Olen 49 vuotias akateemisen koulutuksen saanut. Sairastuin paniikkihäiröön vuonna 1990. Sairautta ei tuolloin vielä tunnettu, puhuttiin mm. sotilaan sydämestä jne.
Työnantaja ei ymmärtänyt työtehojeni laskua sekä kyvyttämyyttäni tehdä maakunta- ja ulkomaan matkoja joka neljäs viikko.
Saamistani lääkkeistä hän kommentoi että "lopeta ne mömmöt sekoittavat aivosi jne.." Hän myös huolehti että ainakin puoli yhtiötä sai kuulla että olen "mielisairas".
Onneksi pääsin tilanteesta sen johdettua työpaikan menettämiseen vuonna 1996. Tuosta asti olen ollut työtön.
Koska en ole virallisesti sairauden vuoksi työtön olen ilmeisesti menettänyt työeläkkeeni. Työelämässä ( hyvä palkka ) ehdin olla liki 20 vuotta. Nyt tilanne niin huono että kaikki omaisuus mennyt ja eletään toimeentulotuen varassa.
Olen tavallaan oppinut elämään kohtausten kanssa.
Hoitoina on koko ajan ollut 20 mg Cipramil yksi ...kaksi Alprox 5 mg /vrk.
Muuta hoitoa ei ole tarjottu.
Tilanteeni on kroonisoitutunut.
Tänäänkin oli nk.huono päivä. Lähdin kotoani asioilleni, mutta kolmasti jouduin palaamaan kotiin, kaikki lihakseni niin pingottuneina että soivat kuin viulunkielet ja päässä tunne kuin menisi taju - tuntui kuin kaatuisin. Tuntui kuin joku kuristaisi kurkusta. Hikoilin. Olin peloissani. Yritin helpottaa oloani hakkaamalla rintaani.
Vasta neljäs lähtöyritys tuotti tuloksen ja vapauduin hoitamaan asiani.
Omasta mielstäni en enää kykene palaamaan työelämään. Olin vuosi sitten työkokeilussa ( puolipäivätyö). Silloinkin jouduin usein poistumaan kesken työpäivän. Tosin toimeni oli niin itsenäinen ettei työnantaja poistumisiani havainnut.
Minä häpeän tunnustaa sairauteni, enkä missään muodoin haluaisi työpaikkaa ja sitten yrittää jatkuvasti peitellä kohtauksia. Selitellä miksei jokin tehtävän teko nyt luonnistu jne....
Ihmetyttää että alkoholistit siirretään eläkkeelle, mutta paniikkihäiriöisiä ei millään.
Miksei minua jo voitaisi vapauttaa ja voitaisi myöntää eläke ??
Kertokaa kokemuksistanne ja muilta ihmisiltä saamistanne palautteista kun ovat saaneet tiedon sairaudestanne.
Kertokaa saamistanne hoitomuodoista ( ml. mitä lääkkeitä )ja niiden tuloksista ?
KROONISOITUNUT PANIIKIHÄIRIÖ
4
586
Vastaukset
- trox
Minulla ei ollut toivoakaan että parantuisin.
Sitten sain johdatusta ja
aloin parantua elämäntapa muutoksilla ja
Tolosen ohjeilla.
Suuhun ei laiteta mitään muuta kuin se mikä
auttaa varmasti paranemisessa ja kunnon
ylläpidossa.
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/100803_01.html - Tuula
Mulla ei oo samaa kokemusta kuin Vellulla, mutta
paniikkihäiriö ja ahdistus on tuttua, työstä olen ollut kahdesti kymmenen vuoden aikana sairaslomalla ko. syystä kuukauden jakson.
Jäin vain ihmettelemään, kuinka on mahdollista, ettei muuta apua kuin lääkkeitä ole tarjottu?
Entä lääkäri, kuka on määrännyt lääkkeet ja mahdolliset sairaslomat? Luulen, että se on niin kaikissa sairauksissa, että eläkkeen saa kun on
riittävä (?!) määrä yhtäjaksoisia sairaslomia
ts. ei ole todennäköistä että henkilö kykenee työelämään?
Tämä on tällaista "mutu" tietoa, mutta luulisi että asiaa kannattaisi alkaa selvittämään mielenterveystoimiston ja Kelan avulla?
Vellu, et ole yksin häiriöinesi...ehkä jokin ryhmä, jossa voisi vaihtaa kokemuksia ja tunteita
, ns. vertaistukiryhmä olisi aikamoinen huojennus.
Häpeäänhän ei pitäisi olla syytä, sairaus kuin sairaus! Niin, ja sieltä saattaisi saada tietoa siitä, kuinka eläkkeelle "päästään".
Toivottavasti joku jolla on konkreettista neuvoa ja kokemusta asiasta, vastaa Sinulle myös!
Oikein hyvää jatkoa Sinulle! - Karsinyt mutta parantunut
Hei !
Itse sairastui tuossa muutama vuosi takaperin paniikkihairiöön jossa oireina oli etta nain mita sattui, pelkasin esim. lastenvaunoja jos oli jotain kuvioita eli tosi vakavaan paniikkihairioon!
Mutta tiedatko olen parantunut sanotaan 95%
ja aivan perustoiminnoilla!
Eli ensinnakin mita mina tein , nakkasin laakkeet helvettiin, söin seroniilia 2 tablettia paivassa ja hatavarana oli 2mg diapamia, sen jalkeen lopetin kahvin juonnin samoin cocacolan juonnin koska niissa on kofeiinia joka aiheuttaa paniikkia , myös saunomista vahensin koska siella on niin kuuma etta se laukaisee kohtauksen. Aloin juomaan teeta ja kaymaan iltaisin lenkilla myöhaan koska ei paljon ollut vakea liikkeella ja aloin nousemaan aikaisin ylos ja heti join teeta ja vitamiini mehua ja tukevan aamiaisen. Ja sen jalkeen akkia asioille kun aamuisin ei ole vakea!ja helvetti meni kuukausi ja aivan helposti pystyin jo paivalla asioimaan.
Mutta ainut asia on se kropan taytyy rasittua mutta sen pitaa antaa myös palautua.
Nykyaan minulla on enaa hatavarana diapami 2mg ja otan sen silloin talloin ,etenkin kuukautisten aikana kun kaikki muutenkin vituttaa:=)
Ja jos huonoolo tulee otan jotain kevytta purtavaa ja juon paljon mehua ja laitan pitkakseni ja saatan nukkuakin, mutta se menee nopeasti ohi.
Mutta laakari kauhtu kun sanoin etta olen nakannut laakkeet helvettiin, etta sa et parjaa sanoin etta ja paskat!KOska ma ite tiedan milloin kohtaus tulee niin silloin teen itselleni jotain hyvaa etta rentoudun niin parjaan!(Orgasmi tosi hyva keino, ei paniikista tietookaan sen jalkeen .)
Talla hetkellakin olen Islannissa 4kk ajan tulen jouluksi suomeen ja voin sanoa diapamit on mukana, mutta huomasin kun olin vaeltamassa etta perkele nyt tuli huono olo, menin lahteelle otin vetta kateen ja maistoin siina istuessa ja haistoin samalta -paniikki meni kun se tuoksui niin hyvalta etta unohdin:=)
Jos haluat niin laheta spostia kuvankaunis@hotmail.com - kirsi
hei vaan ja voimia.
Sairastuin itse 2 ja puolivuotta sitten,minut ohjattiin kriisiryhmään ja sieltä keskusteluapuun.tilanne rauhoittui pikkuhiljaa mutta alttius säilyy varmaan läpi elämän, jouduin myös lopettamaan työt ja jäin kotiin mutta pidemmän päälle se on huono ratkaisu,yritä vaan hyväksyä se,ei se maailmaa kaada ja meitä on paljon samanlaisessa tilanteessa olevia,hakeudu sos-puhelimeen ja kerro vaivoistasi niin sieltä ohjataan kriisiryhmään ja sieltä saat apua ja tarvittavan loman mitä ehkä tarvitset mutta ei kannata irtisanoutua,itse olen syönyt 2,5 v.cipramilia ja välillä tarv.diap.rohkeutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747