Allekirjoitan täysin erään leijonan kirjoituksen, että leijonan on vaikea löytää ketään kiinnostavaa miestä, tai ainakin sellaista, että se kiinnostus säilyisi pidempään. Näin käy minullekin jatkuvasti. Minulle on eräs ennustaja sanonut, että minulle sopisi toinen leijona tai kalat, myöskin vaaka, rapu ja neitsyt voisi sopia. Mutta nuo kaksi ensimmäistä olisi ne parhaat. Olen törmännyt pariin leijonamieheen joskus aikaisemmin, mutta niiden kanssa jouduin välittömästi valtataisteluun. Kaloista on vähän kokemuksia, mutta niistä olen saanut sen vaikutelman, että he ovat vähän naistenmiehiä. Ja sellaista en kuitenkaan kaipaa, vaan ihan oikeaa kunnollista, uskollista miestä. Tai olla liian vaikea yhtälö meikäläiselle, vai mitä?
Onnistunko
7
709
Vastaukset
- jellona
Kukaan nainen ei kaipaa"playboyta". en minä ainakaan. Olen tullut siihen tulokseen,ettei ketään "voi omistaa", mua ainakin ahdistaa, jos joku on kokoajan takiaisena kiinni.
""leijonan on vaikea löytää ketään kiinnostavaa miestä, tai ainakin sellaista, että se kiinnostus säilyisi pidempään. Näin käy minullekin jatkuvasti.""
täysin samaa mieltä kanssasi. Jos on kiinnostava tyyppi, niin yllätys yllätys = varattu tyyppi :(
joten toivottavasti sinulle löytyy
(myös minulle) "joku mukavava mies"
toi loppu oli aika ontuva:(- Leijona
Eihän leijonalle mahdotonta yhtälöä olekaan ;))))
Niin mullekin on käynyt, ne kiinnostavat ovat olleet sitten varattuja. Kyllä tässä vielä hyvin käy, kunhan vaan osuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa...
Joten kyl me löydetään vielä mukavat miehet... - misu
Leijona kirjoitti:
Eihän leijonalle mahdotonta yhtälöä olekaan ;))))
Niin mullekin on käynyt, ne kiinnostavat ovat olleet sitten varattuja. Kyllä tässä vielä hyvin käy, kunhan vaan osuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa...
Joten kyl me löydetään vielä mukavat miehet...Kyllä, tai tuntuu, että olen ehkä löytänyt ja sellaisen. rapu on osunut kohdalleni ja tuntuu tosi ihanalta.
- leijonatar
misu kirjoitti:
Kyllä, tai tuntuu, että olen ehkä löytänyt ja sellaisen. rapu on osunut kohdalleni ja tuntuu tosi ihanalta.
Ravun kanssa ollaan oltu onnellisesti yhdessä 7v ja hyvin toimii..elämäni rakkaus..
- elokuu
leijonatar kirjoitti:
Ravun kanssa ollaan oltu onnellisesti yhdessä 7v ja hyvin toimii..elämäni rakkaus..
Jos vesiMIES ja jousiMIES muodostavat parin, niin eikös se ole jo hiukan uskallettua? Neitsyt ja vaaka... kuulostaa siltä, että vanhapiika on liittynyt painonvartijoihin. Rapu ja skorpioni: sellaisiin äyriäisiin en halua koskea metrisellä kepilläkään! Kauris oinaan keralla vaikuttaa sopivalta kaksikolta, mutta härkä ja kaksoset keskenään... siinä rodeossa on yksi liikaa. Kaloista tykkää jopa kotikissa - miksei sitten kaltaiseni LEIJONA! Roaaaarrrrr!
- skorpioni
elokuu kirjoitti:
Jos vesiMIES ja jousiMIES muodostavat parin, niin eikös se ole jo hiukan uskallettua? Neitsyt ja vaaka... kuulostaa siltä, että vanhapiika on liittynyt painonvartijoihin. Rapu ja skorpioni: sellaisiin äyriäisiin en halua koskea metrisellä kepilläkään! Kauris oinaan keralla vaikuttaa sopivalta kaksikolta, mutta härkä ja kaksoset keskenään... siinä rodeossa on yksi liikaa. Kaloista tykkää jopa kotikissa - miksei sitten kaltaiseni LEIJONA! Roaaaarrrrr!
Minun uljas Leijona mieheni halusi koskea äyriäisiin ja niiden äyriäisten mukana tulla tupsahdin minä skorpioni nainen, vahva, luotettava, ja syvällinen tunne-ihminen. Olemme muodostaneet upean parin tämän uljaan ja villin Leijonan kanssa ja en voi muuta kuin ihailla hänen ajatuksiaan ja toimiaan, niin on upea mies !!!!!!!
Yhdessä olemme olleet yli 2 vuotta ja edelleen rakkautemme on yhtä kiihkeää kuin alussa, joten tavattuani hänet olen alkanut uskoa ikuiseen rakkauteen ja intohimoon.
Haluan tämän Leijonan ja hän haluaa minut, joten ehkäpä Leijona miehet ovat hieman hullaantuneita meihin salaperäisiin ja vietteleviin äyriäisiin.
Onneksi näin !!!!!!!!
- n...t
älä ainakaan neitsyttä koeta, koska se olisi aivan liian rasittavaa neitsyen *mietintämyssylle* ja liian koettelevaa jellonan hermoille..!! POIKKEUKSIA toki löytyy..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32721Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062541Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42239Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938