Puhe puuroutuu, kun huulet lakkaa toimimasta, kädet ja jalat ikään kuin halvaantuu ja sormet vääntyy väkisin omituiseen nyrkkiin, jota ei saa avattua ja tajunta meinaa hämärtyä. Kohtaus kestää muutaman minuutin ja päättyy kovaan käsien tärinään. Kohtausta seuraa heikko olo ja väsymys. Kokemuksia?
Epileptinen
kohtausko?
71657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi olla tai voi olla ettei oo. Epilepsiassa on monenlaisia kohtauksia. Ihan muutaman sekunnin, miltei huomaamattomista, aina isoihin grand mal kohtauksiin, joissa kaatuu maahan ja tulee kouristuksia.
Neuvoisin käymään neurolla, niin ottaavat EEG filmin ja jos on jotain ni saat lääkityksen tai voi olla ettei tarvitse edes sitäkään.Joka tapauksessa AINA jos epäilee ettei kaikki oo pääkopan sisässä kunnossa, niin eikun neurolle.
Hei
minulla puuroutuu puhe lähes aina kohtauksissa, samoin nykii kroppaa ja saattaa joskus kouristella ja "jäsenet halvaantuu".
oireisto on kuin AVH varoituksesta suoraan
(avh = aivoverenkiertohäiriö).
toisinaan menee puhekyky täysin tunneiksi. vaikuttaa siltä että sinulla puuroutuu osa aivoista, levitessään se vie lisää toimintoja aina kohtaushetkellä. hyvin tuttua on kirjoituksesi minulle.
joku kerta et voi liikkua vaan istut vain etkä voi puhua, toisella kertaa menee lukemiskyky, puhekyky ja kirjoitustaitoa mutta pystyt liikkumaan.
sinulla ei taida olla epilepsiadiagnoosia vielä?
tuolla oireistolla kun soitat ambulanssin ensi kerralla niin alkavat tutkia vauhdilla mikä on hätänä. toisaalta kannattaa kyllä käydä lääkärissä pikaisesti jo nyt.
kuten kirjoitin jo AVH:sta joka ei ole millään muotoa epilepsiaa, niin voi olla kyse siitäkin tai muusta. mutta neurologille pitäisi kyllä lähete saada.
Juuri tuollaisista poissaolokohtauksista mä kärsin. Nyt en enää noin vahvoista, mutta joskus kohtaukseni oli juuri tuollaisia. Mulla osuu nuo aivovauriot jne. juuri "puhe-pesäkkeeseen" ja mun kohtauksissa nimenomaan puhe puuroutuu tai puhun muuten vaan sekavia. Kohtaukset oli juuri tuon pituisia ja sen jälkeen olin aina aivan tokkurassa. Itse en kärsi suoranaisesta epilepsiasta vaan tää liittyy myös mun lapsuuden diagnoosiin, mutta tuohon viittavaa kyllä.
Kävin neuron päivystyksessä, ja selvittivät, ettei kyseessä ole kasvain, infarkti, paine tms. Verenpaineet ja kaikki veriarvotkin olivat ok. Nyt sitten lähete sähkökäyrään ja tarvittaessa magneettikuvaan. Olo on ollut nyt viikon ajan kohtausten jälkeen hiukan hutera (kaatavaa huimausta) ja oikeassa silmässä on elohiiri koko ajan. Kerran olin jo varma, että kohtaus tulee, muttei se sitten tullutkaan. Kummallista. Voiko epilepsia tosiaan puhjeta ihan tuosta vaan esimerkiksi kovin stressaavassa elämäntilanteessa? Lääkärin mukaan kuka tahansa voi saada epileptisen kohtauksen, mutta koska olen saanut niitä kaksi, on tilanne kohdallani vakavampi.
pidä kirjaa mitä oireita on ja pyydä jotain läheistäsi kuvaamaan vaikka kännykameralla ja ensi kerralla lääkäripäivystykseen taas. ja video mukaan jos joku onnistuu sen kuvaamaan.
Nykyään otetaan kaikilta uusilta epilepsiakohtauksen saaneilta yleensä MRI jos epiä ei ole diagnosoitu. Sekin voi olla puhdas kuten EEG , mutta ei tarkoita etteikö epilepsiaa olisi. samoin TIA AVH jne mahdollisia.
kyllä epilepsia voi tulla aikuisenakin yllättäen, mieti onko koskaan ollut mitään oireita. esim joku ruumiinosa jäykistynyt, tavarat tippuneet käsistä, "aikaa kadonnut" (poissaoloja), kroppaa nykinyt, "lyyhistymisiä" jne. itse tajusin vasta diagnoosin saatuani että minulla oli ollut kohtauksia auton ratissakin.
toinen käsi jäykistynyt ja pää kääntynyt - en vain tajunnut että kyse oli epilepsiasta ennen kuin ensi kerran vietiin ambulanssilla sairaalaan kun kouristin pahoin ja "halvaannuin" sekä menetin puhekykyni tunneiksi. Ensimmäinen epäilys oli aivoverenvuoto ja pikana MRI-hin suoraan päivystyksessä. jälkikäteen vasta ymmärtänyt että aika vakava tilanne oli kun miettii mitä lääkäri puhui aivoverenvuoto epäilyistä jne.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,548,2718,5928,16460
Linkki TIA oireista