Maailmalla kaksi mahdollisuutta

Hammerhead

Maailmalla kaksi mahdollisuutta

Maailmalla tai oikeammin ihmiskunnalla on vain kaksi mahdollisuutta.

Ensimmäinen mahdollisuus on , että katsotaan mitä tekniikka voi ja kykenee tekemään tulevaisuudessa ja luonto vaurioituu ihmisen toimesta "x" määrän. Mikä se määrä on on arvoitus. Siis karrikoiden ydinvoimaa , ydinvoimaa ja mietitään vasta tuelvaisuudessa mitä tehtiin ja miten sen olisi pitänyt tehdä. Tie voi viedä/varmasti vie suoraan tuhoon joskin toinen vaihtoehto on tarjolla - ehkä?

--------------------------------------
Toinen vaihtoehto on , että ihmiskunta taantuu niin väetömäärällisesti kuin teknistaloudllisesti tasolle jota oltiin 1850-luvulla olettaen että EDES silloin oltiin KESTÄVÄSSÄ kehityksessä. Luonnonkatastrofejahan nämä korkeakultuurit tekivät jo tuhat-toistatuhatta vuotta ennen tätä. Katsokaa vaikka Välimeren puutonta aluetta ja Tacituksen kirjoitukset. Keskisessä Americossa taidettiin tehdä ensimmäiset ekokatastrofit ihmisen itsensä toimesta - siis todetut.

Siis ei yleitä oppivelvollisuutta , lääkäriä , hammashoitoa koska kaiki ne kuluttavat luonnonvaroja vai voiko joku väittää toisin? Ketjun jossain vaiheessa joudutaan pistämään suurta panostuista joka kaivetaan luontoäidin selkänahasta jos halutaan tälläisiä palveluja. Luontoyrteillä parantajat voivat luottaa plaseboon , sillä tuhannesosien lääkemmäärät nykyisin teollisiin lääkkeisiin ovat realiteettia....vai pajunkuoriko riittää kaikkiin?

--------------------------------------

Mitkään tekopyhät hassun prosentin parin edes kymmenien TILASTOLLISET vähennykset eivät ole maailmanpelastusta sen enempää kuin mitkään muutkaan toimet vaan toimivat lähinnä ihmisten omantunnon rauhottajina eli kaksinaismoralismia pahimmillaan. Ilmaston muuttumisen suuntaa ne eivät muuta. Se että ihmisen omatunto rauhoittuu ei tarkoita että luonto pelastuisi. Suuremmat TODELLISET vähennykset taas olisivat erittäin todenäköisesti mahdottomia toteuttaa yhteiskunnallisesti.

Mitä tälläisellä tekoviherhöpötyksellä saadaan aikaan kun samaan aikaan tekovihreät ammentavat hyvinvointia kaupungissa muka "luonnonmukaisesti" kuluttaen vaikka pääosa luonnonkuluttamisesta suuntautuu kaupunkiin? Jopa täällä maalla vihreät omistavat auton ja maalaavat talonsa söpön värisiksi eivätkä anna seinien harmaantua niinkuin ennen tehtiin. Ok - vihreissä voi olla muutama prosentti linkoloita jotka todella elävät liki luonnonmukaisesti (jos edes elää/eli Linkola itsekkään - K Könkkölä/P.Linkola debaatti) , mutta maailman kulkua se ei muuta. Maailman kulun ja tulevaisuuden ratkaisee se mitä keskiverto mattimeikäläinen tai JohnSmith tai Li Hu Jo tekee/tulee tekemään. Vihreät eivät ole missään vaiheessa edes uskaltaneet kajota yksilön olemassaolon oikeutukeseen (meitä on hemmetisti liikaa) ja itkevät teatraalisesti kun kehitysmaissa kuolee ihmisiä (juu ja täällä länsimaissakin on liian ahdasta luonnon kantokyvyn kohdalta) Kaikenmaailman Paloheimot keskittyvät vain miettimään mitä on elämä ja miten erottaa kasvien ja eläinten elämä ja tietoisuus toisistaan ja todelliset ongelmat jäävät kosmeettisen kajoamisen asteelle.

Kysymys siis kuuluu , että onko oikeasti edes sitä toista vaihtoehtoa olemassa jos kukaan ei todellisuudessa uskalla sanoa totuutta ääneen? (Linkolaa lukuunottamatta)

Vastaan että KYLLÄ jos se on Linkolan malli , mutta taatusti se ei ole Sinnemäkeläinen malli jossa kaikki menee sillainiinmukavasti oikein ja kaupunkikuluttaminen jatkuu kaikkine hyvineen mitä tuli äidinmaidosta Neuvostoliiton ajoilta.

No onko se edes toteuttamiskelpoinen yhteiskunnallisesti?

Fakta ja totuus on , että jokatapauksessa maapalloa ei tulevaisuudessa ole olemassa vaan maa on osa auringon kromosfääriä (toisin kestänee hetken aikaa). Fakta myös lienee , että 1 000 000 vuoden päästä eliöt ovat suuresti muuttuneet jakun lukuun pistetään hieman lisää numeroita , niin mitään merkkiä mistään ihmisen olosta maapallolla ei ole koska kaikki on jauhautunut mannerlaattojen liitoskohdissa. Eivätkö nämä ole luonnonmukaisia tapahtumia - mitä kuuluu biodiversiteettiin tällä hetkellä? Lajehan on hengissä maapalolla tasan nolla tuolla hetkellä. Mitä biodiversiteetti edes loppujen lopuksi tarkoittaa?

18

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastaaja

      Pelkäänpä että suurin osa jengii yrittää vielä huomennakin selvittää sanomaasi - ei se mullekkaan ihan selväksi parilla lukemisella tullut.

      kolmas mahdollisuus on jossain esittämiesi kahden vaihtoehdon välissä. ilmansaasteet on kiireisin ongelmamme, sillä jos niitä emme saa poistettua, ei muilla ongelmilla ole niin kovin väliä.

      luulenpa vihreiden ja myös mukavihreiden olevan ns. enemmistöä valistuneempi kulutuksen suhteen ja tietoisia siitä, että se on syy ongelmiimme. Nykyajan pakkohankintoihin - mm. oma auto on usein sellainen - he eivät ole syyllisiä.

      linkola on ihan jees tyyppi, vaikka ei aina kovin helposti ymmärrettävissä. siihen vaaditaan kykyä nähdä elämän todellinen tarkoitus.

      • Hammerhead

        Joo on IPPC:n raportti kaataa kylmää vettåä niskaan eli välttämättä edes 50 %:n vähennys ei muuta kehityksen suuntaa.

        Jos minä olisin tehnyt selvemmän tekstin , niin siitä olisi tullut 2-3 kertaa pidempi eli sitä ei enään kukaan olisi lukenut läpi ajatuksella. On hypitty juu ajatuksissa ja noudattelee Linkolan ajatusmallien suuntaa se toinen vaihtoehto.

        Kysymys kuuluu , että onko vihreiden ja mukavihreiden elämäntapa edes nyt ekologinen? Teksteissäni olen väittänyt ,anteeksi vaan , että ei. Se on pikemminkin sielunhoitoa kuin luonnonparantamista.

      • Vastaaja
        Hammerhead kirjoitti:

        "Jos minä olisin tehnyt selvemmän tekstin , niin siitä olisi tullut 2-3 kertaa pidempi eli sitä ei enään kukaan olisi lukenut läpi ajatuksella."

        Kokeileppa ihan lyhyttä, silti terävää esitystä.

        Poimin Hesarin Verkkosivuilta uutisen, joka mielestäni kertoo suunnan muuttumisesta. Hitaasti, liian hitaasti vielä, mutta siitä on hyvä jatkaa ja petrata.

        "
        HELSINGIN SANOMAT
        KESKIVIIKKONA 27.8.2003

        TALOUS

        Joutsenmerkkituotteiden myynti kasvanut selvästi
        Julkaistu 11:34

        Joutsenmerkillä varustettujen tuotteiden myynti on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut selvästi nopeammin kuin muiden tuotteiden myynti samoissa tuoteryhmissä.
        Joutsenmerkkituotteiden myynti on kasvanut vuoden 1998 jälkeen 49 prosenttia, kun taas muiden tuotteiden myynti samoissa tuoteryhmissä kasvoi vain 15 prosenttia.

        Vuonna 2002 Joutsenmerkittyjä tuotteita ostettiin Suomessa noin 126 miljoonan euron arvosta, kertoo markkinatutkimusyhtiö ACNielsenin tutkimus.
        Joutsenmerkkituotteita on saatavissa yhdeksässä tuoteryhmässä wc- ja talouspapereista erilaisiin pesuaineisiin.
        Joutsenmerkittyjen tuotteiden osuus vuonna 2002 vastasi 51 prosenttia kyseisten tuoteryhmien myynnistä. Vuonna 1998 vastaava luku oli 40 prosenttia.

        Joutsenmerkki on Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki, jolla kuluttajia pyritään opastamaan ympäristön kannalta parempiin ostopäätöksiin.

        STT

        "

      • Hammerhead
        Vastaaja kirjoitti:

        "Joutsenmerkki on Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki, jolla kuluttajia pyritään opastamaan ympäristön kannalta parempiin ostopäätöksiin. "

        Tuo ei kerro vielä suunanmuutoksesta yhtään mitään vaan on lähinnä mainos ja markkinointikeino. Luonnon kannalta vähän parempi kun ei taida enään riittää vaan muutos on väistämätön.

      • mikko

        millä tavalla ilmansaasteet lopettavat ihmiskunnan tms. olemassaolon? nykyistä dramaattisempia ilmastonmuutoksia on luonnonhistoria pullollaan. muut ilmansaasteet ovat jopa vähentyneet, samoin useimpien ympäristömyrkkyjen kertymät jne.

        nykyinen ilmaston lämpeneminen ei välttämättä johdu kasvihuoneilmiöstä eikä sen vahvistuminen välttämättä ihmisen toiminnasta. sen seuraukset eivät ole mitenkään varmasti niin negatiiviset kuin usein väitetään.

        vaikka vallalla oleva käsitys ilmastonmuutoksesta olisi oikea, ei se yksin aiheuttaisi mitään merkittävää vahinkoa. toki se tässä tapauksessa lisäisi ekosysteemien kuormitusta ja näin pahentaisi ongelmia.

        saasteista johtuvia metsäkuolemia ei lännessä enää juuri esiinny. happosateet ovat vähentyneet merkittävästi.

        käsittääkseni suurin ekologinen ongelma tällä hetkellä on luonnon suora tuhoaminen ja muokkaaminen: metsäteollisuus, rakentaminen, intensiivinen viljely ja monokulttuurit jne.

        Ympäristöystävällisyyden markkinointi ei liene kovin haitallista, jos siinäkin noudatetaan ekologisesti kestäviä ja eettisiä periaatteita.

        Pienikin alku on alku. uskon kehityskäyrän olevan logaritminen. Tai siis toivon.

      • Castaaja
        mikko kirjoitti:

        millä tavalla ilmansaasteet lopettavat ihmiskunnan tms. olemassaolon? nykyistä dramaattisempia ilmastonmuutoksia on luonnonhistoria pullollaan. muut ilmansaasteet ovat jopa vähentyneet, samoin useimpien ympäristömyrkkyjen kertymät jne.

        nykyinen ilmaston lämpeneminen ei välttämättä johdu kasvihuoneilmiöstä eikä sen vahvistuminen välttämättä ihmisen toiminnasta. sen seuraukset eivät ole mitenkään varmasti niin negatiiviset kuin usein väitetään.

        vaikka vallalla oleva käsitys ilmastonmuutoksesta olisi oikea, ei se yksin aiheuttaisi mitään merkittävää vahinkoa. toki se tässä tapauksessa lisäisi ekosysteemien kuormitusta ja näin pahentaisi ongelmia.

        saasteista johtuvia metsäkuolemia ei lännessä enää juuri esiinny. happosateet ovat vähentyneet merkittävästi.

        käsittääkseni suurin ekologinen ongelma tällä hetkellä on luonnon suora tuhoaminen ja muokkaaminen: metsäteollisuus, rakentaminen, intensiivinen viljely ja monokulttuurit jne.

        käy ny ensin tuolla lukemassa juttuja. niitä on paljon, lue huolella ja tee sen jälkeen itsenäiset johtopäätökset.

        "käsittääkseni suurin ekologinen ongelma tällä hetkellä on luonnon suora tuhoaminen ja muokkaaminen: metsäteollisuus, rakentaminen, intensiivinen viljely ja monokulttuurit jne. "

        Suuri osa noista aiheuttaa välillesti ilmastomuutosta. monokulttuurista saat kertoa mulle lisää.

      • mikko
        Castaaja kirjoitti:

        Tuo sivustohan oli aivan peruskamaa, olen itse kirjoittanut useita juttuja joista löytyy melko lailla samat väitteet.

        Luuletko todella, että lauon tuollaisia väitteitä kuin äskeisessä viestissäni aivan lonkalta niin että joku alkeisoppikirja kääntää pääni?

        Ongelmana on, että asiat ovat paljon vähemmän yksinkertaisia kuin monet ilmastonmuutoksella ratsastavat toivoisivat. Ekologiset asiat ovat elämän ja kuoleman kysymys ja siksi niitä tulisi käsitellä huolellisesti. Mikäli kasvihuonekaasuista vaahtoaminen osoittautuu yliammutuksi, on nykyäänkin mitätön ekologinen liike taas melko lailla nollapisteessä.

        Viime talven tieteen päivillä Helsingissä oli professoreita eri puolelta Suomea kertomassa mm. ilmastonmuutoksesta. Ilmastomallinnusta tutkinut professori Ari Laaksonen (Kuopion yliopisto) arvioi eri tekijöiden vaikutusta ilmastoon. Auringon ilmiöitä hän piti tuntemattomana tekijänä ja niiden vaikutusta 0-3 kertaisena hiididioksidiin verrattuna. Näistä yksi osa ovat aerosolit, joista oli juttua tuolla ilmasto.orgissakin, tosin vain ihmisen tuottamista. myös tulivuorten vaikutusta on ilmeisesti aliarvioitu.

        Ilmaston katsotaan lämmenneen noin asteen verran ihmisen toimesta 1900-luvulla. Kuitenkin suurin osa tästä lämpenemisestä tapahtui ennen vuotta 1950, kun taas kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat dramaattisesti vasta tämän jälkeen.

        Nykyinen ilmastonmuutos sopii monien tutkijoiden mielestä siihen sykliin, jota ilmasto on miljoonia vuosia seuraillut jääkausineen ym. vaihteluineen.

        tässä yksi esimerkki tanskalaisesta tutkimuksesta:
        http://www.tmgnow.com/repository/solar/lassen1.html

        Hiilidioksidin ja lämpötilan välisen kausaalisuhteen suuntaa ei ole voitu vielä todistaa, eikä välttämättä voidakaan. on mahdollista, että lämpeneminen vapauttaa hiilidioksidia meristä.

        myöskään kasvihuoneilmiöön liittyvä ilmastonmallinnus ei ole tuottanut todisteita teorian puolesta. päinvastoin oletuksia, malleja ja vakioita on jouduttu jatkuvasti rukkaamaan, jotta ne sopisivat kehitykseen.

        kuten totesin, maapallon ilmasto on vaihdellut aikaisemmin paljon enemmän kuin nykyiset mallit ennustavat tapahtuvan lähiaikoina. Myös nyt vapautettava hiili on ollut kierrossa ennen kuin se sitoutui maaperään. Mitään maailman- tai ihmiskunnan loppua kasvihuoneilmiön voimistuminen ei yksin aiheuttaisi, vaikka nuo ennusteet pitäisivät paikkansa. ei sellaista tuolla ilmasto.orgissakaan povattu. sukupuuttoja, paikallisia katastrofeja jne. kylläkin.

        epävakauden lisääntyminenkään ei ole välttämätön seuraus lämpenemisestä ja sopinee paremmin albedon kuin ilmakehän absorbtion muutokseen.

        hiilidioksidin lisääntyminen toki nostaa keskilämpötiloja, mutta konsensus ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutoksen on paljon enemmän poliittinen kuin tieteellinen.

        The past climate change heats up:
        http://www.pnas.org/cgi/reprint/97/4/1319.pdf

        Fossils nag at carbon's climate role:
        http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/1060125.stm

        Galactic dust cooling Earth?
        Controversial climate claim exonerates carbon dioxide.
        8 July 2003
        TOM CLARKE

        http://www.nature.com/nsu/030707/030707-1.html

        "They conclude that cosmic rays alone can account for 75% of the change in global climate during that period, and that less than half of the global warming seen since the beginning of the twentieth century is due to greenhouse gases."

      • viherturva
        mikko kirjoitti:

        millä tavalla ilmansaasteet lopettavat ihmiskunnan tms. olemassaolon? nykyistä dramaattisempia ilmastonmuutoksia on luonnonhistoria pullollaan. muut ilmansaasteet ovat jopa vähentyneet, samoin useimpien ympäristömyrkkyjen kertymät jne.

        nykyinen ilmaston lämpeneminen ei välttämättä johdu kasvihuoneilmiöstä eikä sen vahvistuminen välttämättä ihmisen toiminnasta. sen seuraukset eivät ole mitenkään varmasti niin negatiiviset kuin usein väitetään.

        vaikka vallalla oleva käsitys ilmastonmuutoksesta olisi oikea, ei se yksin aiheuttaisi mitään merkittävää vahinkoa. toki se tässä tapauksessa lisäisi ekosysteemien kuormitusta ja näin pahentaisi ongelmia.

        saasteista johtuvia metsäkuolemia ei lännessä enää juuri esiinny. happosateet ovat vähentyneet merkittävästi.

        käsittääkseni suurin ekologinen ongelma tällä hetkellä on luonnon suora tuhoaminen ja muokkaaminen: metsäteollisuus, rakentaminen, intensiivinen viljely ja monokulttuurit jne.

        Jos pohjavedet saadaan kemiallisesti puhdistettua ja ekosysteemi kuntoon, saadaan ympäristöongelmat kuriin ja maailmanloppu muuttuukin uudeksi turvalli-
        seksi elinympäristöksi.

    • Hammerhead

      En saa vastausta näkyviin netti-ikkunaan vaikka 15.55 on yksi annettu ja rekisterissä näkyy?

      Toivottavasti korjaantuu tämän postauksen jälkeen. Muilla samoja ongelmia , että ei näy kaikkia komentteja?

      • Vastaaja

        Viesti tulee näkyviin kun samaan keskusteluun tulee uusi viesti.

      • Hammerhead
        Vastaaja kirjoitti:

        Viesti tulee näkyviin kun samaan keskusteluun tulee uusi viesti.

        Niin siis kakkosviesti näkyy kun tulee kolmonen ainakin minun tapauksessani. Osuin ilmeisesti päivitysväliin.

      • awegeg
        Hammerhead kirjoitti:

        Niin siis kakkosviesti näkyy kun tulee kolmonen ainakin minun tapauksessani. Osuin ilmeisesti päivitysväliin.

        ae3w5a3we53h56 sra s45e a5s4ea5 t s5

      • ISP

        Mikä ihmeen ASP?
        Tarkoitatko mahdollisesti ISP:tä, eli Internet Service Provideriä
        (Pahoittelut tästä nipotuksesta ja keskusteluun kuulumattomasta viestistä...)

      • PAS
        ISP kirjoitti:

        Mikä ihmeen ASP?
        Tarkoitatko mahdollisesti ISP:tä, eli Internet Service Provideriä
        (Pahoittelut tästä nipotuksesta ja keskusteluun kuulumattomasta viestistä...)

        Veikkaisin, että kyseessä on todellakin ASP (Active Server Pages).

        http://www.internetix.fi/atk-tuki/opinnot/asp/etusivu.htm

        ASP (Active Server Pages) on WWW-ympäristön serveripään tekniikka. Se mahdollistaa perinteisten käännettävien CGI-ohjelmien korvaamisen WWW-palvelimelle sijoitettavilla ASP-Scripteillä, joita ei tarvitse erikseen kääntää.

        ASP-tekniikka mahdollistaa myös mm. erittäin helpon liitynnän tietokantoihin, ja se sisältää sessioiden (istuntojen) hallintamekanismin.

    • VilleL

      on tarinaa muutoksesta, olet korostanut sitä tarpeeksi itsekin.

      Mikä ihmisen tekemistä muutoksista tekee niin hirvittävästi radikaalimpia. Suuri osa länsimaista on jo oman luontonsa kanssa tasapainossa, ja kehitysmaat kehittyessään varmasti taistelevat omansa jonkinlaiseen kuriin. Pahimmassa tapauksessa kaikki epäonnistuu ja ihmiskunta joutu oikein kunnon yhteenottoon luonnon kanssa. Tämä on tietenkin valitettavaa, mutta emme me täältä kaikkea elämää saisi tapettua vaikka yrittäisimme. Ja niin kauan kun täällä on jotain syötävää hengitettävä ilmakehä, täällä selviää varsin mainiosti.

      Eivät vihreät halua planeettaa ennallaan pitää, vaan estää liian radikaaleja muutoksia. Eli riskejä pysyvistä ilmastotuhoista vältellään ja aavikoitumista yritetään hillitä kaikkialla missä voidaan. Sitten on kanssa se turhaakin turhempi ydinvoiman vastustaminen, joka tekee ympäristölle varmaan enemmän haittaa kuin mikään muu linjanveto.

      Sanos joku teollisuusmaa, jonka luonto on menossa kohti tuhoaan? Kaikissa tuhojen aste on saatu hillittyä siitä mitä se oli pahimmillaan, vaikka jossain tilanne on yhä aika paha (Venäjä, jossa siirryttiin hirvittävästi huonoon, mutta kyllä siellä on metsää sen verran että aika suuristakin tappioista selvitään). Ilmastonmuutos on ainoa vähänkään todellinen vaara, ja experttien tämänhetkinen ilmastonmuutos ei todennäköisesti johdu ihmisistä, ainakaan päämääräisesti. Hyviä linkkejä seuraavassa postissa:
      http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001103627

      Kehityksen kulkua ei voi eikä missään nimessä pidä estää, se on luonnonkin kannalta ehdottomasti parhaaksi.. (vertaa tilannetta 1850-1930 ja nykyään, kaiken tuotanto on moninkertaistunut, mutta luonnon kuormitus on vähentynyt... 99% teknologian kehityksen vuoksi).

      • Hammerhead

        Jos tarkoiti minulle kirjoittaa , niin kait huomasit , että kirjoitukseni ei ollut yksiselitteinen?

        Pikemminkin asiaa pohdittavaksi.

    • Hammerhead

      asp

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe