Aika pitkä selostus, toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun...
Avomiehelläni on kaksi lasta edellisestä liitostaan, tytär (11v.) ja poika (9v.). Olemme olleet yhdessä reilut 6 vuotta (asuneet yhdessä vasta 1½v). Lapset asuvat pääsääntöisesti äitinsä luona ja joka toinen viikonloppu meillä. Ongelma on, että vieläkään en saa tyttäreen kunnolla kontaktia. Pojan kanssa on ”normaalia”: välillä leikitään ja välillä 'otetaan yhteen'. Hän tulee selittämään omia juttujaan ja hakeutuu seuraani, mitä sisar ei oikeastaan ikinä tee...
Tytär on kärsinyt myös yöheräilystä ja sen jälkeen esiintyvästä unensaantiongelmasta jo puoli vuotta. Uni ei tule, ellei isä mene viereen nukkumaan. Äidin luonakin tätä esiintyy, samoin molempien isovanhempien luona. Äidin mielestä mitään ongelmaa ei ole, enkä miestänikään saa juttelemaan lapsen kanssa. Minun itseni on aivan turha edes yrittää.
Tytär on muutoinkin ujo ja arka. Tuntuu, että tytär on aina vain sulkeutuneempi. Yleensä hän istuu suurimmaksi osaksi TV:tä katsellen sohvannurkassa tai leikkii vaatekomerossa yksikseen. Pallopelit ulkona eivät kiinnosta (velikin kommentoi, ettei tuo nyt ole yllätys!). Talossa olisi lähes samanikäisiä kavereita, mutta molemmat lapset joutuivat lähes paniikkiin, kun leikkikavereista puhun. Muutenkin ulos meno on melkein aina tappelun tulosta... Jännä juttu, huomasin viime tapaamisena, että veli on alkanut kiusoittelemaan sisartaan tämän flegmaattisuudesta! Liekö sitten hyvä vai ei, mutta että hänkin on asian huomannut!
Poika olisi muuten rohkeampi, mutta vieraassa paikassa tai tilanteessa hän ottaa mallia (turvautuu) isosiskoonsa ja menee myös ujoksi/puhumattomaksi. Esim. omien vanhempieni luona (ovat tunteneet 6 vuotta) lapset eivät vieläkään puhu paljon mitään, hyvä kun tervehtivät (kun huomautan!). Olen kysynyt mieheltäni, että pelkäävätkö lapset vanhempiani, mutta eivät kuulemma. Toisaalta, he käyttäytyvät samoin oli sitten ketä hyvänsä vähänkin vieraampia ihmisiä.
Neuvokaa, mitä voisin tehdä pönkittääkseni tytön itsetuntoa ja miten toimia? Itseltäni on keinot loppu. Vähitellen menee myös kärsivällisyyskin.
lapsen apatia
15
710
Vastaukset
- äiti
Olen tavannut muutamia tyttöjä, jotka puhuvat vain tietyille ihmisille,ehkä vain äidille ja tyttökaverilleen, tyttöjä kaikki.Omanikin toimi niin n. 11-vuotiaana ja nuorempan.TYttöni kaveri puhui vain harvoille ja valituille.Kaikki tuntemani "mutistit"(valikoiva puhumattomuus) ovat olleet alle 13-vuotiaita tyttöjä.Kaikki ovat alkaneet puhua aikuisille iän karttuessa.On tietysti otettaava huomioon esim. masennuksen mahdollisuus, pelot, ahdistukset, kätketyt huolet yms.Lasten äiti saattaa kieltää oireen, koska kotona oireita ei ilmenen tai siksi, että ei kestä nähdä lapsensa tuskaa.Äiti saattaa kokea olevansa huono äiti, jos lapsilla ilmeneen vaikeuksia eli lämpöä ja ystävällisyyttä kun puhutte äidin kanssa näistä ongelmista!Silloin hän kuuntelee ja uskoo havaintoihinne viikonloppujen aikana.Kaikkia lapsia ei pallopelit kiinnosta.Joku on nyherö, toinen urheilija ja lasta ei voi muuttaa! Kavereita useimmat lapset kaipaavat, mutta joku on vähän erakko ja ehkä hidastempoinen.Jos luonne muuttuu äkkiä, on aihetta mennä lääkäriin/psykiatrille.Psykologi, psykiatri voisi arvioida tilannetta, jos huolenne jatkuu.Ymmärtäkää äitiparkaa ja antakaa tukea, mikäli hän myöntää olevansa huolissaan tai ellei hän heti usko teitä.Tykkääkö tyttö lukea kirjoja tai askarrella yms. hiljaista touhua?Onko koulussa vaikeuksia, väsyttääkö tyttöä, nukkuuko riittävästi?Onko teille tulo joskus vastenmielistä? Onko omassa kotipihassa kavereita, joista täytyy erota teille tullessa? Tässä vain joitain arvailuja...niin ja onko tyttö isästään mustasukkainen jatkuvasti?Tässä nämä mieleen tulleet mahdollisuudet.Kerro ainakin tytölle, että tykkäät hänestä ja että epäilet hänellä olevan huolia tms...Jospa tyttö kieltäisi tai myöntäisi kuitenkin.Keskustelu on saatava auki, vaikka huutoakin seuraisi.Isäkin voisi kahdenkesken sängyssä tytön vieressä, kysäistä tytöltä, esim mitä hän ajattelee Sinusta ja onko tytöllä huolia, miten paljon nukkuu kotona, väsyttääkö koulunkäynti tai onko koulussa kiusattu yms. Sinun kuulematta asiasta!
- äitipuoli
Keskustelin samasta asiasta erään tuttavani kanssa ja hän muuten sanoi aivan samoin: valikoivaa mutismia. Mutta tuo on ainakin lohduttavaa tietää, että lienee ohimenevää...
Epäilin itsekkin ensin, että minä olen syypää näihin vaikeuksiin, mutta lapset eivät ole ainakaan näyttäneet, että viikonloppuvierailu olisi mitenkään vastenmielistä heille. Kysyin mieheltäni myös, että pelkäävätkö lapset kenties minua, mutta vastaus oli kyllä jyrkkä ei. Ovat kuulemma sanoneet ihan kivaksi...
Tytär on aina ollut aranlainen, mutta tilanne sai vielä lisää pontta, sillä helmikuussa alkoi yölliset heräilyt. Nukkumaanmeno sujuu yleensä ilman ongelmia, mutta muutaman tunnin nukuttuaan hän herää, eikä sitten saa enää unta, ilman, että isä tosiaankin menee viereen nukkumaan (ei riitä edes isän nukkuminen samassa huoneessa). Heti isän lähdettyä pois, tytär herää. Isä jutteli ex-vaimonsa kanssa asiasta aikaisemmin, mutta äidin mielestä tuossa ei ole mitään outoa, vaikka tytär on yht'äkkiä alkanut heräilemään ja kömpimään äitinsä viereen parikin kertaa viikossa.
Mieheni on kyllä jutellut tästä asiasta tyttärensä kanssa aivan kahden kesken. Tytär on kertonut, että hän vain heräilee, eikä saa sitten unta, myös kotona ja äidin vanhempien luona vieraillessaan. Mitään koulukiusaamisjuttuja ei ole tullut ilmi eikä muitakaan ongelmia. Olettaisin, että todennäköisin syy voisi olla jonkin asteinen turvattomuuden tunne. Tavallisesti, kun TV sammuu olohuoneesta ja menemme makuuhuoneeseen, niin 5-10 min päästä tytär käy aina vessassa (harvoin asioilla, sillä ei ainakaan vedä vessaa -kuuluu, sillä on makkarin vieressä)... ikäänkuin tarkistaakseen tilanteen.
Tyttö miettii varmaan asioita aika paljon. Ja luulen, naispuolinen kun on, niin monesta pienestä asiasta tyttölapsen mielessa saattaa tulla härkänen. Minun tekisi mieli jutella tytön kanssa, mutta epäilempä että siitä mitään tulisi. Ei hän suostu minulle puhumaan. Luulen, että eniten hän puhuu isälleen asioista...
Mieheni ex:llä on ollut monia 'poikakavereita'. Nyt hän tapailee jälleen jotain, toivottavasti olisi pitempiaikainen! Kyllähän näilläkin äidin vaihtuvilla poikaystävillä saattaa olla vaikutusta tyttäreen. En tiedä millainen ilmapiiri siellä vallitsee, mutta on vähän tullut semmoinen tunne, että äiti voisi vähän paremminkin huolehtia lapsistaan(pitkät likaiset kynnet, pojan nuhruiset vaatteet ym. 'pieniä' juttuja). Uskon kyllä, että ihan normaalia muuten.
Tyttö lukee kyllä kirjoja, muita harrastuksia hänellä ei taida olla. Onneksi hänellä on ainakin yksi kaveri...
Olen toisaalta 'vihainen' itselleni, että menetän malttini. En tosin huuda hänelle. Viime aikoina olen yrittänyt vain 'vetäytyä' pois, että lapset saisivat olla rauhassa isänsä kanssa. Tuo on väärin toimittu, mutta en muutakaan keinoa tiedä. Tämä tilanne on muodostunut minulle aika stressaavaksi. Lasten vierailua edeltävänä viikkona käyn kireäksi ja tiuskin miehelleni pienistäkin asioista. Olemme kyllä keskustelleet asiasta... Minun pitäisi olla aikuinen ja käyttäytyä 'oikein', mutta en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää, kun mitään vastakaikua ei tule. Voisi olla minullakin syytä käydä ammattilaisen juttusilla... - äiti
äitipuoli kirjoitti:
Keskustelin samasta asiasta erään tuttavani kanssa ja hän muuten sanoi aivan samoin: valikoivaa mutismia. Mutta tuo on ainakin lohduttavaa tietää, että lienee ohimenevää...
Epäilin itsekkin ensin, että minä olen syypää näihin vaikeuksiin, mutta lapset eivät ole ainakaan näyttäneet, että viikonloppuvierailu olisi mitenkään vastenmielistä heille. Kysyin mieheltäni myös, että pelkäävätkö lapset kenties minua, mutta vastaus oli kyllä jyrkkä ei. Ovat kuulemma sanoneet ihan kivaksi...
Tytär on aina ollut aranlainen, mutta tilanne sai vielä lisää pontta, sillä helmikuussa alkoi yölliset heräilyt. Nukkumaanmeno sujuu yleensä ilman ongelmia, mutta muutaman tunnin nukuttuaan hän herää, eikä sitten saa enää unta, ilman, että isä tosiaankin menee viereen nukkumaan (ei riitä edes isän nukkuminen samassa huoneessa). Heti isän lähdettyä pois, tytär herää. Isä jutteli ex-vaimonsa kanssa asiasta aikaisemmin, mutta äidin mielestä tuossa ei ole mitään outoa, vaikka tytär on yht'äkkiä alkanut heräilemään ja kömpimään äitinsä viereen parikin kertaa viikossa.
Mieheni on kyllä jutellut tästä asiasta tyttärensä kanssa aivan kahden kesken. Tytär on kertonut, että hän vain heräilee, eikä saa sitten unta, myös kotona ja äidin vanhempien luona vieraillessaan. Mitään koulukiusaamisjuttuja ei ole tullut ilmi eikä muitakaan ongelmia. Olettaisin, että todennäköisin syy voisi olla jonkin asteinen turvattomuuden tunne. Tavallisesti, kun TV sammuu olohuoneesta ja menemme makuuhuoneeseen, niin 5-10 min päästä tytär käy aina vessassa (harvoin asioilla, sillä ei ainakaan vedä vessaa -kuuluu, sillä on makkarin vieressä)... ikäänkuin tarkistaakseen tilanteen.
Tyttö miettii varmaan asioita aika paljon. Ja luulen, naispuolinen kun on, niin monesta pienestä asiasta tyttölapsen mielessa saattaa tulla härkänen. Minun tekisi mieli jutella tytön kanssa, mutta epäilempä että siitä mitään tulisi. Ei hän suostu minulle puhumaan. Luulen, että eniten hän puhuu isälleen asioista...
Mieheni ex:llä on ollut monia 'poikakavereita'. Nyt hän tapailee jälleen jotain, toivottavasti olisi pitempiaikainen! Kyllähän näilläkin äidin vaihtuvilla poikaystävillä saattaa olla vaikutusta tyttäreen. En tiedä millainen ilmapiiri siellä vallitsee, mutta on vähän tullut semmoinen tunne, että äiti voisi vähän paremminkin huolehtia lapsistaan(pitkät likaiset kynnet, pojan nuhruiset vaatteet ym. 'pieniä' juttuja). Uskon kyllä, että ihan normaalia muuten.
Tyttö lukee kyllä kirjoja, muita harrastuksia hänellä ei taida olla. Onneksi hänellä on ainakin yksi kaveri...
Olen toisaalta 'vihainen' itselleni, että menetän malttini. En tosin huuda hänelle. Viime aikoina olen yrittänyt vain 'vetäytyä' pois, että lapset saisivat olla rauhassa isänsä kanssa. Tuo on väärin toimittu, mutta en muutakaan keinoa tiedä. Tämä tilanne on muodostunut minulle aika stressaavaksi. Lasten vierailua edeltävänä viikkona käyn kireäksi ja tiuskin miehelleni pienistäkin asioista. Olemme kyllä keskustelleet asiasta... Minun pitäisi olla aikuinen ja käyttäytyä 'oikein', mutta en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää, kun mitään vastakaikua ei tule. Voisi olla minullakin syytä käydä ammattilaisen juttusilla...Niin, oletpa pohtinut asioita perusteellisesti!Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä lapset ahdistuvat muuttuvista olosuhteista esim. äidin poikaystävistä.Jos äiti itse toivoisi löytävänsä hyvän elämäntoverin ja jatkuvasti pettyy, kyllä se lapsiakin rasittaa henkisesti.Kun äiti pettyy,lapset siinä mukana kokevat samat tuskat.Äiti voi suhteen päätyttyä masentua, surra ja olla henkisesti poissaoleva.Tällöin "kynnet unohtuvat".Toisaalta lapsille saattaa olla helpotus, kun joku epämieluisa mieshenkilö häipyy kuvioista, mutta voi myös käydä niin, että lapset ehtivät kiintyä mieheen ja pitävät isäpuolenaan.Silloin saattaa lasten kannalta elämä olla kuin vuoristorataa. Useissa erotapauksissa on vaikeaa löytää uusi kunnollinen, pysyvä, perhekeskeinen, hyväluontoinen, lapsia ajatteleva mies.NYkyaika kun on tämmöistä karusellia, jäljet näkyy varsinkin lapsissa.
Omasta kokemuksesta tiedän, että lapsi saattaa olla pahasti mustasukkainen äidin tai isän uudelle ja siksi käyttäytyä uskomattoman kummallisesti.Samoin tiedän, että poikaystävät eivät keikuta vain äidin elämää vaan koko "tynkäperhettä".Sinä, "äitipuoli" ainakin yrität ja välität. :)Enempää tuskin voit.Älä sure liikaa!Onneksi suhde isään on tytöllä kunnossa!
Ymmärrän, että jännität tilanteita ja ehkä syytät itseäsi.Toisaalta ehkä epäilet salaa lasten äidin tyyliä elää lastensa kanssa ja varsinkin epäilet lasten jäävän syrjään miesten takia.Mutta jospa voisit olla oma aito itsesi ja tosiaankin eläisit yrittämättä liikaa saavuttaa läheisyyttä lasten kanssa ...ehkä se voisi rentouttaa teitä kaikkia.Mitä luulet?Helppo sanoa ja vaikea toteuttaa!!!JOSKUS LAPSET VARMASTI TYKKÄÄVÄT "OMIA" etävanhempansa, juuri vaikka olemalla saamatta unta ilman isää, jolloin isä tulee viereen nukkumaan.Se ei tietenkään ole tahallista laskelmointia.Isää on varmasti ikävä aina välillä ja kun isän luokse pääsee, äitipuoli on ehkä joskus ikävä kyllä vähän tiellä.SE on äitipuolen ikävä kohtalo.Onhan satujakin pahasta äitipuolesta keksitty jostain syystä. On ihan luonnollista, että lapsi toivoisi vanhempinsa asuvan saman katon alla.Silloin lapsi näkisi päivittäin myös toista vanhempaansa.Entäs jos isä olisi joskus vain lastensa kanssa päivän tai kaksi? Vaikka risteily kolmistaan ja vapaata Sinulle? Onko epäreilu ajatus?Uskon lasten kaipaavan omaa isäänsä toisinaan ihan kokonaan itselleen.Sitä harvoin aikuiset tulee ajatelleksi.
Hehän ovat vain joka toinen viikonloppu teillä, joten eiköhän asiat järjesty, kun saat uutta voimaa jollain konstilla ja varmistut tavalla tai toisella, että tytöllä ei ole hätää.Onnea äitipuoleudellesi! OLET SELVÄSTIKIN HUOLEHTIVAINEN JA HYVÄ TEHTÄVÄSSÄSI!Käy ihmeessä purkamassa mieltäsi jossain, olkoon vaikka ammattiauttaja!Viisaat ihmiset hakevat avun ajoissa ja arvostavat ammattiapua sekä ystävien tukea yhtä lailla.Kumpaakin tarvitaan, kun tulee paha paikka elämässä. - äitipuoli
äiti kirjoitti:
Niin, oletpa pohtinut asioita perusteellisesti!Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä lapset ahdistuvat muuttuvista olosuhteista esim. äidin poikaystävistä.Jos äiti itse toivoisi löytävänsä hyvän elämäntoverin ja jatkuvasti pettyy, kyllä se lapsiakin rasittaa henkisesti.Kun äiti pettyy,lapset siinä mukana kokevat samat tuskat.Äiti voi suhteen päätyttyä masentua, surra ja olla henkisesti poissaoleva.Tällöin "kynnet unohtuvat".Toisaalta lapsille saattaa olla helpotus, kun joku epämieluisa mieshenkilö häipyy kuvioista, mutta voi myös käydä niin, että lapset ehtivät kiintyä mieheen ja pitävät isäpuolenaan.Silloin saattaa lasten kannalta elämä olla kuin vuoristorataa. Useissa erotapauksissa on vaikeaa löytää uusi kunnollinen, pysyvä, perhekeskeinen, hyväluontoinen, lapsia ajatteleva mies.NYkyaika kun on tämmöistä karusellia, jäljet näkyy varsinkin lapsissa.
Omasta kokemuksesta tiedän, että lapsi saattaa olla pahasti mustasukkainen äidin tai isän uudelle ja siksi käyttäytyä uskomattoman kummallisesti.Samoin tiedän, että poikaystävät eivät keikuta vain äidin elämää vaan koko "tynkäperhettä".Sinä, "äitipuoli" ainakin yrität ja välität. :)Enempää tuskin voit.Älä sure liikaa!Onneksi suhde isään on tytöllä kunnossa!
Ymmärrän, että jännität tilanteita ja ehkä syytät itseäsi.Toisaalta ehkä epäilet salaa lasten äidin tyyliä elää lastensa kanssa ja varsinkin epäilet lasten jäävän syrjään miesten takia.Mutta jospa voisit olla oma aito itsesi ja tosiaankin eläisit yrittämättä liikaa saavuttaa läheisyyttä lasten kanssa ...ehkä se voisi rentouttaa teitä kaikkia.Mitä luulet?Helppo sanoa ja vaikea toteuttaa!!!JOSKUS LAPSET VARMASTI TYKKÄÄVÄT "OMIA" etävanhempansa, juuri vaikka olemalla saamatta unta ilman isää, jolloin isä tulee viereen nukkumaan.Se ei tietenkään ole tahallista laskelmointia.Isää on varmasti ikävä aina välillä ja kun isän luokse pääsee, äitipuoli on ehkä joskus ikävä kyllä vähän tiellä.SE on äitipuolen ikävä kohtalo.Onhan satujakin pahasta äitipuolesta keksitty jostain syystä. On ihan luonnollista, että lapsi toivoisi vanhempinsa asuvan saman katon alla.Silloin lapsi näkisi päivittäin myös toista vanhempaansa.Entäs jos isä olisi joskus vain lastensa kanssa päivän tai kaksi? Vaikka risteily kolmistaan ja vapaata Sinulle? Onko epäreilu ajatus?Uskon lasten kaipaavan omaa isäänsä toisinaan ihan kokonaan itselleen.Sitä harvoin aikuiset tulee ajatelleksi.
Hehän ovat vain joka toinen viikonloppu teillä, joten eiköhän asiat järjesty, kun saat uutta voimaa jollain konstilla ja varmistut tavalla tai toisella, että tytöllä ei ole hätää.Onnea äitipuoleudellesi! OLET SELVÄSTIKIN HUOLEHTIVAINEN JA HYVÄ TEHTÄVÄSSÄSI!Käy ihmeessä purkamassa mieltäsi jossain, olkoon vaikka ammattiauttaja!Viisaat ihmiset hakevat avun ajoissa ja arvostavat ammattiapua sekä ystävien tukea yhtä lailla.Kumpaakin tarvitaan, kun tulee paha paikka elämässä.Niin yön pimeinä tunteina tulee pohdittua kaikenlaista...
Niin nyt olenkin ottanut uuden "taktiikan" eli en enää hae mitään kontaktia tyttäreen. Tottakai normaaliin tilanteenseen liittyvät asiat hoidetaan, mutta siihen se sitten saakin jäädä. Varmaan itsekästä, mutta en todellakaan jaksa enää yrittää! Kun ei kerran vastakaikua saa (6 vuoden jälkeenkään), niin olkoon. Kuten kerroinkin poika tulee kyllä esittelemään juttujaan ja kertomaan asioita. Siinä suhteen asiat kunnossa.
Omaan kriittiseen suhtautumiseen saattaa kyllä olla eräs selitys. Suhteemme alkuaikoina asuimme todella pitkän välimatkan päässä ja niinä "vapaina" viikonloppuina mieheni ex kyllä yritti tehokkaasti sabotoida tapaamisiamme. Hänellä ilmaantui yllättäen aina menoja ja tunnollinen ja hyvä isä kun mieheni on, niin ilman muuta hän laittoi lapset aina kaiken edelle. Enkä missään nimessä ole koskaan halunnut mennä isän ja lasten väliin. (Täytyy myöntää, että hammasta on purtu ja on tainnut mennä kieleenkin välillä...)
Olen koittanut olla niin "poissa tieltä" kuin mahdollista näinä tapaamisviikonloppuina. Isä on lapsille tärkeä (ja päinvastoin) ja onhan lastenkin elämässään tapahtunut suuri muutos, kun eivät isäänsä enää niin usein näe. Ymmärrän toki, ei siinä mitään.
Kesän aikana isän hoitovuorot (=puoli lomaa)hoidettiin hänen vanhempien luona, siten että itse olin lapsuudenkodissani -varsinkin yöt. Tyttären yöheräilyä oli esiintynyt siitä huolimatta... Tytär valittaa, että hänen on äitiään niin ikävä ja herää siksi. Sinänsä jännä juttu, sillä koskaan aiemmin ennen tuon yöheräilyn alkua ei ole nukkumisessa ilmennyt mitään vaikeuksia, ei meidän uudessa, yhteisessän kodissakaan!
Olemme keskusteleet mieheni kanssa uusista "järjestelyistä" tapaamisien suhteen. Joko hän lähtee lapsien kanssa isovanhempien luo tai minä lähden tuttujen/vanhempieni luo. Tuollainen menettely ei tuo ratkaisua, sillä minusta tuntuu, että tyttären ongelmat ovat paljon syvemmällä. Tuon lisäksi tuollainen ratkaisu tuntuu ihan typerältä, mutta hän huomasi minun 'ylimenneen' tilanteen. Viime tapaaminen meni kuitenkin yllättävän hyvin. Saas nähdä kuinka tuleva viikonloppu...?
Minä otan näistä tapaamisista älyttömästi stressiä. Suoraan sanottuna en ole mikään lapsirakas tyyppi, mutta tulen kuitenkin lasten kanssa hyvin toimeen. Eikä minulla ole mitään mieheni lapsia vastaan, mutta olen luonteeltani kuitenkin temperamenttinen ja "vanhan kasvatuksen" saanut. Eli toivoisin lasten käyttäytyvän reippaasti. Tottakai on lapsia, jotka ovat ujoja/arkoja, mutta kuitenkin tietyt käytöstavat pitää olla, kuten tervehtiminen ja kiitoksen sanominen.
Mutta se on kait sitä nykyaikaa, että luuhataan sisällä ja kukin käyttäytyköön niinkuin haluaa... Eikä mikään kiinnosta mitä ehdottaa.
Haluaisin järjestää lapsille kaikenlaista toimintaa, mutta kun tytärtä ei kiinnosta, niin ei muuten (hieman) rohkeampi velipoikakaan ole innostunut. Tuntuu niin turhauttavalta. Sillä haluaisin varmistaa sen, että heillä olisi hauskaa täällä ollessa ja tulisivat vast'edeskin mieluusti.
Pikkuhiljaa menee itseltäkin into. Ja mieleen nousee vain "punainen lippu", kun tiedän tapaamisviikonlopun lähestyvän... Ja tällä (omalla) asenteella ei tilanne ainakaan parane. Nytkin on pinna tiukalla ja huonosti nukuttu yö takana...
Onneksi minulla on hyviä ystäviä, joille mieltäni purkaa! He tuntevat suhteemme vaiheet alusta asti. Eräskin heistä on erityisavustaja ja ollut paljon tekemisissä lasten kanssa myös muissa ammateissaan. Hänen kanssaan varsinkin oli erittäin helpottava ja antoisaa keskustella. Ammattiapua en ole itselleni vielä hakenut, sillä onhan aivan selvästi minullakin jonkin asteinen "ongelma". Ja vaan pahenee...
Olen kyllä miehelleni sanonut, että tytär tarvitsisi ammattilaisen juttutuokiota, mutta vastauksena on vain hiljaisuus. Toivottavasti tytölle ei jää elinikäsiä patoutumia, sillä uskon että 'lumipallo' on jo lähtenyt liikkeelle... ja murrosikäkin lähestyy.
Kiitos Sinulle 'äiti' noista ajatuksista ja muutenkin tästä keskustelusta.
- myös "äitipuoli"
..... tuttu tilanne paitsi että avomieheni lapset ovat poikia ala-asteikäisiä !!
Minun ehdotuksestani otettiin yhteyttä perheneuvolaan ja luulen että se voisi toimia teilläkin!!- äitipuoli
Perheneuvolaa olen miehelleni yrittänyt ehdottaa, mutta hän on vain hiljaa. Lasten äidin kanssa en ole ollut missään tekemisissä. Olen kyllä ajatellut ottaa häneen asiallisesti yhteyttä, elleivät tyttären yöheräilyt lopu. Ja sen teenkin, mikäli tilanne niin vaatii.
Perheneuvolakäynillä olisi varmaan parasta olla molemmat (oikeat) vanhemmat mukana, vai miten menettelitte? - Sivullinen
Olen itse myös äitipuoli. Aluksi minäkin halusin aktiivisen roolin mieheni tytön elämässä, ostin esim. vaatteita. Ihmettelin kasvatusasennetta ym. Sitten tajusin, että tytöllä on äiti, eihän hän minua tarvitse. En myöskään ole vastuussa mistään hänen suhteensa. Olen kokenut mustasukkaisuutta ja muita vaikeita tunteita. Kuulostaako sinusta kylmältä, hun totesin, ettei minun tarvitse edes rakastaa, koska hänellä on rakastavat vanhemmat.
Tästä vapautumisesta on sitten viidessä vuodessa versonut molemminpuolinen kiintymys. Kun tytär muutti-asuttuaan meillä joka toinen viikko-omaan asuntoonsa, on meillä molemmilla ikävä ja on ilosta kun hän tulee käymään tai käymme hänen luonaan.
Ei me voidä auttaa eikä ,huomaa, paljon pahentaakaan asioita. Älä hyvä ihminen ota vastuullesi sitä, että tytön vanhemmat ovat eronneet, he vastaavat siitä itse.
Oliko kolkkoa tekstiä? - äitipuoli
Sivullinen kirjoitti:
Olen itse myös äitipuoli. Aluksi minäkin halusin aktiivisen roolin mieheni tytön elämässä, ostin esim. vaatteita. Ihmettelin kasvatusasennetta ym. Sitten tajusin, että tytöllä on äiti, eihän hän minua tarvitse. En myöskään ole vastuussa mistään hänen suhteensa. Olen kokenut mustasukkaisuutta ja muita vaikeita tunteita. Kuulostaako sinusta kylmältä, hun totesin, ettei minun tarvitse edes rakastaa, koska hänellä on rakastavat vanhemmat.
Tästä vapautumisesta on sitten viidessä vuodessa versonut molemminpuolinen kiintymys. Kun tytär muutti-asuttuaan meillä joka toinen viikko-omaan asuntoonsa, on meillä molemmilla ikävä ja on ilosta kun hän tulee käymään tai käymme hänen luonaan.
Ei me voidä auttaa eikä ,huomaa, paljon pahentaakaan asioita. Älä hyvä ihminen ota vastuullesi sitä, että tytön vanhemmat ovat eronneet, he vastaavat siitä itse.
Oliko kolkkoa tekstiä?Ei ollut kolkkoa.
Sisämmässäni taidan olla aivan samoilla tunteilla. Olen taistellut itseni kanssa juuri tuosta 'rakastamisesta'. Tällä hetkellä en todellakaan kykene siihen (näitä lapsia kohtaan), mutta aivan kuten sanoit, lapsilla ON JO rakastavat vanhemmat.
Suoraan sanottuna tunteeni lapsiin ovat hyvin neutraalit (saattaa mennä jopa 'viileän' puolelle...). Tämä taitaa kuulostaa kylmältä, mutta näin vaan on. On siis miehen mukana hyväksyttävä koko 'paketti' tai mietittävä muita kuvioita ja siihen ei ole tarvetta.
Toiveita paremmasta taitaa olla sentään vielä.
Kiitos palutteestasi! - äiti
äitipuoli kirjoitti:
Ei ollut kolkkoa.
Sisämmässäni taidan olla aivan samoilla tunteilla. Olen taistellut itseni kanssa juuri tuosta 'rakastamisesta'. Tällä hetkellä en todellakaan kykene siihen (näitä lapsia kohtaan), mutta aivan kuten sanoit, lapsilla ON JO rakastavat vanhemmat.
Suoraan sanottuna tunteeni lapsiin ovat hyvin neutraalit (saattaa mennä jopa 'viileän' puolelle...). Tämä taitaa kuulostaa kylmältä, mutta näin vaan on. On siis miehen mukana hyväksyttävä koko 'paketti' tai mietittävä muita kuvioita ja siihen ei ole tarvetta.
Toiveita paremmasta taitaa olla sentään vielä.
Kiitos palutteestasi!Sanonpa vielä muutaman sanan....hyviä vastauksia olet saanut, "äitipuoli"! Rakkaus syntyy vain vapaudessa, ei yrittämällä! Lepää siis, kuten joku neuvoi!Vanhemmilla on päävastuu.Jonain päivänä kaikki on paremmin.
- minäkin...
äitipuoli kirjoitti:
Perheneuvolaa olen miehelleni yrittänyt ehdottaa, mutta hän on vain hiljaa. Lasten äidin kanssa en ole ollut missään tekemisissä. Olen kyllä ajatellut ottaa häneen asiallisesti yhteyttä, elleivät tyttären yöheräilyt lopu. Ja sen teenkin, mikäli tilanne niin vaatii.
Perheneuvolakäynillä olisi varmaan parasta olla molemmat (oikeat) vanhemmat mukana, vai miten menettelitte?..molemmat vanhemmat lapset minä itse
- ...
Onko lapsella muita ongelmia?
Tässä jotain, mitä tuli mieleen:
- Sosiaalisten tilanteiden pelko http://www.klis.com/chandler/pamphlet/socphob/part1.htm
- Masennus
- Hän on erityisen ujo ja arka
- Hänellä ei ole ollut helppoa, koska vanhemmat ovat eronneet. Lapsellekin on rankkaa, kun yhtäkkiä ei saa enää asua isän ja äidin kanssa. Ja voipi olla hänelle vaikeaa, että yhtäkkiä isän luona asuukin täysin vieras ja tuntematon nainen.
- Tuli myös jossain määrin mieleen Aspergerin sydrooma (Autismin lievä muoto), mutta en tästä osaa sanoa, koska en tiedä muista lapsesi ongelmista ja Aspergeriin liittyy paljon muutakin, enkä ole varma, liittyykö ollenkaan lapsesi käyttäytyminen siihen.
- Jne.- äitipuoli
Koulussa tytöllä menee hyvin, hän on ahkera ja tunnollinen, mutta ei välttämättä kuitenkaan "kympin oppilas". Ainakin yksi hyvä kaveri hänellä on, muita hän ei ainakaan nimellä mainitse.
Varmasti ero on vaikuttanut häneen, kehempä ei vaikuttaisi. Toisaalta olen seurustellut hänen isänsä kanssa jo 6 vuotta, joten LUULISI hänen jo minuunkin tottuneen... Koskaan en ole yrittänytkään olla hänenlle äiti, enkä yritäkkään. Mieluummin vain läheinen aikuinen, 'kaveri'.
Tuo sosiaalisten tilanteiden pelko sopisi kuvaan... Nähtäväksi jää, tuoko aika parannusta.
- ÄITI 1
Olen todella huolissani asiasta. Sinun kannattaisi käydä puhumassa asiantuntijoiden kanssa asiasta esim. perheneuvolassa. Sieltä saat varmasti apua. Lapsi varmasti nyt kärsii jostakin, ei ole normaalia, että hän vetäytyy noin syrjään, on univaikeuksia ym. häiriöitä
Voithan kokeilla myös jotain auttavaa puhelinta mutta sellaista jossa on todella ammattitaitoisia ihmisiä. Älä jätä asiaa vaan hae ihmeessä apua, vaikka muut kuinka pistäisivät vastaan ja olisivat eri mieltä.- äitipuoli
tuota olen yrittänyt miehellenikin sanoa. Lapsihan tässä on se joka kärsii. Ja mitä olen unihäiriöistä lukenut, niin aina teroitetaan, että asiaa ei saa jättää siihen. Yleensä taustalta löytyy jotain muuta.
Tilanne on nyt hieman 'rauhoittunut', sillä tytär nukkuu nyt paremmin, eikä ole nut heräillyt yöllä kesken kaiken. Siispä biologiset vanhemmat saavat "huokaista helpotuksesta", kriittinen tilanne näyttäisi olevan ohi. Mitä se ei varmaankaan ole! Isän mielestä tilanne on rauhoittunut ja äitinsä ei varmaan ole koko asiaa edes huomannut.
Kaikesta huolimatta ajattelin ottaa koulukuraattoriin yhteyttä ja keskustella hänen kanssaan luottamuksellisesti tilanteesta. Hänhän voisi ikäänkuin vaivihkaa hieman keskustella tytön kanssa. En tiedä olisiko hyvä idea? Toisaalta vanhemmat olisi saatava jollain tapaa keskusteluun mukaan ja varsinkin äiti edes HUOMAAMAAN tilanne. Hankala tilanne. - Mami
äitipuoli kirjoitti:
tuota olen yrittänyt miehellenikin sanoa. Lapsihan tässä on se joka kärsii. Ja mitä olen unihäiriöistä lukenut, niin aina teroitetaan, että asiaa ei saa jättää siihen. Yleensä taustalta löytyy jotain muuta.
Tilanne on nyt hieman 'rauhoittunut', sillä tytär nukkuu nyt paremmin, eikä ole nut heräillyt yöllä kesken kaiken. Siispä biologiset vanhemmat saavat "huokaista helpotuksesta", kriittinen tilanne näyttäisi olevan ohi. Mitä se ei varmaankaan ole! Isän mielestä tilanne on rauhoittunut ja äitinsä ei varmaan ole koko asiaa edes huomannut.
Kaikesta huolimatta ajattelin ottaa koulukuraattoriin yhteyttä ja keskustella hänen kanssaan luottamuksellisesti tilanteesta. Hänhän voisi ikäänkuin vaivihkaa hieman keskustella tytön kanssa. En tiedä olisiko hyvä idea? Toisaalta vanhemmat olisi saatava jollain tapaa keskusteluun mukaan ja varsinkin äiti edes HUOMAAMAAN tilanne. Hankala tilanne.Jaksamista sinulle äitipuoli. Hienoa että jaksat olla noin täysillä mukana lapsen asioissa ja huolissa. Oma lapseni, nyt jo aikuinen poika, kärsi koko avioeron jälkeisen lapsuutensa (9 - 18 vuoden ikäisenä) jotain niin kätkettyä surua, että en saanut siitä kiinni kuin vasta viime vuosina. Poika oli kiltti ja moitteeton ja hoiti asiansa todella hienosti, mutta eli eristettyä omaa elämäänsä eikä edes osannut eritellä tai kertoa omista tunteistaan. Vasta ammattikoulun käytyään ja puhuttuamme avoimesti masennuksen mahdollisuudesta hän on alkanut ottaa vastuuta omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Tottakai oma elämäni, miessuhteeni ja eronjälkeinen tuska on vaikuttanut lapsieni hyvin- ja pahoinvointiin. Mutta minkäs teet, parhaansa sitä kai jokainen yrittää omissa rajoittuneissa maailmoissaan ja maailmankuvissaan. Tärkeintä uskoisin kuitenkin olevan sen, että lapsen käytöstä ymmärtämätön aikuinen kuitenkin antaa sylinsä ja paikan vierellään sängyssä silloin kun lapsi sitä tarvitsee. Vielä vähemmän tolaltaa oleva lapsi ymmärtää itseään kun vierellä kasvava aikuinen, tunne siitä että kuitenkin on tullut hyväksytyksi omana mahdottomana itsenään on kuitenkin kauas kantava voimavara.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773