Kesä se vaan painaa päälle vauhdilla. En yhtään odota. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Kun taas ei odota, vaan päinvastoin haluaisi ettei tulevaisuus koskaan tule, aika tuntuu lentävän. Tuntuu että joulu ja räntäsateet oli vain pari viikkoa sitten, ja nyt koivuissa on jo lehdet. Aika lentää joutilaan elämässä.
Ahdistaa ne kaikki tulevat unettomat yöt. Lintujen laulu ja aamuöisen auringon lämmin valo koristelee pimeän huoneeni. Niiden luulisi helpottavan pahaa oloa, muttei minun kohdallani. Tieto siitä että vuosi on parhaimmillaan samaan aikaan kun olen ahdistunut ja yksin, syventää vain masennusta.
Olisipa pääni edes vähän enemmän järjestyksessä. Olisipa minulla kaunis ja mukava tyttö kainalossa, jonka kanssa voisi kävellä ulkona aamuyöstä, kesään kauneutta ihmetellen. En minua kiinnosta örveltää kännissä täyteen ahdetuissa, oksennuksen ja kusen hajuisissa paikoissa. Haluaisin vain kokea kesän taian.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta, samma här ! Minusta tuntuu samalta kuin kuvasit. En kaikkea edes tiedosta, mutta tähän aikaan minulle tulee masennus ja ahdistus erityisesti pintaan.
Niin, yleensäkin minä kaipaan toista ihmistä, mielellään useampia eri ihmisiä, jonka kanssa jakaa asioita, kuten nyt vaikka enste tätä kesänkorvaa! Ihan mitä vain, mutta saada jakaa, puhua, toisen kanssa asioista, kokemisista, kaikesta. Vuorovaikutusta kaipaan. Siihen ei ole mahdollisuutta minullakaan. Miten tässä näin on käynyt. Olenko itse tämän tilanteen aiheuttanut itselleni? En tajua, enkä tiedä miten toimia itseni hyväksi. Tuskalliselta tuntu minustakin. Mikään ei suju, ei edes käytännön asiat. Makoilisin vain petissa, peitto korvissa. Kyllä minula olisi tehtäviä ja velvoitteita, mutten pysty niihin jotenkin ja on vaikea kenellekään edes kertoa mihin en pysty, ja miksi en pysty. Itsekään kun ei tajua. On vain paha olo. Semmoinen näköalaton tila, vaikka näkyvissämme pitäisi olla kaunis luonto nytkin. Mekö emme pysty sitä siis näkemään!
Luotetaan vain nyt siihen, että Joku näkee tilanteemme ja tietää kaiken, Luojamme.
- Nyt alan katsoa 4D-dokumentin.... Siinä hyvä aihe, ajatukset menevät mualle tänä nättinä ehtoona!