Hukkasin hienot ruskeat Retu-kenkäni eilen Raumanlinnan lähettyvillä. Juostiin kaverin kanssa ns. "lintujuoksua" ja kengät jäivät siihen Raumanlinnan seinustalle. Olisiko löytäjä ystvällinen ja palauttaisi ne poliisin löytötavaratoimistoon. Niillä on tunnearvoa. Niillä on tanssittu aikoinaan jo BoneyM:n Ma Bakeria.
Retu-kengät
S. Sinkelinmäki
5491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aikanaan, purjelaiva-aikakaudella käytettiin kovasti saman tyyppisiä kenkiä, ne pitivät hyvin kannella, ollen samalla kuitenkin riittävän tunnokkaat vaativimpiinkin töihin. Toivottavasti löytyvät, eihän ne vielä Retu-kengiksi ole edes vanhat.
Asiahan on nyt niin, että sinun Retu-kenkäsi ovat jo aikansa palvelleet. Eli kenkäkauppaan vaan, niin pääset helpommalla.
jostain alkuperäisen vahvat Retut, niin hilpasisin joutuin ostamaan. Oli ne vaan niin mukavat eikä jalat hikoilleet. Ja niissä oli tyyliäkin vaikka muille jakaa.
Sanoo, ettei rastaat ja varikset uskalla lähelle kun Retu-kengät heiluu tuulessa.
Siellä ne oli Raumanlinnan seinustalla vielä tänäaamuna. Käy kattoon.