reilut(ko) kaverit(ko)

nata:)

Aamu alkoi jo sarastaa, mutta Annukan mieli oli maassa, jalat puuduksissa ja pää tuntui painavan sata kiloa enemmän kuin illalla. Niin illalla, kun oltiin oltu vähän juhlimassa kavereitten kanssa. Niin juuri niitten kavereitten, jotka olivat puolen yön jalkeen tosiaankin jättäneet Annukan yksin, lähes tiedottomassa tilassa viileään syys-yöhön, kaupungin vilkkaaseen puistoon, jossa ei tosiaankaan aamulla enää näkynyt minkäänlaista liikennettä. Ei vilkasta, eikä hiljaista. Annukka voi huonosti ja meinasi oksentaa, kunnes älysi ettei se ollut soveliasta kaupungin puistossa. Hän siis päätti olla oksentamatta, mutta oksensi silti, ja juuri ohi kulkeva vanhahko mies vaan tuhahti ja jatkoi matkaansa nopeammin askelin kuin aikaisemmin. Oli vieläkin viileä, mutta Annukka ei välittänyt. Hänet oli jätetty, vaikka alkuillasta oli vartavasten kuvattu, että ketään ei jätettäisi. Väsynyt tyttö lysähti istumaan ja kaivoi puhelimen taskustaan, soittaakseen isälleen olleensa Kristalla yötä.
Puhelin ehti tuutata kaksi kertaa, kunnes toisesta päästä kuului vihainen vastaus: "No mitä Annukka? Onko jokin hätänä, kun pitää keskellä yötä soitella, etkä tullut illalla kotiinkaan?" ja sitten tuhahdus. Niin tosiaan isä oli ollut iltatöissä, ja tietysti vielä nukkuin näin viideltä aamulla."Olen Kristalla, ajattelin vain ilmoittaa" Krista sanoi nopeasti. "Etkä ollut, Krista oli Sallalla, soitin illalla Heikille. Halusin tietää olitko siellä, kun en vastannut puhelimeen" Annukka meni lukkoon. Nyt piti keksiä äkkiä jotain. Häne keksi katkaista puhelun ja juosta järveen, mutta sitten hän mietti olikohan se sittenkään järkevää, joten hän vain katkaisi puhelun isän kyselyistä huolimatta ja yritti samalla koota ajatuksensa. miten hän nyt enää saattoi välttyä kiinni jäämiseltä. Sitäpaitsi, kuka tahansa oli saattanut nähdä hänet kaupungissa, jopa isäkin ajaessaan kaupungin läpi illalla kotiin. "Oon vissiin aika kusessa" Annukka selvensi itselleen ja vetäisi vähän revenneen takin kunnolla päälleen.(jatkakaa, jos halluutte)

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        46
        5269
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        51
        1730
      3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        133
        1700
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1619
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1335
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1230
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        24
        1160
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1077
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1028
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        877
      Aihe