Eli peruutin tuossa pimeällä erään pyörän päälle. Pyörä oli pysäköity todella huonosti maahan keskelle paikkaa johon joudun peruuttamaan lähtiessäni. Joten sitä oli hämärässä hyvin vaikea nähdä.
Vahinkoja ei tullut pahasti, takavanne vääntyi ja muutama pinna katkesi, lisäksi muitakin rautoja vääntyi hieman. Korjaus ei maksaisi varmaankaan kovin paljoa, ja sen pystyisi tekemään itsekin.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että minä joudun ottamaan yksin korjauksen harteilleni, ja omistajalta ei löydy edes työkaluja! Joudun kuskaamaan pyörän ilmeisesti peräkärryssä kotiini ja korjata, tai sitten suoraan korjauksille ja kuitenkin järkyttyä korjaamon hinnoista.
Eihän tämä nyt täysin mun vikani ollut? Paikalla oli lähemmäs kymmenen pyörää ja kaikki muut oli pysäköity oikein. Sivussa suojassa. Jos pitää viedä korjautukselle niin kai mulla on oikeus pyytää omistajaa maksamaan osan kuluista? Tapahtumapaikka oli siis piha. Eli millekään ajotielle hän ei sentään pyörään jättänyt.
peruutus pyörän päälle
3
558
Vastaukset
- JJJ
En ole minkhän sortin asiantuntija, mutta kävipä vain mielessä, että miksi ihmeessä et katso mihin peruutat? Vaikka minä peruuttelen autolla useita kertoja päivässä tutuissa paikoissa, varmistan aina ettei auton takana ole mitään tavaraa. Lisäksi katson peilistä koko peruutuksen ajan. Myös pimeällä näkee, jos vain peruutusvalot ovat kunnossa. Niin, luulisinpa, että korjaus on sinun kustannettava. Äidilleni kävi kerran samalla tavalla ja hän joutui maksamaan pyörän. Auton kuljettajan on kuulemma aina katsottava ettei aja kenenkään päälle.
- _oi
se oli jotain, jonka voi korjata, ei esim mikään elävä.
Ei se pyörä sinne salaa hiipinyt. Se vastaa, ken tyrii, on aivan oikea periaate. Sopii mm tässä noudatettavaksi. - tuomari
Kyllä se niin on että sinä maksat yksin. Vaikka pyörä olikin mielestäsi "väärin" pysäköity, sinä peruutit päälle. Entä jos kyseessä olisikin ollut pikku-lapsi? oletko sitä mietä että jos on hämärää niin korvausvastuu katoaa johonkin? Pankkiin vaan siitä.!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136965Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074711L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa513962TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133334Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6782017Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2301401- 661338
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12962