EclipsElle jatkoa

Taha Islam

>>"Höpsis. Oikeasta Koraanista translitteroituna: "Qul ya ahla alkitabi taAAalaw ila kalimatin..." Eli: "Sano tulkaa Kirjan Kansa..." Siinä ei sanota kristitty (nasara) ja juutalainen (yahood)."

>Ja mitäs kuuluikaan kirjan kansaan?

Mm. kristityt ja juutalaiset. Etsitkö nyt Koraanista kohdan, jonka mukaan kaikki Kirjan Kansaan kuuluvat ovat oikeauskoisia?

Et löydä sitä, joten voit lukea uudelleen lainaamani kohdan käännöksestä:

"Te, joilla on Pyhä kirja, miksi ette usko Jumalan tunnusmerkkeihin, vaikka itse olette niiden silminnäkijöitä?"

Alkuperäinen väitteeni oli: "Ahlul Kitab'iin kuuluva henkilö, joka nimittää itseään kristityksi on vääräuskoinen. Kristitty on Kirjan Kansaan kuuluva, mutta koska hän nimittää itseään jollain muulla, kuin Islamiin alistuneen nimellä (muslim), hän on todistettavasti vääräuskoinen."

Tämä johtuu siitä, että Koraanin mukaan ainoa oikea uskonto on Islam ja arabiaksi Islamin uskonnokseen valinnut on muslimi.

_Kaikki_ profeetat Abrahamista(AS) lähtien julistivat Islamia ja olivat muslimeja, joten kristittyksi julistautuminen on islaminvastaista ja merkki siitä, ettei ko. henkilö ole valinnut uskonnokseen Islamia.

Sitten sanoin: "Se nyt vaan on kieliopillinen mahdottomuus, että voi olla Kirjan Kansan jäsen, oikeauskoinen ja kristitty, kaikki samaan aikaan."

>>"Mistä minä voin tietää, oletko edes ihminen? Saatat olla satunnaislukugeneraattorin ohjaama kirjeenvaihtoautomaatti."

>HAhahaa! Itsepetos voi mennä melko syvälle, kun ihminen on valinnut uskontonsa sen mukaan että se oikeuttaa aiheuttamaan negaatioita toisinajattelijoille.
Ja sitten kun paljastuu että ko. uskontokin antaa varsin ristiriitaisen kannan tuosta aiheesta, ollaankin ihmeissään.

Jos ilmoitat nimesi tällä palstalla, lakkaan pitämästä sinua automaattisena puppukoneena.

>>"Tämän väitteen todistamiseen tarvitaan sellaista logiikkaa, joka ei mahdu normaali-ihmisen käsityskykyyn ja se on epäilemättä yhtä huteralla pohjalla, kuin muutkin "teoriasi"."

>Lue ed. kirjoitukseni.
Lauseeni oli ehkäpä huonoa arabiaa, mutta ymmärrettävää suomen kieltä jokaiselle jonka älykkyysosamäärä ylitää imbesillin, tai edes debiilin tason.

Tähän mennessä esittämäsi teoriat ja päätelmät, joita on varovasti arvioiden yli sata, on kaikki todistettu vääriksi ja heikoiksi. Tähän on syynä se, että toistuvasti teet samat virheet päättelyketjuissasi. Syy siihen, että toistat virheitäsi on ehkä se, että "viisas oppii toisten virheistä, tyhmä ei omistaankaan".

Sinulla on taipumus unohtaa todisteet ja käytetyt argumentit. Hyvänä esimerkkinä tämä "kirjanomistaja", jota olet käyttänyt todisteena kristittyjen oikeauskoisuudesta. "Ahlul Kitab" on mielestäsi käännettävissä "kirjanomistajaksi", vaikka siinä on kaksi sanaa; Kansa ja Kirja. Samalla logiikalla voisi kääntää "Koiraeläin" "Koira-Eläimen omistajaksi".

51

917

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ranya*

      taisi kirmata jo viikonlopun viettoon(?)

      • EclipsE

        siellähän minä olin. Eikä ollut lainkaan sunnalaista menoa. ;)

        Et sitten liittynytkään juhlaremmiin..? ;P

    • sama

      Minäkin taidan häippästä täältä näyttöpäätteen äärestä tillittämään laajakangasta, vaikka olenkin vielä ihan flunssainen...

      Harmi, että sunnafundikset dissaavat elokuvia, nimittäin tämä olisi paremmin kuin sopiva leffa, sinulle http://brucealmighty.com

    • EclipsE

      "Mm. kristityt ja juutalaiset. Etsitkö nyt Koraanista kohdan, jonka mukaan kaikki Kirjan Kansaan kuuluvat ovat oikeauskoisia?"

      En ole väittänytkään että kaikki kelpaavat, mutta osa kelpaa.
      Ja ne kohdat olen näyttänyt useammin kuin yhden kerran.
      Eikö mene kaaliin, vaan pelaatko aikaa?

      Eli seuraava lauseesi osoittaa A. Että Koraanissa on ristiriita. B. Että olet väärässä/ "teeskentelijä"
      ;
      "Tämä johtuu siitä, että Koraanin mukaan ainoa oikea uskonto on Islam ja arabiaksi Islamin uskonnokseen valinnut on muslimi."

      "_Kaikki_ profeetat Abrahamista(AS) lähtien julistivat Islamia ja olivat muslimeja, joten kristittyksi julistautuminen on islaminvastaista ja merkki siitä, ettei ko. henkilö ole valinnut uskonnokseen Islamia."

      Höpsistä. Abrahamista eteenpäin julistettiin aina Jeesukseen/ Johannekseen asti Juutalaisuutta. Jonka jälkeen alkoi Kristinuskon aika.
      Sen sijaan Koraani kyllä hyväksyy kirjan kansan, tai omaa sovittamattoman ristiriidan. Lisäksi Koraanin mukaan olet teeskentelijä koska et toimi sen ohjeiden mukaisesti kirjan kansan suhteen.

      "Jos ilmoitat nimesi tällä palstalla, lakkaan pitämästä sinua automaattisena puppukoneena."

      Et taida olla kovin välkky, kuka antaisi nimensä anonyynipalstalle, vieläpä kun toinen osapuoli valmista kauraa mitä tulee muslimiterroristin osaan.
      Toisaalta, enhän minäkään voi olla sinusta varma. Aivan kuten sinä et voi olla varma enää siitä että onko Muhamed oikea profeetta.

      "Tähän mennessä esittämäsi teoriat ja päätelmät, joita on varovasti arvioiden yli sata, on kaikki todistettu vääriksi ja heikoiksi."

      Heh, niin sinähän olet kirjoittanut tänne vähän, mutta asiaa? Itse asiassa nämä minun teoriani ovat falsifioineet jo sellaisetkin käsitteet kuin Koraanin ristiriidattomuus, ja se että Muhamed olisi ollut profeetta. Kuin myöskin sen että sinä olisit jotain muuta kuin teeskentelijä.

      • Taha Islam

        Edellinen vastine katosi...

        >En ole väittänytkään että kaikki kelpaavat, mutta osa kelpaa.

        Ne jotka sanovat, että Allah(SWT) on ottanut itselleen pojan tai ne, jotka kutsuvat itseään kristityksi ei kelpaa. Onko vaikea käsittää?

        >Abrahamista eteenpäin julistettiin aina Jeesukseen/ Johannekseen asti Juutalaisuutta. Jonka jälkeen alkoi Kristinuskon aika.

        Juutalaisuus ja kristinusko ovat polyteistisiä ja idoliatrisia uskontoja, joita kukaan profeetta ei ole julistanut.

        Väitteesi on ilmeisesti siitä samasta kirjasta, jonka mukaan jumalien pojat naivat ihmisten tyttäriä ja Nooa(AS) harrasti seksiä tyttäriensä kanssa.

        Syytätkö profeettaa juopoksi sukurutsaajaksi?

        >Et taida olla kovin välkky, kuka antaisi nimensä anonyynipalstalle, vieläpä kun toinen osapuoli valmista kauraa mitä tulee muslimiterroristin osaan.

        Minä vastaan sanomisistani- sinä et ja siksi salaat identiteettisi.

        Kutsutko minua terroristiksi?

        >Itse asiassa nämä minun teoriani ovat falsifioineet jo sellaisetkin käsitteet kuin Koraanin ristiriidattomuus, ja se että Muhamed olisi ollut profeetta.

        Et ole esittänyt yhtään ristiriitaa Koraanista etkä ole todistanut, etteikö Muhammed(SAAS) olisi ollut profeetta.

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        "Ne jotka sanovat, että Allah(SWT) on ottanut itselleen pojan tai ne, jotka kutsuvat itseään kristityksi ei kelpaa. Onko vaikea käsittää?"

        On, Koraanin varjolla.
        Koraanin mukaan Allahilla on poika, aivan kuten Raamattukin asian esittää:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001088390

        Lisäksi olen jo aiemmin esittänyt että meikäläiset ovat ok, tai sitten koraani ei ole ok-kokonaisuutena. Teenkö sen uudestaan?

        "Juutalaisuus ja kristinusko ovat polyteistisiä ja idoliatrisia uskontoja, joita kukaan profeetta ei ole julistanut."

        Koraanin mukaan on. (käytännössä)
        Lisäksi kumpikaan uskonto ei ole polyteistinen, vaan polyteismi on kiellettyä molemmissa.
        Samoin kuin jumalankuvien palvonta.

        "Väitteesi on ilmeisesti siitä samasta kirjasta, jonka mukaan jumalien pojat naivat ihmisten tyttäriä ja Nooa(AS) harrasti seksiä tyttäriensä kanssa."

        Kyllä on, kyseiset enkelit laskettiin langenneiksi kuten Iblis, ja Nooa ei tietoisesti harjoittanut seksiä tyttäriensä kanssa.

        "Syytätkö profeettaa juopoksi sukurutsaajaksi?"

        Oliko hän varsinainen profeetta? Vaiko muuten vain valittu?
        Viiniä sattumoisin joi joka ikinen "islamin profeetta".

        "Minä vastaan sanomisistani- sinä et ja siksi salaat identiteettisi."

        Niin minäkin teen. Mistä sinä tiedät ettei lähipiirini tunne minua eclipse-nimellä, kuten sinun tuttusi tietää sinut taha-nimellä?

        "Kutsutko minua terroristiksi?"

        Yleensä sinunlaisia kutsutaan. Ihminen on sitä mitä tekee, ja tekee sitä mihin uskoo.
        Jos sinä uskot "vääräuskoisten" tappamiseen, niin sinut voidaan perustella terroristiksi, etenkin kun kyseessä on islamilaisen valtion kannattaja Suomen tasavallassa.

        "Et ole esittänyt yhtään ristiriitaa Koraanista etkä ole todistanut, etteikö Muhammed(SAAS) olisi ollut profeetta."

        Ristiriitojahan tässä puidaan, lisäksi olen osoittanut aiemmin että millä perusteella Muhamedia aika rohkeaa kutsua profeetaksi.

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        >On, Koraanin varjolla.
        Koraanin mukaan Allahilla on poika, aivan kuten Raamattukin asian esittää...

        "Me puhalsimme häneen henkeämme ja teimme hänet ja hänen poikansa ihmemerkiksi kansoille..." ja "Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en ymmärrä, kuinka Marian poika on näiden lainauksien perusteella Allahin poika.

        >Lisäksi tässä vielä Koraani painottaa että kyseessä on hedelmöitys Jumalan, eikä suinkaan inhimillisen yhdynnän kautta: "Esikuvaksi tehtiin myös Maria, Imraanin tytär, joka säilytti puhtautensa ja jonka Me täytimme hengellämme..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en tajua, miten hedelmöittäminen tähän liittyy.

        Kenet Allah(SWT) hedelmöitti, kun Adam(AS) luotiin?

        >Lisäksi kumpikaan uskonto ei ole polyteistinen, vaan polyteismi on kiellettyä molemmissa.
        Samoin kuin jumalankuvien palvonta.

        Jos kolminaisuusoppi ei ole monijumalaisuutta, niin silloin myös hindulaisuus on monoteistinen uskonto.

        >Oliko hän varsinainen profeetta? Vaiko muuten vain valittu?

        Et ilmeisesti tiedä, mitä "profeetta" merkitsee.

        >Niin minäkin teen. Mistä sinä tiedät ettei lähipiirini tunne minua eclipse-nimellä, kuten sinun tuttusi tietää sinut taha-nimellä?

        Suomen Lain mukaan jokaisella tulee olla etu- ja sukunimi. Väestörekisterin mukaan kenenkään suomessa asuvan henkilön nimi ei ole EclipsE.

        >Yleensä sinunlaisia kutsutaan.

        Syytät minua rikoksesta. Olen ilmiantanut sinut ylläpidolle.

        >Ristiriitojahan tässä puidaan, lisäksi olen osoittanut aiemmin että millä perusteella Muhamedia aika rohkeaa kutsua profeetaksi.

        No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_.

      • minerva

        >Syytät minua rikoksesta. Olen ilmiantanut sinut ylläpidolle<

        ?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

      • Taha Islam
        minerva kirjoitti:

        >????????????????????????...

        Eclipse kutsuu minua terroristiksi ja se on rikos.

        On se ihmeellistä, että täällä toitotetaan länsimaisen oikeusjärjestelmän ylemmyyttä mutta rikotaan lakia samaan aikaan. En voi kuin ihmetellä sitäkin logiikkaa.

      • minerva
        Taha Islam kirjoitti:

        >????????????????????????...

        Eclipse kutsuu minua terroristiksi ja se on rikos.

        On se ihmeellistä, että täällä toitotetaan länsimaisen oikeusjärjestelmän ylemmyyttä mutta rikotaan lakia samaan aikaan. En voi kuin ihmetellä sitäkin logiikkaa.

        >Kutsutko minua terroristiksi?" <

        >Yleensä sinunlaisia kutsutaan. Ihminen on sitä mitä tekee, ja tekee sitä mihin uskoo.
        Jos sinä uskot "vääräuskoisten" tappamiseen, niin sinut voidaan perustella terroristiksi, etenkin kun kyseessä on islamilaisen valtion kannattaja Suomen tasavallassa >

        Tuosta on aika paha ruveta oikeusjuttua vääntämään....

      • Aabraham
        Taha Islam kirjoitti:

        >On, Koraanin varjolla.
        Koraanin mukaan Allahilla on poika, aivan kuten Raamattukin asian esittää...

        "Me puhalsimme häneen henkeämme ja teimme hänet ja hänen poikansa ihmemerkiksi kansoille..." ja "Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en ymmärrä, kuinka Marian poika on näiden lainauksien perusteella Allahin poika.

        >Lisäksi tässä vielä Koraani painottaa että kyseessä on hedelmöitys Jumalan, eikä suinkaan inhimillisen yhdynnän kautta: "Esikuvaksi tehtiin myös Maria, Imraanin tytär, joka säilytti puhtautensa ja jonka Me täytimme hengellämme..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en tajua, miten hedelmöittäminen tähän liittyy.

        Kenet Allah(SWT) hedelmöitti, kun Adam(AS) luotiin?

        >Lisäksi kumpikaan uskonto ei ole polyteistinen, vaan polyteismi on kiellettyä molemmissa.
        Samoin kuin jumalankuvien palvonta.

        Jos kolminaisuusoppi ei ole monijumalaisuutta, niin silloin myös hindulaisuus on monoteistinen uskonto.

        >Oliko hän varsinainen profeetta? Vaiko muuten vain valittu?

        Et ilmeisesti tiedä, mitä "profeetta" merkitsee.

        >Niin minäkin teen. Mistä sinä tiedät ettei lähipiirini tunne minua eclipse-nimellä, kuten sinun tuttusi tietää sinut taha-nimellä?

        Suomen Lain mukaan jokaisella tulee olla etu- ja sukunimi. Väestörekisterin mukaan kenenkään suomessa asuvan henkilön nimi ei ole EclipsE.

        >Yleensä sinunlaisia kutsutaan.

        Syytät minua rikoksesta. Olen ilmiantanut sinut ylläpidolle.

        >Ristiriitojahan tässä puidaan, lisäksi olen osoittanut aiemmin että millä perusteella Muhamedia aika rohkeaa kutsua profeetaksi.

        No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_.

        > Jos kolminaisuusoppi ei ole monijumalaisuutta, niin silloin myös hindulaisuus on monoteistinen uskonto.

        - Ei itse asiassa olisi aivan perusteetonta väittää, että hindulaisuus olisikin pohjimmiltaan yksijumalainen uskonto. Jos kaiken uskotaan olevan viime kädessä brahmaa ja eri jumaluudet ovat vain eriasteisia tämän korkeimman todellisuuden ilmentymiä (ja siis pohjimmiltaan inhimillistä harhaa) ja jos vielä brahma ymmärretään Jumalaksi, kuten Bhedabheda koulukunta katsoo, monoteismi ei ole kovin kaukana. Intialaisessa ajattelussahan on aika olennaista, että itse brahma on viime kädessä tuntematon: ihminen ei voi tajuta sitä tai Häntä ja siksi ymmärtää sen tai Hänet jumalien kautta. Tämä toki on aika filosofinen ja kortkealentoinen hindulainen näkemys. Intialaiselle ajattelulle on myös ominaista, että se hyväksyy sen, että kukin ymmärtää perimmäisen todellisuuden ja Jumalan omien rajoitustensa puitteissa ja omasta taustastaan käsin. Eli hindu saattaa periaatteessa hyväksyä sen, että kristitty näkee Jumalan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, mutta ei missään tapauksessa hyväksyisi ajatusta, että tämä olisi ainoa oikea saati sallittu tapa ymmärtää Jumala.

      • Taha Islam
        minerva kirjoitti:

        >Kutsutko minua terroristiksi?" <

        >Yleensä sinunlaisia kutsutaan. Ihminen on sitä mitä tekee, ja tekee sitä mihin uskoo.
        Jos sinä uskot "vääräuskoisten" tappamiseen, niin sinut voidaan perustella terroristiksi, etenkin kun kyseessä on islamilaisen valtion kannattaja Suomen tasavallassa >

        Tuosta on aika paha ruveta oikeusjuttua vääntämään....

        >>>Kutsutko minua terroristiksi?"
        >>Yleensä sinunlaisia kutsutaan.
        >Tuosta on aika paha ruveta oikeusjuttua vääntämään....

        En rupea käräjöimään; pelkkä viestin poisto riittää.

      • minerva
        Taha Islam kirjoitti:

        >>>Kutsutko minua terroristiksi?"
        >>Yleensä sinunlaisia kutsutaan.
        >Tuosta on aika paha ruveta oikeusjuttua vääntämään....

        En rupea käräjöimään; pelkkä viestin poisto riittää.

        ookki dookki

        >En rupea käräjöimään; pelkkä viestin poisto riittää.

        Oletko sinä se, joka on täällä viime aikoina kannellut ylläpidolle "asiattomista viesteistä"?
        (Esim. hartaan turkkilaismiehen sivuvaimonvonkausviesti...)

      • Taha Islam
        Ranya* kirjoitti:

        >Oletko sinä se, joka on täällä viime aikoina kannellut ylläpidolle "asiattomista viesteistä"?

        En. Eivät koskeneet minua. En itseasiassa lue puoliakaan palstan viesteistä, koska suurin osa viesteistä on ns. asiattomia tai tyhjänpäiväisiä.

        Esim tämä: "Onko islamilaista maata/ valtiota jossa uskonto ei ole valtion uskonto?"

        Jos kirjoittaja ei osaa ajatella "islamilaista"
        adjektiivina ja on muutenkin noin pihalla perusasioista, ei minulla ole mitään intoa edes aloittaa keskustelua. Eclipsen käyttäminen ikuisena mallioppilaana riittää, koska hän ei opi edes opettamalla.

        >En. Eivät koskettaneet minua.

        Olet oikeassa. Mainitsemani viesti kosketti Yunis-nimistä veljeäsi ja 18-22-vuotiaita, hurskaita MuslimiNaisia.

        >En itseasiassa lue puoliakaan palstan viesteistä, koska suurin osa viesteistä on ns. asiattomia tai tyhjänpäiväisiä.

        Good for you! Missään nimessä ei tarvitse (kenenkään) haaskata kallisarvoista aikaansa johonkin asiattomaksi ja tyhjänpäiväiseksi kokemaansa. :)

        Ps. Pyydän anteeksi, että vaivasin sinua tyhjänpäiväisellä viestillä. (Ei ole pakko lukea...)

      • Jake Waits

        Kuulostaa jotenkin tutulta...Mein Kampf?

        Ylivertaisuus, se on hieno piirre ihmisessä!

        mulla sitä ei ole,eikä myöskään selvännäkijän vikaa, koskapa en pysty pelkkää otsikkoa katsomalla näkemään viestin sisältöä...

      • Taha Islam
        Jake Waits kirjoitti:

        >Kuulostaa jotenkin tutulta...Mein Kampf?

        Eikö olekin?

      • Jake Waits
        Taha Islam kirjoitti:

        >Kuulostaa jotenkin tutulta...Mein Kampf?
        Ylivertaisuus, se on hieno piirre ihmisessä!

        Eikö olekin?

        siis sitä mieltä, että Hitler oli ylivertainen, ja että se on Hitlerin hieno piirre?

      • Ra*
        minerva kirjoitti:

        mulla sitä ei ole,eikä myöskään selvännäkijän vikaa, koskapa en pysty pelkkää otsikkoa katsomalla näkemään viestin sisältöä...

        minerva. Niinpä.

        Olet asian ytimessä!

        *hekottelee*

        (Joukossamme väijyy meedio... *kuiskaa*)

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        >On, Koraanin varjolla.
        Koraanin mukaan Allahilla on poika, aivan kuten Raamattukin asian esittää...

        "Me puhalsimme häneen henkeämme ja teimme hänet ja hänen poikansa ihmemerkiksi kansoille..." ja "Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en ymmärrä, kuinka Marian poika on näiden lainauksien perusteella Allahin poika.

        >Lisäksi tässä vielä Koraani painottaa että kyseessä on hedelmöitys Jumalan, eikä suinkaan inhimillisen yhdynnän kautta: "Esikuvaksi tehtiin myös Maria, Imraanin tytär, joka säilytti puhtautensa ja jonka Me täytimme hengellämme..."

        Ehkä minulla on lukihäiriö kun en tajua, miten hedelmöittäminen tähän liittyy.

        Kenet Allah(SWT) hedelmöitti, kun Adam(AS) luotiin?

        >Lisäksi kumpikaan uskonto ei ole polyteistinen, vaan polyteismi on kiellettyä molemmissa.
        Samoin kuin jumalankuvien palvonta.

        Jos kolminaisuusoppi ei ole monijumalaisuutta, niin silloin myös hindulaisuus on monoteistinen uskonto.

        >Oliko hän varsinainen profeetta? Vaiko muuten vain valittu?

        Et ilmeisesti tiedä, mitä "profeetta" merkitsee.

        >Niin minäkin teen. Mistä sinä tiedät ettei lähipiirini tunne minua eclipse-nimellä, kuten sinun tuttusi tietää sinut taha-nimellä?

        Suomen Lain mukaan jokaisella tulee olla etu- ja sukunimi. Väestörekisterin mukaan kenenkään suomessa asuvan henkilön nimi ei ole EclipsE.

        >Yleensä sinunlaisia kutsutaan.

        Syytät minua rikoksesta. Olen ilmiantanut sinut ylläpidolle.

        >Ristiriitojahan tässä puidaan, lisäksi olen osoittanut aiemmin että millä perusteella Muhamedia aika rohkeaa kutsua profeetaksi.

        No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_.

        "Ehkä minulla on lukihäiriö kun en ymmärrä, kuinka Marian poika on näiden lainauksien perusteella Allahin poika."

        Todennäköisesti sinulla on myöskin sen lisäksi keskittymishäiriö.

        Näet kirjoitin, ja perustelin johdantona jae-näytteisiin asiaa seuraavasti:
        'Koraani on joko ristiriitainen, tai sitten väärinymmärretty kun sen pohjalta sanotaan ettei Jumalalla olisi poikaa, eli Jeesusta.
        Se perustuu ajatukseen että Jumala ei ole ottanut itselleen vaimoa, joka olisi synnyttänyt pojan.
        Tässä on kristitytkin samaa mieltä.

        Ja seuraava todistaa että kyseessä on silti Jumalan poika samalla merkityksellä, kuin Raamattu sen tuntee, eli Hengen hedelmöittämänä syntynyttä on siis syytä kutsua Jumalan pojaksi.'

        "Kenet Allah(SWT) hedelmöitti, kun Adam(AS) luotiin?"

        Tämä on hyvä kysymys.
        Maa oli ensimmäinen neitsyt, puhtaassa koskemattomuudessan. (Liha=maasta, ja maa on femiinisymboli.)
        Joten tästä tuli Adam, hänen lihansa maasta, ja henki Jumalalta.
        ("Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.")

        Kun Adam lankesi, sovittaja, eli Kristus, eli "toinen-Adam tulikin samalla tavalla, myöskin 'maasta' joka oli neitseellinen mikrokosmos, siinä missä Gaia, "äitimaa" oli neitseellinen makrokosmos.
        Kyseessä on siten siis symboolinen tapahtuma.
        Aivan kuten on ihminenkin on symboli.
        Ihmis(seura-)kunta on Jumalan morsian.
        (Maan ja taivaan avioliittoa odotellessa.)

        Hedelmöittämisen kautta sinä olet isäsi poika, ja äitisi lapsi, ainakin biologisesti.
        Henkisesti me taas olemme Jumalan hengen lapsia, ja kun tämän tunnustamme, ja palaamme alkuperään, olemme onnellisia.

        "Jos kolminaisuusoppi ei ole monijumalaisuutta, niin silloin myös hindulaisuus on monoteistinen uskonto."

        Periaatteessa siinäkin on olemassa pohjimmainen ykseys, joka esiintyy kolmena, josta muut jumaluudet ovat vain vertauksia, yms.
        Samoin voi sanoa että kolmio on kolme kuviota, vaikka kyseessä onkin tasasivuinen yksi kuvio, jossa on kolme sivua ja kulmaa.
        Sama on laita Elohimin, joka on yksi entiteetti.

        "Et ilmeisesti tiedä, mitä "profeetta" merkitsee."

        Lähinnä halusin tietää sinulta että mitä profeetta merkitsee sinulle?
        Onko profeetta esim. synnitön, ja erehtymätön, ns. yli-ihminen?

        "Suomen Lain mukaan jokaisella tulee olla etu- ja sukunimi. Väestörekisterin mukaan kenenkään suomessa asuvan henkilön nimi ei ole EclipsE."

        Mitäs jos se onkin esim. E. C. Lipse?

        "Syytät minua rikoksesta. Olen ilmiantanut sinut ylläpidolle."

        HAHahaa! Siitä vaan, make my day. (And ruin your own reputation!) :D
        Eli esim. jos sinä kivität jonkun sharian perusteella, niin nostatko kanteen Suomen oikeuslaitosta kohtaan koska he syyttävät sinua kylmäverisestä murhasta?

        "No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_."

        Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000856614

        Eli puhu totta.

        Tuossa Gaian kohdalla päätin olla antamatta varsinaista vastinetta, mutta mitä tulee antamaasi viitteeseen niin katsotaanpa:

        >Katsotaanpa tunnettua arvausta.
        >"2. Roomalaiset on voitettu
        3. lähellä olevassa maassa, mutta lähitulevaisuudessa he tappionsa jälkeen pääsevät voittajiksi
        4. vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa.
        Jumalalle kuuluu käskyvalta alussa ja lopussa, ja tuona päivänä uskovaiset ovat onnellisia"
        >"S. 30:2-4:
        >"The Roman Empire has been defeated - in a land close by: But they, (even) after (this) defeat of theirs, will soon be victorious - within a few years."
        >Eli siis profetian lähtökohtana on se että Bysantit olivat voitokkaita Persialaisista, ja jotka aluksi olivat lyöneet heidät.

        >Tämä sisältää kaksi merkittävää ongelmaa.

        Se sisältää yhden merkittävän ongelman: Sinun tulkintasi.

        Ehkä sinulla on lukihäiriö, kun kutsut roomalaisia bysanteiksi. Se on vähän sama, kuin kutsuisi yhdysvaltalaisia kanadeiksi.

        Tämähän oli se teorian irvikuva, jossa keksit myös uuden sanan suomenkieleen; omniscientian.

        >Eli esim. jos sinä kivität jonkun sharian perusteella, niin nostatko kanteen Suomen oikeuslaitosta kohtaan koska he syyttävät sinua kylmäverisestä murhasta?

        "Jos tädillä olisi munat..."

        Lännessä ko. porukkaa kutsuttiin ja kutsutaan bysanttilaisiksi ja valtakuntaa Bysantiksi, missä on tiettyä vähättelyn tuntua. Itse he kutsuivat valtakuntaa Roomaksi ja katsoivat olevansa Rooman kansalaisia; sitäpaitsi he olivat valloittaneet 500-luvulla suurimman osan Italian niemimaata ja myös itse Rooman kaupungin takaisin germaaneilta. Idässä valtakuntaa kutsuttiin tietenkin Roomaksi - nimitys "kreikkalaiset" lienee myös ollut käytössä, kun tarkoitettiin sen asukkaita kokonaisuudessaan (esim. Herakleios - Rooman keisari t. kreikkalaisten keisari).

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        Tuossa Gaian kohdalla päätin olla antamatta varsinaista vastinetta, mutta mitä tulee antamaasi viitteeseen niin katsotaanpa:

        >Katsotaanpa tunnettua arvausta.
        >"2. Roomalaiset on voitettu
        3. lähellä olevassa maassa, mutta lähitulevaisuudessa he tappionsa jälkeen pääsevät voittajiksi
        4. vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa.
        Jumalalle kuuluu käskyvalta alussa ja lopussa, ja tuona päivänä uskovaiset ovat onnellisia"
        >"S. 30:2-4:
        >"The Roman Empire has been defeated - in a land close by: But they, (even) after (this) defeat of theirs, will soon be victorious - within a few years."
        >Eli siis profetian lähtökohtana on se että Bysantit olivat voitokkaita Persialaisista, ja jotka aluksi olivat lyöneet heidät.

        >Tämä sisältää kaksi merkittävää ongelmaa.

        Se sisältää yhden merkittävän ongelman: Sinun tulkintasi.

        Ehkä sinulla on lukihäiriö, kun kutsut roomalaisia bysanteiksi. Se on vähän sama, kuin kutsuisi yhdysvaltalaisia kanadeiksi.

        Tämähän oli se teorian irvikuva, jossa keksit myös uuden sanan suomenkieleen; omniscientian.

        >Eli esim. jos sinä kivität jonkun sharian perusteella, niin nostatko kanteen Suomen oikeuslaitosta kohtaan koska he syyttävät sinua kylmäverisestä murhasta?

        "Jos tädillä olisi munat..."

        ..jäädessä rikki.

        "Se sisältää yhden merkittävän ongelman: Sinun tulkintasi.
        Ehkä sinulla on lukihäiriö, kun kutsut roomalaisia bysanteiksi"

        Minulla on siihen hyvä syykin. Jo Bysantin keisarikin kutsui itseään Rooman keisariksi. Myös Bysantin asukkaat pitivät itseään roomalaisina. Valtakunnan virallisena kielenäkin oli pitkään latina. Vielä nyky-Turkissa ortodoksit tunnetaan ”roomalaisina kristittyinä”.

        Heh, eli sinulla taitaa olla sivistyshäiriö:
        http://koti.welho.com/rsaarnia/materiaali/keskiaika/bysantti.htm

        "Tämähän oli se teorian irvikuva, jossa keksit myös uuden sanan suomenkieleen; omniscientian."

        Sinähän oletkin suomen kielen määrittäjä? Ilmeisesti myöskin jos joku käyttää sanaa psykologi, sieluntieteilijän sijasta, toteat hänenkin keksineen sanan suomen kieleen?

        Se olisi aika tyypillistä, sinulle joka myöskin suivaannut siitä että 9-vuotiasta vaimoa pitänyttä Muhahamedia sanotaan pedofiiliksi.

        Ja kun hermoilusi johdosta olet tehnyt itsestäsi pellen, alatkin puhumaan tädin munista.
        Tosin, se olisi tuolle "ilmiannolle" kelpo jatko-osa.

        Voitkin sen lisäksi että olet koraania tuntematon muslimi/teeskentelijä, vielä haukkua muita valehtelijoiksi, kun itse kerran valehtelit härskisti etten ole esittänyt profetioiden kyseenalaistamisia.

        >Minulla on siihen hyvä syykin. Jo Bysantin keisarikin kutsui itseään Rooman keisariksi. Myös Bysantin asukkaat pitivät itseään roomalaisina.

        _Bysanttilaiset_ ovat _roomalaisia_, mutta Rooma ei ole Bysantti.

        No sitten asiaan: Eivätkö bysanttilaiset voittaneet persialaisarmeijaa Arabian naapurialueilla, Jordaniassa, Syyriassa ja Palestiinassa, alle kymmenessä vuodessa em. suuran ilmestymisestä?

        >Sinähän oletkin suomen kielen määrittäjä?

        En, vaan sinä. Omniscientiaa ei löydy suomenkielen sanakirjoista, joten sinä itseasiassa uudelleenmäärittelet ja laajennat suomen kielen sanastoa...

        "Bysanttilaiset_ ovat _roomalaisia_, mutta Rooma ei ole Bysantti."

        So?

        "No sitten asiaan: Eivätkö bysanttilaiset voittaneet persialaisarmeijaa Arabian naapurialueilla, Jordaniassa, Syyriassa ja Palestiinassa, alle kymmenessä vuodessa em. suuran ilmestymisestä?"

        Sana Bidh'un tarkoittaa Yusuf Alin mukaan 3-9 vuoden aikaa. Mutta historiallinen tosiasia on se että persialaiset voittivat Bysantilaiset ja valtasivat Jerusalemin n. 614, tai 615. Bysantilainen vastaisku alkoi aikaisintaan vuonna 622, ja voitto tuli vuonna 628, täten tuo ajanjakso on 13-14 vuotta.

        "En, vaan sinä. Omniscientiaa ei löydy suomenkielen sanakirjoista, joten sinä itseasiassa uudelleenmäärittelet ja laajennat suomen kielen sanastoa..."

        Olet siis tietoinen "sanakirjojen" sisällöistä?

        = kaikkitietävyys?

        >...täten tuo ajanjakso on 13-14 vuotta.

        Suura ilmestyi vuonna 615 ja persialaiset alkoivat hävitä taisteluita Herakliusta vastaan 623. Roomalaisista siis tuli voitollisia alle kymmenessä vuodessa. Ei voittajia, mutta voitollisia kuitenkin.

        >Olet siis tietoinen "sanakirjojen" sisällöistä?

        Onko tämä kompa? Sanakirjojen sisältö selviää niihin katsomalla, mutta onko se tietoisuutta, en ole siitä ihan varma.

        miten selittäisit minulle "voitollisia"? Etenkin tämän profetian kontekstiin? "Roomalaiset on voitettu
        3. lähellä olevassa maassa, mutta lähitulevaisuudessa he tappionsa jälkeen pääsevät voittajiksi
        4. vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa"

        Entä minkä mukaan suura ilmestyi vuonna 615?

        "Onko tämä kompa? Sanakirjojen sisältö selviää niihin katsomalla, mutta onko se tietoisuutta, en ole siitä ihan varma."

        Katsominen ei ole välttämättä edes lukemista.
        Tuo kysymykseni on retorisuudessaan ihan yhtä kompaheitto, kuin se että että vihjaat tietäväsi mitä sanakirjat pitävät sisällään.

      • Jake Waits
        minerva kirjoitti:

        = kaikkitietävyys?

        Minä katsoin MOT-websanakirjastolla ja sain seuraavan vastauksen:

        omniscient [ɒm'nɪsiənt] a (adv omnisciently)
        kaikkitietävä, Taha Islam

      • EclipsE
        Jake Waits kirjoitti:

        Minä katsoin MOT-websanakirjastolla ja sain seuraavan vastauksen:

        omniscient [ɒm'nɪsiənt] a (adv omnisciently)
        kaikkitietävä, Taha Islam

        Tahan kootut:
        1. minä en ole esittänyt profetian kyseenalaistamisia.
        2. Omniscientiakysymys.
        3. Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Aika suurisuinen ja kaikkitietävä, eikö? ;D

      • Jake Waits
        EclipsE kirjoitti:

        Tahan kootut:
        1. minä en ole esittänyt profetian kyseenalaistamisia.
        2. Omniscientiakysymys.
        3. Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Aika suurisuinen ja kaikkitietävä, eikö? ;D

        Sanotaan että haukkuva koira ei pure, mutta ainahan on poikkeuksia säännöistä. Sanotaan myös, että ei savua ilman tulta. Taha saattaa olla kykeneväinen myös raakoihin tekoihin puheidensa lisäksi. Ainakin hänestä on muodostunut minulle sellainen kuva.

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        miten selittäisit minulle "voitollisia"? Etenkin tämän profetian kontekstiin? "Roomalaiset on voitettu
        3. lähellä olevassa maassa, mutta lähitulevaisuudessa he tappionsa jälkeen pääsevät voittajiksi
        4. vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa"

        Entä minkä mukaan suura ilmestyi vuonna 615?

        "Onko tämä kompa? Sanakirjojen sisältö selviää niihin katsomalla, mutta onko se tietoisuutta, en ole siitä ihan varma."

        Katsominen ei ole välttämättä edes lukemista.
        Tuo kysymykseni on retorisuudessaan ihan yhtä kompaheitto, kuin se että että vihjaat tietäväsi mitä sanakirjat pitävät sisällään.

        >miten selittäisit minulle "voitollisia"?

        Muissa käännöksissä käytetäään voitollista, koska se kuvaa paremmin sotakampanjan kääntymistä toisen osapuolen voittoa kohti.

        >Entä minkä mukaan suura ilmestyi vuonna 615?

        Roomalaiset oli tuona vuonna kokonaan lyöty Arabian naapurialueilla, joten koska (historian kirjoitusten lisäksi) suura on preesensissä, ei ole mitään syytä olettaa, että kyseessä olisi joku muu vuosi.

        Jos sinulla on jotain vastatodisteita, varmaan esittelet ne.

        >...että vihjaat tietäväsi mitä sanakirjat pitävät sisällään.

        Tämä asia on jo käsitelty. Etsi suomenkielen sanakirja, josta löytyy sana "omniscientia", niin jatketaan.

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        Tahan kootut:
        1. minä en ole esittänyt profetian kyseenalaistamisia.
        2. Omniscientiakysymys.
        3. Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Aika suurisuinen ja kaikkitietävä, eikö? ;D

        >Tahan kootut:
        >1. minä en ole esittänyt profetian kyseenalaistamisia.

        Höpö höpö

        >2. Omniscientiakysymys.

        En ole väittänyt, etteikö "omniscience" ole olemassaoleva sana, mutta väitän, että "omniscientinen allu" ei ole suomea.

        >Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Sinä puhuit bysanteista, kun piti puhua bysanttilaisista.

        ">Tahan kootut:

        Höpö höpö"

        "No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_."

        Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000856614

        Eli puhu totta.

        Tämä löytyy linkeistä:

        SInun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001128652

        Minun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001132432

        Mitä käsität sanaparilla "höpö höpö"?

        "En ole väittänyt, etteikö "omniscience" ole olemassaoleva sana, mutta väitän, että "omniscientinen allu" ei ole suomea."

        Yhtä hyvin voit sanoa että psykologia ei ole suomea, sillä se tarkoittaa sieluntiedettä.
        Siksi toiseksi että voit sanoa mikä on suomea ja mikä ei, tarvisisi sinun tietää kaikki suomen kielen sanat yms.

        2>Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Sinä puhuit bysanteista, kun piti puhua bysanttilaisista."

        So?
        Sama asia.

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        >miten selittäisit minulle "voitollisia"?

        Muissa käännöksissä käytetäään voitollista, koska se kuvaa paremmin sotakampanjan kääntymistä toisen osapuolen voittoa kohti.

        >Entä minkä mukaan suura ilmestyi vuonna 615?

        Roomalaiset oli tuona vuonna kokonaan lyöty Arabian naapurialueilla, joten koska (historian kirjoitusten lisäksi) suura on preesensissä, ei ole mitään syytä olettaa, että kyseessä olisi joku muu vuosi.

        Jos sinulla on jotain vastatodisteita, varmaan esittelet ne.

        >...että vihjaat tietäväsi mitä sanakirjat pitävät sisällään.

        Tämä asia on jo käsitelty. Etsi suomenkielen sanakirja, josta löytyy sana "omniscientia", niin jatketaan.

        "Muissa käännöksissä käytetäään voitollista, koska se kuvaa paremmin sotakampanjan kääntymistä toisen osapuolen voittoa kohti."

        Mikä syy on luottaa näihin käännöksiin?

        "Tämä asia on jo käsitelty. Etsi suomenkielen sanakirja, josta löytyy sana "omniscientia", niin jatketaan. "

        Ei muuten ole. Kaikkitietävyys on sana. Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        Koraani ei muuten taida oikein tykätä kun puhut paskaa, ja käyttäydyt huonosti kirjankansalaista kohtaan.
        Miltä tuntuu olla teeskentelijä?

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        ">Tahan kootut:
        >1. minä en ole esittänyt profetian kyseenalaistamisia.

        Höpö höpö"

        "No nyt se muuttui "aika rohkeaksi". Yhtään pitävää teoriaa et ole esittänyt _ikinä_."

        Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000856614

        Eli puhu totta.

        Tämä löytyy linkeistä:

        SInun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001128652

        Minun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001132432

        Mitä käsität sanaparilla "höpö höpö"?

        "En ole väittänyt, etteikö "omniscience" ole olemassaoleva sana, mutta väitän, että "omniscientinen allu" ei ole suomea."

        Yhtä hyvin voit sanoa että psykologia ei ole suomea, sillä se tarkoittaa sieluntiedettä.
        Siksi toiseksi että voit sanoa mikä on suomea ja mikä ei, tarvisisi sinun tietää kaikki suomen kielen sanat yms.

        2>Bysantilainen vs. Roomalainen.

        Sinä puhuit bysanteista, kun piti puhua bysanttilaisista."

        So?
        Sama asia.

        >Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa...

        Sanoin, että et ole esittänyt yhtään _pitävää_ teoriaa.

        >Yhtä hyvin voit sanoa että psykologia ei ole suomea, sillä se tarkoittaa sieluntiedettä...

        Psykologia löytyy suomenkielen sanakirjoista, koska se kuuluu suomen kieleen, vaikka onkin vierassana. Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen.

        >So?
        Sama asia.

        Ei ole. Suomen kielioppia voit käydä lukemassa täältä:
        http://www.edu.fi/oppimateriaalit/ymmarrasuomea/grammar.htm

        PS. En vastaa linkkien takana oleviin keskustelunpätkiin. Jos haluat vastineen, esitä asiasi siinä ketjussa, jossa keskustelua käydään.

        Voit käyttää copy/pastea.

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        "Muissa käännöksissä käytetäään voitollista, koska se kuvaa paremmin sotakampanjan kääntymistä toisen osapuolen voittoa kohti."

        Mikä syy on luottaa näihin käännöksiin?

        "Tämä asia on jo käsitelty. Etsi suomenkielen sanakirja, josta löytyy sana "omniscientia", niin jatketaan. "

        Ei muuten ole. Kaikkitietävyys on sana. Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        Koraani ei muuten taida oikein tykätä kun puhut paskaa, ja käyttäydyt huonosti kirjankansalaista kohtaan.
        Miltä tuntuu olla teeskentelijä?

        >Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        En ole koskaan näin väittänyt. En omista, eikä minulla ole hallussani _yhtään_ sanakirjaa.

        Etkö edes häpeä valheitasi?

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        >Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        En ole koskaan näin väittänyt. En omista, eikä minulla ole hallussani _yhtään_ sanakirjaa.

        Etkö edes häpeä valheitasi?

        ">Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        En ole koskaan näin väittänyt. En omista, eikä minulla ole hallussani _yhtään_ sanakirjaa.

        Etkö edes häpeä valheitasi?"

        Samat sanat, sinä, vai miksikö sitten sanot seuraavaa mm:
        ". Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen."

        Mistä tiedät sanakirjoista, jollet omista tai ole lukenut niitä?

        Huvittavaa että syytät muita valehtelijaksi, vaikka itse jauhat paskaa niin että jyvät lentää.
        (puheet siitä että EN olisi esittänyt kyseenalaistuksia Muhamedin profetioista, ja sitten ed.mainittu.)

      • EclipsE
        Taha Islam kirjoitti:

        >Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa...

        Sanoin, että et ole esittänyt yhtään _pitävää_ teoriaa.

        >Yhtä hyvin voit sanoa että psykologia ei ole suomea, sillä se tarkoittaa sieluntiedettä...

        Psykologia löytyy suomenkielen sanakirjoista, koska se kuuluu suomen kieleen, vaikka onkin vierassana. Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen.

        >So?
        Sama asia.

        Ei ole. Suomen kielioppia voit käydä lukemassa täältä:
        http://www.edu.fi/oppimateriaalit/ymmarrasuomea/grammar.htm

        PS. En vastaa linkkien takana oleviin keskustelunpätkiin. Jos haluat vastineen, esitä asiasi siinä ketjussa, jossa keskustelua käydään.

        Voit käyttää copy/pastea.

        onkaan tuo epätoivoinen valehteleva pyristelysi stopata:

        Sanoit:

        "Sanoin, että et ole esittänyt yhtään _pitävää_ teoriaa."

        Mutta mitä sitä ennen sanoitkaan:
        "Et ole esittänyt yhtään ristiriitaa Koraanista etkä ole todistanut, etteikö Muhammed(SAAS) olisi ollut profeetta."

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001127244

        Näetkö sinä tuossa sanan "pitävä teoria"?
        Lisäksi voidaan huomata että et ole esittänyt syytä miksi ne antamani ristiriidat&al. eivät olisi pitäviä.

        "Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen."

        Tuo on aika itsevarmasti sanottu.

      • Taha Islam
        EclipsE kirjoitti:

        ">Suosittelen katsomaan vielä sivistyssanakirjoista, sillä olet sanonut että sinulla olisi kaikki suomen sanakirjat.

        En ole koskaan näin väittänyt. En omista, eikä minulla ole hallussani _yhtään_ sanakirjaa.

        Etkö edes häpeä valheitasi?"

        Samat sanat, sinä, vai miksikö sitten sanot seuraavaa mm:
        ". Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen."

        Mistä tiedät sanakirjoista, jollet omista tai ole lukenut niitä?

        Huvittavaa että syytät muita valehtelijaksi, vaikka itse jauhat paskaa niin että jyvät lentää.
        (puheet siitä että EN olisi esittänyt kyseenalaistuksia Muhamedin profetioista, ja sitten ed.mainittu.)

        >Mistä tiedät sanakirjoista, jollet omista tai ole lukenut niitä?

        Koska olen sanonut omistavani sanakirjan tai että en ole lukenut sellaista?

        >Huvittavaa että syytät muita valehtelijaksi, vaikka itse jauhat paskaa niin että jyvät lentää.

        Sinä et ole enää edes huvittava; olet säälittävä.

        ">Mistä tiedät sanakirjoista, jollet omista tai ole lukenut niitä?

        Koska olen sanonut omistavani sanakirjan tai että en ole lukenut sellaista?"

        Olet selittänyt asian siten, että kuin olisit joko lukenut ne.

        Katso seuraavaa:
        ". Omniscientinen ei löydy sanakirjoista "

        Mistä tiedät että se ei löydy sanakirjoista, jollet ole niiden sisällöistä tietoinen?

        "Sinä et ole enää edes huvittava; olet säälittävä."

        Voi raukkaa, jos sinulla vain olisi edes varaa ajatellakkaan siten..mutta ei.

        >Olet selittänyt asian siten, että kuin olisit joko lukenut ne.

        No mieti sitten, että miten on mahdollista lukea kirjoja, joita ei omista tai säilytä kotonaan.

        Viiden pisteen vihjeen: Alkaa k-kirjaimella.

        >Mistä tiedät että se ei löydy sanakirjoista, jollet ole niiden sisällöistä tietoinen?

        Olen tietoinen niiden sisällöstä, vaikka en yhtään omistakaan. Toivottavasti saat öisin unta tätä arvoitusta pohtiessasi.

        Kolmen pisteen vihje: Siellä on paljon muitakin kirjoja ja niitä saa lainaksi kortilla.

        >Voi raukkaa, jos sinulla vain olisi edes varaa ajatellakkaan siten..mutta ei.

        Yhden pisteen vihje: Se on julkisen palvelun muoto, joka on suomessa maailman suosituin.

        Vastaus: Kirjasto.

        Ei taida olla kovin tuttu paikka teikäläiselle.

      • Aabraham
        Taha Islam kirjoitti:

        >Ikinä?
        Sen lisäksi että olet teeskentelijä, tai huonosti Koraania tunteva, et myöskään puhu totta, tai vaivaudu ottamaan asioista selkoa...

        Sanoin, että et ole esittänyt yhtään _pitävää_ teoriaa.

        >Yhtä hyvin voit sanoa että psykologia ei ole suomea, sillä se tarkoittaa sieluntiedettä...

        Psykologia löytyy suomenkielen sanakirjoista, koska se kuuluu suomen kieleen, vaikka onkin vierassana. Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen.

        >So?
        Sama asia.

        Ei ole. Suomen kielioppia voit käydä lukemassa täältä:
        http://www.edu.fi/oppimateriaalit/ymmarrasuomea/grammar.htm

        PS. En vastaa linkkien takana oleviin keskustelunpätkiin. Jos haluat vastineen, esitä asiasi siinä ketjussa, jossa keskustelua käydään.

        Voit käyttää copy/pastea.

        ¤Omniscientinen ei löydy sanakirjoista ja siihen on syynä se, ettei se ole tähän mennessä kuulunut suomenkieleen."

        Omniscientinen ei löydy sanakirjoista sen takia, että se kuvaa erästä hyvin harvoin esiintyvää ominaisuutta, joka tosin keskustelukumppanisi mielestä kuuluu hänelle. Ettei vain itsellesikin...

        "No mieti sitten, että miten on mahdollista lukea kirjoja, joita ei omista tai säilytä kotonaan."

        Olet siis istunut kirjastossa lukemassa tietosanakirjat, ollen näin tietoinen niiden kaikkien sisällöistä, kuten annat ymmärtää?
        Joo-o, joo-o, taitaa olla pientä happivajausta isossa kuulassa?

        >Mistä tiedät että se ei löydy sanakirjoista, jollet ole niiden sisällöistä tietoinen?

        "Olen tietoinen niiden sisällöstä, vaikka en yhtään omistakaan. Toivottavasti saat öisin unta tätä arvoitusta pohtiessasi."

        Sinulta sitävastoin on mennyt kai muutama yö kun olet päntännyt niiden sisällön?

        "Vastaus: Kirjasto.
        Ei taida olla kovin tuttu paikka teikäläiselle."

        Sattumoisin olen ollut siellä töissä, ja tälläkin hetkellä minulla on n. 20 lainaa, metafyysistä kirjallisuudesta, aina romaaneihin.
        (mitä tulee siis kirjoihin.)
        Muhametilainen ylenkatsominen ei tosin älyllisen lahjakkuutesi valossa tunnu muuta kuin grosteskilta.
        (ainakin niin kovin olet itsesi pussiin puhunut.)

      • EclipsE
        Aabraham kirjoitti:

        hyvä että sinulta se ainakin löytyy?

        >Olet siis istunut kirjastossa lukemassa tietosanakirjat, ollen näin tietoinen niiden kaikkien sisällöistä, kuten annat ymmärtää?
        >Muhametilainen ylenkatsominen ei tosin älyllisen lahjakkuutesi valossa tunnu muuta kuin grosteskilta.

        Ymmärrän, että kielitaitosi ei riitä käsittämään, mitä eroa on kirjan sisällön tuntemisella ja tietoisuudella kirjan sisällöstä. Kumpikaan ei edellytä koko sisällön tuntemista tai ulkoa muistamista.

        Väitteittesi hömppäasteen määrittämiseen yleensä riittää pari yleisintä sana- ja tietosanakirjaa.

        Kun seuraavan kerran käyt kirjastossa katso, löytyykö "omniscientinen" sanakirjasta. Ilmoita minulle kirjan nimi ja kustantaja, niin jatketaan.

        "Ymmärrän, että kielitaitosi ei riitä käsittämään, mitä eroa on kirjan sisällön tuntemisella ja tietoisuudella kirjan sisällöstä. Kumpikaan ei edellytä koko sisällön tuntemista tai ulkoa muistamista."

        Mitä ilmeisimmin et ymmärrä. Et ymmärrä myöskään sitä että tietoisuus sisällöstä, ja sisällön tunteminen ovat käytännössä sama asia.
        Etenkin kun annetaan vastaus josta voidaan päätellä että tiedät mitä tietosanakirjoissa lukee.
        Jollet ole tietoinen mitä niissä lukee, niin miten voit sanoa että olet tietoinen niiden kirjoitetusta sisällöstä?
        Se edellyttää OMNISCIENTIAA joka kattaa kaikki suomen kielensanat.
        Enkä usko että sinä omaat kyseistä tietoa.
        Lisäksi, kenen mukaan minä ylipäänsä puhuisin vain suomea? Minkä perusteella lainasanat olisivat kielletyt?

    • XXX

      XXX

    • ++++++

      ---

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7989
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2273
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2194
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1764
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1254
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1239
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1158
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      845
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      806
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      750
    Aihe