Armeijassa ollessani toimin lääkintämiehenä ja menin valittamaan lääkärille, että en kestä pitkiä polkupyörämarsseja. Sanoin, että sydämessäni on niin voimakas sivuääni, että vieressä olevakin kuulee sen. Lääkäri sanoi, että kukaan ei pysty olemaan elossa niin voimakkaalla sivuäänellä. Avasin paitani ja äänen kuultuaan tämä piti tapaustani aivan ainutlaatuisena ja hän passitti minut Helsingin HYK:siin tarkempiin tutkimuksiin.
Menin Helsingin HYK:siin ja minut otettiin osastolle. Kun tutkimukset alkoivat minun käskettiin mennä kerrokseen, missä on polkupyrä, jossa tutkitaan sydämen rasitusääntä. Tiesin, että nyt kaikki ei ole kohdallaan, sillä oloni muuttui aivan sekavaksi. Hortoilin päämäärättömästi käytävillä ja kerroksissa enkä aina tiennyt missä olin ja ajattelin, että en ikinä osaa mennä oikeaan paikkaan. Lopulta huomasin olevani oikeassa paikassa ja istahdin tuolille, jotta oloni muuttuisi selvemmäksi.
Silloin yliluonnollinen ääni sanoi: Pitäisihän sinun tietää, että tämä rakennus on turha.
Sanoin: Herra!
Ääni vastasi: Se on sinun nimesi.
Seuraava muistikuvani oli, kun joku nainen talutti minua ja sanoi, että olin toisessa maailmassa. Poljin polkupyörässä itseni näännyksiin ja lopulta nainen sanoi, että hän ei nähnyt mittareissaan mitään outoa.
Palasin osastolle ja lopulta sairaanhoitaja toi minulle diagnoosin, missä lukee prolapsus valv mitralis eli mitraaliläppäprolapsi, mikä olisi todettu jo lapsena. Ajattelin, että nyt kaikki ei ole kohdallaan; miksi minä en tiennyt asiasta mitään, jos tämä oli jo todettu lapsena ja miksi en tavannut lääkäriä lainkaan. Lisähuomautuksena oli, että vasemmassa silmässä anemia. Pari vuotta aiemmin lukiossa ollessani olin mennyt lääkärille ja valittanut, että en ymmärrä miten anemiaa hoidetaan silmäleikkauksella. Lääkäri sanoi, että sinun ei pitäisi muistaa silmäleikkausta; otti diagnoosin pois ja sanoi, että tätä asiaa ei enää ole ja kukaan ei ota sinua vastaan jos valitat tuota.
Palasin armeijaan ja ihmettelin, että ainutlaatuiseksi väitetty tapaus enkä tavannut ainuttakaan lääkäriä HYK:sin reissulla.
Totuus on, että sydäntäni on käytetty aivan pienenä tieteellisessä tutkimuksessa, missä sen särkemistä on yritetty voimakkaalla terällä, jolloin korkeampi voima (Jumala) on pakotettu puuttumaan asiaan. Tämän johdosta yksikään lääkäri ei halunnut tavata minua sivuäänen vuoksi.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Toisessa maailmassa
5
2420
Vastaukset
- puppua vai ei?
Vaikea ymmärtää, että joku olisi piloillaan kirjoittanut näin pitkän jutun. Mutta kenties asialla on joku hiukan tärähtänyt.. ;)
Mun isällä on muuten synnynnäinen läppävika.. se on vähän yli neljänkymmenen ja lp on todettu lapsuudessa (ei kuitenkaan vauvana vielä vaan isompana). Mun serkulla on kans sama juttu, se on vasta ala-asteella. Sitä ei saa rasittaa liikaa. Paljon muuta en siitä tiedäkään, sillä isälleni se ei (vielä) ole aiheuttanut suurempia ongelmia.- Mannerkorpi
Aina kun esitetään syytöksiä tärähtäneisyydestä, on esiinnyttävä omalla nimellänsä, jotta tiedän keneen tulee ottaa yhteyttä. Itse esiinnyn aina omalla nimelläni.
Edellinen lääkärillä käyntini on kesältä 1993, jolloin minulla oli mahakatari. Ensimmäinen asia työpaikkahaastattelussa on: mikä on vasemmassa silmässäsi. Minulla ei ole edes mitään virallista diagnoosia asiasta, koska vuonna 1988 lääkäri otti diagnoosin pois ja sanoi, että kukaan ei ota sinua vastaan jos tulet kysymään, että miten anemiaa hoidetaan silmäleikkauksella. Miksi yksikään lääkäri ei ottanut minua vastaan sivuäänen vuoksi HYK:ssä ellei asia olisi näin?
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected] - Nessu
Mannerkorpi kirjoitti:
Aina kun esitetään syytöksiä tärähtäneisyydestä, on esiinnyttävä omalla nimellänsä, jotta tiedän keneen tulee ottaa yhteyttä. Itse esiinnyn aina omalla nimelläni.
Edellinen lääkärillä käyntini on kesältä 1993, jolloin minulla oli mahakatari. Ensimmäinen asia työpaikkahaastattelussa on: mikä on vasemmassa silmässäsi. Minulla ei ole edes mitään virallista diagnoosia asiasta, koska vuonna 1988 lääkäri otti diagnoosin pois ja sanoi, että kukaan ei ota sinua vastaan jos tulet kysymään, että miten anemiaa hoidetaan silmäleikkauksella. Miksi yksikään lääkäri ei ottanut minua vastaan sivuäänen vuoksi HYK:ssä ellei asia olisi näin?
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]On tainnut X-files -ohjelmat sekoittaa taas nuoren miehen pään. Ethän itsekään tosissasi usko tuohon soopaan mitä kirjotat? Tai sitten olet liikaa popsinut tajuntaa tainnuttavia pillereitä ja vetänyt ilokaasua litratolkulla.
- Mannerkorpi
Nessu kirjoitti:
On tainnut X-files -ohjelmat sekoittaa taas nuoren miehen pään. Ethän itsekään tosissasi usko tuohon soopaan mitä kirjotat? Tai sitten olet liikaa popsinut tajuntaa tainnuttavia pillereitä ja vetänyt ilokaasua litratolkulla.
Tämä merkitsee sitä, että voin väittää allekirjoittamaani omalla nimelläni missä tahansa foorumilla, joten tietysti uskon sanoihini.
Käytännössä minua pidetään terveenä ja mikä parasta, luonteeltaan poikkeuksellisen tasapainoisena ja ystävällisenä miehenä. Sitäkin monet ovat väittäneet, että liian hyvä mies tähän maailmaan.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected] - marfanin syndrooma-potilas
Mannerkorpi kirjoitti:
Tämä merkitsee sitä, että voin väittää allekirjoittamaani omalla nimelläni missä tahansa foorumilla, joten tietysti uskon sanoihini.
Käytännössä minua pidetään terveenä ja mikä parasta, luonteeltaan poikkeuksellisen tasapainoisena ja ystävällisenä miehenä. Sitäkin monet ovat väittäneet, että liian hyvä mies tähän maailmaan.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]ihmeellinen tarina ja tosi ikävää,että tollasta pääsee tapahtumaan!etkö ole ajatellut tutkia asiaa yhtään tarkemmin?voisithan nostaa syytteen tuosta niitä lääkäreitä kohtaan,kuitenkin sen verran iso asia.
itse sairastan marfanin syndroomaa.tai oikeastaan sitä ei voi sanoa sairastamiseksi,kun se on niin lievä..näköni oli lapsena-7,mikä on jo todella huono..sitä koitettiin parantaa leikkauksilla,muuttui 15,miettiä sitä nyt sitten omalla pienellä päällään että paraniko se oikeastaan ollenkaan..itselläni on myös sydämen sivuääni,joka johtuu sydämen läppäviasta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740