sillä olet selvästi vain joku trolli. Lue Joh 6:54->
Niin on vastattu mutta ei kertaakaan RAAMATUn mukaan, se on plusmiinus nolla mitä t e katkismuksistanne tavaatte.
Jos teillä olisi hitunen hengellistä älliä niin te tajuisitte että Jeesus EI opeta ihmissyöntiä, tajusitko puuäijä, palaa kirkon oveen ja viisastu! - Pönttinen
kaikkisekasinlutterilla kirjoitti:
Niin on vastattu mutta ei kertaakaan RAAMATUn mukaan, se on plusmiinus nolla mitä t e katkismuksistanne tavaatte.
Jos teillä olisi hitunen hengellistä älliä niin te tajuisitte että Jeesus EI opeta ihmissyöntiä, tajusitko puuäijä, palaa kirkon oveen ja viisastu!Luehan nyt ajatuksella tuo raamatun paikka joh 6 luvusta. Siihenhän juutalaisetkin pahentuivat, kun Jeesus sanoi antavansa itsensä meille syötäväksi. Haluan kuitenkin olla pitkämielinen kanssasi, kun Jumala on niin monta kertaa pitkämielinen minunkin kanssani. En kuitenkaan usko, että ilkeyttäsi täällä pilkkaat, vaan oikeasti olet heränneellä tilalla.
- sekavilleklasitpäähän
Pönttinen kirjoitti:
Luehan nyt ajatuksella tuo raamatun paikka joh 6 luvusta. Siihenhän juutalaisetkin pahentuivat, kun Jeesus sanoi antavansa itsensä meille syötäväksi. Haluan kuitenkin olla pitkämielinen kanssasi, kun Jumala on niin monta kertaa pitkämielinen minunkin kanssani. En kuitenkaan usko, että ilkeyttäsi täällä pilkkaat, vaan oikeasti olet heränneellä tilalla.
olen uudestisyntynyt vuosikymmeniä sitten, enkä ole vielä alkanut Jeesusta syödä, eikä kukaan muukaan niistä terveesti uskovista sadoista miljoonista vapaista uskovista sen enempää, mutta Hänen Sanansa on makea!
etkö sinä puupää tajua mitä se tarkoitti kun jeesu santaa itsensä, kuinka umpisokea pitää olla että alkaa sen päälle syömään Jeesusta, olette käsittämättömän hassuja!
Anna yks kohta Raamatusta, jossa Apostolit "syövät Jeesusta leivänpalasena ja viinakaupan antina !! - Selväasia
sekavilleklasitpäähän kirjoitti:
olen uudestisyntynyt vuosikymmeniä sitten, enkä ole vielä alkanut Jeesusta syödä, eikä kukaan muukaan niistä terveesti uskovista sadoista miljoonista vapaista uskovista sen enempää, mutta Hänen Sanansa on makea!
etkö sinä puupää tajua mitä se tarkoitti kun jeesu santaa itsensä, kuinka umpisokea pitää olla että alkaa sen päälle syömään Jeesusta, olette käsittämättömän hassuja!
Anna yks kohta Raamatusta, jossa Apostolit "syövät Jeesusta leivänpalasena ja viinakaupan antina !!Jeesushan on Sana. Mitä väliä sillä on, kumpaa me syömme, kun ne ovat sama asia. Sanon edelleen, lue ajatuksella Joh 6. Siinäkin fariseukset pahentuivat, kun Jeesus sanoi antavansa itsensä heille syötäväksi. Lisäksi ehtoollista asettaessaan Jeesus sanoi: tämä ON minun ruumiini. Mutta kuten sanottu, et usko vaikka mitä sanoisi. Nytkin olen antanut sinulle selvän raamatun kohdan, jossa Jeesus sanoo antavansa itsensä syötäväksi. Ei auta.
- sekavillelestoille
Aloittaja ei näytä tietävän mitään siitä mitä Raamattu opettaa ehtoollisesta.
Siinä ei ole vielä kukaan saanut syntejään anteeksi, tiedoski teille veeällät ja muillekkin.
Ehtoollinen on Raamatun mukaan muistoateria, se mitä se on lutterin sekopäisten opetusten mukaan on kokonaan toinen asia.
Lisäksi Jeesus on ainut välimies, eikä Jumala anna kenenkään syntejä anteeksi, oppikaa nyt sekin jo viimeinkin.- teuta01
"SEKAVILLE lestoille "
-
MIKSI VALEHTELET, HERRAMME JEESUS KRISTUS ON ANTANUT ,KASTE KÄSKYN
JO 30 jKr. HETI KUN OLI HERÄTETTY KUOLLEISTA , JA SE ON MATT: 28 :18,19,20. ,,
J A ON VOIMASSA VIELÄKIN.... - kerrojokusatusiitä
teuta01 kirjoitti:
"SEKAVILLE lestoille "
-
MIKSI VALEHTELET, HERRAMME JEESUS KRISTUS ON ANTANUT ,KASTE KÄSKYN
JO 30 jKr. HETI KUN OLI HERÄTETTY KUOLLEISTA , JA SE ON MATT: 28 :18,19,20. ,,
J A ON VOIMASSA VIELÄKIN....Jota "käskyä" ei kukaan Apostoli EI totellut, mitäs siihen teuta sanot?
- nhjjkmömä
Ehtoollisella ei saa mitää syntejä anteeksi!
Järkiintykää...
Jeesus ei ole ilmoittanut, että Hänestä kusta ja paskaa pilkaten tekevät saisivat mitään rikoksistaan anteeksi!
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
Paavalikin tunnustaa oppinne saatanalliseksi....
1. Kor. 11:28–29
"Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."
Siis jos nautitte ehtoollisen niin syö ja juo itselleen tuomion.
Ei teillä paljon järkeä ole uskontunnustuksenne kaltaisina äliöinä....
Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa (Lue: aivopesee) kaltaisekseen.
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
SIIS KRISTITTY EI OLE JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVA KRISTILLINEN!
Kristityt = Paavalilais-luterilaisuuden perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
-
Kristilliset = Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustamista seurakunnista ei ole yhtään kristittyjen seurakuntaa vaan ne ovat kristillisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
------
HUOM!
Amerikkalainen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla verovapaan rahan keinottelijat.- TEUTATESS
"ÖRVELÖ "
-
KÄYTTÄMÄSI VERTAUKSEN POINTTI OLI, mATT. 15:14. SOKEAT TALUTTAJAT ?..
SIITÄ ON MONESSA KOHTAA KERROTTU AINAKIN 8 KOHTAA PYHÄÄ RAAMATUA.
ETSI NE ,JA LUE SAMALLA ,SAAT ASIAN SELVILLE...."
-
KUN OLET MESTARI SOTKEMAANKIN, PITÄÄ SINUN VÄHÄN TEHDÄ TYÖTÄ, SEN
ETSIMISESSÄ J A OIKAISEMISESSA. ALA HETI OLET AAMULLA JO VALMIS. n.5:00
AIKAAN . EN PAREMMIN SANO.. JOS NIINKÄÄN HYVIN. . ." - TEUTATESS
" ÖRVELÖ "
-
NOISSA SEURAKUNNISSA EI VOINYTKAAN OLLA MITÄÄN SELLAISTA.
KOSKA ,,ENSIN AMERIIKKA LÖYDETTIIN VASTA VÄHÄN YLI 1400 VUOTTA SEN JÄLKEEN KUN NE SEURA KUNNAT OLI JO LOPPU , SIKSI TOISEKSI ,KAIKKI OLIVAT
pAAVALIN PERUSTAMAT TAI HÄNEN OPETUSLAPSET. JA NE SIJAITSI VÄHÄ
AASIASSA (ETU AASIASA) KRISTUS PUHUI JOHANNEKSELLE ,, NOIN 94-5.
NÄYSSÄ ETTÄ VIE KIRJEET PERILLE , JA SANELI NE JOHANNEKSELLE, JEESUS KRISTUS
VAPAUTTI JOHANNEKSEN, 96 KEISARI NERVAN KAUTTA. JOK AVALVOI ETTÄ KAIKKI
POLITTISET VANGIT VAPAYTETTIIN HETI ,,NERVA OLI SAANUT HENKILÖKOHTAISEN KÄSKYN VAPAUTTAA JOHANNES .....". - mnihjbgyvtfc
TEUTATESS kirjoitti:
"ÖRVELÖ "
-
KÄYTTÄMÄSI VERTAUKSEN POINTTI OLI, mATT. 15:14. SOKEAT TALUTTAJAT ?..
SIITÄ ON MONESSA KOHTAA KERROTTU AINAKIN 8 KOHTAA PYHÄÄ RAAMATUA.
ETSI NE ,JA LUE SAMALLA ,SAAT ASIAN SELVILLE...."
-
KUN OLET MESTARI SOTKEMAANKIN, PITÄÄ SINUN VÄHÄN TEHDÄ TYÖTÄ, SEN
ETSIMISESSÄ J A OIKAISEMISESSA. ALA HETI OLET AAMULLA JO VALMIS. n.5:00
AIKAAN . EN PAREMMIN SANO.. JOS NIINKÄÄN HYVIN. . ."saatanallusuuden pyhyys on perCstä!
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtäväksi saarnata niitä oppeja, joita Hän opetti. Ei Jeesus käskenyt paavalilais-luterilaisuuden UT oppeja opettaa joten niistä Jeesuksen evankeliumeista (noin 18:sta) on törkeästi väärennettynä 4 saatanaa palvelemaan eksytettyjen käytössä.
Todellisuudessa, evankeliumit eivät edes kuulu raamattuun.
raamattu kirjoitetaan pienellä koska se on todistettavasti väärenetty niin paljon ja jopa Jumalan ja Jeesuksen Lakia sorvattu rikollisen kristinuskon mieleiseksi. "Älä tee huorin" käsky poistettiin ja tilalla laittovat "älä tee aviorikosta" käskyn jotta ihmiset jotka ei ole avioliitossa eksyisivät huoraamaan itsensä helevettiin.
Ja raamatussa on lukematon määrä muitakin väärennöksiä, osan niistä Jeesuksen teot paljastaa väärennöksesi kuten esim. kasteen ja ehtoolisen.
Joten Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa. Mutta se on ollut Jeesuksen opetuslapsilla ja Jeesusta seuranneillä KRISTILLISILLÄ muisti tietoina kunnes Paavali oppikuntineen ja sen aikaiset hallitsijat tapatti, pakko käännyttivät jne Jeesusta seuranneet KRISTILLISET pois Jumalallisuuden tietoudesta kristittyjen rikollisen kristinuskon uskovaisiksi.
Nykyinset käytössä olevat raamatut ovat paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa.
Hukutte sontaan raamattunne kanssa!!!
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html - TEUTATESS
mnihjbgyvtfc kirjoitti:
saatanallusuuden pyhyys on perCstä!
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtäväksi saarnata niitä oppeja, joita Hän opetti. Ei Jeesus käskenyt paavalilais-luterilaisuuden UT oppeja opettaa joten niistä Jeesuksen evankeliumeista (noin 18:sta) on törkeästi väärennettynä 4 saatanaa palvelemaan eksytettyjen käytössä.
Todellisuudessa, evankeliumit eivät edes kuulu raamattuun.
raamattu kirjoitetaan pienellä koska se on todistettavasti väärenetty niin paljon ja jopa Jumalan ja Jeesuksen Lakia sorvattu rikollisen kristinuskon mieleiseksi. "Älä tee huorin" käsky poistettiin ja tilalla laittovat "älä tee aviorikosta" käskyn jotta ihmiset jotka ei ole avioliitossa eksyisivät huoraamaan itsensä helevettiin.
Ja raamatussa on lukematon määrä muitakin väärennöksiä, osan niistä Jeesuksen teot paljastaa väärennöksesi kuten esim. kasteen ja ehtoolisen.
Joten Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa. Mutta se on ollut Jeesuksen opetuslapsilla ja Jeesusta seuranneillä KRISTILLISILLÄ muisti tietoina kunnes Paavali oppikuntineen ja sen aikaiset hallitsijat tapatti, pakko käännyttivät jne Jeesusta seuranneet KRISTILLISET pois Jumalallisuuden tietoudesta kristittyjen rikollisen kristinuskon uskovaisiksi.
Nykyinset käytössä olevat raamatut ovat paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa.
Hukutte sontaan raamattunne kanssa!!!
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html"ÖRFVELÖ "
-
VAIN SINUN MIELESTÄ. SINÄ' ET TINNYT ,ETTÄ MARKUKSEN KÄSIKIRJASTOA OLI
KATEISSA ,,JUURI TUOSTA LUVUSTA JAKE 9-20 JAKEESEEN ,, . n. 140 jKr. . .
- ulanude
Ketä Jukkaa tarkoitat?
- TEUTATESS
Jukka , sinä puhut paljon sinulla on samassa viestissä , ehtoollisen halveerusta ,
marttinus LUTHRÈRIN , piikitys , kerron nyt omin sanoin vähän totuutta..
-
KUN LUTHER VEI KOTSAREILLA KIRJOJA ROVIOLLE , HÄNELLÄ OLI KOLME REISSUA
NIMITTÄIN KIRJOJA OLI REILUSTI YLI 200 KPL . VÄHÄN VAILLE 300 KIRJAA , JOTKA
HÄN OLI VALINNUT POLTETTAVAKSI KOSKA NE EI ENÄÄ PALVELLEET HÄNEN AJATUS
PERIAATETTAAN , JA KUN HÄN MENI HAKEMAAN SEURAAVAA KUORMAA , SAATTOI JO , HÄIRIKKÖ OLLA VOINUT VARASTAA JONKIN , JA KUN KOLMAS KUOMA OLI HET-
TAVA , OLI TAAS OLLUT HERETIKOLLA MAHDOLLISUUS VARASTAA ,, JA KUN HÄN LAITTOI ROVION PALAMAAN SIINÄ OLI KAIKKI SIIHEN AIKAN PAKSU KANTISIA KIRJOJALAITTOI SYTYKKEET JA PUITA ,,PANNA PULLAN , JA TUIKKASI TULEEN , HÄN VAHTI n. 2,5 TUNTIA KUN OLISIPITÄNYT VAHTIA 25-26 TUNTIA, HÄNELLE OLI TULLUT VAALI-RUHTINAAN KUTSU LINNAAN , JA UNHOITTI AUTUAALLISESTI KOKO ROVION ,.
-
SILLOIN OLI JO KEKSITTY PAINO , JOTEN NIMILEHTIÄ SAANEET HÄIRIKÖT TEKIVÄT
PALJON PAHAA KERÄÄMÄLLÄ MONISTAMALLA , VÄÄRIN LAITETUILLA NIMILEHDILLÄ VARUSTETTUA MATERIAALIA OLI YMPÄRIINSÄ. KANSISA OLI JOPA SENTIN PAKSUISET KANNET JOTKA NAHKAPÄÄLISINÄ PALOI HYVIN HUONOSTI JOS LAINKAAN . KAIKKI --OLI KIINNI SIITÄ KETÄ SIIHEN SATTUI , MATERIAALIA KERÄMÄÄN , JO SHERETIKOT HE TIESIVÄT MINKÄ RUUTITYNNYRIN PÄÄLLÄ HE OLIVAT. SIITÄ KEHKEYTYI HEILLE SAANTI JOKA OSOITTAUTUI SITTEN TUOMMOISEKSI , KIRJOITTAJAAN VASTAAN KÄYTETYKXSI PROPAKANNAKSI , VOITTE USKOA ETTÄ HE KÄYTTI MATERIAALIA HYVÄKSEEN . NIIN
PALJON KUIN VOI ""NIISTÄ JOHTUU MONI PAHA KIRJOITUS "" KOSKA HERETIKOT OLI
MYÖS USEAT HYVIÄ KIRJOITTAMAAN , VARSINKIN TÄSSÄ TAPAUKSESSA. EN SANO
PAREMMIN , PAHA ON KIINNOSTANUT AINA IHMISTÄ. . . ".
-- TEUTATESS
JATKAN,
-
EHTOOLLINEN ON ASETETTU , MATT.26:26 JAKESTA 28. (29). LUE SIITÄÄ ..
-
OTA KUITENKIN HUOMIOON , ETTÄ SAMALLA KERRALLA OLI ,MYÖS VIIMEINEN
VANHAN LIITON PÄÄSIÄIS LAMMAS SYÖTÄVÄNÄ. SIIS VIIMEISEN KERRAN ..
JONK AJEESUE MAINITSEE ,JOSSAIN AIKAISEMMASA JAKEESA .
-
SE OLI ASETETTU 1447.eKr. ,1 MOOS.12 LUKU .( SIIS TÄMÄ PÄÄSIÄIS LAMMAS, JA
KAIKKI OHJEET MITÄ SIIHEN KUULUI. SIKSI HEITÄ OLI VAIN 12+1=13, KOSKA
N. VUODEN VANHA KARITSA EI RIITTÄNYT ISMMILLE POPPOILLE J A NIMIT-
TÄIN OHJE OLI NOIN. LUVE RAUHASSA JA PÄÄDYT JOHONKIN TULOKSEEN .
MINÄ OLEN TÄLL ÄPASTALLA JA VASTAAN KUN ON TARVIS, JOS JUMALA SUO.
-
- miksieiviisastuta
Vastaa teutates miksi kukaan Apostoli EI noudata kuvittelemaanne kastekäskyä, EIKÄ siis kukaan kasta vauvoja eikä puhu sanan sanaa aiheesta!
Luulis että yäysjärkinen ihminen tekee joitain johtopäätöksiä asian suhteen, vaan eipä tapahdu sellaista ei! - ö.meörikä
Teuta horisee. Amerikka muka löydettiin, vaikkei se ole koskaan hukassa ollutkaan. Muutoin mies julistaa puhdasta oppia ja uskoa.
- juhygtfrded
teuta, Jeesusta lahtarina tappavine oppeineen odottavat ja toivovat ruumishuone rikollisten kanssa uutta raiskattavaa....
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
"TEU.
2.4.2012 09:30
2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."
Murhattujen vainajien raiskaaminen on teutalta yksi saatanallisuuden sairas rituaali oppi joka kiistattomasti todistaa järkyttävän sairasta saatanallisuutta.
teuta; KENTÄ PALVELET?
"teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
teuta.
21.8.2012 14:29
Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776