Miettikää 2 kertaa!!

Mä en ole miettinyt päätöstäni. Nyt ryyppään, rellestän, käyn seksi/homobileissä ja vietän rietasta elämää. En tunne siitä edes tunnontuskia, vaan nautin täysin siemauksin. Mutta kuinka kauan?? Joskus tulee seinä vastaan ja sitten ollaan tuuliajolla. Uskovaisuus alkoi ahdistamaan ja jätin kaiken menneen taakseni, uskon, ystävät, kaiken mikä muistutti menetetystä, tai jätetystä uskosta. Luulin, että kyl sieltä voi palata jos siltä tuntuu. Koitti ihana vapauden tunne, jota kestää vieläkin. En kuitenkaan suosittele sitä muille, sillä siihen tottuu pian ja ei tee enää mieli takaisin. Ystävät ovat vaihuneet ja elämäni on kääntynyt päälelleen. Entisestä tiukkapiposta tulikin löysäpöksyinen. Jaksakaa, älkää kiistelkö turhista, olkaa rakkauden täyteisiä. Ei ole mieltäylentävää lukea uskovaisten kinastelua opillisista kysymyksistä ilman rakkautta, sillä suurin niistä on rakkaus.

Juuso
7683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kirjoitit noin avoimesti! Täytyy sanoa, vaikka netissä roikkuminen ärsyttääkin(muutakin tekemistä olisi), perusasioiden kertaaminen on tehnyt hyvää.

Mielestäni ongelmana on tosiaan rakkauden puute, ellei peräti katkeruus. Se ei anna toiselle tuumaakan periksi. Jos ollaan eri mieltä, eikö voisi sanoa vain, all right, minä ajattelen tästä hiukan eri tavoin? Eikö se ole mielenkiintoistakin tietää, miten eri liikkeet asioita ja raamatunkohtia tulkitsevat? Uskon, että jos kokee olevansa sinut oman tilanteensa ja vakaumuksensa kanssa, toisen korostuksiin ei ole tarve vastata kovin hyökkäävästi vaan voi hyväksyä toisen mielipiteet sellaisenaan ja antaa niille oman arvonsa.

Äänestä

varmaankaan kunnolla koskaan uskossa ollutkaan, oikea usko tuntuu vapaudelta. Mene vaikka helluntaiseurakuntaan.

Äänestä
  • mutta synti vie sen vapauden ja erottaa ihmisen Jumalasta. Ei ole enää armosta uskomassa, jos ei jaksa laittaa syntiä pois. Jumalan sanasta on tullut laki ja ihmisestä synnin orja.

    Äänestä

  • Mä olin oikeesti uskomassa ja vielä onnellinen, mutta myöhemmin ihmis-suhteiden takia uskokin alkoi ahdistamaan. Olen käynyt sen jälkeen helluntailaiseten kokouksessa useita kertoja, mutta en ole tuntenut siellä samaa uskonvarmuutta kuin VL-uskovaisissa. Henkeä kyllä löytyy, mutta ei kolahtanu. Tunnustan rehellisesti, että elän synnissä ja riettaudessa, mutta en halua siitä syyllistää ketään. Ahdistus vain ei sovi mun tyyliin. Olen vapaa luonnonlapsi.

    Äänestä

Mä oon melkein siellä maailman puolella, tuntuu että ei enää jaksa.
Mutta mä toivoisin että oisin siellä uskovien joukossa, mutta oon liian heikko enää uskomaan.
MÄ oon ihan yksin. Tuntuu että kun on vaikeinta et ei Jumalaa ole edes olemassa.
Mun elämä on ollut yhtä kaaosta, liikaa vastoinkäymisiä, oon joutunut kokee liikaa kaikkee liian nuorena. Ei monilla oo mitään hajuu mitä elämä voi todella olla ( oon käyny läpi lääkeriippuvuuden,masennukset ym., mut noista jutuista ei tiedä kuin mun "ystävät" ja perhe)
Uskovaisia ystäviä mulla ei ikinä oo ollu kauheesti,oon pieneltä paikkakunnalta, siellä en mahtunut porukkan -enkä oo myöhempäänkään päässy mukaan. Kaks uskovaista lapsuuden ystävää on jo luopuneet uskosta, mut sekin vaihtoehto tuntuu kauheelta(jos mulla nyt enää mitään uskoa edes on...)
Mua pelottaa se yksinäisyys mikä maailmassa on...mä tiedän että en mä sieltä mitään rakkautta saa..se on yks helvetti. Just tänään kun yks poika tuli junaa ihan pilvessä, mulle tuli niin sanoinkuvaamattoman paha olo, mä pelkään että alan käyttää jotain kamaa, ei mua bailaus ja dokaaminen kiinnosta...
Joskus mä mietin et miten mä oon päässy tähän jamaa, millään ei tunnu olevan mitään välii - ahdamielistä uskovaisuutta mä en voi syyttä, sillä mun vanhemmat ei oo mitään pahoi tiukkiksii...
mut kai tää on mun kohtalo, en jaksa enää taistella ja minkä takii taistelisinkaan?

Joskus tuntuu et ku Luoja ottais pois nii ei tartteis enää kärsii...

Muistakaa kaikki nuoret et se on niin totta et se on vain pieni askel maailmaan päin mutta iso harppaus takaisin.

Siunausta kaikille, pitäkää huolta rakkaimmistanne, sillä ette voi nähdä toisen sydämmeen, ettekä näe jos siellä asuu tuska ja yksinäisyys..tein rakkauden osoitus voi olla suuri tuki toiselle.

Sulle Juuso, älä katkaise siltojas, joku päivä sä ehkä kaipaat niitä ihmisiä enemmän kuin nytten..mulla niitä siltoja ikinä edes muodostunut.

Äänestä
  • Minä ainakin haluaisin olla sinulle kaveri! Ja varmasti moni muukin....

    Äänestä

  • vl-homo kirjoitti:

    Minä ainakin haluaisin olla sinulle kaveri! Ja varmasti moni muukin....

    Me ollaan kavereita, muista se aina mielessäs. Me ollaan tosin kompuroivia ja saatamme kaatua, mutta pidetään toisiamme pystyssä.

    Kaikkensa menettänyt ja homouteenkin jo ajautumassa oleva X-VL Suukkoja kaikille myös vl.homolle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


X-VL kirjoitti:

Mä en ole miettinyt päätöstäni. Nyt ryyppään, rellestän, käyn seksi/homobileissä ja vietän rietasta elämää. En tunne siitä edes tunnontuskia, vaan nautin täysin siemauksin. Mutta kuinka kauan?? Joskus tulee seinä vastaan ja sitten ollaan tuuliajolla. Uskovaisuus alkoi ahdistamaan ja jätin kaiken menneen taakseni, uskon, ystävät, kaiken mikä muistutti menetetystä, tai jätetystä uskosta. Luulin, että kyl sieltä voi palata jos siltä tuntuu. Koitti ihana vapauden tunne, jota kestää vieläkin. En kuitenkaan suosittele sitä muille, sillä siihen tottuu pian ja ei tee enää mieli takaisin. Ystävät ovat vaihuneet ja elämäni on kääntynyt päälelleen. Entisestä tiukkapiposta tulikin löysäpöksyinen. Jaksakaa, älkää kiistelkö turhista, olkaa rakkauden täyteisiä. Ei ole mieltäylentävää lukea uskovaisten kinastelua opillisista kysymyksistä ilman rakkautta, sillä suurin niistä on rakkaus.

Juuso

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu