Kun lapsi varastaa

..varastivat ja jäivät kiinni, ikää taisi olla tuolloin samoja kuin sun lapsillasi, toinen 2.luokalla ja toinen 5.luokalla.
Tilanne oli sellainen että olimme vastikään muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja lapsilla oli uusia kavereita, joukossa vanhempi poika, joka kehui miten helpooa on varastaa ja miten usein hän varateli. Kaupasta.

Illalla juttelimme, minä ja lapset, varastamisesta ym. asioista.

SEuraavana aamuna töissä soi puhelin, lähikaupasta soitettiin, lapseni olivat jääneet kiinni näpistelystä. Asia ei mennyt sen enemmän eteenpäin, koska eivät olleet ennättäeet avata karkkipatukoitaan.

Lapset säikähtivät. Isompi häpesi niin että olisi ollut valmis vaikka julkiseen raipparangaistukseen.
Minä tunsin itseni pettyneeksi, tavattoman pettyneeksi - en tiedä mihin, itseeni, lapsiini, kaikkeen. Ja voimattoman surulliseksi.

Illalla keskustelin häpeilevien itkevien lapsien kanssa, itkimme kaikki. En jaksanut edes raivota, olin niin tavattoman pettynyt. Lapsille tuli kotiaresti, pituutta en muista. Ja kielto olla sen uuden pojan kanssa tekemisissä. Oli tullutkin samana iltapäivänä oven taakse ja nuorempi oli itku silmässä vetänyt oven kiinni "me ei saada olla sun kanssa, häivy!"

Jälkeenpäin harmitti, etten jutellut tämän pojankin kanssa..

Viikkorahoja en laittanut pois, koska ajattelin että se innostaa uudelleen näpistelyyn, kun ei ole rahaa.

Teidän tapauksessanne isovanhemmat tekivät väärin kun eivät kertoneet ja heti siitä näpistelystä mutta ehkä he ajattelivat että asia hoituu kun he keskenään sopivat, ehkä lapset olivat niin kautvaisiakin... Mutta eipä asia hoitunut. Lapset siis pettivät myös isovanempien luottamuksen.
Kerran menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin. Aina kun rahapussista puuttuu euro tai kaksi, ajattelee heti että ei kai ne lapset taas.. ja muutenkin, laajemmaltikin.

Lapset eivät varmaankaan ole tätä tajunneet. Ajatelleet vain, että helppoa rahaa. Ainakaan omani eivät mitään järjellistä selitystä osanneet antaa sille, miksi näpistelivät. Karkin puute ei ollut, kotona oli samana aamuna ollut namia tarjolla!!
Viikkoraha tosin oli pieni, mutta eihän ratkaisu ole varastaminen!

Jokin konkreettinen sanktio voisi olla hyvä. Koska he jo kertaalleen pettivät isovanhempien luottamuksen - varstivat uudelleen, on tavallaan (minun mielestäni) tuplarangaistus..

Mutta omat miettimäsi vaihtoehtosi ovat hyviä..

Kovin usean viikon ajan et voi viikkorahaa ottaa pois lapsilta, se johtaisi sitten rahattomana oloon ja suuttumukseen sinua kohtaan jolloin itse rangaistuksen SYY unohtuisi? Entä jos he lyhentävät (molemmat) näpistetyt rahasummat, niin että vko-rahasta jää käteeen vain kolmannes? Kotiaresti auttaa miettimään asiaa. Viikko - kaksi viikkoa?

Isovanhempien kanssa pitäisi myös jutella vakavasti miksi eivät HETI kertoneet teille ja että ensi kerralla on kerrottava! Olipa kyseessä mikä tahansa sääntöjen rikkominen..

Raivoaminen ei auta, huuto. Mutta voit kyllä osoittaa aivan selkeästi miten pettynyt ja vihainen olet tilanteesta.

JA minusta asia pitäisi puhua HETI NYT, ei vasta viikonloppuna!

Muuten, tuossa iässä ilmeisesti tulee "tarve" kokeilla kaikkea kiellettyä - todella kiellettyä. Kyse on jännityksestä, seikkailusta, vaaran hakemisesta... ainakin itselläni. Itsekin näpistelin tuon ikäisenä. En jäänyt kiinni, kotona kyllä epäilivät..
ja kuvittelin etteivät minun lapseni koskaan, että niin hyvin olisin osannut toimia heidän kanssaan, antanut rakkautta ettei sitä tarvitse varastaa kaupan hyllyltä.. jaa-aa.

Aika muuttuu, lapset pysyvät samoina.

Jos olet huono kasvattaja, niin sitten meitä on kaksi :)
Omat mukulani oppivat kerrasta muuten.

Mutta edessäsi on vielä paljon, alkoholi, tupakka... vaikka miten itsekin ajattelin että MINUN lapseni, niin.. niin ne vaan ovat kaikkea mahdollista tehneet, ja eivät edes jääneet kiinni! Kuten nyt täysi-ikäistynyt esikoinen sanoi, minä olin sinisilmäinen. (kertoi jälkeenpäin kaikenmaailman tempauksensa)

Mutta eihän sitä muuta voi kuin luottaa omaan lapseensa! Eihän voi elää niin, että aina epäilee että tekeekö se nyt jotain, valehteleeko se nyt, entäs jos sittenkin..! Lapsen on myös oltava sen luottamuksen arvoinen!

Jaksamista sulle!
ja kerrohan miten kävi, miten lapset reagoivat!?

en ole vielä omieni kanssa (13 ja 7) joutunut tuollaiseen tilanteeseen, mutta lasten serkkupoika ja yks tuttava on. Näissä oli kyse kaupasta varastamisesta.
Molemmissa lapsen kanssa mentiin sitten vielä kauppaan pyytämään anteeksi ja asiasta puhuttiin lähiympäristön kanssa. Lapset saivat siin kokemuksen, että tämmöinen puuhastelu ei pysy salassa, ei kannata ja sitä ei hyväksytä. Häpeä oli melkoinen. Kun anteeksipyynnöt oli hoideltu ja jokin määräaika tais olla viikkoraha pois, asia oli loppuunkäsitelty (toivottavasti). Eli asiasta ei tehty pojille riippaa, johon aina tartutaan.
Käsitelkää asia nyt kuitenkin nopeasti, lapsennehan luulevat nyt koko ajan, että teitä voi huiputtaa ja vielä isovanhempien avulla...
Onnea matkaan

Minä ainakin jättäisin ilamn viikkorahaa ja sitten vielä että menisivät tekemään isovanhemmilleen jotain pientä askaretta, koska mielestäni varastamisesta pitää saada kunnon rangaistukset. Sun kannattaa jutella niiden lastesi kanssa asiasta (rauhallisesti), ja kertoa mitä siitä seuraa kun varastaa.

Kunnon vanhanajan piiskakuritus paljaalle takapuolelle molemmille ja vielä sopivasti kotiarestia päälle.

Tuttuni lapset tekivät samalla tavalla lapsena joskus 70-luvulla. Kasvoivat vasemmistolaisessa perheessä, jossa hoettiin jäähyväisiä aseille. Nyt molemmat pojat ovat aikuisia ja poliisin tuttuja... Eli rikosrekisterissä löytyy ja tupakkaa kuluu...

Hyvä että haluat käyttää aikaa asiasta puhumiseen, se onkin paikallaan. Lapset vaan pöydän ääreen ja rauhallisesti juttelemaan. Kannattaa kertoa myös, että varastaminen on RIKOS josta voi joutua poliisin pakeille, vaikka se olisi "vaan" mummu tai pappa kenen lompakosta varastetaan. Voisi myös marssittaa lapset erikseen isovanhempien luon pyytämään anteeksi.. ja viemään vaikka kukkia tms. korvaukseksi varastamisesta?? Omista viikkorahoista lyhennettynä tietysti..
Joku viisas ja kannustava täällä olikin ehdotellut vitsarangaistusta ja tulevaa uraa rikollisena.. Niihin kommentteihin ei kannata kiinnittää huomiota! Kasvattajana et ole huonompi ketään muuta.. Hienoa että suhtaudut asiaan vakavasti!
Lisärangaistuksia voisivat olla esim.tuo ehdotettu kotiaresti (sellainen tuntuva, viikkokin saattaa olla joskus aika vähän), kännykkäkielto(jos kännyköitä on), tietokonepelikielto.. tms. Kannattaa siis pitää huolta, että lapset menettävät jotain sellaista, mikä ihan OIKEASTI kirpaisee. Kannattaa myös antaa ymmärtää, että olisitte olleet ymmärtäväisempiä mikäli lapse olisivat itse kertoneet tapahtuneeesta teille.. Ideoita vain!

Arki on koittanut ja teidän lapset varmaan jo saaneet nuhdesaarnansa ja rangaistuksensakin? Miten meni ja mihin päädyidde, miten lapset reagoivat, entä isovanhemmat? Olisi kiva kuulla.

"Lapsi varastaa rakkautta."

Jospa rangaistuksen sijaan lapset tarvitsevatkin keskustelua, enemmän huomiota mitä ovat tähän asti saaneet, aikaa ja läheisyyttä vanhempiinsa.

Ja heille pitää sanoa, että jos niin kauheasti tekee mieli jotain, että aikoo varastaa, niin mieluummin tulee pyytämään siihen rahaa kuin varastaa.

ensinnäkin itsesi.
Sitten puhut lapsillesi vakavasti asiasta. Teet selväksi, että varastaminen on väärin. Anna heidän ehdottaa itse sopivaa rangaistusta ja hyvitystä.
Anteeksipyyntö isovanhemmilta ja varastettujen rahojen korvaaminen, mieluiten työllä, ovat itsestäänselvyyksiä.
Tärkeää on, että te vanhemmat ja isovanhemmat olette kaikki samaa mieltä ja tosissanne. Kannattaa ehkä ensin sopia yhteinen linjaus.

Oma lapsi jäi kiinni varastamisesta 8 vuotiaana. Osaltaan halusi kai huomiota, jota suuressa perheessä sai vain vähän. Juttelemalla asia kuitenkin selvitettiin.

Löysin myös avuksi kirjallisuutta. Perttu Virtanen ja varkaus kolahti omaan tyttöön hauskan tarinan ja kuvituksen voimin. Tätä luettiin yhdessä. Tablettihullulle tytölle löytyi myös e-kirja Pikkukettu varastaa, joka oli oikein sopivan lyhyt tytön itse lukea ja sitten yhdessä jutella. Jälkimmäisessä ei tosin ole lainkaan kuvia, mutta se ei tuntunut mielikuvituksekasta tyttöä haittaavan.