eli tässä tämmöinen aivan lyhykäinen, kaksi ekaa kappaletta. Mitä odottaisitte, haluaisitte toisin, tuntuuko edes kannattavalta jatkaa?
nimeä ei vielä ole, en halua johdatella ajatuksianne... ;)
"Varjot uivat notkeasti esiin taivasta tavoittelevien, vanhuuttaan muhkuraisten puiden seasta. Ne liukuivat äänettömästi alas loivasti viettävää rinnettä, kietoivat syliinsä matkalle osuvat vaaleat lohkareet ja saavuttivat pienen kylän laitamat. Ne aloittivat tanssinsa sen kapeilla kaduilla ja umpikujilla, kiusoittelivat harvaan sijoitettuja savuavia soihtuja ja lyhtyjä täyttäen niiden välit levottomalla pimeydellä. Kylän asukkaat vetäytyivät ovien ja ikkunaluukkujen taa nopeasti, yrittäen kätkeä hermostuneisuutensa toinen toisiltaan. Rauhaton, ahdistunut odotus leijui aavistuksenomaisena kaikkialla, kadulla pyörivissä lehdissä, pääkadun nopeasti ylittävässä kissassa, majatalon emännän kiireisestä vilkaisusta ympärilleen ennen oven lukitsemista. Pilvet liukuivat hurjaa vauhtia taivaalla ja kylmä kuu terävöitti varjot hetkessä. Se oli jälleen täysi.
Nuorukainen harppoi pääkatua pitkin askelin, kulunut, pitkä viitta lepatti nousevassa tuulessa, ja kiskaisi yllättäen syvän hupun niskaan. Mies, melkein poika vielä, tuijotti tiukasti eteensä, jäänharmaat silmät toivat ilmeettömyydessään mieleen suden. Viitan alla miehellä oli löysä, pimeydessä lähes valolta näyttävä valkoinen paita ja aavistuksen pussittavat housut. Pölyiset nahkasaappaat ulottuivat hieman polven alapuolella, ja leveältä, koristeellisella soljella koristellulta vyöltä roikkui pitkä, yhtä koristeellisen näköinen miekka. Nuorukainen hidasti askeleitaan lähestyessään kylän laitaa. Viimeisten talojen väliin, viimeisten soihtujen valokehään, hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan pimeyteen jalat aavistuksen harallaan, miekkansa kahvaa sormeillen. "
Uusi alku, antakaa toiveita, palautetta, etc.
7
244
Vastaukset
- luna
No heih kirjoittelija!
ajattelin kun eksyin nyt sit vaihteex tänne kirjoitus puolelle kevari puoleta nii kommentoida siun kirjotutsa..
sanon vaan että eikö aina kannata jatkaa,, sulla selvästi on hyvä alku joten antaa mennä vaan kirjottaminen helpottaa ja kun sulla kuitenkin tuntuu olevan ihan lahjojakin nii antaa mennä vaan..
miekin kirjotan fantasiaa.. tällä hetkellä.. ja mietekirjoja.. yx on jo valmis...
terkuin*luna* - koopee
adjektiiveja
- PeekaBoo
Hieno! Jaksoin jopa lukea loppuun ;)
Jos saa vähän kritisoida, niin aika kliseinen oli. Oon saman jutun lukenu monien eri ihmisten kirjottamana. Tuskin lopputarina enää on, mutta alku ainakin. Ensimmäinen kappale oli hyvä, enkä siitä muuttais mitään :) mut toisessa kappaleessa kuvailet liikaa pojan vaatteita. Jos välttämättä haluut tuoda julki jokaisen napin värin, tuo se pikkuhiljaa useissa eri kappaleissa.
Jatka bd - pihkatyttö
Juu pidin tekstistä toosi paljon, jos tä olisi kirja, ahmisisin sitä koko yön kunnes aamulla putoaisin väsymyksestä tuolilta ja nukahtaisin lattialle. Jatka! Ja ehdottomasti lähetä jatko tänne :) Pidin kuvailuistasi, tosin pb (vai kuka olikaan) oli siinä mielessä oikeassa, että hahmosta on tietty jännitys/salaperäisyys heti pois, jos hänen ulkonäkönsä kerrotaan heti. Parempi vain malttaa mieltään ja sirotella tietoja henkilöistä pitkin matkaa sikin sokin... Tosin näin lyhyessä pätkässä tuo ei ole toteutettavissa, mutta ihan jatkoon vaan vinkiksi (sorrun usein itse hirvittömään tietoryöppyyn heti ensimmäisessä tai toisessa kappaleessa, en malta olla selostamatta jokaista pikku nippeliä ja nappelia). Jatka siis, hyvältä kuulostaa, ja jännittävältäkin... Jäi semmonen odottava fiilis, vähän ku ois kattonut lempileffansa jatko-osan julistetta leffateatterin aulassa, semmonen ihana "mitenköhän seikkailu jatkuu?"- fiilis... Juu mutta nyt suljen suuni, meni ihan asian vieren!
- Sang Drax
Sulla on selvästi kirjailija lahjoja. Iteki oon kirjotellu kaikkee. yleensä vaan lyhyitä tarinoita. Jää yleensä kesken kaikki isot jutut. Mutta jatka toki kirjoittamista.
- Jope
Hyvää tekstiä, mutta enpä usko että jaksat samalla intensiteetillä loppuun asti jos tuosta kirjan mittainen meinaa tulla. Kuvailua voisi epätäsmentää, ei siksi että sitä olisi liikaa vaan siksi ettet tuhlaisi kaikkia ideoitasi heti.
- friikki:)
... alku ainaki!! alko heti kiinostamaan.. jatka ihmeessä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1772153Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3151825- 931587
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka31479Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821278Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251101
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986