Väärä uravalinta?

tunsin kyllä yhden poikkeuksen, joka sitten neuvoi muitakin, mutta jo nyt on aihe valittaa. kohta valmis ja sittenhän ei niitä tietoja enää missään tarvii, siitähän dippainssit on tunnettuja, etteivät mitään hallitse mutta palkka juoksee.
jos oikein tosiaan lahjaton on, opettajaksi sitten vaan. jos kerran humanistiksikin olisi ollut hinkua. sinne vaan jää kouluun eikä lähde koskaan oikeeseen työelämään.
arvaapa millasta tylsää pänttäämistä se humanistiala on ? ja miten hemmetin tyhmiä ne opiskelijakaverit siellä ? (ainoa plussapuoli miehelle on että siellä on paljon naisia, mutta ei niistä ole kuin yksi koko koulussa joka olisi jotenkin keskustelutaitoinen jos yksikään, ja sillä sitten on jo jokin dippainssin tapanen mies joka sen kouluja maksaa ja muutenkin elättää)

Olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Viiden vuoden opiskelun jälkeen keksin, mitä oikeasti haluaisin isona tehdä. Onnekseni sain suunnattua opintojani haluamaani suuntaan ja suorastaan utopistisen gradun aiheen hyväksytettyä - siinä mielessä utopistisen, ettei se paljonkaan koskettele omaa alaani.

En ole jättänyt alkuperäistä tutkintoa kesken erityisesti opintotuen takia. Haaveissani välkkyy edelleen toinen ala, mutta luulen, ettei minulla ole nykyisen tutkinnon jälkeen enää aikaa eikä varaa toisen tutkinnon opiskeluun, vaikka opintotukea saisinkin.

Suosittelen, että ponnistat nykyisen tutkinnon loppuun. Tutkinnon jälkeen kaikki on helpompaa: jos haluat jatkaa opintoja, saat tukea ja kesätöistä saatat saada reilusti parempaa palkkaa kuin jos opintosi ovat kesken.

Jotenkin tuntuu, että kun on noin pitkälle päässyt, kannattaisi homma hoitaa valmiiksi.

"kurssit olen suorittanut melko "mekaanisesti", kuin joku robotti. Monesta asiasta en ole loppuen lopuksi ymmärtänyt mitään, tai ainakaan tentin jälkeen en enää asioita muista. "

Kuulostaa tutulta omista insinööriopinnoistani.

Lopputyö pelotti suunnattomasti ja näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että oli jotenkin liian paniikinomainen, jäykkä ja pelokas suhtautuminen siihen. Jos nyt saisin tehdä lopputyön uudelleen, valitsisin aiheeksi jonkin normaalielämän käytännön ongelman ja käsittelisin sitä "maan-/käytännönläheisesti". Toki DI-opinnoissa vaatimukset ovat varmaan erilaiset.

Työmarkkinoilla on tällä hetkellä huono tilanne (ja olen ymmärtänyt, että se on sitä varsinkin humanisteilla). Sitä ajatellen ehkä kannattaisi hoitaa DI-opinnot loppuun. Jos taloudellinen taantuma jatkuu, on valmis DI kuitenkin paremmassa asemassa kuin opintonsa kesken jättänyt.

Toivottavasti saat selkeytettyä ajatuksiasi :-)

Suosittelen tekemään opinnot loppuun. Näyttää paremmalta CV:ssä vaikka vaihtaisitkin alaa. Sitäpaitsi DI:n palkoilla (vaikka työskentelisitkin vain osa-aikaisesti) on paljon helpompi rahoittaa uuden tutkinnon opintoja.

Uutta uraa suunnitellessa kannattaa huomioida seuraavat seikat.

Humanistien työmarkkinat ovat kehnot, työvoimaa on liikaa - yleensä samaa paikkaa hakee n. 100 hakijaa. Kiinnostaviakin töitä saa tehdä pätkätyöläisenä orjapalkalla tai puoli-ilmaiseksi. Ylitöistä ei makseta, ja kireille vedetyissä julkisissa laitoksissa ne ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kyllästyin itse tähän ja vaihdoin alaa toisen tutkinnon kautta. Edelleen olen sitä mieltä, että humanistisessa opiskelu oli erittäin kiinnostavaa, monipuolista, vaativaa ja sain toteuttaa itseäni.

Opiskelu kestää kuitenkin vain viitisen vuotta, työelämävaihe paljon kauemmin. Tämän vuoksi palkkatasoon, työolosuhteisiin, ammatilliseen liikkuvuuteen, työn vakinaisuuteen ja oman alan työmarkkinatilanteeseen kannattaa kiinnittää huomiota.

On aivan eri asia, mitä olet opiskellut ja mitä teet työksesi. Vain ammatit, joissa tarvitaan tietty koulutus, että saa ammattia harjoittaa, ovat poikkeus, mutta näitä on kohtalaisen vähän.

Pistä vain tutkintosi pakettiin ja mieti, mitä haluat sitten työnäsi tehdä. Hanki sitten työkokemusta ja mahdollisesti lisäkoulutusta tältä haluamaltasi alalta, niin pääset aikaa myöten alalle "aivan oikeisiin töihin".

Itsekin olin pitkään tehtävissä, jotka vain sivusivat alkuperäistä koulutustani eikä asiassa ollut mitään ongelmia.

Minä olen siinä tilanteessa, että olen opiskellut TKK-sähköllä 4 vuotta, ja dippatyötä teen.

Väärä uravalinta? -Heh, voi olla, voi olla että ei. Omalta kohdaltani voin sanoa, että TKK-opintoni, lopputyön aiheesta puhumattakaan eivät kiinnosta minua juuri laisinkaan. En oikeastaan tiedä mikä minua kiinnostaa, tuntuu että ei mikään. Mutta: homman nimihän on kyllä se, että jos ei ole varma siitä mikä kiinnostaisi, tai mikään ei kiinnosta, silloin kannattaa tehdä sitä, mikä sujuu...se takaa periaatteessa eniten onnistumisen iloa ja tyydytystä. Kuitenkin.

Kurssien suoritus _on_ mekaanista työtä. Ja jos ne haluaisi suorittaa niin, että oikeasti tajuaisi ja ymmärtäisi ja oppisi asiat, silloin opiskeluaika olis 10 vuotta ;) -Ehkä sinusta tuntuu nyt, että et tajunnut/muista tentin asioita enää, mutta jännä juttu: kun joku kaveri kysyy siitä asiasta sinulta jotain, niin kas kummaa, hienosti sen osaat selittää ;) -Kokeile ;)

Hirvittää lopputyön teko? -Miksi ihmeessä sen pitäis olla mielenkiintoinen sen aiheen? -Samaa tekemistä se on aiheesta riippumatta, en näe mitään syytä miten tilanne muuttuu, oli se sitten mielenkiintoinen tai ei...kysymys on kuitenkin loppujen lopuksi niin pienestä tutkielmasta, että huoli siitä on ihan turhaa. Mutta ihmiset vain ruokkivat toisilleen sitä "lopputyötuskaa", vaikka tilannehan on se, että jos oikeasti istuu alas ja kirjottaa, niin kahdessa viikossakin saa ihmeitä aikaan!

-Avainsana on asenne. Siis Asenne. Kun työhön asennoituu oikealla tavalla, eli nyt vaikka siten, että toihan on ihan läpihuutojuttu, niin sitä se sitten onkin...

Samoin, olen myös muuttunut laiskaksi ;) -Tosin, nyt mulla on enää niin vähän jäljellä, että on sama oonko laiska vai en ;) -Mutta tosiaan, systeemi täällä tuntuu olevan joskus sellainen, että se ruokkii hurjasti sitä, että haetaan konstit joilla hommsita pääsee helpoimmin...

kuinka moni on oikeasti tyytyväinen uravalintaansa? entä kuinka moni nauttii työstään? niinpä. kannattaisi tehdä se gradukin ja sännätä työelämään. voithan opiskella avoimessa yossa haluamaasi alaa ja nauttia täysillä töiden ulkopuolisesta elämästä. itsellänikin on mennyt jo kaksi vuotta (ja niiden opintotuet) hukkaan uraa etsiessä. täytyy kai vaan valita yksi ja pysyä sillä tiellä vaikka se ei aina karkkia olisikaan :)

Oletko suorittanut kurssit hyvillä, huonoilla vai keskinkertaisilla arvosanoilla? Tästä et suoraan maininnut mitään.

Itse olen suorittanut liian monet kurssit rimaa hipoen. Tunne, etten ole ymmärtänyt juuri mitään, on joskus aivan todellinen.

Jos - huom. jos - sinä olet läpäissyt useimmat kurssit ei-"rimaa hipoen", olet aivan varmasti ymmärtänyt melko paljon. En voi uskoa muuta.

Minäkin olen säännöllisesti miettinyt, että mihin muuhun paikkaan haluaisin. Jossain vaiheessa ajattelin ruveta huomanistiksi, mutta se oli omalla kohdallani typerää haihattelua. Täysin teoreettinen homma, oli se mikä tahansa, ei minua kiinnosta koska olen jonkin verran käytännön ihminen. TKK:n opinnothan liittyvät selkeästi käytännön elämään (tai siis tekniikkaan), vaikka ovatkin mielettömän raskaita ja usein teoreettisia.

Oma-aloitteisuudesta tuli juuri ajatus päähäni. Oma-aloitteisuus on luonteenpiirre, tai sanoisinko temperamenttikysymys. Mielestäni siinä on myös kyse siitä, onko ylipäätään rohkeutta tarttua asioihin ja elämään. En usko, että mikään koulu tai laitos voi muuttaa ihmisen oma-aloitteisuutta suuntaan tai toiseen. (Ainakin minulla tässä ominaisuudessa on parantamisen varaa. En kai muuten olisi tällaisia miettinyt.)