Hajuhaittaa hirsitalossa

Parrumies

Olemme asuneet kolmisen vuotta uudessa hirsitalossa. Kyseessä isoa hirttä eli talossa ei ole lisäeristystä. Meitä on vaivannut oikeastaan asumisen alusta saakka lattialistan raosta (alimman hirren ja laatan välistä) tuleva vieras haju. Asia on varmistettu ettei kyseessä 100-varmasti ole homehaitta. Talo on muutenkin korkealla paikalla rikotun kallion päällä joten vesivahinko on myös 100-varmasti poissuljettu. Haju on kuiva ja imelän pistävä ikäänkuin jokin kemikaalin haju suljetussa ja kuivassa tilassa. Sokkelin täyttö betoonilaatan alla on asianmukaisesti tehty eikä siellä ole joukossa jätettä, muovia eikä mitään muutakaan "ylimääräistä". Mahtaako kukaan olla kuullut vastaavasta ongelmasta ja voiko olla mahdollista että esim. hirsien esikäsittelysuoja tai jopa myöhemmin vedetty normaali hirsisuoja luovuttaisi hajua näin ? Olisiko jollain hyviä ehdotuksia moisen ongelman poistamiseksi. Uretaani on jo laatan ja alimman hirren välissä yhdessä huoneessa sekä myös vesieriste päällä mutta haju tunkee silti läpi. Ongelma tulee esiin erityisesti lämpötilavaihtelujen mukaan, kun leuto sää muuttuu helteeksi tai lämmin sää äkillisesti viileäksi.

25

10630

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OSTA..

      -TÄÄN ALANURKASSA MAINOS PJAN MÖKIILLÄ SAMA ONGELMA ,POISTUI KUN KÄYTTI LAITETTA .TILASI MUUTEN SAKSASTA ,KUN TÄÄLLÄTUPPULYLÄSSÄ OLI50 PROSSAA KALLIIMPI.

    • vesieriste?

      Jos siellä lattiassa on jotakin suojaamattomia vesieristeitä niin ne ainakin haisee. Vai mikä vesieriste siellä minkä päällä nyt sitten olikaan?

      • parrumies

        Kyseessä on siis kosteussulku eikä vesieriste ja siinä ei ole mitään ongelmaa.


    • tuo on ja se

      tulee villasta eli lattiasta tai hirsien tiivistevillasta.

      • touille

        tai sitte siellä on kuollut rotta tms. Siitä tulee jännä haju. Meill oli rotta kuollu keittiön alla pieneen koloon. Haisee n. puoli vuotta.


      • parrumies

        No kun ei ole niin ei ole!!!!! Sen takia sitä tässä kyselenkin.


      • on jos
        parrumies kirjoitti:

        No kun ei ole niin ei ole!!!!! Sen takia sitä tässä kyselenkin.

        haisee eli myrkyt tulee sisälle.


    • vaatimus

      kaupan purusta. Ilmoitus, että talo yltä-päältä homeessa.

    • ainakaan

      EI HIRSITALO HOMEHDU. Mutta oisko jotain viemäriputkia tvs, mikä vois haista siinä??
      Entä kosteutta lattiastyrokseissa? Kosteushan ei ole hometta, etenkään jos styroksissa.

      • kosteutta?

        Eikös styroxissa ole automaattisesti kosteutta valuvaiheessa, kun märkää betonia pumpataan päälle.


    • trainer

      Voiko tämä olla sulle mitenkään avuks?

      7 MIKROBIKASVUSTO
      Asunnon tai muun oleskelutilan rakenteissa tai huoneen sisäpinnoilla esiintyvä
      mikrobikasvusto voidaan varmentaa mikrobiologisilla tutkimuksilla
      varsinkin silloin, kun se ei ole silmin havaittavaa, mutta asunnossa oleskelevien
      ihmisten oireilu viittaa mikrobialtistukseen. Aika ajoin aistittava
      homeenhaju tai maakellarimainen haju voivat johtua mikrobikasvustosta.
      Kaikki mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta helposti aistittavaa hajua. Mikrobikasvustosta
      ovat osoituksena myös tavanomaisesta poikkeava sisäilman
      tai rakenteiden sieni-itiöpitoisuus, mikrobisuvusto tai mikrobien aineenvaihduntatuotteiden
      esiintyminen sisäilmassa.

    • Kukkulalla

      Radonia.

      • ei haise

        ....


    • lamellihirsi?

      ja mikä tehdas?
      kiinnostaa tietää onko kyseessä tämä yksi isoimmasta toimittajista?
      kuinka paksu hirsi?

      • ainakin

        haisi hirenpesät. vieläkin hiiren kusi haisee yhdessä nurkassa, liekkö haju imeytynyt syvälle puuhun, kun emme saa sitä eliminoitua. muut olemme saaneet hirsiä purkamalla ja pesät hävitettyä häviämään.


      • on tunnettu

        No enpä viitsi alkaa nimellä mainitsemaan, kun saa kaikessa olla niin tarkka nykyään. Kyseessä kuitenkin ihan tunnetun toimittajan isoin hirsi, toki isompaakin on tarjolla jollain firmalla. Mutta sanottakoon vielä, että ilman tätä ongelmaa ollaan taloon ja toimitukseen oltu tyytyväisiä. Hiiriteoriaankaan en usko - ei haise siltä. Ja tämä tosiaan on erikoista, että haju tulee nimenomaan lattian/listan ja alimman hirren raosta ja muuta raot eivät haise yhtään.


    • Minulla oli

      Minä laitoin vanhan hirsitalon alapohjaan tuulensuojalevyä. Onneksi en laittanut heti lattiaa päälle, koska tuulensuojalevystä tuli haju yläkertaan asti.Olleet toista vuotta varastossa ja vieläkin haisevat.

    • reino2

      Meillä haisi ikkunoiden yläpuolen painumavara, minne pääsi ulkopuolelta vettä sateella. Painumavaravillat vaihtoon ja ulkopuolelle ikkunan päälle pieni lippa massalla hirteen, ettei vesi ui ikkunalaudan alle.

    • Kapillaari

      Itse veikkaisin, että alkuperäisen kysyjän ongelma on ollut se, että kapillaarikatko on ollut ylimmäisenä ennen styrokseja. Kapillaarin päällä on sitten sahattu ikkuna-aukkoja hirsiin jne, jolloin sahanpuru on jäänyt kapillaarikatkon päälle ja sekaan. Siellä se on alkanut mädäntymään myöhemmin ja aiheuttaa hajuhaittoja.

      Siksi aina pitäisi pressuttaa kapillaarikatko aina styroksien laittamiseen asti.

    • hajureikä

      Löytyikö vika??

    • HirsiHeikki

      Täsmälleen samaa vikaa 2006 rakennetussa hirsitalossamme. Pistävä kemikaalimainen haju alimman hirren saumasta. Lattiarajaa tiivistetty, mutta ei ole auttanut. Tunnetun talovalmistaja 204mm hirsi ja maanvarainen betonilaatta sisävaluna. Hirren alla telttapatja, joka taitettu laatan ja hirren sisäpulen väliin. Rakoa tullut 10mm laatan kuivumisen jälkeen. On myös sokkelia vasten olevaa styroksia vetänyt 10mm mukaansa.

      • Tiivistemassa haisee

        Täällä sama juttu vasta heinäkuussa valmistuneessa hirsitalossa, 204mm hirsi. Kemikaalimainen haju sieltä lattialistan takaa tulee. Hajua ei ole läheskään aina, vaan joskus ja useimmiten yöllä se alkaa haista.

        Minä vain luulen, että se haju taitaa tulla sikaflex AT connection liimatiivistemassasta, jolla tiivistin betonilaatan ja hirren raon. Tuotteen piti olla hajuton, mutta tässä sitä ollaan. Onko kellään ideoita, miten hajun saisi pois? Tiivistemassa on laminaatin reunan alla osittain, joten pelkällä jalkalistojen irroituksella ja massan raapimisella pois ei selvitä. Vai voiko olla että haju poistuu ajan myötä?


    • Hirsiheikki

      Meillä siis alin hirsi polyeteenimaton (telttapatjaa) päällä joka käännetty sisäpuolelta ylös. Laitoin uretaania betonilaatan ja polyeteenimaton välistä styrokseihin. Sitä meni aika paljon kun tilaa siellä reilusti. Päältä vielä tiivistin betonin sikafleksillä. Hirren ja betonin sauman tiivistin vesieristeellä ja nauhalla lopuksi. Nyt tuntuisi että hajua ei tulisi sieltä enää. Hommat kuitenkin jatkuu kun jotain pistävää käryä tulee ylimmäisien hirsien ristinurkan kohdalta. Talo kasattu märkänä ja lisäksi saunan kosteudet ovat luultavasti päässeet tähän huoneeseen. Homma viimeistelty vielä sulkemalla ilmanvaihtokone jossakin vaiheessa. Kanavista löytyi homeiset äänenvaimentimet ja paljon kondenssivesijjälkiä tulokanavissa

      • Anonyymi

        Hei. Uudessa puutalossa samoja oireita, imelä haju lattialistan alta, vain kantavassa seinässä keskellä taloa. Ratkesiko kenelläkään hajun lahde?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei. Uudessa puutalossa samoja oireita, imelä haju lattialistan alta, vain kantavassa seinässä keskellä taloa. Ratkesiko kenelläkään hajun lahde?

        Kreosootti kosteuseristeenä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe