Kertomuksia Tonttilasta

Tönde

Kertokaa tänne Tonttila-aiheisia kertomuksia!

15

4219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syndrooma Lahti

      Tonttilaan perustettiin Joutjärven kansakoulu 1974. Siinä oli ensimmäinen ja toinen luokka kaksisarjaisena. Toisen luokan valvojana oli Eila Kalliojärvi, jolla oli kalevalaista otetta asioihin. Hän arvosti kansallista perintöämme ja opetti vanhan hyvän ajan tavalla.

      Tonttilan ostoskeskuksessa oli nykyisen Pizzerian paikalla Lahden Säästöpankin konttori. Alueella oli R-kioski, partiolaisten kerhotila sekä Pikku-Hukka, jonka alkoholia nauttineet asiakkaat olivat joskus häiriöksi.

      Kokkokalliolta ei ollut välttämätöntä aina käydä Tonttilassa kaupassa, koska Kokkokallionkatu 7:ssä oli seitsenkerroksisen kerrostalon pohjakerroksessa oma kauppa.

      Tonttilaa laajennettiin myöhemmin Aittopellonkadulla idemmäksi. Ne, joilla oli oikeus Aravaan saivat oikeastaan paremmin rakennetut kerrostaloasunnot kuin ne, jotka olivat ottaneet kaupallisempia luottoja muutamaa vuotta aikaisemmin Kokkokallionkadun asuntoihin. Kokkokalliolta Joutjärvelle päin oli Lahden Osuuskaupan vanha ränsistynyt sauna ja uimaranta.

      Tonttilasta on vaikea sanoa mitään yleistä: tavallinen nopeasti rakennettu itälahtelainen asutuskeskus, joka kouluoloiltaan liittyi Kiveriöön.

      Periaatteessa tiukasti suunniteltu ja nopeasti toteutettu kauppa- ja koulupalvelut sisältänyt tiivis asuinalue, jossa oli riittävästi asukkaita kauppoihin, kioskiin, ravintolaa ja kansakoulun kahteen ensimmäiseen luokkaan.

      • Jari.

        Hyvin olit osannut kuvata 1970-luvun Tonttilaa!

        Muutin huhtikuussa Tonttilaan Jalkarannasta osin siksi, että on lyhyempi matka keskustaan. Talomme on hyvin rauhallinen, olen viihtynyt erittäin hyvin.

        Odotan lisää Tonttila-aiheisia kirjoituksia!


      • Wikipedisti
        Jari. kirjoitti:

        Hyvin olit osannut kuvata 1970-luvun Tonttilaa!

        Muutin huhtikuussa Tonttilaan Jalkarannasta osin siksi, että on lyhyempi matka keskustaan. Talomme on hyvin rauhallinen, olen viihtynyt erittäin hyvin.

        Odotan lisää Tonttila-aiheisia kirjoituksia!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Möysä

        Jos juttua tulee riittävästi, voisi Tontilasta ja Kokkokalliosta laatia oman artikkelin. Jollain voisi olla kuviakin.

        Ehdottaisin, että jos jollain on esimerkiksi vanha valokuva Salonaukion ostoskeskuksesta silloin kun siellä oli R-kioski, Pikku-Hukka alkuperäisenä tai Lahden Säästöpankki, pantaisiin kuva luvalla Wikimedia Commonsiin.

        Tonttilassa asui verrattain paljon Jovin (Merivaara) työväkeä.

        Nyt Jovin alue on kehittynyt, koska taloja on kunnostettu ja rakennettu uusia.

        Ennen Jovinrantaa käytettiin uimarantana ja siellä oli myös laituri. Siellä käytiin jonkin verran uimassa Tontilasta ja Kokkokalliolta.


      • Syndrooma Lahti
        Jari. kirjoitti:

        Hyvin olit osannut kuvata 1970-luvun Tonttilaa!

        Muutin huhtikuussa Tonttilaan Jalkarannasta osin siksi, että on lyhyempi matka keskustaan. Talomme on hyvin rauhallinen, olen viihtynyt erittäin hyvin.

        Odotan lisää Tonttila-aiheisia kirjoituksia!

        Mistä päin?


      • Jari.
        Syndrooma Lahti kirjoitti:

        Mistä päin?

        Asuin Jalkarannassa Kankolankadulla kerrostalossa. Asunto on edelleen omistuksessani, siellä on nyt vuokralainen.

        Jalkarannasta oli pitkä matka kaupunkiin. Talvella rantatie aurattiin vasta viimeisenä. Talossa oli melko rauhallista, joskin asukkaat aika uteliaita, josta en pidä. Vesijärvi on saastunut, sääli. Hyvää siellä oli, että uusi S-Market avattiin 100 m:n päähän.


    • lapsuuden ja nuoruuden

      Olihan meillä postipankkikin ja ihana snakari mistä sai jätti isoja lihiksiä. Ja Riihitarhankadulla oli kanssa se pieni kauppa ja kipari, liekö joku päiväkoti nykyään siinä.
      Jäeveenpäänkadulla kulki dösät 1 ja 41, ja myöhemmin 1 ja 1R, Riihitarhan kadulle tuli 18 ja 19, päätepysäkki oli kans siel.

      • minä myös

        Ostarin muistoja... Kauppoja oli kolme; Siwa, T-kauppa, Ekin K-kauppa. K-kauppa muuttui myöhemmin K-Apajaksi ja sittemmin Rimiksi. Baareja oli Pikku-Hukka ja Punahilkka (joka myöhemmin "jakaantui" HappyTimeksi ja Frendin Pubiksi (nyk. Onnenpäivät). Oli posti ja pankki, joka myöhemmin muuttui parturi-kampaamoksi ja sittemmin pizzeriaksi. Kukkakaupasta tuli parturi-kampaamo, liekö se siinä edelleenkin. Otto-automaattikin oli. Ja se grilli, josta tosiaan sai isoja lihiksiä ja ihanaa mustaamakkaraa! Ja muistatteko vielä koko perheen puuhapäivän Tenava-tempauksen? (Olikohan se senniminen...) Joskushan ostarin läpi kulki kuulemma tie, mutta sitten laitettiin väylä kiinni ja tilalle tuli penkit ja istutukset.


    • Anonyymi

      Näin vuosia myöhemmin :) lisään vielä tähän ketjuun että Tonttila on mielestäni Lahden parhaita alueita! Kaupunki tuntuu olevan sekä lähellä että kaukana, maisemat ovat hienot.
      Ja olisipa hauskaa jos talo nro 7ssä olisi yhä pieni kauppa alakerrassa, ainoa mikä puuttuu ihan läheltä on just pieni marketti.

      • Anonyymi

        TONTTILASSA ASUU PALJON PUUSEPPIÄ, VUODESTA 1989 ASTI,JOKA JUHLAPÄIVÄ, MYÖS JOULUNA ODOTAN MILLOIN PORAAJA TAAS ALOITTAA.EIKÖ OLE MITÄÄN KURIA,ISÄNNÖITSIJÄT EIVÄT OLE KOSKAAN USKALTANEET SANOA MITÄÄN.MENEEKÖ TYÖPAIKKA, VAI MIKÄ PELOTTAA,LISÄKSI NUOREHKO NAINEN HUUTAA YÖTÄ PÄIVÄÄ,VOIHKII JA KIRKUU..ILMANKOS TONTTILA EI OLE ENÄÄ SUOSITTU ASAINPAIKKA.


    • Anonyymi

      luonto lähellä, siitä tykkään, mutta naapurit huutaa yöllä,vaimoke kirkuu apua,....

    • Anonyymi

      eikös täällä sortunut 50 luvulla se iso kerrostalo as oy lahden säästökulma

      • Anonyymi

        12.4.1963 Lahdessa sortui kerrostalo Vesitornin vieressä. Kiveriön mäellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        12.4.1963 Lahdessa sortui kerrostalo Vesitornin vieressä. Kiveriön mäellä.

        Sen nimi oli Säästöhuippu.


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      793
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      710
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      607
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      540
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      529
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    Aihe