miksi?

Hieman muunneltu versio tekstistäni, joka oli jo mennyt seuraavalle sivulle...olisi niin mukavaa tietää mitä tehdä, mutta ...

Hän oli se, joka käveli minun ja kaverini kanssa kotiin kesäisenä perjantai-iltana.
Hän oli se, joka kehui tanssitaitojani joka käänteessä.
Hän oli se, joka ei ole koskaan (ainakaan kuulteni) sanonut minusta pahaa sanaa.
Hän oli se, joka kiusoitteli minun muka ihastuneen yhteen poikaan.
Hän oli se, joka katsoi minua melkein aina silmiin puhuessamme.

Hän oli se, joka halasi minua aina kauan, niin että itse jo irrotin otettani, kun hänen halauksensa oli vasta alkamassa.
Hän oli se, joka siveli kättäni kun istuimme sylikkäin ja minua palelsi.
Hän oli se, joka kiitti parista pienestä tanssista vielä yli vuoden jälkeenkin.
Hän oli se, joka käytti viisi minuuttia vain sanoakseen heippa.
Hän oli se, joka oli kiinnostunut monista samoista asioista kuin minä.

Hän oli se, joka nosti minut viereensä, kun lattialla oli kylmä.
Hän oli se, joka hymyili joka kerta, kun tapasimme.
Hän oli se, joka tarjosi minulle teetä.
Hän oli se, joka pyysi anteeksi, vaikka ei vain olisi muistanut lähettää tekstariini vastausta.
Hän oli se, joka ei koskaan omasta alotteestaan soittanut tai tekstannut minulle.

Hän oli se, joka välitti minusta ja välittää yhä, edes pikkuriikkisen.
Hän oli se, josta ystäväni varoitti minua.
Hän oli se, jota en vieläkään voi unohtaa.
Hän oli se, jota haluaisin suudella.

Hän oli se, joka sanoi ettei ole kiinnostunut minusta niin kuin minä hänestä.
Hän oli se, joka on vieläkin sydämeni valittu.
Hän on ystäväni, on aina ollut ja tulee toivottavasti aina olemaankin.
Hän oli se, joka niin tahtoi, en minä...minä halusin enemmän.

En vieläkään ymmärrä miksi,
miksi kaikki se,
muttei silti mitään?
Pystynkö muuttamaan tätä asetelmaa,
vai olemmeko aina vain kavereita?
Ja jos olemme vain kavereita, niin miten voin koskaan saada mitään kenenkään muun kanssa, kun hän on alati ajatuksissani, enkä voi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa?
0206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Victoria kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu