ajattelin tuoda vahan kasitystani esille talla palstalla uskosta. kirjoitin osan tulevasta tekstistani eraalle vl:lle tuossa alempana, ja ajattelin etta hyva tuoda se julki ihan kaikkienkin luettavaksi. mita usko on? talla pastalla monta kertaa kuulee vl:en suusta etta heidan uskonsa on pelastava mutta kenenkaan muun usko ei ole. syitakin on saatu kuten ei halua seurata Jeesusta, palvoo muita jumalia jne. you name it.
noh, siis mita on usko? usko on ojentautumista sen mukaan mita ei nay. tassa lyhyt kuvaus siita. en usko etta voi tosissaan uskoa Jeesukseen mutta silti palvoa muita jumalia/jumalaa. on kuitenkin mahdollista sanoa "uskovansa Jumalaan" mutta silti elama ei ole muuttunut (tiedan tallaisia henkiloita). ja ns. kritityissa maissa tama on yleista.
mutta mita se silloin tarkoittaa, mika on se ero? se tarkoittaa etta sydamessaan ei uskokaan Jumalaan/Jeesukseen. eli onkin epauskoinen vaikka sanoo uskovansa. ei voi olla uskovainen mutta silti epauskoinen. nama kaksi asiaa sotii keskenaan. esim. punainen paita ei voi olla mitenkaan sininen. Raamattuhan sanoo, etta sydamen uskolla pelastuu. Raamattu myos sanoo, etta on MAHDOTONTA palvoa Jumalaa ja mammonaa. eli tama kuvio ei vain yksinkertaisesti onnistu. mika on mammona? monet kuvittelevat sen olevan yhtakuin raha. se ei kuitenkaan pida paikkaansa. mammonalla on jotain tekemista rahan kanssa, mutta mammona ei ole raha.
mammonsa on yksi epajumalista, eli mammona on totinen elava henkiolento (lahtoisin tietenkin paholaisesta). voisin tasta kertoa enemmankin mutta on muutakin tekemista juuri talla hetkella. (muutan mieheni kanssa huomenna) :) eli tallaisia ajatuksia minulla tana aamuna. eli lyhyt yhteenveto tekstista: ei voi olla uskovainen ja epauskoinen yhtaaikaa. kun on sydamen usko, siis totinen usko Jeesukseen, silloin on pelastettu ja "oikea" uskovainen :) tallaisella henkilolla on suhde Jumalan kanssa.
jotkut voivat sanoa uskovansa Jumalaan mutta ovat siltikin epauskoisia koska he eivat usko Jumalaan sydamessaan vaan epailevat. tallaisilla ihmisilla ei silloin tietenkaan ole suhdetta Jumalan kanssa. eli ihminen on siis joko uskovainen tai epauskoinen, ja valitettavasti suurin osa ihmisista on epauskoisia. hyvaa paivan jatkoa kaikille! :)
Uskosta...
2
152
Vastaukset
- kaisla
Vaikka itse vielä enemmän korostaisin sitä syntien anteeksiantamusta/saamista, mutta sehän liitty täysin olennaisesti siihen, että uskoo Jeesukseen.
Mielenkiintoista olisi kuulla lisää siitä, mitä ajattelet mammonasta! Kunhan muuttopuuhilta ehdit niin valaisepa ajatteluasi lisää. Miksi ajattelet, että mammona on oikea henkiolento?
Hyvää yötä, suloisensiunattuja unia :)- stb
ilman muuta anteeksiantamus on olennainen asia uskoa. ja Jeesuksessa meilla on anteeksiantamus! sen verran voisin tuosta mammonasta kertoa, etta etenkin lansimaissa mammonaa ajatellaan rahana ja etta raha olisi yhtakuin valtaa. se ei pida paikkaansa. se on vaarinkasitys. raha on VAIN rahaa.
minulle on tama asia selkeytynyt vasta tana vuonna. kiitos Jumalalle siita tiedosta!
minun perheessa (niinkuin varmasti monen muunkin perheessa) opetettiin (koska oli vaara luulo rahasta ja mammonasta) etta ei ole hyva asia olla rikas. minusta siina ei vain koskaan ollut mitaan jarkea, enka tajunnut etta miksi rikkaana oleminen olisi huono asia.
Raamattu ei kuitenkaan sano etta on paha asia olla rikas. Raamatussa on oikeita vakevia Jumalan mieheia ja he olivat aarettoman rikkaita. itseasiassa kun Raamattua tutkii, kay selville etta siella olevat rikkaat henkilot olivat erittain viisaita.
Raamatussa sanotaan ettei voi palvella kahta jumalaa (Jumalaa ja mammonaa). mammona on nimi eraalle kreikkalaiselle(?) jumalalle. ennen ihmiset jopa palvelivat mammonaa. mammona on siis henkiolento. siksi Raamattu sanoo, etta ei voi palvella kahta jumalaa. kaytannossa: uskovaiset ihmiset (vaikka olisivat kuinka rikkaita) palvelevat tietenkin Jeesusta. he eivat voi siis palvella mammonaa. se ei ole mahdollista, niin sanoo Raamattu.
mammona aikaansaa vaaranlaisen "himon" rahaa kohtaan. rahassa itsessaan ei siis ole mitaan "voimaa" tai "valtaa". raha on vain paperia. mammona aikaansaa sen harhakasityksen etta raha olisi valtaa.
Raamatussa on paikka joka menee jotenkin nain: "rakkaus rahaan on kaiken pahan alku ja juuri". (engl: "THE LOVE OF MONEY is the root of all evil"). se on erittain vaarinymmarretty kohta Raamatussa. HUOM: RAKKAUS RAHAAN on kaiken pahan alku ja juuri. se ei sano etta raha on kaiken pahan alku ja juuri!! mammona saa aikaan sen rakkauden/himon rahaa kohtaan. tassa vahan purtavaa rahasta ja mammonasta! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996013
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282823Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764