Kas tässä uusi!

zieber

Kello on yli kaksi (siis yöllä) ja joku hölmö on vääntänyt kymmenen tuntia tarinaa, jota ei edes itse jaksa oikolukea; taitaa olla suunnilleen saman pituinen kuin edellinen, joka nyt oli melko pitkä sekin.

Kun tämä oli kesken, olin tähän melko tyytyväinen, joka on hyvin harvinaista. Nyt se on valmis, enkä enää suuremmin pidä siitä.

Otan ilolla vastaan kritiikkiä; sekä enemmän että vähemmän rakentavaa.

=====00000=====00000=====00000=====00000=====00000

CECI, CE N'EST PAS UNE NOUVELLE.

[Miksi kirjoittaja haluaa jo otsikossa tuoda esiin näin ilmeisen ristiriidan? Tai peräti korostaa sitä näin typerällä kysymyksellä?]

1. Kirjanomistaja
2. Asemalaiturin penkki (junia tarkastellessa)
3. N-juna, I osa
4. Junan vessassa
5. N-juna, II osa
6. Määränpää

ENSIMMÄINEN LUKU: Kirjanomistaja

Kirjakaupan oven ylle sijoitettu kello kilahtaa, kun hän astuu sisään. Hän katselee ympärilleen, arvioi kauppaa, tutkii täyteen pehmeäkantisia taskukirjoja ahdettuja pahvilaatikoita, jotka peittävät kaupan lattia-alasta arviolta noin puolet; toisen puolen ovat vallanneet ne kirjat, jotka eivät ole hyllyihin tai pahvilaatikoihin mahtuneet. Varsinainen sekasorto. Kauluspaitaan, pitkiin housuihin pukeutunut, silmälasipäinen mies asettelee kirjoja hyllyyn pahvilaatikosta, pyöreät silmälasit. Mies vain vilkaisee tulijaa, hiipii varpaankärjillään ja hyppelee niitä lattian kohtia pitkin, jotka vielä pilkottavat kirja- ja laatikkopäällysteen alta, kaappaa uuden laatikon kainaloonsa vapauttaen lattia-alaa noin neljännesneliömetrin (½ m x ½ m, mutta tämä on vain arvio) ja palaa taas hyllylleen asettelemaan kirjoja.

Tulija tekee vaivalloisesti matkaansa varpaillaan varoen vahingoittamasta lojuvia kirjoja.
- Anteeksi; hän puhuttelee miestä päästessään lähemmäksi - Mutta onko täällä aina näin sekaista?

Mies jatkaa kirjojen asetteluaan; hän ei katso kysyjää, ei edes vilkaise tähän ja vastaa vastahakoisesti.

- On; hän sanoo - Tai en tiedä... en ole varma... viimeksi kun kävin täällä, oli täällä aivan samanlaista, mutta siitä on jo aikaa.
- Ettekö te ole töissä täällä?
- Olen toki.
- Mutta te ette ole kauppias?
- En. Olen vain assistentti... ollut pitkällä lomalla...

Assistentin laatikko on melkein tyhjä.

- Voinko palvella jotenkin?

Nyt hän on asetellut viimeisetkin laatikon kirjat hyllyyn; tyhjä laatikko kainalossaan hän kääntyy mahdollisen asiakkaan puoleen ja hymyilee soveliaan kohteliaasti.

- Voitteko suositella jotakin kirjaa?
- En oikeastaan - minun täytyy myöntää, että en ole näistä suurimmasta osasta koskaan kuullutkaan, saati sitten lukenut. Suurin osa näistä on käytettyjä. Ihmiset (joilla ei ole takkaa) tuovat ne tänne, jos kukaan muu ei suostu ottamaan niitä vastaan.

Tulija naurahtaa. Hän katselee ympärilleen.

- Oletan, että nämä eivät maksa paljoa.

Hän osoittaa erään ohuen kirjan repaleista selkämystä.

- Eivät; assistentti sanoo tehdessään matkaansa tiskin, jolla seisoo antiikkinen kassakone ja lisää pahvilaatikoita, taakse. Hän nostelee polviaan korkealle; hyppii laatikoitten yli ja sanoo: - Veloitamme vähän kunnon mukaan; noin repaleisesta olemme tyytyväisiä, jos suostutte viemään sen ilmaiseksi.
- Ilmaiseksi? Hän ottaa kirjan hyllystä.
- Ilmaiseksi joo, luultavasti tuosta puuttuu vielä sivuja – noin ohutkin... ei siitä kukaan liene valmis mitään maksamaan kuitenkaan, vai oletteko?
- No jos nyt jotakin ihan nimellistä...

Ja hän kaivaa taskunpohjaltaan niin hävettävän pienen summan rahaa, että jos hän huomaisi sellaisen summan maassa lojumassa, hänen tarvitsisi varmistaa, ettei kukaan näe, mitä hän nostaa, jotta hän voisi tuon nostotoimenpiteensä häpeättä suorittaa. Tuntuu naurettavalta astua vaadittua neljää askelta tiskille vain sellaisen summan takia. Hän kuitenkin astuu ja painaa rahan sormenpäällään tiskiä vasten. Kirjakauppaan astunut muuttuu samassa kirjanomistajaksi.

- Ei ihan ilmaiseksi kehtaa ottaa; kirjanomistaja toteaa.

Assistentti virnistää.

- Tehän olette varsin antelias... Tuleeko muuta? hän kysyy; assistenttia harmittaa rasittaa antiikkisen kassakoneen väsynyttä jousijärjestelmää vain niin mitättömän summan takia.
- Saanko vilkaista tuota isoa Raamattua – se näyttää vanhalta, ja minä keräilen vanhoja kirjoja.
- Ei.. valitan... sikäli kun tiedän... se on viallinen.
- Mitäpä noin vanhalta voi odottaakaan; sidontako on pettänyt?
- En tiedä... mutta katsokaas... minulla on selvät ohjeet, etten saa myydä sitä,
- Entä myyttekö te päivälehtiä? Voisin ottaa...
- Emme myy, emme enää; assistentti keskeyttää kesken lauseen - Mutta lähin kioski on aivan tuossa kulman takana.

Hän työntää käsivartensa eteen ja taittaa rannettaan vasemmalle, heiluttaa sormenpäitään ylös-alas hiukan, selvästi havainnollistaakseen kioskin olinpaikan.

- No minkäs sille sitten mahtaa – kiitos tästä kumminkin.
- Kiitos.
- Ja näkemiin.
- Toivotaan.

Ja kirjanomistaja tekee tietään taas ovelle; puikkelehtii laatikoiden lomasta. Avaa oven ja kello kilahtaa, kun kirjanomistaja astuu ulos. Assistentti tarkistaa keltaisesta muistilapustaan, tekikö hän mitään väärin. Ikkunasta hän näkee kirjanomistajan kääntyvän oikealle.

*

Kävellessään kirjanomistaja alkaa tarkastella ostamaansa kirjaa; se on kovin ohut. Sen kansi on repäisty niin, että teoksen nimeä ei siitä näe. Sen sijaan se pilkottaa kannen alla etulehdellä. Hän taittaa kannenrepaleet pois nimeä peittämästä. "Ceci, ce n'est pas une nouvelle", siinä seisoo. Hän kääntää sivua, näkee kustannusyhtiön, kirjailijan nimen, mutta joku on vetänyt sen yli mustalla tussilla – siitä erottaa vain muutaman kirjaimen; tuo lienee H ja tuo pieni O - näkee painotalon, painamisen ajankohdan, painoksen numeron: 1. painos; tuskin koskaan tullutkaan toista. Näkee sarjanumeron. Ja vieressä isoin tikkukirjaimin ENSIMMÄINEN LUKU: Kirjanomistaja.

Hän kääntää sivua ja seuraa katseellaan foneemeja, joista morfeemeja, joista sanoja, joista lausekkeita, joista lauseita, joista virkkeitä, joista kappaleita, joita ei kovin paljoa - vajaa aukeama. Hän kääntää sivua ja tyhjää; kääntää sivua ja lisää tyhjää; kääntää sivua ja lisää tyhjää; kääntää sivua ja lisää tyhjää; kääntää sivua ja lisää tyhjää. "Hmmm..." kirjanomistaja hymisee itsekseen "Kaipa siitä saa oivaa sytykettä." Hän jatkaa matkaansa asemalaiturille, kääntelee sivuja. Jos vaikka tyhjyys lakkaisi.

Hän ylittää tietä keskittyneenä kirjaan. Tässä ei ole suojatietä. Hän katsoo tuleeko autoja vasemmalta: ei mitään.

Hän melkein ehtii katsoa oikealle.

TOINEN LUKU: Asemalaiturin penkki (junia tarkastellessa)

[Viimeinen kuulutus. Kaukojuna N {rätinää} lähtee hetken kuluttua raiteelta kolmetoista]

[Hyvää matkaa!]

Iloinen kuulutus.

Kirjanomistaja istuu penkille. Sellaiselle, jossa kukaan ei koskaan istu (tai jos istuu, niin sydänyöllä, jolloin kukaan toinen ei ole näkemässä), tai jota kukaan toinen ei oikeastaan ole edes huomannut, sillä kukapa uhraisi ajatusta penkillä istumiselle asemalaiturilla, kun yhtä hyvin voi mennä odottavaan junaan ja varata itselleen paikan ajoissa, jotta ei joutuisi myöhemmin istuutumaan jonkun viereen. Penkki oli asetettu täysin järjettömään paikkaan – siis mikäli penkkiasettelun rationaalisuuden mittarina voidaan käyttää sen esteettisiä ja pragmaattisia pyrintöjä. Se on hyödytön levähdyspaikkana: ei ollut minkään matkan varrella tai keskellä mitään reittiä, sijaitsi umpikujassa, jonka seiniä ovat junantäytteiset raiteet. Penkki rikkoo laiturin esteettistä sopusointua juuri riittävästi (aukea, tasainen, turhuuksista vapaa asemalaituri olisi kolkkoudessaan juhlallinen näky), että laituri näyttää tavalliselta ja yllätyksettömältä ja penkki häipyy siinä taustaan. Penkki muuttuu näkymättömäksi.

Ei tunnu oudolta ajatella joku penkille (kroonisesti tekemisen puutteesta kärsivä saattaa näin menetellä ja todeta väitteeni paikkansa pitäväksi), mutta jos joku todella istuu siihen, se herättää ohikulkijoissa hämmennystä,

(miksi hän ei mene junaan? miksi hän siinä istuu? ei hän voi mitään odottaakaan, eikä tuossa ole järkeä levähtää)

mutta hekin unohtavat penkin ja istujan kuljettuaan ohi.

Kirjanomistaja istuu penkillä, pitelee kirjaa kädessään. Hän näyttää siltä, että aikoisi lukea tai pikemminkin ehkä, että on juuri lopettanut. Katselee, kuinka junahenkilökunta yrittää auttaa huomattavan suurikokoista, punanahkaista herrasmiestä raiteen kolmetoista N-junaan. Se on ilmeisen hankalaa: herran sorkat jäävät jatkuvasti kiinni, joka tekee hänen liikkumisestaan kovin vaivalloista. Herra on niin kovin raskas, että asvalttiin painuu sorkanjälkiä, missä ikinä hän kulkeekin. Sorkat jäävät kiinni asvalttiin ja hänen liikkumisensa muistuttaa katsojaa tervassa tarpovasta mönkiäisestä. Tämän lisäksi hänen sarvensa, jotka nousevat korkealle hänen päänsä ylle, kolahtelevat ovenpuitteisiin niin, että hän kumartelustaan huolimatta joutuu aina uudelleen vain perääntymään askeleen eikä onnistu astumaan sisään. Sarviensa kärkiin hän on huomaavaisesti pistänyt korkit - ilmeisesti jotta ei törmäilyllään vahingossa tuhoaisi junaa tai vahingoittaisi henkilökuntaa.

Eikä hänen käsimatkatavaransa ole sekään täysin ongelmaton. Kolmimetrinen hiilihanko onnistutaan ujuttamaan sisään junan ikkunasta.

Osoittaen vertaansa vailla olevaa itsehillintää herra ei ensinkään turhaudu, vaan jokainen hänen yrityksenä taivuttaa päätä, ottaa askel kohti hänelle aivan liian pientä ovea on aivan yhtä rauhallinen kuin edellinenkin. Mutta yritys on toistuvasti tulokseton, ja herra katsoo ympärilleen – jospa näkisi toisen, helpomman sisäänpääsyn. Hänen katseensa eksyy tarkastelijaan ja hän tervehtii tätä koskettamalla korkitettua sarveaan kuin koskettaisi hattuaan. Kirjanomistaja kohottaa hänkin kättään ja miettii, olisivatko he todella tuttavia ja jos, niin missä mahdollisesti ovat tavanneet, muttei millään muista herran nimeä.

Herra jää hartioistaan kiinni oviaukkoon; hänen niskansa on taitettu niin eteen ja hänen hartiansa ovat niin ylhäällä (olkapäät koskettavat kattoon), että hän näyttää N-junan ulkopuolelle päättömältä. Junahenkilökunta juoksee häntä päin ja törmää häneen; juoksee ja törmää uudelleen, kunnes herra sujahtaa törmäyksen voimasta sisään aukosta. Junahenkilökunta, oman massansa hitauden orjana, lentää päistikkaa herran päälle – joku lyö naamansa tankoon; jää kasvojen poikki kulkeva punainen jälki. Ovet sulkeutuvat.

Nyt, kun kirjanomistaja on uhrannut aikaa itsensä ja punakan herran tuttavuuden pohtimiseen, herra todella alkaa tuntua hänestä valtavan tutulta. Vain olematon hetki herran sisään romahduksesta (juna oli odottanut juuri häntä) juna lähtee hitaasti liikkeelle ja kirjanomistaja yrittää vielä katseellaan etsiä herraa ohi lipuvista ikkunoista, muttei näe mitään. Hän nousee ylös nähdäkseen paremmin, jolloin häneen nojannut nuoren tyttösen, lapsen vasta, ruumis rojahtaa pitkin pituuttaan penkille ja vierähtää edelleen maahan. Hän kiroaa mielessään kaupungin puhtaanapitolaitoksen, tuhahtaa puoliääneen: "Kyllä pitäisi hoitaa hommansa vähän paremmin, vaikka vaikeita aikoja eletäänkin". Hän potkaisee ruumiin penkin alle, jotta se ei olisi kuin kaikkein tarkkanäköisimpien maisemanpilaajana; hän suihkuttaa tyttösen päälle deodoranttia, jota on viime aikoina tottunut pitämään mukanaan minne ikinä meneekin juuri tällaisia tapauksia mielessään pitäen – hajulle hän ei voi sen enempää. Hän suihkuttaa tyttösen päälle deodoranttia.

Seistessään hän tutkii yhä ohi lipuvia ikkunoita - turhaan, sillä ne ovat tummennettuja.

Ah, mutta hän muistaa: omakin junansa on lähtemäisillään. Hänen täytyy kiiruhtaa. M-juna on pysähtynyt laiturille. Se lähtisi 16.20, kuten se on aina lähtenyt. Hänen kellonsa on 16.16. Hän edelleen ajattelee herraa ja alkaa pohtia minne tämä on matkalla. Hän puhuttelee satunnaista vastaantulijaa.
- Anteeksi, mutta tiedättekö, minne N-juna kulkee?
- Ei, minä luulen että täytekakku olisi parempaa, ei aina sitä ainaista piirakkaa; nainen sanoo ja jatkaa häneen vilkaisematta matkaansa, - tiedän että se on hyvää, mutta rajansa kaikella.

Hän lienee puhunut puhelimeen. Kirjanomistaja menettää mielenkiintonsa häneen.

Astuu sisään. Nousee askelman, toisen, pitää kiinni kaiteesta vasemmalla. Toisessa kädessään hänellä on repaleinen kirja.

Juna on niin tyhjä, että jokaiselle matkustajalle riittää oma penkkirivinsä. Hän istahtaa vastapäätä erästä teräviä, varsin säännöllisiä kasvonpiirteitä kantavaa neitiä. Yksi puolittainen katsekontakti; sanaton, tyystin välinpitämätön tervehdys, tuo katse. Neiti kääntää katseensa heti pois kuin ei olisi huomannutkaan. Toinen kontakti olisi jo liikaa; liian tunkeilevaa; liian ilmiselvää; liian epähienoa. Mitenkään ei voinut tietää, tuntisiko toinen itsensä siitä kiusaantuneeksi.

Vastapäätä, niin – toisilleen vieraat matkustajat eivät mielellään istu vierekkäin, jos sen välttäminen on suinkin mahdollista. Myös toisiaan vastapäätä istuvat katsovat vinoon - kenkiinsä, kirjaa, ikkunasta, penkovat laukkuaan - minne tahansa, kunhan estyvät kaikin keinoin joutumasta suoraan katsekontaktiin kanssamatkustajansa kanssa. Jotkut kuitenkin näkevät toistensa kasvot ikkunan heijastuksista ja tarkastelevat toisiaan tämän puoliläpäisevän peilin kautta; molemmat saattavat pohtia, tarkasteleeko toinen häntä, vaiko maisemaa. Tämä on sopivaa, sillä kummankaan ei tarvitse pelätä keskustelun aloittamista molempien ollessa näin häveliäitä.

Tällaisen heijastuksen kautta hän katselee neitiä. Tällä on siniseen vivahtavat, mustat hiukset, lyhyet. Värjätyt. Niin vihreät silmät, etteivät ole aidot. Piilolinssit. Varmasti. Tiedä vaikka hiuksetkin olisivat peruukki. Neiti katselee takaisin.

Joku tulee ja istuu hänen viereensä.

Viereensä!

Vaikka juna kumisee tyhjyyttään.

Hän ei katso vierustoveriinsa.

Juna nytkähtää liikkeelle ja pyörät kolisevat vieriessään ratapalkkien saumojen ylitse.

Ikkunassa näkyy rytmikkäästi ylös ja alas pomppivaa korkeajännitelinjaa. Nousi ylös, kosketti tolppaa, lähti taas liukumaan alas. Ylös ja alas, ylös ja alas, ylös ja alas. Ei neiti katselekaan häntä; neidin katse on kaukainen, hänkin katselee korkeajännitelinjoja. Ylös ja alas.

Kirjanomistaja avaa jälleen kirjansa; hän huomaa, että foneemi-, morfeemi-, sana-, lauseke-, kappalejono ulottuu kuitenkin kahden aukeaman päähän, ei vain yhden. Ilmeisesti sivut olivat olleet liimautuneet kiinni toisiinsa ja nyt irronneet. Hän pitäytyy lukemasta sanaakaan (tutkisi myöhemmin tarkemmin). Sen sijaan katselee korkeajännitejohtoa.

Ylös ja alas. Aallon huippu ja pohja. Silmänsä painuvat kiinni.

KOLMAS LUKU: N-juna, I osa

Ne avautuvat. Häntä puhuteltu? Onko neiti todella niin röyhkeä, että on rohjennut aloittaa keskustelun? Penkki tuntuu mukavammalta – se muotoilee vartaloa. Lähijunissa ei ole vartaloa myötäileviä penkkejä. Hänen edessään on pöytä. Lähijunissa ei ole pöytiä.

- Anteeksi... en kai herättänyt sinua, lapsukaiseni?

Neitihän se, mutta Täysin Eri neiti. Ikkunassa eivät tanssi korkeajännitejohdot vaan vilisee varsin erilainen, mutta aivan poikkeuksellisen homogeeninen maisema: puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu, puu... Keskitason ajattelijallekaan ei tuottane suuria vaikeuksia arvata tuotetun sanajonon jatko ja muodostaa sitä myöten mielikuvansa maisemasta.

Kauanko kirjanomistaja on nukkunut?

- Minä vain olisin kysynyt, lapsukaiseni, että kiinnostaisiko korttipeli, kun on tätä matkaakin vielä? Täysin Eri neiti kysyy. Kirjanomistaja ei erityisemmin pidä korttipeleistä.
- Matkaako? Ei, katsos minä olen menossa vain Huopalahteen asti; kirjanomistaja sanoo typerästi, mutta tilanteessaan katsoo olevansa oikeutettu lievään typeryyteen.
- Ei tämä juna pysähdy Huopalahdessa.
- Niinkö? Eikö tämä ole M-juna? Kirjanomistaja sanoo typerästi, mutta tilanteessaan katsoo... niin.
- Olet erehtynyt, lapsukaiseni, tämä on N-juna.
Tapa, jolla Täysin Eri neiti kutsuu kanssamatkustajaansa lapsukaisekseen on vähintään omituinen.
- Ei, minä näin N-junan lähtevän laiturilta – sitten nousin tähän. On tämä varmasti M-juna.
- Kyllä minä tiedän missä olen; Täysin Eri neiti sanoo - Ihmiset usein sekoittavat nämä, mutta vakuutan sinulle, lapsukaiseni, että olet oikeassa junassa. Jos oletkin noussut M-junaan, sinut on sitten siirretty oikeaan. Ja N-junia lähtee jatkuvasti; kun edellinen on mennyt tulee jo seuraava tilalle. Miten olisi korttipeli?
Kirjanomistaja on vastahakoinen: - Minun täytyy jäädä heti seuraavalla asemalla pois...
- No siihen on matkaa, kiinnostaisiko peli?
- Minne tämä on sitten matkalla?
- Tiedä häntä, lapsukaiseni. Peli?
- Hyvä on, hyvä on – peli.

Ja neiti hamuaa laukustaan pakkaa, ottaa sen kotelostaan, korttien selkämykset tekevät parhaansa mainostaakseen Viking Line –matkoja (jotkut N-junan matkustajat ovat todella menossa hyvin, hyvin pitkälle Viking Line –matkalle).

- Minun on kyllä jäätävä pois. Minun todella on päästävä Huopalahteen viideksi.

Hän katsoo hermostuneena kelloaan: 16.16. Sekuntiviisari värähtää kolmen sekunnin kohdalla, sitten neljän, sitten viiden, sitten kolmen ja hän ajattelee: "Jo kolmas Rolex Vladimirilta! Nämä ovat yliarvostettuja, nämä Rolexit!"

- Kyllä sinä pääset määränpäähäsi, lapsukaiseni; Täysin Eri vakuuttaa ja tuo vakuutus, yhdessä N-junan hämyisen ilmapiirin kanssa johtaa siihen, että kirjanomistaja uskoo sen.

Täysin Eri sekoittaa pakkaa tottunein ottein: halkaisee pakan, taivuttaa puoliskot ja antaa korttien lätistä toistensa päälle; tekee pari ravistusliikettä, kortit lomittuvat; halkaisee pakan, taivuttaa puoliskot ja antaa korttien lätistä toistensa päälle; nostaa pakan itse yhdellä kädellä ja tarjoaa sen sitten nostettavaksi.

- Pokeria. Ei jokereita, tavallinen pakka, yksi vaihto, lapsukaiseni. Osaathan pokeria?

Hän nostaa pakkaa. - Kyllä, tietenkin osaan! "Tosin hyvin suppeassa mielessä", hän ajattelee.

Viking Line –selkämykselliset läiskyvät pöydälle.

   Yksi,   yksi,
   kaksi,   kaksi,
   kolme,   kolme,
   neljä,   neljä,
   viisi,   viisi.

Miksi hän Huopalahteen haluaisi? Hän katsoo kelloaan: sekin on vasta 16.16. Sekuntiviisari värähtää kolmeen. Eihän kellokaan ole vielä mitään!

Hän ottaa kortit käteensä: pata 3, 2; hertta 7; ruutu 5; risti 8. Täysin Eri on kaivanut jostakin mystisestä paikasta hammastikkuja, joita hän katkoo sälöiksi ja jakaa pelin osapuolille.

- Näistä pelataan... rahasta en pelaa, lapsukaiseni.

He asettavat pohjapanoksen.

- Korotuksia?
- Ei.
- Montako?
- Neljä.

Kirjanomistaja jättää käteensä kahdeksikon.

Yksi, kaksi, kolme, neljä.

Hertta 10, 6, 5, 4.

- Itse otan yhden.

Yksi.

- Korotuksia? Täysin Eri kysyy
- Kyllä. Kolmella.
- Katson ja nokitan kahdella; Täysin Eri sanoo epäröimättä.
- Katson ja nokitan yhdellä.
- Katson.
Kirjanomistaja näyttää korttinsa.
- Lapsukaiseni on idiootti. Hän katsoo kymppihailla; Täysin Eri kommentoi kirjanomistajan pelityyliä, jonka hän arvioi aivan liian tökeröksi ollakseen psykologista hämäystä. – Minulla on suora yhdeksikköön. Oletko varma, että osaat tätä peliä?
- Kyllä, kyllä; kirjanomistaja vakuuttaa.
Täysin Eri näyttää suoransa; näyttää itse siltä, kuin olisi menettänyt kiinnostuksensa peliin. Hän on sellainen, että silloin menettää myös kiinnostuksensa pelaajin – hänen katseensa alkaa jo harhailla.

- Minun jakoni; kirjanomistaja sanoo, sillä hän tahtoo Täysin Erin huomion kohdistuvan jälleen itseensä. Hän ottaa pakan, halkaisee sen, yrittää taivuttaa puoliskot ja antaa korttien lomittua, mutta saa aikaan kaksi rumaa lätkähdystä, kun puoliskot lätsähtävät toistensa päälle. – Hups... heh-heh! Muutamia kortteja lentää lattialle. Kirjanomistaja tuskaisesti nostaa ne ja alkaa sekoittaa kortteja hangaten lyhyitä sivuja vastakkain (vähänkään kortteja käsitellyt tietää, että se on varmin tapa saada kortit pilalle). Täysin Eri menettää toivonsa ja rikkoo kunnioittamaansa etikettiä (mutta se ei haittaa, sillä kirjanomistaja on koko etiketistä täysin tietämätön): repii pakan vastapelaajaltaan, saa kortit parissa sekunnissa sekaisin, nostaa itse ja läiskäyttää pakan kirjanomistajan eteen. – Jaa nyt vain, lapsukaiseni!

Yksi,   yksi,
kaksi,   kaksi,
kolme,   kolme,
kolme,   neljä,
neljä,   viisi,
viisi.

- Ei kun perkele! Kirjanomistaja palaa yhden askeleen ja supistaa oman pinkkansa viiteen. Täysin Eri suuntaa katseensa ylös ja yrittää ajatella iloisia ajatuksia.

Peli jatkuu. Kirjanomistaja häviää järjestäen – vain täpärästi osoittaen Täysin Erille tuntevansa pelin säännöt. Hänen hammastikunsälökasansa on kovin naurettava verrattuna Täysin Erin vastaavaan. Hän yrittää keskustella Täysin Erin kanssa, kyselee N-junasta, mutta Täysin Eri on joko liian keskittynyt peliin, tai teeskentelee olevansa, jotta hänen oma tietämättömyytensä ei tulisi esille. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka ahdistuu, jos ei täysin tiedä, mitä tapahtuu; ehkä juuri siksi haluaa tehdä sitä, mitä osaa.

Hän saa selville: hän istuu paikalla no. 29645X-H, mutta senkin tiedon vain Täysin Erin osoittamasta käsinojaan upotetusta metallilaatasta.

Kihtinen, hengenahdistusta – varmaan astmaa – ja ilmeistä sokeutta poteva vanha eukko astuu ulos vaunun perällä olevasta junan WC:stä, joka saa kirjanomistajan tiedostamaan tarpeensa. – Sallitko? Poistun hetkeksi; hän sanoo kesken jaon. Hän tarttuu jälleen kirjaansa ja on nousemassa.

- Kaikin mokomin, lapsukaiseni.

NELJÄS LUKU: Junan vessassa

Hän tekee tietään WC:lle repaleinen kirja kädessään; tyytyväisenä siitä, että pääsi hetkeksi Täysin Erin ilmeisen fanaattisen peli-innon ja sen ärsytyksen, jonka kohde ja aiheuttaja kirjanomistaja itse oli, ulottumattomiin. Hän avaa oven, sulkee sen, lukitsee sen, avaa WC-altaan kannen, poistaa housunsa kriittisiltä osin, istuutuu ja avaa kirjansa.

Sanat alkavat saada muotoa hänen aivoissaan:

-

ENSIMMÄINEN LUKU: Kirjanomistaja

Kirjakaupan oven ylle sijoitettu kello kilahtaa, kun hän astuu sisään. Hän katselee ympärilleen, arvioi kauppaa, tutkii täyteen pehmeäkantisia taskukirjoja ahdettuja pahvilaatikoita, jotka peittävät kaupan lattia-alasta arviolta noin puolet; toisen puolen ovat vallanneet ne kirjat, jotka eivät ole hyllyihin tai pahvilaatikoihin mahtuneet. Varsinainen sekasorto. Kauluspaitaan, pitkiin housuihin pukeutunut, silmälasipäinen mies asettelee...

-

Ha-haa; useimmat teistä ymmärtävät, että jos täydelleen kertoisin, mitä kirjassa lukee, juuttuisin ikuisesti itseään kutsuvaan silmukkaan (kunnes kirjasta loppuisivat sivut). Siksi kerronkin vain pääkohdat siitä, mitä kirjanomistaja todella ehtii lukea ennen, kuin hän huomaa vessapaperin loppuneen ja ennen, kuin hän pyyhkii kirjalla perseensä.

Hän lukee edelleen; tavallaan ymmärtää, mitä hänelle tapahtui matkalla asemalaiturille ja tietää aivan varmasti, kuka häntä laiturilla tervehtinyt herra oli. Aavistaa, miksi nainen, jolta hän kysyi N-junasta ei häntä lainkaan noteerannut; aavistaa, miksi joku istui hänen viereensä tyhjässä junassa. Ehkäpä ymmärtää, miksi hän käyttäytyi vieressään näkymättömällä penkillä istuneen tyttösen ruumiin kanssa niin kuin käyttäytyi – eihän kyseessä alkuunkaan ollut ruumis. Mutta sitä hän ei käsittänyt, miten hänen laukussaan oli ollut deodoranttia - kenties se vain kuuluu asiaan, kun jotakin tällaista pääsee tapahtumaan. Ikään kuin vakuutus, joka ei korvaa menetystä, mutta tuo pienen helpotuksen.

Kirjanomistaja ymmärtää tilanteensa – ei niinkään siksi, että hän olisi jotenkin erikoisen taitava analysoimaan tekstiä vaan siksi, että suurin osa kirjassa kuvatuista ajatuksista on hänen omiaan ja hän täten ymmärtää kaikki vivahteet järjettömyydet ja motiivit, mitä hänellä on ollut tätä tai tuota ajatellessaan. Hän myös alkaa ymmärtää, mitä hänelle oikein on tapahtunut. Kirja auttaa häntä ymmärtämään miksi. Hän selaa eteenpäin kirjaa, joka on jo edennyt monen monta aukeamaa; hän lukee kirjan toistaiseksi viimeisen rivin, joka kuuluu: "hän lukee kirjan toistaiseksi viimeisen rivin". Se on lainausmerkeissä.

Hän on nyt suorittanut tarpeensa, hamuaa kädellään vessapaperia, mutta tavoittaa vain tyhjän pahvirullan, jonka pistää tuskaantuneena vinhasti pyörimään, kun ymmärtää, ettei pahvirullan ympärillä ole mitään. Hän katsahtaa kirjaa ja repii siitä ensimmäisen sivun; hän rypistää sen, jotta kuidut pehmenisivät.

Kohta hän ei ole enää kirjanomistaja.

*

Kun saasta on mätkähtänyt raiteille, paikalle tulee korppikotka, joka nokallaan etsii sivut (vaikka tuntee kuvotusta - eikä ole kovin helppoa tuntea kuvotusta, jos sattuu olemaan korppikotka), yrittää parhaansa mukaan nokallaan avata rypistettyjä sivuja ja järjestää ne takaisin niteeksi. Tyhjille sivuille ilmestyy vielä lisää tekstiä. Korppikotka, jonka motiiveja tämän erikoislaatuisen toiminnan suhteen voimme vain arvailla, lentää nide suussaan hyvin kauas. Maisema muuttuu ensin vähemmän homogeeniseksi puustoksi, asutusta, lopulta kaupunki. Korppikotka pudottaa niteen eräästä savupiipusta ja tekee siten kyseenalaisen kulttuuriteon. Hän...

(sanon "hän", sillä korppikotkan toiminta on tähän mennessä ollut niin ihailtavaa ja saanut niin inhimillisiä piirteitä, että tuo korppikotka vähintäänkin ansaitsee tulla viitatuksi persoonapronominein, jotta hänet voitaisiin nostaa persoonattomilla indefiniittipronomineilla viitattavista serkuistaan astetta korkeammalle, jonne hän eittämättä kuuluu)

...lähtee nopeasti pois, eikä jää kyttäilemään talon takapihalle (vaikka hän on väsynyt ja tekisi mieli), sillä hän tietää, ettei kukaan ihminen halua takapihalleen korppikotkaa sen enempää kuin hän haluaa pesänsä edustalle ihmisen. Huomaavainen korppikotka.

Savupiipun toisessa päässä asuu joku pölhökustaa, joka ihastuu niteeseen, saattaa sen kaikkien nähtäville ja kutsuu sitä omaksi työkseen.

VIIDES LUKU: N-juna, II osa

Kutsumme häntä edelleen kirjanomistajaksi, vaikka kirjansa on kadottanutkin; nimitys on kuitenkin tullut niin paljon osaksi hänen persoonaansa, että menettäisimme enemmän, jos kutsuisimme häntä näennäisen totuudenmukaisesti ei-enää-kirjanomistajaksi tai häneksi-joka-on-ennen-omistanut-kirjan, kuin jos jatkamme tutun ja vivahteikkuutta tuovan nimityksen, kirjanomistaja, käyttöä.

Kirjanomistaja nousee, nostaa ja napittaa housunsa, pesee kätensä, poistaa lukituksen, avaa oven, astuu ulos, väistää jonossa olevaa ukkoa ja tekee tietään takaisin paikalleen, jonne on viisitoista askelta, kuten hän laskiessaan tulee todenneeksi. Hän tulee Täysin Erin takaa ja tulee nähneeksi tämän kortit, vaikka tämä kirjanomistajan huomattuaan painaa ne heti rintaansa vasten.

Hän istuu, katsoo ympärilleen – oikeastaan ensi kertaa. Moni matkustaja on hyvin vanha, istuu hiljaa; mummelit kutovat sukkaa, ukot eivät kudo sukkaa. Täysin Eri huomaa tarkastelun ja tekee täysin oikean päätelmän olettaessaan kirjanomistajan hämmästellessä N-junan matkustajien korkeaa keski-ikää.

- Täällä N-junassa olemme vähemmistössä, lapsukaiseni.
- Ketkä?
- Sinä ja minä ja ikäisemme; mutta emme suinkaan ole ainoita emmekä nuorimpia, katsopa taaksesi.
Kirjanomistaja kohottautuu ja kääntää päätään, vilkaisee Täysin Eriin, joka nyökkää, kääntyy sitten kokonaan, on penkillä polvillaan ja lepuuttaa leukaansa pääntuella. Hänen takaiselleen penkille, tämän viereiselle penkille, näitä vastapäisille penkeille on kasattu röykkiöittäin limaisia sikiöitä, kovin pieniä, näyttivät sian sikiöiltä; vähän isompia, selvästi ihmiseksi tunnistettavissa. Keuhkonalkiot, joita ei ollut vielä tarkoitettu hengittämiseen, värisivät ja saivat limaisen kasan hytkymään.
- Mitä nuo täällä tekevät? Eivät ne kuulu tänne; hän rojahti takaisin tuolilleen.
- Kuuluvat hyvinkin, lapsukaiseni; he eivät ehtineet uskoa Jeesukseen; niinhän se sääntö menee. Nokitan kahdella.
- Nokitan edelleen kahdella. Niinhän se sääntö taitaa mennä.
- Nokitan kahdella.
- Nokitan kahdella.
- Katson.

Hänellä: pata 4, 2; hertta 2; ruutu Q, 4
Minulla: pata A, 10; hertta 10; risti 10, 9

Voitin! Kaavin tikkuja pöydältä omalle puolelleni. Kasani, vaikka ei suurempi kuin Täysin Erin, ei ollut enää säälittävä. Täysin Eri yritti näyttää tyytymättömältä, mutta salaa innostui, kun oli saanut edes hiukan vastusta.

- Mutta näkisitpä seuraavan vaunun, lapsukaiseni. Siellä on kolmetoista tonnia homesientä.
- Mutta miksi ihmeessä? Kirjanomistaja ihmetteli.
- Ei sekään uskonut Jeesukseen.

Peli jatkuu. Nyt kirjanomistaja pärjäsi hiukan paremmin. Hänen hammastikunsälekasansa kärsi edelleen kvantitatiivisesti laskevasta tendenssistä, mutta nyt Täysin Eri oli paremmalla tuulella. Pelatessaan hän kertoo, että oli viiltänyt ranteensa auki ja valunut tyhjäksi kylpyammeeseen. Kirjanomistaja kertoo, ettei ole täysin varma, mikä häneen iski.

Täysin Eri ja kirjanomistaja peräti hymyilevät ja kättelevät ja esittäytyvät. Peli jatkuu, mutta se on häipynyt taustalle – edes Täysin Eri ei sen kulusta suuremmin välitä. He nauravat ja juttelevat elämästään, kunnes pelissä tulee hetki, jolloin kaikki hammastikkusälöt ovat potissa keskellä pöytää.

Se hetki on... nyt: - Katson; sanoo Täysin Eri.

KUUDES LUKU: Määränpää

Jarrut iskevät kiinni; eivät pysähtymis- mutta hidastamistarkoituksessa. Kohta pyörät pyörivät taas vapaasti.

- Katsopa lapsukaiseni, näkyisikö määränpää.

Kirjanomistaja avaa ikkunan ja työntää päänsä ulos. Juna enää matelee. Se on maastossa korkealla kohdalla. Näkyy suunnattomasti metsää. Hän katsoo menosuuntaan. Juna on ajamassa tunneliin. Hän näkee tunnelin suulla kilven, jossa lukee suurella:

"Lasciate ogne speranza, voi ch'intrate!"

Hän käy läpi elämäänsä; toivoo, että pääsisi ylimpään kerrokseen, muttei voi olla varma.

- Minulla on viisi ässää, lapsukaiseni!
- Etkö sanonut, ettei pakassa ole jokereita?
- Minä valehtelin, lapsukaiseni.

Pyörät kolisevat vieriessään raiteiden saumojen yli. Täysin Eri kerää voittonsa, hekumoi hammastikkusälöillään.

Pyörät kolahtelevat junan liukuessa tunneliin.

Täysin Eri panee merkille kirjanomistajan hermostuksen.

- Tässä on täysi piippu sinulle, lapsukaiseni!

Se on sytytetty, savuaa ja näyttää piipulta. Oikein huomaavaista.
Hän haroo, muttei saa kosketettua sitä.

- Ei se ole piippu!
- Minä valehtelin, lapsukaiseni.

Hänen ei olisi tarvinnut havaita, että on pimeää – jo tästä hän tietää olevansa tunnelissa.

- Pelataan vielä miljoona peliä, lapsukaiseni! Täysin Eri kirkuu. Hänen silmissään on jälleen pelihimon tuomaa fanaattisuutta.

Kirjanomistaja ei olisi halunnut tavata punakkaa herraa enää. Tämä oli ottanut korkit sarvistaan.

1

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zieber

      Tuli jotenkin idioottimaisesti laitettua tämä tänne kaksi kertaa, kun tuo ei näyttänyt ensimmäisellä kerralla toimineen - ei tullut heti näkyviin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe