Tien varteen pölyiseen
puhkesi pieni kukka,
autoista mölyiseen,
se äitipuolen kukka.
Pikkuinen niityn kukka
valkoisin terälehdin.
Ja äiti, äitipuolirukka
- tuskin kiittää ehdin.
Hän manan maille meni,
ei kukkaa saanut, ei.
Hän saiko rakkauteni?
- Sen aika vei.
Vaan häntä muistan nyt,
kun näen orvokin.
On jotain säilynyt,
kestänyt kylmänkin.
puhkesi pieni kukka,
autoista mölyiseen,
se äitipuolen kukka.
Pikkuinen niityn kukka
valkoisin terälehdin.
Ja äiti, äitipuolirukka
- tuskin kiittää ehdin.
Hän manan maille meni,
ei kukkaa saanut, ei.
Hän saiko rakkauteni?
- Sen aika vei.
Vaan häntä muistan nyt,
kun näen orvokin.
On jotain säilynyt,
kestänyt kylmänkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun sydämesi käy muistoissa läpi äitipuolta,
häntä jota ei enää ole.
Haikeasti " ei kukkaa saanut, ei "
Rakkautesi, ehkä häntä kohtaan sen onkin jo aika
vienyt. Mutta Sinun sydämesi on vielä valmis vas-
taanottamaan ja antamaan rakkautta, ei se kiveä
ole.
Tietenkin tällaisena päivänä muistat häntä, se
on selvä niin kuin minäkin omaa äitiäni.
Elämä ottaa, elämä antaa.
Kiitos viestistäsi, vaikka ehkä johdin vähän harhaan. Sananmukaista äitipuolta minulla ei ole ollut, mutta kylläkin täti, jonka hoidossa lapsena olin pitkään ja jota vahingossa saatoin kutsua äidiksi. Hän oli kylläkin ilahtunut tästä nimestä.
Näkemäni keto-orvokki on ruotsalaiselta nimeltään äitipuolen kukka, luultavasti Suomessakin joillain murrealueilla.
En selitä enempää,
vain sen sanon, että pidin!
Se että pidät runostani on riittävä kunnia. Ei aina tarvita paljon sanoja. Kiitos.
... monilta osin voin
samaistua runosi tunnelmiin.
Helyyttävän suloinen vertaus
kukkiin
Niissäkin muistot elävät...
Luin viestisi mietiskellen sitä, kuinka usein juuri runoissa löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä, kokemuksiinsa ja tunteisiinsa. Kai siinä onkin runojen voima. Kiitos kommentistasi.