Viime keväänä joku täällä kertoi kasvattavansa tynnyriperunoita, olisi mielenkiintoista kuulla kuinka ne onnistui.
Minä kun olin vähän epäilevällä kannalla.
Itselläni on nyt kasvamassa ämpäriperunoita ja aion syödä niitä noin kuukauden päästä.
Tynnyriperunat
7
1758
Vastaukset
- onnistui ämpärissä
saivat viisi perunaa. Kasvatusmetodeista minulla ei ole tietoa, mutta sato oli aikainen, joskus toukokuussa. :)
- toivottavasti
et laittanut kukkamultaan kasvamaan; silloin saaliina saat vaan valtavat naatit
- pottuva
Toivottavasti et laittanut niitä myöskään pelkkään kasvuturpeeseen, siinä kärsii perunan maku ja laatu. Turve-hiekkaseos toimii jotenkuten.
Parhaiten peruna kasvaa peltomaassa, oli se sitten purkissa tai pellolla. Könttäsavi voi tehdä elämän vähän turhan hankalaksi, joten vähän karkeampaa laatua saisi olla. - Tellastiina*
pottuva kirjoitti:
Toivottavasti et laittanut niitä myöskään pelkkään kasvuturpeeseen, siinä kärsii perunan maku ja laatu. Turve-hiekkaseos toimii jotenkuten.
Parhaiten peruna kasvaa peltomaassa, oli se sitten purkissa tai pellolla. Könttäsavi voi tehdä elämän vähän turhan hankalaksi, joten vähän karkeampaa laatua saisi olla.Kekkilän puutarhamultaan istutin perunani ja mielestäni sen pitäisi sopia myöskin perunalle.
Vähän vielä lisäksi:
Yks kakkaa, kaks kakkaa,
Biolanin kanankakkaa
ja muuta ei sitten tarvitakkaa!
- _mansikki._
Ämpärissä,ruohokatteessa ja sanomalehden/ruohokatteessa kasvatin perunoita.Ihan hyvin kasvoivat mutta malttamattomana kaivelin niitä ennen aikojaa ylös...
- minäkintässä
Katsopa tätä, pitävät Turun Sanomissa oikein blogia ämpäriperunoiden kasvatuksesta :) Lukeminen kannattaa aloittaa ihan ekasta jutusta niin pysyy kärryillä.
Hauska tarina!
http://blogit.ts.fi/ampariperunat/2008/05/20/varsia-monenmoisia-pitkaa-ja-patkaa/Juuri TS:n artikkelin innoittamana lähdin ämpäriperunan kasvatusta kokeilemaan, mutta pahaa pelkään, että saan vain vaivat palkakseni.
Tähän asti vielä on joka yö saanut kantaa ne katon alle pakkasta pakoon.
Naatti on kyllä komiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514