Nyt niin hanakasti olette (joskin ehkä epäsuorasti) väittämässä, että minun erakkogerbiilini olisivat muka kärsineet yksinäisyydestään...
Itseasiassa minun yksinäiset gerbiilini ovat olleet kaikkein terveimpiä, iloisempia ja onnellisimman näköisiä gerbiilejä, joita olen nähnyt. Yhdellä tuttavallani oli "epävirallinen" gerbiilikasvattamo, eivätkä eläimet juurikaan nauttineet siitä, että ympärillä oli jatkuva hässäkkä. Ne laihtuivat´, menettivät turkkinsa kiillon ja tulivat apaattisiksi. HUOM! yksikään ei ollut sairas, oikeaoppista hoitoa ja ruokintaakin riitti, mutta eläimet eivät viihtyneet. Ehkä häkissä oli liikaa eläimiä.
Toinen esimerkki. Serkuillani oli kaksi gerbiiliä, joita ei koskaan pidetty sylissä ja jotka saivat elää lähes "luonnontilassa". Nämä olivat selvästi ahdistuneita eläimiä, jotka pelkäsivät paitsi ihmistä myös toisiaan.
Ehkä nämä ovat ääritapauksia, mutta haluan vain osoittaa, että gerbiilit voivat kärsiä myös laumassa, eli iso kasa eläimiä ei ole mikään autuaaksi tekevä tekijä.
Itseasiassa gerbiilit ovat lemmikkeinä niin nuoria, että kenenkään on vähän paha mennä sanomaan, mikä niille on hyväksi ja mikä ei. En usko että yksinäiset gerbiilini kärsivät elämästään. On ehkä totta, että gerbiilit ovat laumaeläimiä, mutta jos ne eivät tiedä "paremmasta", tuskin ne sitä osaavat haikaillakaan. Ei gerbiili muistele kuinka kivaa oli poikasena, kun oli paljon populaa ympärillä. Kuten sanottua, se sopeutuu, eikä ole välttämättä takeita siitä, että toisen eläimen seura olisi parempi kuin jatkuva ihmisen seura.
Tällä tarkoitan sitä, että gerbiilini olivat käytännössä vapaina, ja kanssani lähes joka hetki kun olin kotona. Eli siis suurimman osan aikaa... En tietenkään voi nukkua gerbiilini vieressä, mutta pehmoinen pesä luultavasti korvaa sen välttävästi. Jos ei ole pitänyt gerbiiliä yksinään, ei tiedä, millainen on ero sen ja laumaeläimen välillä. Voin sanoa että se on suuri. En kyllä pitänyt gerbiilejä yksin siitä syystä, että olisin halunnut sen itsekkäästi kesyyntyvän paremmin, mutta myöntää täytyy että on mukavaa kun eläimestä tulee "todellinen" kumppani.
Yksinäisistä gerbiileistä tulee luottavaisempia. Ne saattavat jopa käpertyä nukkumaan kädellesi. Ne näykkivät kepeästi kättä kuten tekevät toisilleen turkkia puhdistaessaan. Ne nauttivat ihmisten silittelystä, jota laumagerbiilit yleensä välttelevät. Niitä voi kuljettaa taskuissa ja hupuissa ilman että ne karkaavat. Yksi gerbiileistäni oppi istumaan olkapäälläni niin paikallaan, että saatoin vetää gollegepaidan päälle ja kaveri kiipesi panikoimatta kaula-aukosta takaisin paidan ulkopuolelle istumaan. ...listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Ei siis ole kyse siitä, kumpi elämä on parempaa, laumaelämä vai yksittäinen (kunhan gerbiilien kanssa todellakin vietetään aikaa enemmän kuin se parituntia päivässä), vaan siitä että molemmat elämät voivat olla joko kamalia tai sitten täysipainoisia. Ne ovat vain erilaisia, ei yksittäinen gerbiili välttämättä kärsi.
Minulla on kokemusta gerbiililaumoistakin, ja niidenkin pito on ihan antoisaa, mutta yksittäisen gerbiilin pidossa on aina oma "henkilökohtaisuutensa".
Aina ei tarvitse mennä eläinoppaiden tai näsäviisaiden kasvattajien auktoriteetin mukaan. Kunhan tekee asian kunnolla. Kun yksittäisen gerbiilin oppii tuntemaan, näkee jo sen ruumiinkielestä, millainen sen mieliala on.
Ehkä minua nyt syytetään vastuuttomuudesta, mutta sanon, että monen gerbiilinpito vain pätemis- ja oman kasvattajanimensä kohottamistarkoituksessa(, jolloin gerbiileistä tulee vain välineitä oman egonsa pönkittämiseen) on paljon epäeettisempää kuin yksinäisen gerbiilin pito!!!
Itseasiassa minun yksinäiset gerbiilini ovat olleet kaikkein terveimpiä, iloisempia ja onnellisimman näköisiä gerbiilejä, joita olen nähnyt. Yhdellä tuttavallani oli "epävirallinen" gerbiilikasvattamo, eivätkä eläimet juurikaan nauttineet siitä, että ympärillä oli jatkuva hässäkkä. Ne laihtuivat´, menettivät turkkinsa kiillon ja tulivat apaattisiksi. HUOM! yksikään ei ollut sairas, oikeaoppista hoitoa ja ruokintaakin riitti, mutta eläimet eivät viihtyneet. Ehkä häkissä oli liikaa eläimiä.
Toinen esimerkki. Serkuillani oli kaksi gerbiiliä, joita ei koskaan pidetty sylissä ja jotka saivat elää lähes "luonnontilassa". Nämä olivat selvästi ahdistuneita eläimiä, jotka pelkäsivät paitsi ihmistä myös toisiaan.
Ehkä nämä ovat ääritapauksia, mutta haluan vain osoittaa, että gerbiilit voivat kärsiä myös laumassa, eli iso kasa eläimiä ei ole mikään autuaaksi tekevä tekijä.
Itseasiassa gerbiilit ovat lemmikkeinä niin nuoria, että kenenkään on vähän paha mennä sanomaan, mikä niille on hyväksi ja mikä ei. En usko että yksinäiset gerbiilini kärsivät elämästään. On ehkä totta, että gerbiilit ovat laumaeläimiä, mutta jos ne eivät tiedä "paremmasta", tuskin ne sitä osaavat haikaillakaan. Ei gerbiili muistele kuinka kivaa oli poikasena, kun oli paljon populaa ympärillä. Kuten sanottua, se sopeutuu, eikä ole välttämättä takeita siitä, että toisen eläimen seura olisi parempi kuin jatkuva ihmisen seura.
Tällä tarkoitan sitä, että gerbiilini olivat käytännössä vapaina, ja kanssani lähes joka hetki kun olin kotona. Eli siis suurimman osan aikaa... En tietenkään voi nukkua gerbiilini vieressä, mutta pehmoinen pesä luultavasti korvaa sen välttävästi. Jos ei ole pitänyt gerbiiliä yksinään, ei tiedä, millainen on ero sen ja laumaeläimen välillä. Voin sanoa että se on suuri. En kyllä pitänyt gerbiilejä yksin siitä syystä, että olisin halunnut sen itsekkäästi kesyyntyvän paremmin, mutta myöntää täytyy että on mukavaa kun eläimestä tulee "todellinen" kumppani.
Yksinäisistä gerbiileistä tulee luottavaisempia. Ne saattavat jopa käpertyä nukkumaan kädellesi. Ne näykkivät kepeästi kättä kuten tekevät toisilleen turkkia puhdistaessaan. Ne nauttivat ihmisten silittelystä, jota laumagerbiilit yleensä välttelevät. Niitä voi kuljettaa taskuissa ja hupuissa ilman että ne karkaavat. Yksi gerbiileistäni oppi istumaan olkapäälläni niin paikallaan, että saatoin vetää gollegepaidan päälle ja kaveri kiipesi panikoimatta kaula-aukosta takaisin paidan ulkopuolelle istumaan. ...listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Ei siis ole kyse siitä, kumpi elämä on parempaa, laumaelämä vai yksittäinen (kunhan gerbiilien kanssa todellakin vietetään aikaa enemmän kuin se parituntia päivässä), vaan siitä että molemmat elämät voivat olla joko kamalia tai sitten täysipainoisia. Ne ovat vain erilaisia, ei yksittäinen gerbiili välttämättä kärsi.
Minulla on kokemusta gerbiililaumoistakin, ja niidenkin pito on ihan antoisaa, mutta yksittäisen gerbiilin pidossa on aina oma "henkilökohtaisuutensa".
Aina ei tarvitse mennä eläinoppaiden tai näsäviisaiden kasvattajien auktoriteetin mukaan. Kunhan tekee asian kunnolla. Kun yksittäisen gerbiilin oppii tuntemaan, näkee jo sen ruumiinkielestä, millainen sen mieliala on.
Ehkä minua nyt syytetään vastuuttomuudesta, mutta sanon, että monen gerbiilinpito vain pätemis- ja oman kasvattajanimensä kohottamistarkoituksessa(, jolloin gerbiileistä tulee vain välineitä oman egonsa pönkittämiseen) on paljon epäeettisempää kuin yksinäisen gerbiilin pito!!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Siis:
"
.., jos gerbiileistä tulee välineitä ihmisen oman egon pönkittämiseen..."
mäkin voisin hieman kertoa yksittäisen gerbiilin elämästä:
mä olin noin 12-vuotias, kun mä sain ensimmäisen gerbiilini, Tiitin. enhän mä sillon tiennyt, että gerbut on laumaeläiniä, joten tämä gerbiiliherra asui yksinään.sillon mä vietin sen kanssa melkeen kaiken ajan (sehän oli mun ihka ensimmäinen oma lemmikkini jota mä rakastin) jonka olin kotona. Tiiti oli aivan hirveän rauhallinen ja tykkäsi istuskella sylissä ja juosta lattialla ja tehdä kaikkea muuta gerbiilimäistä touhua.
kuitenkin noin puolen vuoden päästä mä päätin hankkia toisen gerbiilin, koska tuo edellinenkin oli niin ihana.
niinpä meille muutti Veeti. silloin mä en ollut koskaan kuullutkaan totuttamisesta, joten gerbat muuttivat yhteen samana päivänä jolloin Veeti meille tuli. hyvin ne toisensa heti hyväksyivät (ihme?) ja nukkuivatkin sitten samassa pesässä.
Tiiti näytti TODELLA onnelliselta kun sillä oli vihdoinkin joku jonka kanssa keskustella gerbiilimäisistä asioista ja jonka kanssa nukkua öisin.
tottakai gerbiilikin nukkuu mieluummin läjässä toisten gerbujen kanssa kuin yksin pesässään!
nykyään mulla ei tulis mieleenkään pitää mitään gerbua yksinään.
gerbiilit todella ovat laumaeläimiä ja viihtyvät hyvin laumoissa/pareittain.
onhan niitä tietenkin niitäkin yksilöitä jotka ei huoli muita, mutta ne on aika harvassa.
Yksilöitä löytyy, jotkut tykkää olla itsestään ja jotkut laumassa. Itse kyllä kannatan, että kaksin aina kaunihimpi. Minulla oli 2 gerbiiliä ja toisen kuoltua toinen oli niin surullinen, että kuoli itsekkin pian. Tämä jälkimmäinen oli jo niin vanha, että ajattelin että se ei sopeudu enään uuteen tulokkaaseen....
En nyt ole ihan samaa mieltä tuosta, että gerbiili olisi välttämättä kovin onnellinen yksin eläessään... (tosin en ole ikinä päässyt kuulemaan gerbiilin omaa mielipidettä, tuskin kukaan muukaan)
Kirjoitit, että gerbiilit ovat niin uusia lemmikeitä, ettei kukaan tiedä niiden lajikäyttäytymistä varmasti. Kuitenkin jotain ehkä kertoo se, että vapaana gerbiilit elävät yhdyskunnissa, toisin kuin esim. päästäiset jotka tappelevat välittömästi jos törmäävät lajitoveriin. (sinänsä huono esimerkki että päästäisiä ei(?) pidetä lemmikkinä).
Mulla on melkeinpä koko "gerbiilihistoriani" ajan ollut yksinäisiäkin gerbuja. Nämä ovat justiin niitä, joita on pidetty joko aiemmassa kodissaan yksin jostain syystä, ja sitten pari näitä, jotka eivät yksinkertaisesti tule toimeen muiden kanssa..
Olen siis sitä mieltä, että gerbiili on onnellisempi parin kanssa (samaa sukupuolta) tai suuremmassa laumassa.
Ihminen ei kuitenkaan voi viettää 24h/vrk tai edes 12h/vrk gerbiilinsä kanssa. Ihminen ei ole gerbiilin luonnollinen lajikumppani.
Ja taatusti yksikään kasvattaja ei suosittele pitämään gerbiileitä pareittain sikis, että "pönkittäisivät egoaan" tai jotain sinne päin.. eiköhan kasvattajilla ole kuitenkin enemmän tietoa ja taitoa kuin harrastajilla, jo pelkästään kkk1:n ansiosta (tietysti kaikki kokemus ym. siihen päälle).
Niin ja sitten vielä sellainen, että laumassa elävä gerbiili tulee aivan yhtä kesyksi kun yksinäinenkin jos sen kanssa jaksaa viettää aikaa.
Kun sain 2 gerbiiliä, tiesin että ne ovat laumaeläimiä. Gerbiiliherrat eivat koskaan tapelleet. Kun toinen gerbiili menehtyi toisesta tuli todella levoton ja pelokas. Se ei uskaltanut olla muuta kuni omassa pesäkopissaan ja pelkäsi.
Kun ostin jonkun ajan kuluttua sille 2 kaveria, en minäkään tiennyt totuttamisesta yhtikäs mitään.
Ensin tämä yksinäinen gerbiilini jahtasi pienenpiä, mutta hetken kuluttua kaikki olivat sulassa sovussa.
Miksi ette voi vain hyväksyä, että yksinäisenkin gerbiilin elämä voi olla mukavaa? Onko laumaeläin-teorianne niin syvälle tajuntaanne syöpynyttä, että ette voi nähdä muita vaihtoehtoja?
Kautta aikojen lemmikkejä on pidetty yksinäisinä, vaikka olisivatkin laumaeläimiä. Lemmikki on niin monta sukupolvea erossa aidosta luonnoneläimestä, että sen tarpeet ja käyttäytyminen on selvästi muuttunut.
Hyvä esimerkki laumaeläinten yksittäin pidosta ovat kaniinit. KAnit ovat yleensä niin isoja eläimiä, ettei monella ole mahdollisuuksia pitää kahta eläintä, vaikka ne luonnossa asuvatkin yhdyskunnissa, kuten gerbiilit. Silti yksinäisen kanin elämä on selvästi hauskaa, tai eipä omat kanini ainakaan ole apaattisia olleet, toisin kuin monen tuntemani kaksittain asuvien kanit.
Entäs sitten hevoset? Nekin ovat laumaeläimiä, mutta niitä saatetaan pitää yksittäin tai jopa jonkin toisen eläinlajin (esim. kanien, mikä on sinänsä arveluttavaa) kanssa. Silti eläimet viihtyvät keskenään. Eikös tämä ole aika suoraan verrattavissa siihen, millainen suhde ihmisellä ja yksinäisellä gerbiilillä voi olla? Kaikkea mahdollista lajinomaista toimintaa ei voi taata (ihminen ei voi nukkua gerbiilin pesässä, vuohi ei voi rapsuttaa hevosen säkää), mutta ei se ole välttämättä tarpeellistakaan. Jos ruvetaan miettimään, mikä olisi mahdollisimman luonnonmukainen ja hyvä eläintenpitotapa, pitäisi ihmisen pysytellä melkein kokonaan eläimistä erossa. Tämä "se on luonnonmukaista" ei siis ole kovin kantava perustelu, koska lemmikkien pidossa harvoin mikään on luonnonmukaista. Ei sen kuulu ollakaan.
Pääasia on että eläimiä kohdellaan hyvin.
Kuten sanottua itselläni on kokemusta myös laumagerbiileistä, joiden kanssa olen viettänyt yhtä paljon aikaa kuin yksinäisten, ja laumagerbiilit kesyyntyvät, mutta eritavalla kuin yksinäiset. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Sekä lauma- että yksinäiset gerbut ovat ihania lemmikkejä kumpikin, mutta minusta yksinäisen eläimen pidossa ei ole välttämättä mitään väärää ja tuomittavaa.
By the way, minullakin oli kerran pari gerbiilejä, joista toinen kuoli, mutta toinen elää edelleen. Voi hyvin. Eikä edes mainittavasti kaivannut kumppaniaan. Tai ainakaan mitään suruaikaa ei siinä ollut havaittavissa, korkeintaan se on piristynyt niistä ajoista, kun oli kaverinsa kanssa ja tämä yksilö on sentään vanha gerbiili.
Väitän myös, että tavallisella gerbiiliystävällä voi olla yhtä paljon kokemusta, tai jopa enemmän kuin "virallisella" gerbiilikasvattajalla. Se, että kuuluu yhdistykseen ja tietää, minkä nimisiä väriyhdistelmiä gerbiileillä on ja kuinka pitkä häntä niillä tulisi olla ei välttämättä kerro mitään ihmisestä. Olen muutenkin vastaan kaikkea eläinten "tyyppimääritelmiä" viivottimen ja värikartan mukaan. Eläimet ovat yksilöitä ja ihania riippumatta siitä, onko niillä valkoisia pilkkuja mustassa turkissa vai ei.
sinulle "Gerbillus":
Tietysti saat pitää eläimiäsi miten vain. Sitä ei kukaan ole sanomassa miten sinum täytyy tehdä. Mielestäni tuossa yksin pitämisessä on kyseessä kuitenkin Sinun itsekeskeisyytesi (ei millään pahalla), kun käsittääkseni voisit pitää eläimiä pareittain/laumassa mutta otat mieluummin vain yhden jotta eläin kiintyisi sinuun. Ja sinä voit tarjota sille seuraa vain muutaman tunnin päivässä.
Puhut muuten aika reippaasti ristiin, aiemmassa viestissä sanoit, että kukaan ei voi varmasti tietää gerbiileistä kun ovat olleet niin vähän aikaa lemmikkinä. Toisessa kuitenkin vetoat siihen että eläimet ovat kulkeneet ihmisten kanssa jo niin pitkään?
Sitten vielä kasvattajista.. oletko koskaan lukenut esim. kasvattajien nettisivuja tai keskustellut virallisen kasvattajan kanssa? Kasvattaja ei kasvata eläimiä vain hyvin värin takia. Kasvattajien tehtävä on kehittää kasvattamaansa eläinlajia elinkelpoisempaan suuntaan valitsemalla jatkoon parhaat yksilöt. Eli aivan normaalia luonnonvalintaa, periaatteessa. Jos ja kun kasvattajilla vielä on varaa valita terveitä, hyvärakenteisia SEKÄ hyvänvärisiä yksilöitä jalostukseen, silloin katsotaan väriä tarkemmin.
Että näin. Eiköhän jokaisella kasvattajalla tule kasvatusperiaatteissa tärkeimpänä terveys, luonne, rakenne ja sitten vasta se niin paljon puhuttu väri.
BTW, mikset sinä vain voi hyväksyä että jokaisella eläimellä on loppujen lopuksi parempi olla laumatoverien kanssa kuin pelkästään ihmisen seurassa? sen tajuamiseen loppujen lopuksi tarvitsee vain tervettä järkeä.
Väitän että gerbiili on ja pysyy laumaeläimenä vaikka kuinka jalostettaisiin! On väärin tukahduttaa gerbiileiltä niiden luonnollinen vaisto! Itselläni ei ole gerbiileitä mutta eräällä ystävälläni on. Aina kun toinen gerboista otetaan käteen ja toinen jää häkkiin niin häkkiin jäänyt menee sekaisin huolesta. Sitten kun toinen tuodaan takaisin se pesee ystävänsä läpikotaisin ja käpertyy sen kanssa nukkumaan. Gerbiili tarvitsee toista gerbiiliä samalla tavalla kuin mekin tarvitsemme sukulaisiamme. Ne rakentavat yhdessä pesänsä, syövät yhdessä, nukkuvat yhdessä, pesevät toinen toisensa ja kommunikoivat keskenään. Minusta gerbiilillä on oikeus lajitoveriin.Sinä et voi korvata gerbiiliksi joka tekee päivän askareet sen kanssa.
Ensinnäkään, en ole ottanut yhtä gerbiiliä vain itsekkäistä syistä vaan puhtaasti sen takia, että ystävälläni oli gerbiilipoikue, josta vain yksi poikanen oli vailla kotia.
Ja sitten minulta on kuollut gerbuparini toinen gerbiili, jolloin toinen jäi yksin.
Tosin nyttemmin minulla on ollut enemmän näitä "laumagerbiilejä", sillä minulla ei ole ollut ihan niin paljon aikaa viihdyttää yksinäisiä kuten aikaisemmin.
Halusin vain todeta, että yksinäisten gerbiilien pidossa ei ole mitään pahaa tai epänormaalia, koska kaikki itseään gerbiilifaneiksi kutsuvat tällä palstalla alkavat heti vaahtoamaan siitä kuinka on pakko olla pari.
Enkä tarkoittanut, että kaikki kasvattajat olisivat "egonpönkittämisristiretkellä", mutta varmasti osa on. Se voi olla pieni osa, mutta aina löytyy mätää.
Toisaalta kaikki tuo, mitä sanoit kasvattamisperusteiden (esim. terveydell. syitten) ei minusta ihan pidä paikkaansa. Vai väitätkö, etteikö paremman värinen gerbiili ajaisi näyttelyissä yli sellaisen gerbiilin, jolla on ehkä hieman "isohkot" korvat, tai kookkaampi ruumiinrakenne kuin yleensä kuuluisi? Sairasta minusta.
Minusta on kuitenkin kyseenalaista, kumman eläimen elämä -yksinäisen vai laumaeläimen- on parempaa. Kuten aiemmin totesin, molemmat elämät ovat antoisia, mutta erilailla. Toinen ei aja toisen ohitse, jos kaikki (esim. hyvä hoito) on muuten kohdallaan.
Siitä, mitä väitit minun puhuneen ristiin: Siis. Gerbiilit ovat lemmikkeinä niin tuoreita, ettei niistä vielä tiedetä paljoa, mutta ne ovat kuitenkin olleet tarpeeksi kauan lemmikkeinä, jotta saadaan mennä monen monta sukupolvea taaksepäin, että tulee vastaan oikea luonnonvarainen gerbiilialkukanta. Lemmikkigerbut ovat siis aivan eri eläimiä, kuin luonnongerbut, mutta koska luonnongerbuistakaan ei tiedetä tarpeeksi, ei voida tietää myöskään, millä tavalla lemmikkigerbiili eroaa ja millä tavalla lemmikkigerbiili ei eroa niistä.
En näe mitään ristiriitaa tämän välillä, mutta ehkä et ymmärtänyt pointtiani.
En sanokaan, että gerbiilin yksin pito olisi epänormaalia. On minullakin yksinäisiä gerbiileitä, tulee varmasti olemaankin. Mutta nämä ovat siitä syystä yksin, että minulla ei satu olemaan gerbiiliä, jonka kanssa nämä yksilöt tulisivat toimeen. Jokaista yksinäistä on sentään koitettu pistää yhteen muiden kanssa.
Jokainenhan asuttaa eläimiään kuten haluaa. Minä teen niinkuin parhaaksi näen, eli annan gerbiieliden mieluummin elää laumassa jos niillä olisi siihen mahdollisuus.
Sinä pidät niitä yksin jos niin haluat. Se on sinun näkemyksesi.
Varmaankin (en siis tiedä) näyttelyssä hyvänvärisestä norm. kokoisesta ja huonomman värisestä liian isosta hyvänvärinen kerää palkinnot. Mutta tämäkin on vasta siinä vaiheessa kun paremman värinen on fyysisesti muuten terve ja kunnossa. Pakkohan näyttelyissä jonkun on voittaa, vai?
En väitä etteikö yksinäinen gerba voisi olla onnellinen. En voi tietää kun yksikään gerba ei ole mulle avautunut.
Joo, kaiketi ymmärsin tarkoittamasi asian väärin, tuon gerbiilin ja ihmisen yhteiselosta..
Näyttelyissä kokonaisuus ratkaisee, vaikka gerbiili olisi kuinka hyvän värinen tahansa, se ei pärjää jos se on esim. liian pieni tai lihava. Jos gerbiii taas on sairas, tuomari voi hylätä eläimen, jolloin sitä ei arvostella lainkaan.
Kuinkahan monta kasvattajaa (siis virallista) mahdat tuntea? Jos et tunne kasvattajia, et voi mitenkään väittää heidän käyttävän sairaita eläimiä jalostukseen. Ota siis ensin selvää asiasta ja hauka vasta sitten.
määki kasvatan gerbuja epävirallisesti, ja gerbiilini rakastavat kulkea mukana näyttelyissä,
muiden gerbujen läheisyydestä jne.
omistaja huomaa millon gerbiili on onnellinen ja milloin ei.
mun gerbiilit ovat onnellisia, kun mulla oli ongelmia kotona enkä jaksanut hoitaa gerbuja ne olivat selvästi apaattisia.
nyt kun taas aloin palautua normaalixi, huomaan selvästi miten onnellisia gerbut ovat...
en kuitenkaan sano, et yxinäinen gerbiili olisi jotenkin huonommassa hoidossa.
jos huomaan jonkun gerbun sellaisexi yxilöxi, että se ei pidä kulkea näyttelyissä tai jotain sinne päin, annan sen jäädä kotiin.
Väität että yksinäinen gerbiili kesyyntyy paremmin kuin laumassa elävä? Ei pidä paikkansa! Gerbiilit ovat yksilöitä ja kesyyntyvät sen mukaisesti. Mulla on gerbiili joka eli neljän gerban laumassa, mutta on todella ihana käsitellä ja mieleeni tulee vaan yksi näyttely, jossa se ei olisi saanut palkintoa pet-luokasta(käyn lähes jokaisessa Suomen gerbiilinäyttelyssä). Ja on tämän lisäksi hyvän värinen. Ostopaikka saattaa kuitenkin vaikuttaa gerbilin kesyyntymiseen. Eläinkaupan gerbiilien taustasta ei voi tietää mitään, eikä niitä yleensä ehditä siellä käsittelemäänkään.
Kun näkee miten gerbiilit käyttäytyvät laumassa, pesevät toistensa turkkia, nukkuvat läjässä jne. ei kyllä mielellään pidä niitä yksinään.
eihän kukaan niitä gerbiileitä vastusta vaan niiden pitämistä yksin.
minulla on vain yksi gerbiili sen nimi on viki :) ja ei ole koskaan ollut tekemisissä muitten gerbiilien kanssa,paitsi ehken eläinkaupassa.
viki on elännyt tähän mennessä terveenä ja virkeenä vaikka yhden flunssan sairastikin.
viki on nyt lähes 4 vuotta ja pomppii häkissänsä ja muilla matkoilla niinkuin hyppyhiireksikin sanotaaan.
minä olen vikille uskollinen leikki toveri vaikka vähän isompi olenkin ymmärrän sen eleitä ja ääniä ,milloin se pyytää huomiota,juoksentelua jne. minun mielestäni yksin häkissänsä elävä gerbiili elää pidempää kuin vaikka 20:n hiiren populaatio
Yksikään vain yhden luonnossa laumassa elävän eläimen omistaja ei ole pätevä sanomaan mitään eläimensä onnellisuudesta/onnettomuudesta. Sinulla ei ole vertailupohjaa laumassa eläviin gerbiileihin nähden.
Tiesithän, että gerbiilit pidetään terraariossa eikä häkiss? Niille luontaisempaa tekemistä on kaivelu, jota terrassa voi toteuttaa paremmin kuin häkissä.
Hiirten vertaaminen gerbiileihin ei toimi siinä mielessä, että hiiret nyt muutenkin elävät lyhyemmän ajan kuin gerbiilit. Mutta laumassa elävä hiiri on onnellinen, ja niin olisi kaverin kanssa elävä gerbiilikin. Eräällä kaverilla on nyt yli 4-vuotias gerbupappa, joka elää onnellisena kahden poikansa kanssa.
Sen verran on vielä pakko heittää, että jos se yksinäinen gerbiilisi elääkin sen 4 vuotta, se 20 hiiren lauma (josta jokainen elää vaikkapa "vain" vuoden) elää yhteensä 20 vuotta :D
Gerbiilit ovat luonnossakin eläneet aina laumoissa, joka tarkoittaa, että ne ovat laumaeläimiä. Ja ihmisen kuuluu antaa lemmikilleen niin samanlaiset olosuhteet kuin niillä on luonnossakin. Gerbiili ei viihdy yksin. Se on laumaeläin, kai sen nyt huomaa!?! Joka paikassa tankutetaan että gerbsuja pitää olla vähintään kaksi. Sanopa perustelu sille, miksi gerbiilin pitäisi olla yksin?? Vaikka se on laumaeläin.
Hoitakaa gerbsujanne miten hoitakaa, ei ole minun ongelmani, mutta lähinnä kuitenkin naurattaa toi sinun alkuviestisi!! :'D
Sääliski käy =( Sillä gerbsu on laumaeläin,ja sen takia sillä kuuluu olla kaveri, koska ei ihminen sitä läheskään korvaa. Toisen viereen on ihana käertyä nukkumaan, jaloitellakin uskaltaa paremmin kun on kamu, ja malliakin voi vähän ottaa, joskus pieni "painikin" on kohdallaan. Kaksi gerbiiliä onnellisempiä kuin yksi, ja se on FAKTAA.
Olen samaa mieltä siitä, että niin yksinäinen gerbiili (kuin marsukin) on todella oikeasti kumppanini. Sitä paitsi, yksinäisen eläimen kanssa viettää huomattavasti enemmän aikaa, korvatakseen lajikumppanin. Mulla on ollut kerran yksi marsu, ja sitten gerbiilejä, joiden sisarus on kuollut. Niistä gerbiileistä on aina tullut jotenkin paljon kesympiä sen jälkeen. Vaikkei gerbiili puhukaan meidän kieltämme, voimme silti havaita niissä elekieltä sekä yleistä hyvinvointia ja käytöksen. Kuten Gerbillus kertoi, jotkut gerbiilit eivät voi hyvin ja sen huomaa selkeästi, JOS osaa katsoa oikein silmin. Ehkäpä teille muille sopisi joku semmoinen eläin, joka oikeasti puhuu, siis lelu? :)
Onhan se toki suloista, kun gerbut nukkuvat vierekkäin tai päällekäin. Siksi halusinkin gerbiilini parasta, kun ajattelin, että se kaipaisi kaverin kuolleen tilalle. Yritin kerran hankkia uudet kaverit, mutta ne poikaset vaan hyökkäsivät sen vanhan kimppuun. Täällä palstalla ja muuallakin vaan toitotettiin, että pitää hankkia kaverit yksinjääneelle gerbiilille. Oli kyllä semmosia 'eläintensuojelijoita', jotka vaan selitti ja selitti, mutta kukaan ei ikinä sanonut, että voisi käydä näin. Mun piti siis ostaa uusi häkki, jotta gerbiilit olisivat erillään, vanhempi gerbiili omassaan ja nuoremmat omassaan. Että kiitos vaan teidänkin vinkeistänne!! Siitä lähtien olen kuunnellut vain omaa vaistoani.
Minulla oli kaksi gerbiiliä joista toinen kuoli 4kk sitten. Yksin jäänyt gerbiili on tämän tapahtuman jälkeen ollut paljon "sosiaalisempi" ja enemmän touhunnut terraariossaan, kun enään ei ole "orjaa" ketä kaiken tekisi! ;) Ja voi ihan hyvin yksinkin niin miksi pitäisi ottaa siihen sitten joku toinen kaveriksi, kun yksinkin pärjää? Ja se on kyllä totta että nykyään tulee enemmän oltua läsnä ja juteltua ja siliteltyä ja lellittyä kun toinen on yksin.