Miltä tuntuu kun koira kuolee,
kun ei enää ole oven luona vastassa
häntää heiluttavaa terhakkaa koiraa,
jääkö aukko sieluun vai että mitäs sitä murehtimaan. Pitääkö koiran ruumis roudaa
eläinten hautausmaalle vai voiko sen jonnekkin
muuallekin haudata.
Meillä on valkokarvainen kultainen noutaja,
narttukoira Essi, hän on syntynyt joulukuussa
1993 ja meille hän tuli helmikuussa 1994.
Olen silloin tällöin spekuloinut mielessä että
parin vuoden päästä Essi on mennyttä koiraa,
hänestä on nimittäin ollut iloa ja seuraa minulle. Vanhempani hoitaa koiravero asiat.
Meidän koira ei ole vihainen ihmisille vaan toisinpäin, hän on kiltti koira.
Essi syntyi Vihdissä kennelissä.
Yleensä 31.12. kun uudenvuoden rakettejä räiskitään, Essi on levoton, läähättää ja
kulkee ympäri huushollia, ja nyt kun oli
kesällä ukkosen jyrähdys niin Essi oli pikkasen
levoton.
Tällä hetkellä Essi on ainakin terve ja terhakka,
mutta lapsuuden hölmöilyt on kai menneen talven
lumia, siis hän on niinkuin rauhoittunut.
Pienenä hänet pystyi nostamaan syliin, enää ei
voi kun hän on jo iso koira.
Aina kun lähdemme jonnekin kodista liikkeelle,
Essi on valppaana että ''pääsenkö minäkin mukaan''. Aina joka lähtöön ei oteta Essiä
mukaan, mutta yleensä otetaan mukaan.
Olen todellakin nauttinut Essin seurasta.
T: Antti Lehto
kun ei enää ole oven luona vastassa
häntää heiluttavaa terhakkaa koiraa,
jääkö aukko sieluun vai että mitäs sitä murehtimaan. Pitääkö koiran ruumis roudaa
eläinten hautausmaalle vai voiko sen jonnekkin
muuallekin haudata.
Meillä on valkokarvainen kultainen noutaja,
narttukoira Essi, hän on syntynyt joulukuussa
1993 ja meille hän tuli helmikuussa 1994.
Olen silloin tällöin spekuloinut mielessä että
parin vuoden päästä Essi on mennyttä koiraa,
hänestä on nimittäin ollut iloa ja seuraa minulle. Vanhempani hoitaa koiravero asiat.
Meidän koira ei ole vihainen ihmisille vaan toisinpäin, hän on kiltti koira.
Essi syntyi Vihdissä kennelissä.
Yleensä 31.12. kun uudenvuoden rakettejä räiskitään, Essi on levoton, läähättää ja
kulkee ympäri huushollia, ja nyt kun oli
kesällä ukkosen jyrähdys niin Essi oli pikkasen
levoton.
Tällä hetkellä Essi on ainakin terve ja terhakka,
mutta lapsuuden hölmöilyt on kai menneen talven
lumia, siis hän on niinkuin rauhoittunut.
Pienenä hänet pystyi nostamaan syliin, enää ei
voi kun hän on jo iso koira.
Aina kun lähdemme jonnekin kodista liikkeelle,
Essi on valppaana että ''pääsenkö minäkin mukaan''. Aina joka lähtöön ei oteta Essiä
mukaan, mutta yleensä otetaan mukaan.
Olen todellakin nauttinut Essin seurasta.
T: Antti Lehto
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla oli 12 vuotta Kultanen noutaja narttu ja ei se kivalta tuntunut kun joutui lopettamaan.. Oli melkein loppuun asti hyväkuntoinen ja lääkäri luuli n6-7 vuotiaaksi.. Mutta äkkiä meni huonoksi ja mikään ei auttanu... lopetettava oli..Siinä itku silmässä oli haudattava oma koira.. Ja mielessä että ei ihan heti uutta koiraa tule...
Mutta äkkiä siihen kyllästyi kun ei aamusin kuulunut sitä tassujen tepastelua ja tuhinaa yms muita kivoja juttuja.. 2 viikkoa tais mennä kun jo katseltiin uutta koiraa.. Ja nyt on tuommonen Labbis urospentu :) Ja vanhan koiran muisto ei häviä mihinkään :)
meillä oli 11 vuotta kultainen noutaja narttu...joka sitten sairastu pahasti viime kesänä!se jouduttiin lopettamaan sillä se olisi pitänyt leikata mutta oli kuitenkin liian vanha leikattavaksi,eikä se olisi parantunut yhtään....sillä se oli jo aika vanha ikäisekseen!
ja kun näimme että sitä sattu ja sillä oli paha olla...niin annoimme sen mennä!
kyllä se oli kauheata.....itkimme niin kamalasti eläinlääkärillä ja vielä kotona,ja vielä viikkojenkin päästä!sitä jäi kaipaamaan niin monet,olihan se niin hyväsydäminen koira joka piti kaikista!!
meillä on kotona sen tuhkat uurnassa...oli eka tarkoitus levittää sen tuhkat metsään missä se sai aina juoksennella vapaana....mutta emme sitten raaskinetkaan.Ehkäpä joku päivä viemme sen eläintenhautausmaalle....!?
oli meilläkin kauan mielessä että toista koiraa ei sitten enään tähän taloon hankita.....mutta kun satumme olemaan koiraihmisiä,niin emme vain yksinkertaisesti pystyneet olemaan ilman koiraa!!
meni meillä talveen kunnes hankimme sitten suloisen kultsikka-sekoitus nartun itsellemme!!
meillä on paljon muistoja edellisestä koirastamme....ja se pysyy aina sydämmissämme!!meillä on seinällä kaksi suurta kehystettyä kuvaa entisestä rakkaasta koirastammme.
Samaa mietin minäkin. Pieni Kulta täyttää kohta 14, mutta henkinen kehitys on pysähtynyt kaksiviikkoisen tasolle. Myös fysiikka on kuin kymmenen vuotta nuoremmalla koiralla. Jokaisesta vuodesta kymmenen päälle olen ymmärtänyt olla erikseen kiitollinen, nyt jo oikeastaan joka ilta hauvaa halatessa täytyy kiittää taas tästäkin päivästä. Terveyttä on riittänyt koko ajan, ainoa vakavampi asia oli tammikuussa (13-vuotiaana!) tehty kohdunpoistoleikkaus.
Mutta mitä sitten, kun on jäähyväisten aika...? Saako Pieni Kulta nukahtaa ikiuneen itse valitsemanaan hetkenä, vai joudunko tuohon kaikkien eläinrakkaiden pelkäämään tilanteeseen, jossa pitää asettaa vastakkain oma kaipaus ja rakkaan lemmikin kärsimykset, ottaa vastuu toisen elämästä ja kuolemasta? Joudunko elämään jossittelujen kanssa tuon hetken jälkeen - "mitä jos se olisikin vielä selvinnyt tuosta"?
Vuosikaudet yhteistä elämää, jaettuja iloja, jaettuja suruja. Vuosikaudet koirankarvoja kahvikupissa, likaisia tassunjälkiä lakanoissa, joka syksy ilmojen viilentyessä ankaraa kamppailua peitonkäyttöoikeudesta. Kylmiä talvisia öitä, joina olen saanut nukahtaa lämmintä lötköä halaten, raskaasti kuorsaavaa, hirveän isoa nenää tyynylläni kuunnellen. Nuo tutut kolme mustaa nappia kullanvärisellä pohjalla, jotka tuijottavat eteisessä aina kotiin tullessani. Lenkkejä, kävelyä lähimetsissä, leikkimistä pallolla. Vessan roskiksesta varastettuja WC-paperirullan hylsyjä. Muistoja.
Millä siitä selviää???
Hyvää syksynjatkoa kaikille noutajien ystäville!