Exä kummittelee

Minulle tuli joku päähänpisto ja yritin etsiä exän kuvaa netistä, mutta löysin vaan nimen. Olisin halunnut tietää minkänäköinen hän on nykyään. Kuitenkin jotenkin minua "pelotti" löytää hänen kuvansa. Kuin koko kroppa olisi ollut tulessa. Mitä tämä on? Tunteita vielä häneen? No voin sanoa, että olin rakastunut korviani myöten häneen ja hän lähti yht'äkkiä elämästäni. Tietoisella tasolla olen päässyt yli hänestä jo, mutta tämä todisti jotain muuta.

Ja tästä on aikaa k-a-u-a-n...

Miten teillä muilla? Miks vaan exä on saanut minut tuntemaan niin kovaa ja kaikki kohdalle nykyään sattuneet naiset eivät ole sytyttäneet minua samallalailla.
1376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämän yhden miehen perään yhä haikailen. Joku kemia vaan puuttuu kaikkien muiden miesten kanssa. Ihan kuin ei oltaisi ihan samalla tasolla ajatuksissamme. Siis mukavia, komeita miehiä, joissa ei ole hitustakaan mitään sellaista perustavanlaatuista vikaa, miksi en voisi tykätä heistä, mutta se jokin väliltämme vain aina puuttuu.

Vähän aikaa sitten lopetin suhteen erääseen mieheen, koska aloin huomaamaan, että tavallaan olin ehkäpä enemmän "säälistä" toisen kanssa kun toinen tuntui niin rakastuneelta. Oli vaikea lähteä. Joskus tuntui, että exän kanssa kaikki kulki omalla painollaan. Ehkä koska olimme niin samalla aaltopituudella. Ei tarvinnut ahdistua toisen liiallisista vaatimuksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunteva mies kirjoitti:

Minulle tuli joku päähänpisto ja yritin etsiä exän kuvaa netistä, mutta löysin vaan nimen. Olisin halunnut tietää minkänäköinen hän on nykyään. Kuitenkin jotenkin minua "pelotti" löytää hänen kuvansa. Kuin koko kroppa olisi ollut tulessa. Mitä tämä on? Tunteita vielä häneen? No voin sanoa, että olin rakastunut korviani myöten häneen ja hän lähti yht'äkkiä elämästäni. Tietoisella tasolla olen päässyt yli hänestä jo, mutta tämä todisti jotain muuta.

Ja tästä on aikaa k-a-u-a-n...

Miten teillä muilla? Miks vaan exä on saanut minut tuntemaan niin kovaa ja kaikki kohdalle nykyään sattuneet naiset eivät ole sytyttäneet minua samallalailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu