Äiti käyttäytyy lapsellisesti.

Mä kyllä samaistuin sinuun kun kirjoitit miten äitisi sinua kiduttaa mykkäkoululla.
Mä olin pieni ja aina äitini, en tiedä syytä ollenkaan, oli hiljaa ja siinä oli sellaista vihaisuutta, koska mä aina yritin mielistellä häntä ja olin ihan pihalla.
Mä tosiaan yritin aina olla ulkona sitten isompana, mutta pienenä jouduin hänen kynsiinsä.
Hän huhhutteli eli huh, huh, huh, huh kauheen masentunut varmaan. Käski milloin mistäkin hakea koivunvitsan ja sitten hakattiin taas.
Ja sitten oli aamusta mykkäkoulua, ja sanoi että kun isä tulee...ja sitten kun isä tuli monien tuntien jälkeen kotiin niin sitten sanoi jotain mitä olin tehnyt ja sitten sain selkään isältä.
Opin ahditumaan tästä mykkäkoulukidutuksesta niin että aina yritin mielistellä häntä miten vain, että olisin saanut hänet puhumaan. Kerrankin myin lapsenkielellä hänelle muka Aku Ankkoja, johon hän tiuskakaisi että älä yritä lässyttää.
Mä olen siitä joutunut kärsimään elämässäni kun naiset aktivoi tämän minussa niin herkästi enkä tiedä miten olisin, aina on hylätty ja pilkattu olo.
Syy ei ole sinun, sen varmaan tiedätkin vaan syy on äidissäsi, joka yrittää sitä vihaa purkaa sinuun. Onko sinulla mahdollista mennä puhumaan tästä asiasta jollekin viisalle ja lämminhenkiselle psykologille, joka auttaisi kestämään tämän ja kertoisi miten enemmän olisit riippumaton henkisesti äidistäsi.
olet ihana, ainutkertainen nuori!

Kouluikäisenä ollessani olin juuri samassa tilanteessa kuin sinäkin, tosin mykkäkoulu saattoi kestää viikonkin ja kaikki suuttumiset tapahtuivat varsinkin isojen juhlapyhien aikaan. Eli niin meni pääsiäiset ja joulut hiljaisuudessa kun hän ei puhunut mitään.

Äitini ei ole siitä muuttunut miksikään, mököttää hän vielä nykyäänkin. Nuorempana yritin kanssa mielistellä häntä sekä jollakin tavalla jo pelkäsin hänen suuttumistaan. Marttyyriäidit yleensä ovat tuollaisia, ei kait siinä voi muuta tehdä kun sanoa asiansa suoraan, jossei se auta niin ei mahda mitään, toista ihmistä kun ei voi muuttaa. Kyllä siinä aina välillä miettii kumpi meistä on se lapsi ja kumpi aikuinen.

On niitä näköjään muitakin lapsia, joiden äiti on pitänyt mykkäkoulua.

Äitivainaani oli sellainen hirviö. Olen jo kohta 60-vuotias, mutta vieläkin muistan lapsuudestani ne monen monet vuodet, kun isä ja äiti ensin riitelivät ja sitten äiti ryhtyi pitämään mykkäkoulua koko perheelle.

Minulla ja sisarellani ei ollut mitään osaa eikä arpaa heidän väleissään, mutta muistot viikonkin mittaisista mökötyksistä ja syyllistävistä vilkuiluista saavat vieläkin hiukseni pystyyn.

Monta muutakin samanlaista asiaa voisin äidistäni kertoa, mutta olkoon tämä mykkäkoulu esimerkki siitä, miten hän manipuloi koko perhettä ja jätti ikuiset arvet minunkin mieleeni.

(Tiedan vanha keskustelu xD)
Minun äitini on pitänyt minulle mukkäkoulua jo kaksi päivää ja syy siihen oli kun kerroin haluavani tosi lyhyet hiukan poikamaiset hiukset. Tällähetkellä pepun yli ja olen halunnut pituulsista eroon jo kolme vuotta. Aluksi olin sanonut vain haluavani vähän yli olkapäiden menevät hiukset, mutta kerroin äidilleni sitten minkälaisista hiuksista oikeasti pidän. No vastaan otto oli todella negatiivinen. Minulta pääsi itku siinä kommentteja kuullessa. Olin myös järkyttynyt vastaanotosta, koska meille on sanottu että pitää pystyä kertomaan päätä vaivaavat asiat tai mielipiteet. Sitten minulta meni illaksi puhevälit äitiini. Aamulla hän "saarnasi" minulle hiuksista eikä sekään päättynyt hyvin, vaikka sanoin minulle käyvän se yliolkapäiden ylle oleva malli, koska haluan arvostaa äidin mielipidettä, vaikka ei olekaan ehkä se vaihtoehto joka on minulle mieluisin. Äitini ei kuunnellut ja hän lähti melkein itkien töihin ja minä menin käymään omassa huoneessa ja itku tuli minullakin, koska asia on niin yksinkertainen kuin minun oma mieltymykseni hiuksiin. Ei se minusta ole riitelemisen airvoista. No lähdin sitten itkien koouluun. Koulussa en pystynyt keskittymään, koska tunsin syyllisyyttä muutakin perhettäni kohtaan siitä, että olisin voinut jättää vain kertomatta koko asian niin ei olisi tätä tilaa mikä nyt on. Kotiin molempien päästyttyä äiti ei puhunut eikä huomioinut kunnolla, vaikka muille puhui. Ei tullut edes kiitosta tiskikoneen purkamisesta täyttämisesta tai siivoamisesta mikä tulee muuten yleensä. Sanoin vielä minulle käyvän ne hiukset olkapäiden yli, mutta hän ei vadtannut siihen mitään jatkoi vain touhujaan. Päivä meni ohi ja aamulla äitini laittoi minulta hiukset, koska en saa niitä itse laitettua, kun ne ovat niin pitkät ja paksut. Hän ei puhunut minulle mitään sen aikana, lopulsi sanoi vain ole hyvä ja häipyi. Isälleni kuulin hänen sanovansa jatkavan samaa rataa minun kanssani ja yrittävänsa vain olla lisäsi viela peace and silens. Isäni lähtee siistänään käymään reissussa ja tulee keskiviikkona kotiin.
Niin että en tiedä mitä teen, koska en mielestäni tehnyt oikeen mitään väärinkään. Kerroin oman mieltymyksen omiin hiuksiini. (Tiesin kyllä että äitini ei haluaisi minun leikkaavan ollenkaan hiuksiani, mutta minä halan ne lyhyemmiksi, koska en pärjää näitten kanssa. En voi hoitaa asioita itsenäisesti ja tykkään todella paljon lyhyistä hiuksista.) Sitten suostuin vielä niihin pidempiin vaikka niistä en niin paljoa tykkäisi, koska haluan asrvostaa äidin mielipidettä, koska hän on minulle rakas. Hän ei suostu siitä minulle puhumaankaan niin en saa tilannetta selvitettyäkään.

Lisäksi mulla on todella kurja olo, haluaisin mulla olevan hyvät välit äidin kanssa, haluaisin kertoa hänelle koulupäivan pienet tapahtumat niin että häntä kiinnostaisi ja hän kuuntelisi kunnolla. Tällä hetkellä minua vain itjettää, vaivaa, ja harmittaa koko tilanne. Olisi vain pitänyt jättää mainitsematta koko lyhyet hiukset niin ei olisi tätä.....

Kyllä vanhempien pitäisi osata puhua asioista, mykkäkoulu on erittäin halpamaista. Olen itse jo keski-ikäinen ja äiti. Oman äitini mykkäkoulu on minulle erittäin tuttu asia. Surukseni olen saanut tänä keväänä myös huomata kuinka osaamaton hän todella on, jos läheisissä ihmissuhteissa tulee vastoinkäymisiä. Erittäin loukkaavaa ja surullista että hän nimittelee lapsiani ja pitää mykkäkoulua, eikä suostu pyytämään tai antamaan anteeksi. Aivan käsittämätöntä. Olen aina tukenut häntä, ollut hänelle mahdollisimman helläsydäminen. Toki joskus on ollut riitojakin, mutta koen niin että hän on riidoissamme käyttäytynyt ilkeämmin minua kohtaan kun minä häntä kohtaan, ja koskaan hän ei ole pyytänyt vilpittömästi anteeksi. Nyt mittani on täysi ja yritän oppia elämään ilman häntä. Sekään ei ole hyvä vaihtoehto, mutta hän ei mahdollista muuta vaihtoehtoa, koska naljailee koko ajan ja väheksyy tunteitani eikä ymmärrä että teini saattaa tehdä väärin, koska sen ikäinen vasta opettelee elämistä. Lisäksi hänellä on otsaa väittää ettei hän uskalla tutustua teini-ikäiseen poikaani, joka hänen mielestään on epärehellinen ja outo koska kulkee huppu päässä eikä puhu juuri mitään kenellekään. Minä olen varma ettei hän halua nähdä vaivaa, eikä osaa, lähestyä nuoria, koska itse ei ole saanut kokea normaalia nuoruutta eikä varmaan juuri lapsuuttakaan.

Dementia itää vähintään t. voi olla jo pitkälläkin. Meillä aikoinaan ei ollut mykkäkoulua vaan muori huusi aina milloin mistäkin. En osannut taluttaa häntä lääkäriin eikä sitä kukaan muukaan tehnyt. Korkeintaan ambulanssilla vietiin ja sydän juttuja nitroineen oli luvallista sairastaa!

Suojelkaa te lapsenne mentaalitapausmuijilta. Mun isosisko teki ruuhkavuosinaan päätöksen, ettei mene muorin haukuttavaksi. Itse en osannut tehdä samoin.