Ilmeisesti tapaamiseni kaiken maailman olioiden kanssa on tähän mennessä ollut varsin leppoisaa, kun en ole vielä housuuni laskenut, enkä muutenkaan ollut veiviäni kauhusta heittämässä.
Ja onhan se ollut helppoa: joitakin sumumuodostelmia on tullut nähtyä väsyneenä tai aamulla herätessä, erään kerran näin sänkyni vierellä ihmisen ääriviivat (liekö juuri henkeni palaamassa fyysiseen kehoon tms.)
Tänä aamuna näin peräti kummallisen jutun - sitä on vaikea kuvata. Satuin avaamaan silmäni sängyssä yhtäkkiä yllättäen, ja näin sekunnin tuhannesosan ajan pyöreähkön, reunoiltaan ja sisällöltään rosoisen jutun. Se oli väriltään punaisen, ruskean ja violetin sekoitus. Se tuntui vihaiselta.
En osannut pelätä pätkääkään, olin valtavan innoissani. Ehkäpä tässä juuri onkin se ongelma, etten yleensäkään näemmä pelkää kummajaisia: olen niin onnesta sekaisin kun harvoin niitä kohtaan, että olepa siinä sitten muka kauhuissasi... Hyvä kun housuissani pysyn riemusta!
Luulen että mömmö tuntui vihaiselta vain sen vuoksi että itseasiassa SE pelkäsi minua. Mikä kumma se sitten olikaan... Kissat pörhistävät karvojaan, koirat näyttävät hampaita... Eläinmaailma tuntee monta uhkailuelettä. Miksei mömmömaailmakin.
Voisikohan tästä repiä jotain yleispätevää viisautta, ja sanoa ihmisille että jos te ette aina pelkäisi kaikkea mikä vastaan tulee, ehtisitte ehkä tutkia muukalaista pidempään, ja SITTEN VASTA päättää onko se uhka vai ei.
Vai onko se parempi vaan olla valmis repimään joka olio kappaleiksi, kun pelvottaa niin perkeleesti...? Ei kai. Typerää!
Ja onhan se ollut helppoa: joitakin sumumuodostelmia on tullut nähtyä väsyneenä tai aamulla herätessä, erään kerran näin sänkyni vierellä ihmisen ääriviivat (liekö juuri henkeni palaamassa fyysiseen kehoon tms.)
Tänä aamuna näin peräti kummallisen jutun - sitä on vaikea kuvata. Satuin avaamaan silmäni sängyssä yhtäkkiä yllättäen, ja näin sekunnin tuhannesosan ajan pyöreähkön, reunoiltaan ja sisällöltään rosoisen jutun. Se oli väriltään punaisen, ruskean ja violetin sekoitus. Se tuntui vihaiselta.
En osannut pelätä pätkääkään, olin valtavan innoissani. Ehkäpä tässä juuri onkin se ongelma, etten yleensäkään näemmä pelkää kummajaisia: olen niin onnesta sekaisin kun harvoin niitä kohtaan, että olepa siinä sitten muka kauhuissasi... Hyvä kun housuissani pysyn riemusta!
Luulen että mömmö tuntui vihaiselta vain sen vuoksi että itseasiassa SE pelkäsi minua. Mikä kumma se sitten olikaan... Kissat pörhistävät karvojaan, koirat näyttävät hampaita... Eläinmaailma tuntee monta uhkailuelettä. Miksei mömmömaailmakin.
Voisikohan tästä repiä jotain yleispätevää viisautta, ja sanoa ihmisille että jos te ette aina pelkäisi kaikkea mikä vastaan tulee, ehtisitte ehkä tutkia muukalaista pidempään, ja SITTEN VASTA päättää onko se uhka vai ei.
Vai onko se parempi vaan olla valmis repimään joka olio kappaleiksi, kun pelvottaa niin perkeleesti...? Ei kai. Typerää!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eläimillä se on tietenkin vahvempaa kuin meillä vaistomme lähes menettäneillä ihmisillä, mutta luojan kiitos meiltäkin löytyy vielä suojeluvaisto, joka yleensä kohdistuu oman itsensä tai rakkaansa suojeluun.
Kun kissa pelästyy jotain ja pörhistää niskavillansa, on se myös valmis hyökkäämään pelkonsa aiheuttajan kimppuun. Näin on myös kaikkien muiden eläimien kanssa, pelästyminen valmistaa ne puolustautumiseen.
Ihmisen suojelusvietti on tietenkin hieman kehittyneempi, ja ihminen yleensä osaa arvioida pelon aiheuttajan. Mutta jos pelon aiheuttajaa ei ymmärrä, siitä ei ole ikinä kuullut, niin vaisto käskee juoksemaan.
Sanoisin että jälkiviisaus on hyvä viisaus, mutta en jäisi itse tutkimaan joka olentoa vaikka se olisi kuinka vain pelästynyt, sillä sehän voi vain tarkoittaa hyökkäystä, jos alkaa tutkimaan vaikkapa pelokkaan ja tuntemattoman kissan karvoja.
Minä en ole koskaan nähnyt ainuttakaan keskivertomörköä. Ainoa kunnon mörkökokemukseni oli niin ultra-hirvittävä, että se meni yli kaikista ihmismielen mittareista, enkä kai sen vuoksi edes osannut pelätä näkemääni. Myöhemmin kyllä mietin, että olipahan hitonmoinen juttu...
Ajattelen joskus näin, että niin kauan kuin näkee pelottavia näkyjä, on niissä jotakin oman mielen luomaa. Aidot jutut ovat - niin otaksun - kokonaan miellyttävän ja epämiellyttävän tuolla puolen. Sama juttu houkuttelevien ja viettelevien näkyjen kanssa, nekin ovat mahdollisesti oman mielen luomaa harhaa. Totuuden kokeminen olisi näinollen jotakin joka on kokonaan inhimillisen kokemuksen tuolla puolen.
>Ainoa kunnon mörkökokemukseni oli niin ultra-hirvittävä, että se meni yli kaikista ihmismielen mittareista, enkä kai sen vuoksi edes osannut pelätä näkemääni. Myöhemmin kyllä mietin, että olipahan hitonmoinen juttu...
Nam. Voitko kertoa siitä (kaiken... *kuola tippuu suusta*)?
Hmm. Tämä on taas näitä juttuja mistä varmaan kaikkien okkult businessin sääntöjen mukaan kuuluisi pitää pää kiinni, jotta ei villitse toisten mielikuvitusta, mutta menköön. Itsellenikin toisten kokemuksista kuuleminen on usein ollut inspiraatioksi ja auttanut pääsemään eroon tietyistä harhakäsityksistä. Toisaalta yhtä usein niistä on syntynyt juuri niitä vääriä odotuksia jotka voivat jäädä esteiksi... Lue siis omalla vastuulla. :-)
Mitä mörköihin ja kummituksiin tulee, olen koettanut välttää tekemästä niistä itselleni pakkomiellettä tai lähtemästä kuvittelemaan mitään. Tämä josta nyt kerron on sekin täysin tyhjältä paperilta singahtanut juttu. En lainkaan tiennyt mitä tuleman piti, mutta tällä kertaa se oli monsteri, jos nyt niin voi sanoa. Kuten sanoin, kokemus meni inhimillisen logiikan tuolle puolen.
Kaikki alkoi kahdeksan vuotta sitten kun näin elämäni kauheimman painajaisen. Unessa tähdet olivat tulleet tietynlaiseen asentoon ja se merkitsi universumin tuhoutumista. Suuressa murtumisessa universumi repesi kahtia kuin kaksi päällekäistä kalvoa olisi irrotettu toisistaan ja muuttui sitten psykedeeliseksi kaaokseksi. Tämän sekasorron keskeltä tuli esiin yksi ainoa tuijottava silmä, joka ikäänkuin näki suoraan sieluuni. Heräsin välittömästi huutaen kurkku suorana niin kovaa kuin jaksoin. En uskaltanut mennä takaisin nukkumaan moneen tuntiin.
Kahdeksan vuotta myöhemmin olin saanut päähäni alkaa tekemään painajaismagiaa. Arvelin, että pyytämällä Pimeyden Ruhtinasta lähettämään minulla painajaisunia, saattaisin oppia jotakin uutta ja olennaista. Menetelmä toimi hyvin. Aloin miettimään mitä kaikkia painajaisia olin aikaisemmin nähnyt. Mieleeni muistui kauan sitten näkemäni painajaisuni jonka kuvasin yllä. Tajusin kuinka osuvasti unen symboliikka kuvasti Shivaa, jumalaa jonka kolmannen silmän avautuessa universumi tuhoutuu. Olin juuri opiskellut hindulaista mytologiaa ja tajusin että olin nähnyt siihen liittyvän unen täysin tietämättä mistä oli kysymys.
Tutkiakseni asiaa päätin suhtautua unen silmään kuin se olisi tietoinen olento. Keskityin palauttamaan sen mieleeni ja kutsuin sen tulemaan katsomaan minua uudelleen. Sanoin olevani valmis nyt kohtaamaan sen uudelleen. Muutaman päivän päästä sitten näinkin unen joka oli vielä alkuperäistäkin unta kauhistuttavampi. Unessa jalkojeni alla avautui kuilu joka nielaisi minut. Tunsin joutuneeni kuin toiseen ulottuvuuteen, sellaiseen jossa ei ollut valoa eikä varjoa, vaan pelkästään yhtä ainoaa elämälle vierasta pimeää valoa, valovuosien päässä tavallisesta maailmasta ja sen maailman unista.
Se mitä näin ei ollut enää silmä, vaan jotakin aivan muuta. Se oli jonkinlainen hyvin karkeasti ihmisenmuotoinen olento, joka vaikutti kuin koostuvan yhdestä ainoasta salaman iskusta. Se ei kuitenkaan ollut edessäni, vaan täsmälleen minun kohdallani. Tunsin jollain lailla itse olevani tuo olento, ja kuitenkin näin sen kuin ulkopuolisen silmin. Se oli täysin vailla inhimillisiä tunteita, se ei ajatellut mitään eikä sillä vaikuttanut olevan mitään kosketusta inhimillisen maailman asioihin, eikä vaikuttanut siltä, että siltä kannattaisi odottaa mitään muuta kuin ääretöntä tuhovoimaa.
Tällä kertaa en herännyt huutaen pelosta, vaan silmäni avattuani olin rauhallinen kuin hindulehmä. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin oli: "Itzli, tuo ei ole enää normaalia, tuo voi olla vaikka vaarallista. Tiedätkö edes mitä olet tekemässä?".
Miksi annan niin suuren painon unelle? No, on unia ja sitten on UNIA. Nämä on lopulta aika helppo erottaa toisistaan. Kysymys siitä mikä on todellista ei ole enää olennainen siinä vaiheessa kun kokee asioita jotka tapahtuvat kokonaan normaalin käsityskyvyn ulkopuolella. Olennaista on se miten ne voivat muuttaa itseä. Tämän unen vaikutus minuun oli ainakin kahdenlainen.
Ensinnäkin olen sen jälkeen pystynyt suhtautumaan entistäkin kylmäverisemmin mihin tahansa outoihin sisäisiin tuntemuksiin. Käsitykseni siitä missä kulkee kauhistuttavuuden ja ei-kauhistuttavuuden raja nousi muutamalla pykälällä. Välittömästi unen jälkeisenä päivänä kaikki vaikuttikin tavallista kauniimmalta, jopa betoniset kerrostalot tuntuivat jotenkin mukavilta ja ystävällisiltä. Tuntemattoman kohdattuaan osaa ikäänkuin arvostaa tavallisen todellisuuden tuttuutta ja mukavuutta entistä enemmän.
Toinen vaikutus oli, että jouduin todellakin ensimmäistä kertaa miettimään vakavasti omaa syvintä olemustani. Jos se mitä näin oli jotakin oman mieleni luomaa, olisi oman mieleni oltava vähintään yhtälaisessa määrin kauhistuttava ja elämälle vieras kuin se mitä se minulle näytti, sillä muutoin olisi mahdotonta tuottaa senkaltaista näkyä, jolla ei ole mitään vastinetta tunnetussa maailmassa. Ajatus oli kiehtova mutta häiritsevä.
Vaihtoehtoinen selitys oli, että se mitä näin oli jotakin oman psyykeni ulkopuolelta tullutta, jokin vieras olento, kenties jokin sodanjumala tai tuhon demoni tms. Tämä selitys oli yhtä kiehtova, ja aivan yhtä häiritsevä. Minkä kanssa oikein olin tekemisissä?
No, siihen tuskin koskaan saan tyhjentävää vastausta. Mitään pahaa ei kokemuksesta seurannut, vaan ainoastaan syvä hämmennyksen tila, sekä oivallus siitä kuinka kaukana vielä olenkaan todellisen magian perimmäisestä salaisuudesta.
Se oli liian ufoa jotta sitä voisi kuvailla tyydyttävästi. Kokeile itse mitä tapahtuu kun otat yhteyttä pahimpaan koskaan näkemääsi painajaiseen ja ilmoitat sille olevasi valmis kohtaamaan sen uudelleen. Ja sitten vaan jäitä hattuun odotellessa... Odotan mielenkiinnolla mitä tuloksia saat.
En ole koskaan herännyt painajaisen takia hiestä litimärkänä, en kauhusta rääkyen (kuten puolisoni)... Helvata, on niin vähän mistä valita. Vain pari kertaa olen ahdistunut painajaisesta, ja nämä olivat sellaisia että unen olio tuntui seuraavan unesta hereille mukana. Mutta aika onnettomia hättiäisiä nekin ovat.
Ehkäpä tuo sinun kokemuksesi on niin mahtava, että kaikki muu kalpenee sen rinnalla. Voisin tietysti ottaa yhteyttä vaikka (Alien-leffan) alieneihin, niistä minä aikoinaan tapasin nähdä sellaisia tappelu-unia. Niissä oli maailmanloppu lähellä kun alieneita oli päässyt Maahan asti...
(Missä pirussa muuten kuppaa se Alien-leffa missä ne TULEVAT Maahan asti, häh!)
Jos sinulla ei ole kunnon painajaisia mistä valita, oletko varma että olet todella kutsunut sitä aitoa ja oikeaa Tuntematonta - Naguaalia - jota Castaneda kirjoissaan kuvaili? Don Juan sanoi että noidalla on oltava rautaiset munaskuut, koska kohtaaminen tuntemattoman kanssa on niin järisyttävää. Tässä ei pelata pikkupörriäisillä.
Antaudu Tuntemattomalle. Avaa itsesi. Lakkaa suojaamasta itseäsi ja vain antaudu sille, olipa se sitten mitä hyvänsä. Heitä kilpesi maahan ja heitä myös kaikki aseesi pois ja lähesty pimeyttä alastomana. Anna Tursaiden ravitsella itseäsi hetken verran. Käy verhon toiselle puolen ilman vaatimuksia tai odotuksia. Anna itsesi hukkua alitajunnan elohopeaan.
Visualisoi itsesi vanhenemassa, sitten se kuinka kuolet ja sinut haudataan. Näe kehosi mädäntyvän ja muuttuvan luurangoksi kaikkine pienine yksityiskohtineen, sitten muuttuen vain tomuksi ja tuuli vie tomun pois ja sitten tuulikin katoaa. Mitä jää jäljelle kun kaikki tunnettu on tuhoutunut? Keskity siihen ajatukseen. Tyhjyydestä löytyy eräs portti tuntemattomaan. Astu sinne. Älä katso sinne vaan kulje takaperin, astu sinne katsomatta odottaako joku siellä sinua tai koettaako sieltä joku hyökätä kimppuusi kun verho aukeaa. Mene haavoittuvana ja kuolevaisena. Tiedosta olevasi päivänkajo joka aina likempänä kuina aamua on hiipuvaa iltaa. Mieti valitsemaasi elämäntehtävää ja sen täydellistä mielipuolisuutta, sitä miksi haluat jotakin joka kaiken järjen valossa vaikuttaa vain hulluudelta.
Kauniita painajaisia.
sulla on varmaan hyviä numeroita!!
Numeroita? Mitä tarkoitat?
miten tämän nyt kauniisti muotoilis.. hmm.. no sellaisia mihin minä lämpimästi kehottaisin ottamaan yhteyttä ihan pikimmiten!!
jos ei muuta niin terveyskeskuksesta ne kyllä neuvoo eteenpäin ja auttaa.. tänä päivänä tuollaset oireet on ihan yhtä hyvin hoidettavissa kuin flunssa tai joku muukin sairaus! tsemppiä!
Sinä varmaan otat itse troppia sitäkin vastaan että sattuisit näkemään erikoisen eläviä unia. Ja mitäs jos näkisit vaikkapa kummituksen... Nappi ohtaan vai?
Voi voi.
Meilläpäin mömmöä on pillerit. Etenkin ne jotka sekoittavat ajatyukset........ sitten maataan mömmöissä. Ettet vaan olisi nähnyt diapamin tai vastaavan . vitsi vitsi